Päivävaellus Ylläksellä

IMG_20180827_131142.jpg
Reittikartta

IMG_20180828_110218.jpg

Levillä ollessamme kävimme muutamaan otteeseen myös Ylläksellä. Ihastuin ensimmäisellä kerralla valtavan paljon Ylläksen kauneuteen, joten päätimme tehdä reissumme aikana myös päivävaelluksen Ylläksen jylhissä, mutta kauniissa maisemissa. Päiväksi sattui vielä meidän hääpäivä, 9. sellainen, ja puolisoni yritti jankuttaa että ensi vuonna, kun 10 vuotta on yhteistä aviotaivalta takana, voisimme tehdä 10 päivän vaelluksen… Never!

Olimme käyneet edellisenä päivänä jo ajelulla Ylläksellä (kannattaa muuten ajaa Maisemareitti -osuus, on nimittäin hieno!) ja katselleet vähän reittiä etukäteen. Auton jätimme Ihmisen ringin parkkipaikalle, josta päiväreissumme starttasi. Olimme syöneet tukevasti pohjalle, joten eväänä meillä kulki banaania, sämpylät, vettä ja energiapatukat. Matkan varrella  on kyllä myös paljon nuotiopaikkoja, jos haluaa paistaa makkarat, mutta me koimme, ettei meillä ollut tarvetta, ja hyvin riitti nuokin eväät. Joten ainoastaan pieni reppu kulki mukana.

Marin_silmin-0719
Varkaankurun ”vesiputous”

Marin_silmin-0723

Marin_silmin-0724

Marin_silmin-0733

Marin_silmin-0735
Ensimmäinen vaativa osio, matkalla Kesängin keitaalle

Marin_silmin-0736

IMG_20180828_111603.jpg

Marin_silmin-0740

Ihmisen polulta starttasimme kohti Varkaankurua aika perinteisissä Lappi-maisemissa ja Varkaankurun ”vesiputouksella” reitti jakautuu moneen suuntaan. Me jatkoimme sieltä eteenpäin ja lähdimme hiljalleen nousemaan ylöspäin (Kesängin keidas kylttejä seuraten). Mitä enemmän ylöspäin kävelimme, sitä enemmän maisemat alkoivat jylhenemään ja muuttumaan karuiksi kalliomaisemiksi. Kartassa näkyvät punaiset osiot pisteiden päällä ovat sen vuoksi, että ne ovat hieman vaativimpia kävellä. Tällä osuudella ne tarkoittivat pitkospuita kivikkojen päällä. Ihastelin ja huokailin maisemia moneen otteeseen ja olin niin onnellinen, että päätimme valita juuri tuon reitin.

Kun kallio-osuus oli kävelty, tulimme jälleen risteykseen, josta edelleen jatkoimme Kesängin keitaan mukaan ja sitten alkoikin kiva vihreä metsäosuus, jossa meitä tuli vastaan yllättävän paljon eläkeläisiä ja sisäinen mummoni hykerteli onnellisena. Kun metsäosuus oli reippailtu, saavuimme järven rannalle, josta lähdimme edelleen Kesängin keitaan suuntaan ja matkalla meitä vastaan tuli muutama porokin. Maisema muuttui suoalueeksi ja aivan erinäköiseksi. Kesängin keitaalla pysähdyimme hetkeksi ja koska siinä oli kahvio, päätimme ottaa piccolopullon kuohuvaa hääpäivän kunniaksi ja puoliso söi vielä poroletun. Keliaakikoille tiedoksi, että kahviossa on myös gluteenitonta suolaista ja makeaa tarjolla, mutta minä jätin väliin, kun ei ollut nälkä. Kesängin keitaan yhteydessä on myös vessat.

Marin_silmin-0746

Marin_silmin-0748
Matkalla Kesängin keitaalle

IMG_20180828_120141.jpg

IMG_20180828_121117.jpg
Skool meille!

Kun sekä nestettä että ruokaa oli tankattu, jatkoimme kohti Pirunkurua. Pirunkurun kohdalla oleva punainen vaativa-osuus merkintä on siinä syystä. Siitä nimittäin alkoi koko reissun erittäin puuskuttava ja hikoiluttava osio. Nousimme todella jyrkkää rinnettä ylös, joka muuttui vielä irtokiviksi ja kävellä piti todella varovaisesti, ettei kivet luisu jalkojen alta pois. Nousu on vielä yllättävän pitkä ja toistan vielä, hyvin jyrkkä. Ohitimme useita seurueita jotka huilasivat matkalla ja itsekin piti ottaa happea moneen otteeseen. Lisäksi yksi miespoloinen oli matkalla ison rinkan kanssa, saattoi olla aika kova nousu painavan rinkan kanssa. Mutta kun rinteen pääsee ylös, avautuu henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Kesänkijärvi (jonka juurelta alat nousta), Ylläksen jylhät maisemat, metsää. Niin kaunista. Pirunkurun päällä oli oppilaitosryhmä ja paljon pieniä lapsia. On varmasti ollut opettajilla peräänkatsomista heidän kanssaan, jos he nousivat rinteen ylös.

Pirunkurulta jatkoimme matkaa kohti Tahkokurua kivikkoisessa maisemassa edelleenkin irtokivien päällä kävellen, mutta enää ei tarvinnut tarpoa ylöspäin. Maisemat olivat todella kauniit. Tahkokurulla pysähdyimme syömään eväitämme ja siellä oli isot nuotiopaikat, vessat, kodat ja puuvarastot. Lisäksi siellä oli hyvin tuttavallisia lintuja, jotka tulivat syömään lapsien käsistä ruokaa, kun nämä oppilaat tarjosivat linnuille leivänpaloja. Emme tiedä mitä lintuja ne olivat, mutta todella uteliaita ja tuttavallisia.

Marin_silmin-0752
Pirunkurun nousu alkamassa
Marin_silmin-0753
Pirunkuru
Marin_silmin-0754
Pirunkuru
Marin_silmin-0756
Pirunkuru valloitettu

Marin_silmin-0758

IMG_20180828_125413.jpg

Tahkokurun jälkeen maisema muuttui jälleen perinteiseksi Lappimaisemaksi ja kävelimme pitkähkön, mutta helppokulkuisen metsäosuuden (ja bongailin sieniä) Kellokas kylttejä seuraillen. Kun pääsimme eräälle parkkipaikalle Kesänkijärven toiseen päähän, reitti jakaantui moneen eri suuntaan ja siinä vähän aikaa mekin testailimme montaa eri reittiä että mihin ihmeeseen tästä pitäisi nyt lähteä, että pääsemme kävelemään vielä haluamamme Seitapolun haastavan osuuden. Valitsimme reitin, joka oli Kellokkaan, Kesängin keitaan ja Hillapolun suuntaan, ja se olikin sitten oikea reitti (tosin oli paljon kylttejä, jotka näyttivät kaikkia edellämainittuja paikkoja myös eri suuntiin). Kävelimme pitkospuita pitkin suoalueen yli, josta sitten pian pääsimme kääntymään reittimme viimeisen ”vaativan” osuuden, joka oli Seitapolun osuuden pitkospuut. Nousimme ne alhaalta ylöspäin, n. 1 km:n verran ja kävelimme joenvartta pitkin ja nautimme taas hieman erilaisesta maisemasta. Kun Seitapolun pitkospuut oli noustu, olimmekin jo takaisin Varkaankurulla, josta autollemme oli enää 1,3 kilometrin matka samaa reittiä jota olimme jo kertaalleen lähtiessämme kävelleet.

IMG_20180828_145042.jpg
Joenvarsi maisemia Seitapolun vaativalla osuudella

Reitin kokonaispituus oli n. 16 km ja taukojen kanssa kannattaa varata aikaa vähintään 5-6 tuntia, että ennättää nauttia. Me olemme puolisoni kanssa melkoisia ”pikakävelijöitä” eikä tauot olleet pitkiä ja meillä meni aikaa n. 5 tuntia tuolla reitillä. Toki kuvasimme jonkun verran reitillä ja se tietysti teki matkan tekoa hitaammaksi.

Suosittelen kyllä täydestä sydämestäni tätä reittiä. Niin paljon erilaisia maisemia, ja huikean kaunis luonto. Kyllä mieli ja sielu lepäsivät. Kannattaa kuitenkin olla suhteellisen hyvä peruskunto, varsinkin jos mielii nousta tuon Pirunkurun. Ihan rapakuntoisena en lähtisi sitä puskemaan ylös. Nyt polttelee päästä seuraavan kerran jollekin eri reitille, yön yli reissulle, tai miksei pidemmällekin. Kunhan ei sitä 10 päivää oteta.

Oletko käynyt samalla reitillä vaeltamassa Ylläksellä? Mitä tykkäsit?

Lapin lumoa

Marin_silmin-0732

Marin_silmin-0646

Marin_silmin-0639

Aika rientää ihan hurjan nopeasti. Minne meni elokuu? Syksylle on luvassa melkoinen reissusuma, josta ensimmäinen reissu koettiin viikko sitten perjantaina kun starttasimme automme kohti Lappia ja Leviä. Lähdin puolison mukaan ”sporttilomalle”, ja samalla tapasin pohjoisessa sijaitsevia asiakkaita.

En ole koskaan ollut mikään kummoinen Lapin lomailija. En laskettele, joten talvisin auton nokka ei käänny kohti Lappia, vaan mieluummin Finnairin sinivalkoisin (tai Norskin punavalkoisin) siivin kohti etelän lämpöä. Lapsuudessa tuli käytyä Lapissa jonkun verran, sillä siellä asui yksi serkuistani. Muuten ei siellä päin ole tullut vierailtua, kuin seuraavan kerran 2015, kun lähdimme vaeltamaan puolisoni kanssa 80 km Kevolle. Muistan äitini poismenon jälkeen isäni innostuneen Lapista kovasti. He alkoivat veljesporukalla käymään Lapissa kultaa kaivamassa, siitä tuli heille yhteinen harrastus. Veljiä ei isällä valitettavasti enää ole, mutta rakkaus Lappiin on säilynyt. Ihmettelin vuosia, miten hän sillä tavalla hurahti pohjoiseen, omat mielikuvat kun olivat ”miljoona sääskeä ja paljon poroja ja kitukasvuisia koivuja”. Myöskään tuon oman vaellusreissun aikana en saanut Lapista otetta, sellaista roihua ja lumoa. Ehkä se, että vaelsimme tosiaankin 80 km neljään päivään (eli kolme yötä), hieman suoritettiin se meidän reissu. Ei ennätetty pysähtymään samalla tavalla nauttimaan ja ihmettelemään.

Marin_silmin-0716

Marin_silmin-0656

neuletakki Oui / t-paita H&M / nahkahousut Michael Kors / laukku Balmuir / kengät Rieker / aurinkolasit Aarni* (*saatu blogin kautta)

Marin_silmin-0711

Mutta nyt, nyt tällä kertaa se rakkaus Lappia kohtaan syntyi. Ja suorastaan roihahti liekkeihin. Levillä maastopyöräilimme ja kävelimme ympäriinsä, mutta ennen kaikkea Ylläksen alueen kauneus ja karuus teki minuun suuren vaikutuksen. Se kauneus kaikessa karuudessaan veti kyllä aivan sanattomaksi. Ei ollut eikä oikeastaan ole vieläkään sanoja kuinka kuvailla tuota kokemusta, kun vaelsimme päiväreissun Ylläksen upeissa maisemissa. Hiljaisuus, rauha, upea vaihteleva luonto ja suuri kunnioitus kaikkea kohtaan veti minut kyllä syviin vesiin. Hyvällä tavalla. Eheydyin tuon reissun aikana varmasti enemmän kuin monen viime vuoden aikana yhteensä. Kuinka puhdistava vaikutus. Kuinka ihania sydämellisiä ihmisiä ja se luonto, se kauneus, puhtaus ja yksinkertaisuus. Elämä on niin mieletön matka ja meille suomalaisille on suotu tällainen luonto ja puitteet nauttia siitä. Huh. Ja ne porot, kiljuin kuin pieni lapsi joka ikinen kerta kun porot pysäyttivät automatkamme ylittääkseen tien tai kun metsässä kävellessä porot tallustelivat vastaan. Syvä kiitollisuus.

Tulen jakamaan hieman reissukokemuksia (ihanan päivävaellusreitin Ylläkselle ja Leville patikointivinkkejä), muutamia ravintolasuosituksia (loistavia!) sekä ylipäätään Lapin upeita maisemakuvia teille lähipäivinä. Tässä postauksessa asukuvat Leviltä, ne ainoat siistit vaatteet jotka olivat reissussa mukana. Tässä asussa kävin katsomassa Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja leffan. Sekin oli ihana. Liekö Lapin lumo tehnyt taikojaan leffaa katsellessa, vai oliko oikeasti hyvä. En tiedä, mutta suosittelen kyllä sitäkin lämmöllä.

Ja katsokaa kuinka osissa kuvissa näkyy jo maaruskaa. Oikeasti, voinko muuttaa Lappiin?

Marin_silmin-0659

Marin_silmin-0719

Marin_silmin-0665

Marin_silmin-0709

Tintovintoja ja asukuvia Casaresissa

Marin_silmin-1966

Marin_silmin-1967

Marin_silmin-1965

Marin_silmin-2043

Marin_silmin-2048

Loman alussa ajelimme yhtenä päivänä kauniiseen Casares -nimiseen kylään, joka sijaitsee Esteponasta eteen- ja sisämaahan päin. Kylä oli idyllinen ja perinteinen valkoinen andalusialainen kylä ja tahti kylässä oli rauhallisen letkeä. Ei kiirettä, eikä myöskään turisteja. Ennen kylään menoa ajelimme ylemmäs kallioille kuvaamaan mitälie-korppikotkia. Jestas miten vaikuttava näky oli katsella kallioilta isojen lintujen liitoa ja taustalla näkyy kaunis valkoinen kylä. Oli todella kaunista.

Mutta nuo vuoristotiet ovat kyllä itselle sellaisia killereitä, joten piti ottaa automatkalla muutama tintovinto, jotta selvisi hengissä ylös asti. Tintovinto on oikeasti tinto de verano -niminen punaviinipohjainen juoma, jota saa ravintolasta kuin ravintolasta tilattua Espanjassa ja sitä saa kaupoista myös tölkissä. Se on paljon miedompaa kuin viini, vähän kuin sangriaa joisi.

Samalla reissulla Casaresissa otettiin myös asukuvat. Asu menisi vaikka koti-Suomessakin käyttöön samantien, sillä edelleen meitä hellii lämpö ja aurinko. Toivottavasti myös viikonloppuna jatkuisi yhtä kaunis, aurinkoinen ja lämmin sää, sillä silloin juhlitaan ylioppilaaksi kirjoittanutta kummityttöäni. Hieman asukriisin poikasta on ilmassa lauantain juhlien vuoksi, mutta sekin selätetään kyllä. Onneksi kaapistani ei kovin montaa juhlavampaa kolttua löydy, joten beigellä pitsillä mennään.

Marin_silmin-1998

Marin_silmin-1990

Marin_silmin-2014

IMG_20180514_165533.jpg

Marin_silmin-2054

huitula YAYA / silkkihousut Filippa K. / silkkitoppi Theory / kengät, laukku ja aurinkolasit Chanel / hattu Bugatti

 

Viinitilakierroksella Rondan alueella

Marin_silmin-2200

Marin_silmin-2201

IMG_20180516_145947.jpg

Caminito del Reyn lisäksi odotin matkaltamme kovasti viinitilavierailuita. Olin varannut meille etukäteen pari viinitilaa Rondan alueelta, jossa vierailimme tastingin  merkeissä, sekä tietysti hyvän ruuan.

Ensimmäisenä ajelimme Bodega Dona Felisa Chincillaan, jossa meidän lisäksi oli amerikkaisturistikaksikko oppaineen kanssamme. Täällä kiersimme viinintuotantotilat ja kuulimme viinitilan viininvalmistuksesta, mitä viinejä siellä valmistetaan ja kuinka kauan menee rypäleen keräämisestä siihen, että valmis juotava viini on asiakkaan nenän edessä lasissa. Espanjalaiseen rentoon tyyliin kierroksella oli mukana myös tilan koirat, jotka viihdyttivät meitä. Tilalta valmistuu vuodessa muistaakseni n. 400.000 pulloa, josta vientiin menee ympäri maailman eri viinejä. Suomeen ei kuitenkaan ollenkaan. Kierroksen jälkeen oli tasting erittäin maukkaiden tapasten kera ja koska olin varauksessa ilmoittanut keliakiastani, minulle oli tehty omat tapakset. Possunposkesta valmistettu tapas oli niin hyvää, että olisin voinut syödä niitä vaikka kuinka paljon. Tastingissa maistelimme kolmea eri viiniä, joista aina itse valitsimme viinipareista mitä maistamme. Minun suuhun maukkain oli paikan roseviini, jota ostimme kotiinkin yhden pullon. Tilan viinit eivät varsinaisesti ole luomuviinejä, mutta tilalla ei käytetä kemiallista torjuntaa, ellei ole aivan pakko. Heillä on istutettu viiniköynnösrivien päätyihin ruusupensaat, joista he tarkkailevat mahdollisia öttiäisiä ja tauteja. Tilalle oli todella helppo navigoida autolla. Tasting, tapakset ja kierros maksoi 25 euroa per henki.

Marin_silmin-2209

Marin_silmin-2210

IMG_20180516_161038.jpg

Toinen viinitila, päivämme helmi, oli Bodega Vetas, jonne oli Chincillasta n. 30 minuutin ajomatka. Tilalle löysi kyllä, mutta hieman enemmän joutui navigoimaan kuin tuonne ensimmäiselle. Kun saavuimme tilan pihalle, meille kaikille tuli heti sellainen kotoisa ja rento olo. Pieni viinitila, jonka omistajarouva oli niin sydämellinen ja ihana ja mikä miljöö. Olimme paikan päällä ainoastaan omalla porukalla ja olin varannut meille sinne lounaan sekä tastingin. Lounas ja tasting oli katettu keskelle pihaa, kauniiseen paviljonkiin. Ihana rouva kertoi aluksi heidän tilastaan, viinintuotannosta, rypäleistä ja maaperästä. He tuottavat n. 8000 pulloa viiniä / vuosi, eli kyseessä on todella pieni tila. Ja tietenkään tuollaisesta pullomäärästä ei vientiin pulloja mene, muuta kuin tilalla vierailevien turistien mukana. Viinit ovat natural viinejä, mitään ylimääräistä ei tilalla käytetä. He tuottavat kolmea erilaista punaviiniä: Junior, Seleccion sekä Petit Verdot. Junior on ranskalaisissa tynnyreissä n. 8 kk, josta matka jatkuu pullotukseen ja sen maaperä ei ole yhtä laadukas kuin tilan kahdella muulla viinillä. Seleccion sekä Petit Verdot ovat ranskalaisissa tynnyreissä 24 kuukautta ja useamman vuoden vielä pulloissakin ennen kuin ne päätyvät nautittavaksi. Rypäleet viljellään viinitilan ja talon pihapiirissä, jossa maaperä on erittäin laadukasta.

Marin_silmin-2203

IMG_20180516_144300.jpg

Teen tässä kohtaa pienen tarkennuksen, ennen kuin jatkan: minä en ole punaviini-ihminen, en juo yleensä ikinä punaviinejä, sillä ne aiheuttavat minulle helposti migreenin ja koen ne liian ”tunkkaisina” omaan makuun. Ajattelin aluksi, että minulta jää tasting väliin, että maistan jokaista hieman, mutta se on sitten siinä. Ja vielä mitä, nuo punaviinit olivat erittäin hyviä, todella maukkaita, raikkaita ja pehmeitä suussa. Ehkä parhaimpia ikinä, mitä olen koskaan maistanut, eikä migreenistä tietoakaan. Lounaamme oli 4 ruokalajin lounas, jossa jokaiselle ruualle oli mätsätty oma viini. Alkupalana oli kesäkurpitsakeittoa vuohenjuustolla, jonka kanssa nautimme Junioria. Sen jälkeen sienirisotto, jonka kanssa nautimme Seleccion viiniä (tämä oli oma suosikkini ehdottomasti!). Risoton jälkeen maukas liha-annos, jotta paikan kruununhelmi, Petit Verdot, pääsisi oikeuksiinsa. Ja niin tuhti kuin Petit Verdot olikin, sen maku oli mielettömän hyvä. En uskoisi ikinä kehuvani tuhtia punaviiniä näin runsaasti. Ja jälkkärinä sitten paahtovanukas. Tuo kokonaisuus oli todella mieletön. Loistavaa viiniä, erittäin maukasta ruokaa kauniissa rauhallisessa miljöössä omalla porukalla. En olisi voinut keksiä mitään enempää tuolle lounaalle. Ja lounas tastingin kanssa maksoi vain 35 euroa. Itse viinit eivät tietystikään ole enää niin edullisia. Junior oli edullisin, reilun 10 euroa pullo, mutta Seleccion sekä Petit Verdot olivatkin sitten jo n. 30 euron luokkaa per pullo ja Petit Verdot ylikin. Ostimme kotiin Junioria sekä Seleccionia. Nyt ongelmana on enää, että milloin raaskii avata nuo pullot ja nauttia laadukkaasta punaviinistä.

IMG_20180516_151115.jpg

IMG_20180516_153847.jpg

Marin_silmin-2212

Jos siis kaipaat uudenlaisia aktiviteetteja lomallesi Aurinkorannikolla, suosittelen lämpimästi kiertelemään viinitiloja. Joukossa on todellisia helmiä ja paikat kivoja, idyllisiä ja todella vieraanvaraisia. Rondan ympäristössä on paljon viinitiloja, suhteellisen lähekkäin toinen toisiaan ja niihin on helppo navigoida. Varaukset onnistuivat sähköpostilla ja ruoka-aineallergiat otettin hyvin huomioon. Joten eikun nauttimaan Espanjan auringosta viinin merkeissä. Salud!

 

Caminito del Rey – reitti joka salpaa hengityksen

Marin_silmin-2068

Marin_silmin-2077

Marin_silmin-2079

Marin_silmin-2081

Marin_silmin-2083

Tuttu sanonta ”kolmas kerta toden sanoo” piti jälleen paikkansa. Kun muutama vuosi sitten Rondasta junalla poistuessamme ihailimme huikeaa vuoristovaellusreittiä junan ikkunoista pienen hetken ajan, päätin, että tuon polun aion joku päivä vielä kävellä. Silläkin uhalla, että korkeanpaikankammoni on… noh, lievästi sanottuna melkoinen. Ja niin siinä kävikin. Ensimmäisellä kerralla jäimme nuolemaan näppejämme, sillä liput olivat sold out. Viime vuonna saimme kyllä liput ostettua, mutta reitti oli sinä päivänä suljettu huonon sään takia, mutta tällä kertaa pääsimme reitille. Ja onneksi niin. Oli nimittäin melkoisen hieno kokemus, vaikka sekä alussa että lopussa melkein itkin ja hyperventiloin kun pelotti niin hemmetisti.

Caminito del Rey, eli kuninkaan polku, juontaa juurensa 1900 -luvun alkuun (1901-1905), jolloin alkuperäinen reitti rakennettiin El Chorro -rotkolle, jotta saatiin tavaroita ja ihmisiä kuljetettua rotkon molemmin puolin sijaitseville vesivoimalaitoksille ja ylipäätään rotkon yli. Rotkon pohjalla kulkee Guadalhorce -joki. Alkuperäinen reitti kuitenkin rapistui rapistumistaan vuosien myötä ja se suljettiin lopullisesti vuonna 2000, sillä se oli erittäin vaarallinen ja saikin nimityksen maailman vaarallisin vaellusreitti. Reitti kuitenkin päätettiin kunnostaa ja vuonna 2015 se avattiin uudestaan turvallisena, noin metrin leveänä ja turvakaiteilla varustettuna. Se kulkee saman reitin kuin alkuperäinenkin reitti, sillä uusi reitti on hieman korkeammalla kuin vanha alkuperäinen. Täysin turvallinen siis nykyään, mutta meille korkeanpaikankammoisille ehkä vähän pelottava. Suosittelen sitä silti kaikesta sydämestäni, sillä reitti ja näköalat ovat todella vaikuttavat. En ehkä ikinä ole kulkenut noin upeaa reittiä pitkin.

Marin_silmin-2095

Marin_silmin-2106

Marin_silmin-2118

Marin_silmin-2122

Marin_silmin-2129

Liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin, jos reitille mielii, paikka myydään aina loppuun. Meillä oli aamun ensimmäinen lähtö ja paikan päällä oli erittäin paljon ilman lippuja olevia ihmisiä kokeilemassa onneaan ja ainakin osa sai lipun samalle päivälle, mutta suosittelen silti pelaamaan varman päälle, kuin kokeilemaan onneaan. Harmittaisi kovasti jäädä nuolemaan näppejään, niin vaikuttava paikka on.

Reitin voi nykyään kulkea ainoastaan yhdestä suunnasta, pohjoisesta etelään, eli Ardalesista Aloran suuntaan. Lippu maksaa 10 euroa ja lisäksi erillinen bussilippu (1,55 e) joka vie loppupisteestä (El Chorron juna-asemalta) takaisin alkupisteeseen autojen luokse pohjoiseen. Jos siis matkustat autolla reitille. Fugesta ajelimme aamulla hieman reilussa tunnissa paikan päälle (Malagasta pohjoiseen, tie A-357 kohti Cartamaa) ja auton jätimme parkkiin El Mirador -ravintolan viereiselle maksulliselle parkkipaikalle (2e). Tien varressa on myös maksuttomia parkkipaikkoja, mutta jo aamulla melkein kaikki olivat täynnä. Autot jätetään siis kauniin tekojärven lähettyville, mutta autojen jättöpaikasta on vielä, riippuen valitsemastasi reitistä, matkaa Caminiton alkuun joko 1,5 tai 2,7 km. Me kuljimme tuon 1,5 km matkan joka alkaa pitkällä, kapealla ja matalalla ja sanoinko vielä, pimeällä tunnelilla. Yyh. Pojat pelottelivat lepakoilla ja rotilla ja jo siinä vaiheessa meinasi mennä pupu pöksyyn. Tuo 2,7 km reitti on luontopolku.

Marin_silmin-2132

Marin_silmin-2138

Marin_silmin-2153

IMG_20180515_114913.jpg

IMG_20180515_114651.jpg

Itse reitti alkaa lippujen tarkastuspisteestä, jossa on vielä vessat, itse reitillä ei sitten ole vessoja, mutta reitin päättyessä wc:t löytyvät taas samasta paikasta minne kypärät jätetään. Lippujen tarkastamisen jälkeen kävelijät saavat kypärät ja hiusverkot päähänsä (pakolliset) ja turvaohjeistuksen jälkeen pääseekin jo matkaan. Ja sitten se kauneus (tai kauheus) alkaa, huh! Reitti on henkeäsalpaavan kaunis. Jylhää kalliomaisemaa, ylhäällä liiteleviä korppikotkia, joen kuohuja, vihreää luontoa ja kaikkea siltä väliltä. Myös Rondaan menevän junankin näimme, kun se sujahti kallion sisään korkeuksissa. Kallioseinämäosuudet ovat myös turvallisia vaikka ne sijaitsevatkin korkeimmillaan n. 100 metrin korkeudessa. Lankut jykevästi kiinni kalliossa, kunnolliset kaiteet ja turvavaijeri kallion puolella, josta pitää halutessaan kiinni (pidin!) ja erittäin puhdas ja siisti. Työntekijöitä tuli useampia vastaan reitin aikana, ja he varmistavat että kaikki sujuu vaeltajilta hyvin. Lisäksi näkyy lähes koko matkan ajan alkuperäistä vanhaa reittiä ja sitä järkyttävää kuntoa missä se on: todella kapea, ilman mitään kaidetta ja isoja reikiä siellä täällä pitkin polkua. Miten kukaan on koskaan uskaltanut kulkea siitä? Minulle koko vaelluksen tiukin hetki oli vaelluksen loppuosa. Tsemppasin itseäni pitkin reittiä että minun on pakko mennä reitin lopussa olevan riippusillan yli (joka huojui ihanasti tuulessa 😉 ) ja sen selvitettyäni luulin olevani ”turvassa”. Kunnes pääsin mutkan taakse ja näin loppukävelyosuuden. Pystysuora kallioseinämä ja portaita ylöspäin jossa jokaisessa portaan välissä iso aukko josta näet ”kivasti” satametriä alaspäin. Ehkä muutaman kyyneleen tirautin ja päästin vähän ärräpäitä ja yritin hengittää rauhallisesti. Syke oli valehtelematta siinä 180 tienoilla kun selvitin ne portaat. Huh. Ja lopuksi El Chorron juna-asemalla nautimme hyvin ansaitut viinit ja oluet ja hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meidät takaisin autolle.

Marin_silmin-2166

Marin_silmin-2169

Marin_silmin-2171

Marin_silmin-2175

IMG_20180515_115227.jpg

Marin_silmin-2184

Reitin kokonaisuuspituus on vajaa 8km, joka sisältää siirtymiset reitille ja reitiltä bussipysäkille. Ajallisesti se kestää n. 4 tuntia, jolloin ennättää ottaa hyvin kuvia ja pysähtyä vaikka välillä syömään eväitä ja juomaan vettä. Reitti ei ole muuten vaativa, eli siellä pärjää kyllä kuntonsa puolesta melkein kuka tahansa, mutta jos on erittäin paha korkeanpaikankammo, niin pelottava se varmasti on. Alku- ja loppuosa reitistä kulkee kallionseinämää ja keskiosa on luonto-osuus, joka on myöskin todella kaunis ja vehreä. Autojen jättöpaikassa on muutama ravintola, ja osalla seurueestamme oli niistä huonoja kokemuksia, joten me ajelimme lähellä olevaan Ardalesin kylään lounaalle. Kylä on perinteinen andalusialainen valkoinen kylä, kaunis ja sympaattinen, ehkä vähän unisenkin oloinen. Istuimme Ardalesin kylän aukiolla tapaksilla, kun siellä alkoi mikälie-paikallinen-kyläjuhla. Sekin oli hieno kokemus. Ja ruuat hyviä.

Marin_silmin-2191

IMG_20180515_120916.jpg

Jos suunnittelet matkaa Aurinkorannikolle, suosittelen lämmöllä Caminito del Reytä. Täältä voit ostaa liput ja tutustua paikkaan vielä tarkemmin. Se on kokemus, joka ei ihan hevillä unohdu.

Oletko vaeltanut tämän huikean reitin?