Ruualle perso

Marin_silmin-0055-6

Marin_silmin-0064

Nälkäinen ei tiedä miten vaikea kylläisen on olla.

Ahneella on paskainen loppu.

Nuo kaksi yllämainittua sananlaskua pitäisi tatuoida minuun.

Vaasaan avattiin jokunen tovi sitten Pohjanmaalla legendaariseksi grilliksi muodostunut Korv-Görans. Grilli, mistä saa kuulemma erinomaista kebabia. Ja koska kumpikaan meistä, ei puolisoni enkä minä, olleet ikinä maistaneet kyseisen grillin herkkuja, päätimme lähteä eräänä syksyisenä sunnuntaina sunnuntain ratoksi jonottamaan. Kyllä, luit oikein, jonottamaan. Avaamisestaan asti tuohon kebabtaivaaseen on ollut jatkuva jono ja jos herkkuja mieli maistella, piti jonottaa kiltisti muiden seassa. Joten, eikun goretexit niskaan ja jonottamaan vesi- ja räntäsateeseen, mitäpä sitä muutakaan sunnuntaina tekisi. Tämän hetkistä tilannetta en tosin tiedä, vieläkö täytyy jonottaa saadakseen ko. puljusta ruokaa, vai joko pääsee suoraan sisälle.

Marin_silmin-0001-2Marin_silmin-0138

40 minuutin jonottamisen jälkeen oli meidän tilauksemme vuoro ja kun siinä oli ennättänyt jokusen kerran tavata ruokalistaa läpi ja kuunnella muiden tilauksia, oli meillä selkeä visio mitä tilaisimme. Kumpikin ottaisi kaksi erilaista annosta, eli kahdelle hengelle neljä annosta ruokaa. Kun olimme tilauksemme kertoneet aivan ihanalle tytölle ja hän alkoi valmistaa annoksia silmiemme edessä, iski minuun ensimmäisen kerran pieni epäilyksen häivähdys. Riittäisikö minulle sittenkin yksi annos, sillä annoskoot eivät varsinaisesti olleet mitään lastenannoksia… Puolisoni kuitenkin tsemppasi vieressä, että ota vaan kumpikin. Ja minähän otin.

Kotona, kun ensimmäinen annokseni, kebab ranskalaisilla, oli syöty, ajattelin, että eiköhän tässä jo parin tunnin päästä ole pikkunälkä. Noh, varsinaisesti sitä pikkunälkää, eikä isompaakaan nälkää enää tullut, mutta koska puolisoni päätti syödä oman toisen annoksensa, en varsinaisesti halunnut jäädä huonommaksi, joten eikun toisen annokseni, grillipannu, kimppuun. Ja sen jälkeen alkoikin sitten ruokakooma, jonka vertaista en ollut hetkeen tavannutkaan*. Puolisoni simahti sohvalle alkuillasta ja itse voivottelin koko illan huonoa oloani. Niin, tiedetään, ahneen loppu oli taas melkoisen tympeä. Ja jos olisi ollut yhtään tyköistuvampaa vaatetta päällä, olisin päässyt selittelemään, etten oikeasti ole viimeisilläni raskaana, vatsassani vain lymyää parisen kiloa Korv-Göransin kebabeläintä.

Marin_silmin-0199

Marin_silmin-0520

Marin_silmin-6110

Ja mitä tulee ruokien laatuun, niin omaan makuuni ihan perusgrillimätöt. Puolison mukaan hänen hampurilaisateriansa oli hyvä, mutta omat annokseni oli ihan jees. Välttämättä toiste ei tarvitse mennä. Edelleenkin Suomen parhaat kebabit saa Varkaudesta Iskender kebabista.

Tiedän, olen ruualle perso ja tarinan opetus olkoon se, että jos sinä menet Korv-Göransille, tilaa vain yksi annos. Kyllä sillä nälkä lähtee. Olen kuullut huhua, että jopa puolikkaalla annoksella lähtisi nälkä 😉 .

Ja näillä ruokakuvilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä postauksen tekstin kanssa, en vaan löytänyt mitään aiheeseen sopivia ruokakuvia eikä jonossakaan napsittu kuvia.

Marin_silmin-5610

Marin_silmin-0127-2

*Kaikkien ruokakoomieni kuningatar, jolloin olen syönyt itseni talutuskuntoon: Lähdimme puolisoni kanssa romanttiselle päivä Tukholmassa -risteilylle ja piti nauttia auringonlaskusta kannella jne. Kävi kuitenkin niin, että rouva veti itsensä niin ähkyyn buffetissa alkupalapöydässä, että puoliso talutti rakkaansa hyttiin vaaka-asentoon ja lähti viettämään auringonlaskuiltaa yhdessä kameransa kanssa. Rouva heräsi koomastaan seuraavana aamuna. Seuraavana iltana söimme ala carte ravintolassa 😉 .

 

Gluteenittomat joulutortut

Marin_silmin-0059-4

Kerrottakoon heti alkuun, etten ole jouluihminen. Meille ei osteta kuusta, ei koristella kotia joulukoristein, eikä meillä varsinkaan kuunnella joululauluja. Joululauluja saattaisimme kuunnella esim. jouluaattona, mutta koska minä tykkään suomalaisista (ranteet auki) joululauluista ja puolisoni vastaavista (yli-imelistä) jenkkiversioista, niitä ei meillä kuunnella.

Jouluruuistakaan en oikeastaan välitä. Kalat on tottakai hyviä ja anoppini tekemä gluteeniton lanttulaatikko ja tietysti sienisalaatti, mutta muut on sitten ihan ok, ei herätä tunteita. Paitsi joulutortut. Rakastan joulutorttuja. Mutta vihaan niiden tekemistä. Gluteeniton torttutaikina on kaupasta ostettaessa pahanmakuista (ja hemmetin vaikea käsiteltävä), joten teen taikinan aina itse, jolloin edes maku on hyvä. Mutta se taikinan käsiteltävyys, siinäpä onkin aina haastetta. Jos sitä ei käsittele pieniä määriä kerrallaan kylmänä ja lutraa jauhoja litrasovalla, ei siitä hommasta tule yhtään mitään.

Torttutaikinan edessä on koettu vuosien varrella niin suuria epätoivon hetkiä, hikeä ja etenkin kyyneleitä, etten vieläkään ymmärrä, miksi edelleenkin ryhdyn vuosi toisensa jälkeen tuohon hommaan. Varmaan siksi, että tosiaankin rakastan niitä torttuja. Varaa siis näiden tekemiseen paljon kärsivällisyyttä. Tällä kertaa minä luovutin kesken ja laitoin puolet taikinasta pakkaseen. En tiedä säilyykö se siellä, täytyy testata ensi viikolla.

Marin_silmin-0058-3

Gluteenittomat joulutortut

250 g voita
6 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
250 g maitorahkaa
1 kananmuna
+ luumumarmeladia/omenamarmeladia täytteeksi
+ kananmuna voiteluun 

Nypi rasva ja keskenään sekoitetut jauhot (jauhot, leivinjauhe ja psylliym) hyvin. Lisää joukkoon rahka ja muna hyvin sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mieluummin pidempään. Käytä mahdollisimman sileitä jauhoja, minulla oli valitettavasti tällä kertaa tuollaisia, missä oli karheutta mukana ja saattoi ehkä vaikuttaa käsiteltävyyteen (tai sitten vain kuvittelen).

Kun aloitat tekemään torttuja, ota kylmästä taikinasta kerrallaan noin nyrkin kokoinen palanen (ja pidä lopputaikina kylmässä) ja vaivaa se erittäin jauhotetulla pöydällä kiinteäksi. Niitä jauhoja saa läträtä sitten todella paljon, ettei taikina jämähdä kiinni pöytään tai kaulimeen. Kaulitse taikina noin puolen sentin paksuiseksi ja ota muotilla levystä pyöreitä paloja (helpoimmat käsitellä). Minulla ei ole niitä torttumuotteja, mutta käytän isohkoa kahvikuppia nurinpäin muottina. Täytä luumu- tai omenatäytteellä ja ummista sitä mukaa , kun täytteet on tortulla, ettei taikina ennätä lämmetä liikaa. Muista painaa taikina kunnolla kiinni. Voitele tortut kananmunalla ja paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. Tuosta taikinasta tulee parisenkymmentä torttua, riippuen vähän torttujen koosta. Itse tein tällä kertaa aika isoja, kun meni hermot taikinan käsittelyyn.

Marin_silmin-0061-2

Ja kuten kuvista huomaa, ei näistä niin maailman kauneimpia tule, mutta edelleenkään leipominen ei ole minulle mallia missikisat, kyllä se maku ja sisältö ratkaisee näissä karkeloissa. Ja kuvia varten en jaksanut enää stailata, sillä torttutaikina vei taas kaiken energian allekirjoittaneesta. Onneksi syötyäni 8 torttua putkeen, sain vähän energiaa takaisin.

Jos sinulla on vinkata helppo, maukas ja kaikinpuolin pätevä gluteeniton torttutaikina resepti, ottaisin sen ilolla vastaan.

Mukavaa sunnuntaita!

Gluteenittomat karjalanpiirakat

Marin_silmin-8744

Marin_silmin-8732

Onko lukijoissani karjalanpiirakka -faneja? Entä keliaakikkoja?

Rakastan karjalanpiirakoita, mutta en ole kaupan gluteenittomista löytänyt tarpeeksi hyvää versiota, joten kolmisen vuotta sitten otin härkää sarvista ja päätin rueta hommaan ihan itse. En siis ollut ikänä aikaisemmin tehnyt karjalanpiirakoita enkä varsinaisesti ole mikään leipuri. Googlasin varmasti satoja reseptejä kunnes löysin mielestäni hyvän ohjeen ja yhdistin pari reseptiä yhteen.

Muistan kun tein piirakoita ensimmäisen kerran. Jännitin niin paljon että taisin saada migreeninkin niitä tehdessä. Tänään tein vähän muiden kotijuttujen lomassa parikymmentä piirakkaa iltapalaksi ja naureskelin puolisolleni, että miten älyttömän helppoja nuo herkkupalat on tehdä. Joten rohkeasti testaamaan.

Taikinan salaisuus on psylliym, käytä sitä ehdottomasti, jotta taikinasta tulee täydellinen.

Gluteenittomat karjalanpiirakat (n. 20 kpl):

Riisipuuro:
1 l luomu täysmaitoa
2,5 dl puuroriisiä
1,5 tl suolaa

Keitä riisipuuro kattilassa paksuksi puuroksi. Itse hauduttelen haudutuskattilassa vajaan tunnin verran, niin että puuro on melko paksua. Jäähtyessään puurosta tulee sitten riittävän paksua täytteeksi. Jäähdyttelen puuron joko terassilla tai huoneenlämmössä viileäksi ennen kuin rupean laittamaan täytettä taikinan päälle. Joskus olen tehnyt puuron edellisenä iltana ja aamulla tehnyt taikinan ja piirakat valmiiksi.

Taikina:
2 dl vettä
2 tl psylliumia
½ tl suolaa
2 dl tattarijauhoja
1 dl muuta glut.jauhoa (tänään käytin riisi-, kaura- ja perunajauhoa)

Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja tämän jälkeen vesi sekaan ja sekoita taikinaksi. Taikinasta tulee kiinteä eikä se tartu sormiin kiinni (välillä joudun lisäämään ihan pikkuisen tattarijauhoja lisää).

Sitten alkaakin kaulinhommat. Kauli taikina tattarijauhoja apuna käyttäen noin 3-5 mm:n paksuiseksi levyksi. Itse läträän jauhoja ihan reilusti, aika sotkuista puuhaa. Ota taikinasta noin 7 cm:n kokoisia ympyröitä nurinpäin käännetyllä juomalasilla (pikku Kartiolasit on aika tarkkaan 7 cm halkaisijaltaan).

Kaulitse (onko tämä oikea sana?) jokainen ympyrä oikein ohueksi soikioksi ja laita kelmun alle, jottei kuivu. Jos asettelet taikinasoikioita päällekkäin, niin ripottele hieman jauhoja väliin etteivät tartu kiinni toisiinsa.

Marin_silmin-8709

Marin_silmin-8711

Marin_silmin-8713

Marin_silmin-8721

Levitä täyte taikinan keskelle soikion muotoiselle alueelle. Jätä reunoille sentin pari kääntövara. Minä tykkään että puuroa pitää olla reilusti, en tykkää yhtään jos täytettä on liian vähän, mutta laita oman maun mukkaan. Tänään puuroa jäi pikkuisen yli, ja Marsa oli onnellinen pikkukoira kun pääsi nuolemaan kattilasta puuron jämät. Alma katsoi kateellisena vierestä.

Sitten alkaa rypytyshommat ja tyyli on vapaa. Nosta taikinareunat täytteen päälle piirakan keskeltä aloittaen. Minä rypytän peukalon ja etusormen avulla ensin ylöspäin ja sitten piirakan alaosan. Ja itse asiassa instastoriessani on video kun rypytän yhden piirakan ja video näkyy maantaille asti, joten käy kurkkaamassa sieltä (@marinsilmin).

Kun piirakat on rypytetty, siirrä ne pellille ja laita uuniin täydelle teholle (meidän uuni 250 astetta). Pidä uunissa sellainen 12-18 minuuttia (riippuen lämpötilasta) ja ota pois kun ovat kevyesti ruskettuneet. Huomioi, että gluteeniton taikina on aika vaalea.

Levitä piirakoiden päälle voisulaa ja laita liinan alle uinumaan hetkeksi.

Sitten eikun munavoita päälle ja syömään.

Marin_silmin-8740

Marin_silmin-8745

Nämä piirakat on ihan älyttömän hyviä, suosittelen testaamaan. Vielä en ole löytänyt parempaa gluteenitonta reseptiä, enkä usko että heti löydänkään.

Niin, ja Kinuskikissan reseptiä seurasin ensimmäiset kerrat, kun siinä oli kuvalliset ohjeet jokaiselle työvaiheelle ja nämä ohjeet löydät täältä. Itse resepti on siis erilainen, mutta työvaiheet kuvien kera siellä. Ja muista ottaa lasi tai kaksi viiniä piirakoita tehdessäsi, niin minäkin tein (ja huomaatte kyllä kuvista).

Jos testaat tätä, niin tule kertomaan mitä tykkäsit.

Maukasta isänpäivän iltaa.

Uppomuna

IMG_20170806_103839

Sunnuntai aamut ovat maailman parhaita. Kiireetöntä olemista, pikku hiljaa päivään heräämistä sekä herkullinen aamiainen, jonka kruunaa uppomuna. Tuo päiväunieni kohde. Olen haaveillut jo kauan tekeväni itse uppomunia, sillä rakastan niitä ja ennen kaikkea sitä hetkeä kun saan puhkaista sen mehevän keltuaisen joka valuu aamiaisleivälleni.

Tiesin, että tehtävä, eli uppomunan itse tekeminen, ei tule olemaan helppo, sillä olinhan opiskellut uppomunan tekemistä enemmän kuin koskaan luin opiskeluiden aikana tentteihin. Tiesin vihdoin olevani valmis koitokseen ja niin viikko sitten sunnuntaina, huonojen yöunien jälkeen, päätin että nyt on aika. Aika tehdä itse uppomunia. Latasin pöytään kattilan, etikkaa, arvoin käytänkö suolaa vai enkö käytä (käytin!) ja lunttasin vielä kerran ohjeen. Ja huusin puolisolle, ettei ole MITÄÄN asiaa keittiöön. Nyt on kyse vakavasta asiasta. Ja ryhdyin hommiin, vapisevin käsin, itseluottamusta uhkuen…

Marin_silmin-0154

Niin… en nyt varsinaisesti tituleeraisi itseäni uppomunamestariksi tuon kokeilun jälkeen. Kyllä se oli se uppomuna joka otti minusta niskalenkin. Munat kyllä valmistuivat ja olivat melkein kuin pitikin (mitä nyt valkuainen levisi pitkin kattilaa), mutta kauniita ne eivät olleet millään mittarilla katsottuna. Mutta onneksi keltuainen oli löysä ja valkuainen napakka siltä osin kun oli keltuaisen ympärillä ja maku niin kuin pitikin. Ja sehän se kaiken ratkaisee, maku. Ei tässä missään missikisoissa oltu. Mutta silti olisin toivonut hieman kauniimpia uppomunia. Siitä syystä tässä postauksessa olevat kuvat ovat otettu ennen grande katastrofia.

Ensi sunnuntaina, kun olen näillä näkymin tyttöjen kanssa keskenään kotona,  otan härkää sarvista ja kokeilen uudestaan. Ilman suolaa keitinvedessä.

Että olisiko hyviä vinkkejä kauniisiin onnistuneisiin uppomuniin? Minulla olisi nyt viikko aikaa tehdä mielikuvaharjoituksia.

Marin_silmin-0155

 

Tallinna vinkki: Telliskivi

Marin_silmin-0792-2

Marin_silmin-0795

Marin_silmin-0799

Marin_silmin-0801

Marin_silmin-0804

Olimme Tallinnassa viisi päivää, ja päätimme, että emme aio pyöriä päiviämme pelkästään vanhassa kaupungissa ja kaupungilla, vaan lähdimme tutustumaan lähialueisiin jalan.

Sunnuntaiaamuna lähdimme sitten kävelemään satamasta pohjoiseen päin Kalamajan suuntaan kauniissa aurinkoisessa säässä. Rakennukset vaihtelivat vanhoista rähjäisistä hökötyksistä (mutta ah, niin ihanista) aivan tuliteriin kaupunkiasuntoihin. Kun olimme ohittaneet Lennusadamin, päätimme mennä sen jälkeiseen puistoon ja lähteä siitä kävelemään kohti Telliskiven paljon kehuttua hipsterikaupunginosaa. Matkalla ihastelimme vanhoja puutaloja, joista osa oli kunnostettu huikean kauniiksi, osa jätetty vanhaan kuntoonsa ja siellä ne sulassa sovussa rintarinnan olivat puutalot vieri vieressä. Yhden talon ikkunasta vihainen koira melkein hyppäsi erään miehen päälle, mutta omistaja sai koiransa kiinni juuri ja juuri. Säikähdin niin kovasti, että melkein pissasin housuun.

Aika nopean kävelyn jälkeen päädyimmekin Balti jaam juna-asemalle, josta oikeastaan Telliskiven alue sitten alkaakin. Juna-asemalla on torikauppiaita (mm. luomuosastot erikseen), lihakauppa, kalakauppa, ja yläkerrassa vaate- ym. myymälöitä. Lisäksi siellä oli aivan ihana ravintola, Humalakoda, joka oli myös panimo. Sinne pysähdyimme muutamille janojuomille nauttimaan kauniista miljööstä ja lämpimän aurinkoisesta kesäpäivästä. Ruokaa emme siinä malttaneet syödä, mutta annokset näyttivät hyviltä.

Marin_silmin-0806

Marin_silmin-0809

Marin_silmin-0816

Marin_silmin-0812

Marin_silmin-0819

Telliskivi on erittäin trendikäs alue tällä hetkellä ja alueen vanhoista teollisuusrakennuksista ja puutaloista on tehty ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Se on ilmeisesti Viron suurin luova keskus ja siellä on paljon myös ateljeita, studioita ja kulttuurialan yrityksiä. Aluetta leimasikin boheemi tunnelma ja oikein rento meininki. Me viihdyimme paikan päällä erittäin hyvin. Kauppojakin oli muutamia sunnuntaina auki ja minä kävin ihastelemassa valtavan hyvää valikoimaa ekologisesta kosmetiikasta ja vartalonhoitosarjoista.

Ainoaksi ongelmaksi muodostui että mihin menisimme syömään, sillä herkullisen näköisiä paikkoja oli niin valtavan paljon. Päädyimme sitten Kivi, Paber, Käärid -ravintolaan, sillä heidän koko menu oli gluteeniton ja luomua ja lähitiloilta tuli tuotteet. Ja hintataso oli edullinen. Jos päädytte sinne joskus syömään, niin käykää lukemassa vessojen ovien sisäpuolelta se tarina kivi, paperi, sakset -pelistä.

Kun olimme aikamme ihastelleet ja pyörineet Telliskivessä, kävelimme takaisin Tallinnan keskustaan ja vanhaan kaupunkiin, ja matka taittui n. 10-15 minuutissa. Tosin matkalla jäimme sitten vielä janojuomille, kun sää helli niin kovasti.

Suosittelen Telliskiven aluetta lämmöllä. Kannattaa käydä tutustumassa ja nähdä vähän uudenlaista ja erilaista Tallinnaa.

Marin_silmin-0823

Marin_silmin-0825

Marin_silmin-0827

Marin_silmin-0830

Marin_silmin-0831

Marin_silmin-0789

Oletko vieraillut Telliskivessä? Tykkäsitkö?