Chanel Mini Rectangular – hitti vai huti?

Marin_silmin-3582

Marin_silmin-3579

Marin_silmin-3580

Olen käyttänyt Chanelin vihreää mini rectangulariani nyt n. kahden kuukauden ajan melko aktiivisesti ja saan siitä aika ajoin kysymyksiä, että kuinka hyvä se on arjessa ja mitä kaikkea laukkuun mahtuu. Tästä syystä ajattelin, että kirjoitan hieman käyttökokemuksiani laukusta ja otan muutamat kuvat mitä kaikkea tuo pieni nahanpala vetää sisäänsä. Muistatteko, kirjoitin vastaavan postauksen viime vuonna Boy mallista.

Olen ehdottoman tyytyväinen laukkuun. Väri on supermieluinen ja caviar nahka sopii laukkuun erinomaisesti, etenkin tuohon väriin. Edelleenkään en ole caviar nahan suurin ystävä, enkä usko, että tulen sitä jatkossa ostamaan (ellei satu olemaan juuri jossain herkussa värissä), mutta tässä ko. laukussa se toimii. Lisäksi nahka on kyllä erittäin huoleton kaltaiselleni ihmiselle, joka ei paljon sääliä tunne mitä tulee laukkuihin. Käyttöesineitä, joten käyttöä niiden on kestettävä, on oma mielipiteeni. Kultaisten metallienkin kanssa olen jo sujut, ne eivät enää häiritse. Pystyn jo pienen alkunikoittelun jälkeen yhdistämään kultaa ja hopeaa ilman sydänkohtauksen riskiä.

Marin_silmin-3590

Marin_silmin-3575

Laukkuun myös mahtuu yllättävän paljon ja uskallan nimittää sitä jopa pieneksi tilaihmeeksi. Se on kuitenkin ”reilusti” pienempi kuin old medium Boy, mutta vetää periaatteessa saman määrän tavaraa sisäänsä. Boyhin mahtuu vähän enemmän (mm. extra huulirasva ja käsirasva), mutta perustavarat kulkee myös mini rectangularissa, kuten lompakko, avainkotelo, kännykkä, huulipuna/rasva ja autonavaimet (jotka unohdin kuvata, mutta muut on kuvattuna kuvissa, jotta näet kokoluokan). Myös vähän litteämmät aurinkolasit (kuten reiskan Aviatorit) mahtuvat vielä päällimmäiseksi ennen kuin läpän sulkee. Mini rectangular on kooltaan 20 x 13 x 5 cm ja old medium Boy 25 x 15 x 9 cm, joka on kuvissa vertailun vuoksi.

Olen kuitenkin henkeen ja vereen poikatyttö, joten Boyt menevät mennen tullen mini rectangularin ohi. Omaan tyyliin tällainen pikkulaukku toimii ehdottomasti väripilkkuna, todella erikoisena ja vahvana värinä, etten voisi kuvitellakaan käyttäväni sitä perusväreissä. Olen näiden klassikkojen (vaikka kai jo Boytakin voi klassikoksi tituleerata) suhteen todella nirso. Mutta kyllä tämä vihreä nahanpala on silti vienyt sydämeni. Mahtava pikkulaukku tilanteisiin, jossa ei tarvitse roudata mukana puolta omaisuutta. Ja laukku joka kerää ihailua joka kerta kun sitä käytän.

Marin_silmin-3581

Marin_silmin-3591

 

Kuka, mitä, häh?

Halusin tulla kirjoittamaan tänään blogin puolelle jotain, mutta en keksinyt mitä, eikä varastossa ollut uusia kuvia odottamassa, joten nappasin upean Marjukan blogista seuraavat kahdeksan kysymystä joihin vastailen ja kuvat on kännykän kätköistä viime päivien räpsyjä.

IMG_20180506_104114.jpg

Mitä teet juuri nyt?

Multitaskaan. Syön, rapsutan Kyllikkiä ja kirjoitan tätä tekstiä samalla. Ja kuuntelen puolella korvalla mitä puoliso minulle puhuu.

Mitä on päälläsi?

Hahaa, juuri tänään mietin päälläni olevaa paitaa, että kuinkahan vanha se on, ehkä 15 vuotta vanha sinivalkoinen raitapaita, jota en malta heittää pois, sillä se on niin pehmoinen ja pumpulinen (ja täynnä reikiä!). Lisäksi Puman collarit ja tukka kiinni, kuten se on aina kotona ollessa.

IMG_20180505_092629.jpg

Mitä ostit viimeksi kaupasta?

Lasagnetarpeiden lisäksi ostin viikonlopun kukat, pionikausi on alkanut taas, jee! Kimpussa on pioni, eustomaa, pientä neilikkaa sekä vihreää, niin herkän kaunis kimppu. Lisäksi ostin aurinkorasvan ensi viikolla alkavaa lomaa varten.

Mitä olet tehnyt tänään?

Toisaalta paljon, mutta toisaalta en mitään. Hieman tulee nyt laiska töitään luettelee -fiilis, mutta menköön. Olen pessyt, föönännut ja trimmannut Marsan, pessyt pyykkiä, syönyt, käynyt tyttöjen kanssa pururadan kiertämässä, pakannut reissukamoja, pakannut myytyjä tuotteita postitusta varten, siivoillut Kyllikin pissejä ja imuroinut ja pyörinyt netissä.

IMG_20180505_105828.jpg

Mitä olet syönyt tänään?

Aamiainen oli munakokkelia, puolisoni tekee siitä maailman parhaan makuista, herranen aika se on hyvää. Lisäksi join kupin luomukahvia, jossa oli Nicolas Vahen makusiirappia joukossa (vanilja) ja lounaaksi söin lasagnea. Ja kourallisen kaiken maailman vitamiini- ja ravintolisäpillereitä.

Mitä päivän ohjelmaasi kuuluu?

En tykkää aikatauluttaa viikonlopuille ohjelmaa, kun arki on niin hektistä, mutta ainakin täytyy käydä vielä ruokakaupassa, viedä ja hakea paketteja samalla reissulla ja koska on niin kaunis sää, täytyy käydä jossain vaiheessa puolison kanssa pitkällä kävelylenkillä. Ja illalla aion löhötä sohvalla ja juoda lasillisen roseeta. Roseekausikin on jo avattu, vielä isompi JEE!

IMG_20180505_163300.jpg

Mitä on to do-listallasi?

Oi voi. Aika paljon työjuttuja, sillä olen jäämässä torstain jälkeen lomalle. Lisäksi reissukamppeiden läpikäyntiä, Alman pesua ja trimmiä ja Kyllikin kynsien leikkausta. Aika paljon sellaisia pieniä juttuja, mitkä pitäisi hoitaa alta pois ennen kuin karkaan Espanjaan fugemummoilemaan parhaassa seurassa ja kiertelemään viinitiloja.

Mitä hyvää ja huonoa tässä päivässä on ollut?

Hyvää on ollut ehdottomasti se, että sain Marsan pestyä ja puunattua. Se on asia mitä Marsa vihaa enkä minäkään tykkää, kun on aina melko työlästä, mutta nyt se on ohi ja tyttö kesätrimmissä ja tuoksuu niin puhtaalta. Hyvää on ollut myös se, että Kyllikki on käynyt omatoimisesti pisuilla sanomalehden päällä eteisessä. Huonoa en keksi millään, keskityn mieluummin niihin positiivisiin juttuihin.

IMG_20180505_143446.jpg

Mitäpä sinun sunnuntaihin kuuluu?

 

 

Kukkahuitula

Marin_silmin-1858

Marin_silmin-1885

 

Marin_silmin-1914

Nyt on maailmankirjat pahasti sekaisin, sillä minulla on kukkakuosia! Ja ihan vapaaehtoisesti vieläpä.

Olin tällä viikolla työreissussa koko viikon ja ajellessani Kuopiosta isäni luokse, pysähdyin Leppävirralla Unnukassa. Unnukassa on nimittäin todella kiva vaateliike nimeltään Aku&Ada, jota pyörittää äiti ja tytär, Ulla ja Riikka. Riikalla oli päällään tämä täysin sama huitula, ja rakastuin siihen heti, ja sellainen oli saatava itsellekin. Nimittäin, kuvitelkaa miten ihana tuo huitula on, kun ensi viikolla suuntaan talvilomalleni Espanjan lämpöön ja biitsilla kuljen tuulenvireessä tuo huitula päällä… No, en ehkä biitsillä kulje, mutta viinitiloja kiertelen ainakin uudessa kukkakuosissani. Luulen, että innostuin tuosta kuosista siitä syystä että pohjaväri on niin tumma ja tuo printti ei ole niin perinteinen kukkakuosi, kun mitä se voisi olla. Uskon kuitenkin, että tässä on tämän kesän suosikkivaate kyseessä.

Huitulan merkki on YAYA, mikä oli minulle täysin uusi tuttavuus. Kyseessä on siis hollantilainen vaatemerkki, jolla on valikoimassaan vaikka mitä ihanaa. Aku&Ada myy tosiaankin tätä merkkiä sekä lisäksi monia muita omia suosikkeja, kuten Balmuir, Samsoe&Samsoe, Mos Mosh, InWear ja vaikka mitä muita. Oli kuulkaa melkoinen aarreaitta tuo Aku&Ada, jossa kannattaa poiketa, mikäli ajelee Leppävirran ohi. Heille on lisäksi aukeamassa ihan lähiaikoina uusi verkkokauppa, josta näitä ihanuuksia voi tilata suoraan kotiinkin.

Marin_silmin-1873

Marin_silmin-1860

huitula YAYA / farkut H&M / tennarit Adidas / laukku Chanel / aurinkolasit Prada

Marin_silmin-1900

Minä olen niin onnellinen, että viikon reissunaisena olon jälkeen saan olla taas kotona. Pyykkivuori on melkoinen ja tällä hetkellä uunissa muhii lasagne. Kun saan puolisoni harrastuksistaan kotiin, haluan hänen kainaloon sohvan pohjalle lepäämään väsymystä pois.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua Sinulle.

 

Lorvimisen sietämätön keveys

sdr

cof

Tänään aion vaan olla. Piste. Makaan sohvalla kylpytakki päällä ja syön eilistä jämäpastaa ja katson Netflixiä. Enkä aio tuntea hitusenkaan verran syyllisyyttä siitä etten saa mitään aikaiseksi. Ei aina tarvitsekaan saada.

Takana on kiirus viikko, jonka kruunasi eilen hillitön hedari ja huomenna odottaa edessä toinen mokoma, tuli hännän alla -viikko. Tajusin samalla, että on myös pääsiäisviikko ja eikös tänään ole myös virpojat liikenteessä? Tai siis täällä päin Suomea ei virvota tänään, mutta Keski- ja Itä-Suomessa kylläkin. Siellä missä juuret on.

Olen taas pohtinut sitä elämän balanssia, tasapainottelua arjen askareiden keskellä. Vaikka itse olen vaaka horoskoopiltani (en kyllä usko mihinkään horoskooppeihin), niin tasapaino on kyllä taas pahasti hukassa tältä vaa’alta. Täytyy käydä hankkimassa vähän painoa sinne vaakakupin toiseen päähän, siihen päähän missä on oma hyvinvointi ja rauhoittuminen, kun tuo toinen kuppi, kiire ja päättymätön to do -lista meinaa painaa todella paljon. Mutta onneksi on tuo pääsiäinen kolkuttamassa ovelle ja pääsee mökille. Nauttimaan luonnosta, sukumme pilkkikisoista, auringosta ja linnunlaulusta. Pikku hiljaa heräävästä keväästä ja auringonsäteiden tuomasta lämmöstä iholla. Naurusta ja veljeni puujalkavitseistä. Tulevan Espanjan lomamme suunnittelusta, viinistä, saunomisesta ja joutenolosta. Koirien riemusta jäällä. Metsäneläinten jälkien seuraamisesta. Metsän hiljaisuudesta ja tuulen äänestä jäällä. Luonnon eheyttävästä voimasta.

Emme me ihmiset koneita ole, ja kaikki väsyvät joskus. Minäkin. Siitä syystä tänään on lorvin koko päivän -päivä.

cof

cof

cof

Kaksien lasien taktiikalla

Marin_silmin-1567

Kiireisen työviikon jälkeen oli ihana aloittaa tänä aamuna aamiaisbrunssilla Wasaborgin Näkökeskuksessa täällä Vaasassa. Aamiaisella oli tarjolla oikein makoisat syötävät ja kun lasiin kaadettiin vielä kuohuvaa, saattoi viikonloppu alkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Meille esiteltiin uusimmat Balenciagan ja Tom Fordin silmä- ja aurinkolasimallistot ja täytyy sanoa, että olisin voinut valita lähestulkoon joka ikisen parin. Kaikkien lasien muotokieli ja huolellinen viimeistely oli vertaansa vailla.

Balenciagan mallisto oli muotokieleltään todella näyttävää, paksuja muovisia sankoja, voimakkaita värejä ja erikoisia malleja, ei ollenkaan seinäruusujen mallisto. Ja rakastin niitä kaikkia. Pitkään vertailin kahta eri mallia ja alunperin päädyin jo tilaamaan nämä toiset, kunnes muutinkin mieleni ja tilasin sittenkin nämä toiset suosikeistani ja aivan hyvin olisin voinut tilata vielä parit muutkin mallit, sillä tykkäsin niin monista. Ja ollakseni rehellinen, en tiennyt edes että Balenciagalla on silmälasimallisto olemassa, vaikka brändi on minulle muuten hyvinkin tuttu ja tykkään merkin laukuista sekä vaatteista todella paljon. Ja näköjään jatkossa myös silmä- ja aurinkolaseista.

Myös Tom Fordin mallisto oli näyttävä. Oli muodikasta kissamaista, sporttista metallista, oli hipsterimäistä pyöreää ja kulmikastakin. Materiaaleina myös Balenciagan tapaan paksua muovia sangoissa, mutta myös metallia ja näiden yhdistelmiä. Alkuun keskityin täysin Balenciagan mallistoon, mutta mitä enemmän sovittelin Tom Fordin mallistoa, ihastuin niihinkin ikihyviksi ja olisin voinut valita heidänkin mallistostaan useammat, kuin ne mihin päädyin.

Niin, päädyin siis ostamaan kahdet silmälasit, yhdet Balenciagan räväyttäjät ja sporttiset Tom Fordit. Olen jo pitkään kaivannut uusia silmälaseja ja ainakin puoli vuotta kotona hokenut, että pitäisi varata aika näöntarkastukseen ja uusia lasit. Joten tämän aamuinen brunssitilaisuus tuli minulle täydelliseen ajankohtaan ja kun oli vielä ammattilaiset asialla kertomassa kaikki pienet detailit ja katsomassa omiin kasvoihin sopivat mallit, niin siinä kävi sitten niin, että päädyin kaksiin eri silmälaseihin, kun en osannut päättää ainoastaan yhtä paria. Ja oli kyllä todella vaikea rajata valintaa edes niihin kahtiin, koska minulla oli pitkään 4. suosikit ja kaikki hyvin erilaisia, joten aivan varmasti kaikille olisi ollut käyttöä.

Ja mitä tulee palveluun Wasaborgin Näkökeskuksessa, se oli erinomaista. Kun mallistoja ja valikoimaa on todella paljon, niin on hyvä, että myyjiltä löytyy ammattitaitoa löytää asiakkaille heidän oloiset ja heidän kasvonpiirteihin sopivat lasit ja sitä Maaritilla, liikkeen myymäläpäälliköllä, todellakin on. En olisi itse siinä lasiviidakossa osannut löytää itselleni sopivia laseja. Muutaman viikon päästä menen Maaritille uudestaan, koska minun täytyy käydä näöntarkastuksessa, jotta saan silmälasiini oikeanlaiset linssit ja oikeilla vahvuuksilla.

Ja lopuksi vielä ne mallit joihin päädyin. Instan puolella olettekin päässeet jo arvuuttelemaan mitä minä mahdoin valita…

Tässä on Balenciagan ”räväyttäjät”:

Marin_silmin-1577

Marin_silmin-1582

Marin_silmin-1579

neule Arela / farkut H&M / brooch, kello, kengät Chanel / laukku ja rannekorut Hermès

Marin_silmin-1583

Ja Tom Fordin sporttisemmat:

Marin_silmin-1587

Marin_silmin-1593

Marin_silmin-1588

Wasaborgin Näkökeskuksen uusi onnellinen asiakas kiittää mukavasta aamusta, harvoin sitä tulee kiljuttua ja hihkuttua kadulla kuvien ottamisen lomassa miten ihanat silmälasit oikein löysinkään… Tänään tuli tehtyä sekin, kun vähän meinasin olla onnellinen. Kuvista iso kiitos Tuulannelille.

Mitäs olet mieltä uusista laseistani? Minusta taisi tulla Bale ja Tom Ford fani ❤ .