Tämä teksti on pitänyt kirjoittaa jo siitä lähtien kun palasimme Lapista, mutta aina se on jäänyt. Mutta nyt, kun tällä viikolla kerrottiin, että Aanaar on valittu vuoden 2020 ravintolaksi, oli aika tarttua toimeen. Ensinnäkin, olen todella iloinen, että kerrankin vuoden ravintola tulee muualta kuin etelästä, pääkaupunkiseudulta. Ei minulla mitään ole Helsinkiä vastaan, viihdyn siellä erinomaisesti, mutta kyllä sitä ruokaa osataan valmistaa myös kehäkolmosen ulkopuolella.
Tutustuimme Aanaar ravintolaan ensimmäisen kerran 2015 kun olimme puolisoni kanssa vaeltamassa Kevolla/Guivilla. Yli 80 kävellyn kilometrin jälkeen saavuimme väsyneenä hotelli Kultahoviin Inariin ja ihastelimme hotellin sijaintia joen rannalla. Sanomattakin on selvää, että ruoka oli ensimmäisenä mielessä, joten pienen huilin ja saunomisen jälkeen menimme syömään hotellin ravintolaan, Aanaariin. Itse ravintolan ulkoasu ihastutti heti. Paljon luonnonmateriaaleja, Artekia, vahvoja värejä, lämpöä. Mutta ruoka, siihen rakastuin heti kun keittiöntervehdys saapui. Päädyimme tilaamaan nälissämme Aanaarin nimikkomenun ja en muista olisinko koskaan ollut niin innoissani ruuasta ja liikuttunut mielettömistä makuelämyksistä kuin tuolloin. Jokaikinen suupala oli kuin sinfoniaa suussa ja tarjoilijan kertoessa kuinka suurinosa ruuasta on kerätty läheltä, viereisen joen rannoilta, olin myyty. Totaalisen myyty. Kehuimme vuolaasti ruokaa puolisoni kanssa niin tarjoilijalle kuin jälkikäteen vähän kaikille, miten se on ollut yksi elämämme parhaista ruokailuista. Jäkälä, siitä me puhuimme. Monessa annoksessa oli mukana jäkälää eritavoin valmistettuna ja aina metsäreissuillamme ollessamme mietimme osaisimmeko itse valmistaa niin maukasta ruokaa jäkälästä. Monesti kuitenkin mietin, että johtuiko ravintolan ”hyvyys” siitä että olimme niin nälkäisiä ja väsyneitä vai yksinkertaisesti siitä, että kaikki loksahti paikoilleen: taivaallisen hyvä ruoka, nälkä, kaunis miljöö ripauksella Lapin lumoa. Kuitenkaan Aanaar ei poistunut mielestä, sinne se jäi takaraivoon, jäkälien kera.
Kun viime vuonna päätimme, että lähdemme Lappiin vaeltamaan meidän 10-vuotishääpäivän kunniaksi, oli kummallekin itsestäänselvää, että hääpäivän aikaan yövymme Inarissa ja hääpäivädinnerimme on Aanaarissa. Oli pakko päästä kokemaan tuo elämys uudestaan. Tällä kertaa lepäsimme yön yli ja vasta vaelluksen jälkeisenä päivänä, päivän myöhässä hääpäivästämme menimme dinnerille. Ja jälleen kerran olin ällikällä lyöty uskomattoman maukkaasta menusta. Ja kyllä, se oli edelleen erinomainen, täydellinen, juuri meille sopiva. Moni makumuisto tuli mieleen vuodelta 2015 ja nautin illasta todella paljon. Kaikki ne tarinat ruuasta ja niiden alkuperästä ja viinit, huh ne viinit. Puhumattakaan maukkaista drinkeistä, nekin olivat loistavia. Ainoa huono puoli minkä keksin, on se, että ravintolaan on meiltä niin pitkä matka. Sinne ei tuosta vain lähdetä, mutta toisaalta, juuri Aanaarin takia lähden mielelläni vaikka heti Lapin reissulle Inariin. Ihmisten välittömyys ja lämpö, hyvä ruoka, todella kaunis miljöö, jonka ilme muuttuu vuodenajan ja valon mukaan ja loistavat viinit. Ei täydelliseen iltaan muuta enää tarvita kuin loistava seura. Se onneksi löytyy omasta takaa.
Aanaar, toivottavasti nähdään taas pian.
Jos mietit Lapin matkaa, niin kehoitan sinua joko lähtemään Saariselälle, josta on lyhyt matka Inariin, tai sitten kesällä/alkusyksystä vaeltamaan esimerkiksi Kevon reitti ja sieltä sitten Inariin hotelli Kultahoveen ja Aanaariin syömään. Tiedä vaikka Lappi jäisi sinunkin sydämeesi.
Tekstin kuvat ovat syksyn dinneriltämme.
Marin silmin 