Vieläkö on villihevosia?

_DSC0145

_DSC0158

_DSC0189

Katsoimme viikonloppuna puolisoni kanssa YLEltä luontodokkarin, mikä käsitteli Patagonian alueen eläimiä ja siellä puhuttiin myös villihevosista. Ja aina kun puhutaan villihevosista jossain, tarttuu otsikon korvamato välittömästi, joten tässä teillekin Hanna Ekolan kesähitti vuodelta ’91 soimaan päähän. Olkaa hyvä.

Kuvissa esiintyvät kauramoottorit eivät tosiaankaan ole villejä, itse asiassa aivan ihania tapauksia ja asustavat anoppilassa. Tänä keväänä syntyi vielä tuo kuvissa esiintyvä pieni varsa, Maija, jota vahingossa kutsun aina poniksi, kun hän on niin pieni vielä. Ja tuo pienokainen varasti kyllä sydämeni täysin. Niin pehmoinen ja ihana. Tukkakin ihan lyhyt ja kikkara, mikä suloisuus. Onneksi se taitaa jäädä anoppilaan, joten pääsen näkemään sydämensulattajaa useamminkin.

marinsilmin4

_DSC0151

_DSC0140

En ole sitten lapsuuden ollut kovin kummoinen heppatyttö. Muistan sen kerran, kun isoveljeni tuli yhden ainoan kerran katsomaan ratsastustuntiani (vai olikohan peräti kisat) ja juuri silloin tietenkin putosin selästä. Sen pilkan ja naurun jälkeen ähmäpäissäni päätin, etten ikinä enää ratsasta. Noh, ehkei tuollaisena kymmenkesäisenä tehdyt päätökset välttämättä hautaan asti kestä, tämä ei ainakaan kestänyt, sillä olen muutaman kerran aikuisikäisenä käynyt issikkavaelluksella kälyni kanssa. Ne ovat olleet ihan mukavia, joskin pelottavia, kun issikka lähtee tölttäämään tai laukalle, huh. Ja peppu on hellänä ja ruhjeilla sitten ainakin viikon eteenpäin.

Kuvissa näkyy Lagerfeldin alelaukkuni. Se on hyvä kantojuhta. Kevyt, laadukkaan oloinen ja vetää sisäänsä tavaraa niin paljon kuin jaksaa kantaa. Puolisoni tokaisi, että minun sininen Hermèsin Evelyne on kuulemma ihan samanlainen kuin tuo Karl… No ei ihan, mutta melkein. Onhan niissä sama väri, sekin on jo jotain… 😉

marinsilmin3

marinsilmin5

 

Ole itsellesi armollinen

Marin_silmin-3821

Marin_silmin-3854

Marin_silmin-3878

Tämä juhannus muistutti monesta asiasta. Ole armollinen itsellesi, kukaan meistä ei ole 24/7 suorittava kone. Olemme ihmisiä, kaipaamme lepoa ja stressitöntä aikaa. On hyvä opetella sanomaan välillä ei. Ein vastaanottanut taho ei siihen kuole etkä sinäkään. Aina ei tarvitse jaksaa. Priorisoi. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Muistin taas kuinka onnellinen ja kiitollinen olen ympärilläni olevasta perheestä ja siitä tuesta ja rakkaudesta mitä heiltä saa. Mikään työ ei mene koskaan perheen edelle. Ystävien ja perheen kanssa vietetyt hetket ovat niitä muistoja joita tulevaisuudessa vaalit, ei mitkään tavarat. Naura, iloitse ja nauti, ympäröi itsesi positiivisella energialla ja karsi kaikki energiasyöpöt, epäluotettavat ja negatiiviset ihmiset ja asiat elämästäsi pois. Älä anna negatiivisuuden voittaa. Sinun elämäsi on sinun oma värityskirjasi ja vain sinä itse valitset mitä värejä siinä käytät ja minkälaisia kuvia maalaat. Kävin Kysissä asti näitä asioita miettimässä ja ottamassa perspektiiviä. Elämä on hyvä.

Kirjoitin tuon ylläolevan tekstin juhannuksen loppumainingeissa instaani, kun olin joutunut ambulanssilla juhannuksen aatonaattona Kysiin. Sain valtavan kipukohtauksen, jonka seurauksena en pystynyt enää kävelemään ja Kys reissuhan siitä tuli. Kroppa muistutti että silläkin on rajansa. Varsinaisesti 100%:sti varmaa syytä ei ole vielä löytynyt, mutta hyvä epäily meillä on missä vika on ja jossain vaiheessa se varmastikin operoidaan. Mutta kaikki on ihan hyvin nyt ja minun vaivani eivät varsinaisesti ole tämän tarinan pointti, vaan se, mitä se sai minussa aikaan.

Marin_silmin-3870

Marin_silmin-3838

Kulunut vuosi on ollut hyvin raskas. Henkisesti ja fyysisesti, mutta henkisesti eniten. Valtavasti kiirettä ja stressiä, erittäin huonosti nukuttuja öitä ja taustalla tieto, että kroppa ei ole ihan 100%:sti kunnossa. Olen tiedostanut koko ajan, että stressiä on liikaa ja kaiken kaikkiaan valtavan paljon asioita hoidettavana. On niin helppo lupautua kaikkeen mukaan, että mä hoidan mä hoidan, mutta siinä vaiheessa kun ei oikein ylikuormittuneesta tilasta johtuen pysty rauhoittumaan tai jos jokainen viikonloppu menee koomassa nukkuessa, niin pitäisi osata hellittää hieman. Pitäisi, mutta en osannut. Nyt opettelen ja kohta osaan.

Tuon ”juhannuskeikan” seurauksena tein itselleni pienen muistilistan, jonka avulla laitoin ja laitan heti omaa elämääni mielekkäämpään suuntaan:

Marin_silmin-3850

Marin_silmin-3827

-Opettele sanomaan ei.
Jos jatkossa kieltäydyn kutsustasi, pyynnöstäsi tai muusta asiasta, älä loukkaannu, minä vain opettelen tekemään asioita, mihin minulla oikeasti on aikaa ja voimavaroja.

-Lepää ja eheytä itseäsi asioilla jotka tuottavat sinulle iloa.
Olen nukkunut pitkiä yöunia ja puuhastellut omiani. Nauttinut hetkistä ja tehnyt omaan tahtiin asioita, jotka tuottavat suunnatonta iloa. Ja levännyt. En voi korostaa levon merkitystä. Nuku, jos siltä tuntuu. Minä nukun ainakin lomallani juuri niin paljon kuin hyvältä tuntuu, satoi tai paistoi.

-Pyydä apua.
Asia missä olen äärettömän huono. Onneksi töissä pojat huomasivat, että nyt on liikaa kaikkea ja ottivat kaikkein eniten stressiä aiheuttavat työt pois ja jättivät jäljelle sopivasti. Nyt opettelen pyytämään apua ajoissa.

-Priorisoi.
Mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mihin haluan panostaa ja minulla riittää niihin aikaa, voimavaroja ja innokkuutta. Tässä kohtaa myös perheen ja työn tasapaino tulee kysymykseen minulle. Perhe on aina perhe ja menee muun edelle.

Marin_silmin-3892

Marin_silmin-3825

Nauti, iloitse ja naura.
Huumori on ihmeellinen lääke moneen asiaan. Kun nauraa, iloitsee ja nauttii, se tarttuu myös ympärillä oleviin. Elämä on paljon mukavampaa positiivisten linssien läpi katsottuna. Elämän pienistä hetkistä nauttiminen ja niiden huomaaminen on erityisen tärkeää, koska onni on tässä ja nyt, kuten meidän elämäkin. Kerään muistojeni pankkiin onnellisia ja iloisia hetkiä elämäni varrelta.

-Karsi negatiivinen pois.
Minä olen ainakin pitkään kantanut mukanani, ja aivan turhaan, kaikkea negatiivista. Asioita, ihmisiä ja kaikenmaailman energiasyöppöjä. Hus pois. Poistin mm. instaseuraajistani ihmisiä, joiden tiedän puhuneen minusta pahaa, samoin fb kavereistani. Poistin sellaisia instatilejä omalta seurattavien listalta, joista en saanut hyviä fiiliksiä. Minun elämä, minun säännöt. Positiivisuuden kautta. En ymmärrä miksen ollut tehnyt tuotakaan aikaisemmin.

-Jätä aikaa joutenololle.
Kalenteri ei saa olla liian täysi enää tästä lähtien, vaan täytyy olla aikaa myös joutenololle ja niille omille puuhasteluille. Viikonloppuisin ei enää nukuta koomassa toipuessa arjen hullunmyllystä. Kesälomalleni on kaksi kalenteroitua asiaa: kampaaja ja tyttöjen viikonloppu Helsingissä. Kaikki muu aika on vapaata tekemään miltä sillä hetkellä parhaalta tuntuu, eläen hetkessä ja nauttien Suomesta, sen luonnosta, ystävien ja perheen seurasta. Aika jännääkin olla näin lomalla, kun ei yhtään tiedä, että mitä sitä huomenna tekisi. Lähtisikö roadtripille vai soutelemaan järvelle.

-Liiku.
Liike on lääke, niin se vaan on. Kuluneen muutaman vuoden aikana liikuntani on ollut minimissään kiireen ja stressin vuoksi. Lupasin itselleni että nyt lomalla liikun ja nautin liikunnasta mahdollisimman paljon. Käyn kävelyillä luonnossa, retkeilen, soudan, melon, pyöräilen ja ehkä juoksenkin. Ja mikä sen parempaa, kuin liikkua kauniissa luonnossa. Se jos mikä eheyttää. Luontoon on helppo jättää huolet ja murheet ja saada valtavan paljon positiivista energiaa takaisin.

Marin_silmin-3830

Marin_silmin-3866

Marin_silmin-3810

Nyt on sitten neljä viikkoa aikaa hengähtää ja nauttia ja mennä päivä kerrallaan sinne minne nenä näyttää ja ihmetellä elämää ja sen kauneutta. Joskus täytyy opetella asioita kantapään kautta, mutta jääpähän ainakin paremmin muistiin miksi toiset asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset.

Muista sinäkin olla armollinen itsellesi. Lepää, nauti ja tee asioita jotka tuottavat sinulle iloa.

Nämä kuvat on otettu eilen valtavan kauniissa Sommarössä. Sovimme puolison kanssa, että pian takaisin kunnon piknik eväiden ja bikineiden kanssa. Tuo oli Kyllikin ensimmäinen retkipäivä ja kyllä tyttö nautti, kuten Marsa ja Almakin.

Marin_silmin-3812

Marin_silmin-3874

 

Mitä kuuluu Kyllikki?

IMG_20180602_091208.jpg

Ajattelin päivitellä Kyllikin kuulumiset tänne blogin puolelle, sillä tiedän että lukijoissani on paljon koiraihmisiä ja jos ei ole koiraihminen, voi hypätä tämän tekstin yli.

Kyllikki on nyt ilostuttanut arkeamme hieman vajaan kolmen kuukauden verran ja täyttää kesäkuun lopulla puoli vuotta. Aika rientää kamalan kovaa vauhtia ja Kyllikki pysyy… noh, Kyllikkinä. Jos minun pitäisi kuvata Kyllikkiä jotenkin, sanoisin tytön olevan free spirit, vapaa sielu. Häntä ei paljon peruskoiranelämä sen rutiinein kiinnosta, Kyllikki tekee mitä haluaa, miten haluaa ja omaan tahtiinsa. Siinä missä Marsa ja Alma olivat tuossa iässä jo sisäsiistejä, peruskoulutuksen saaneita ja hampaat vaihtuneet, niin Kyllikillä on kaikki edellä mainitut vähän vaiheessa. Olimme jo luopuneet toivosta puolisoni kanssa, ettei Kyllikki opi ikinä sisäsiistiksi, niin nyt hän alkaa pikkuhiljaa tehdä tarpeensa ulos. On ollut välivaiheita, jolloin hän on kussut ja kakkonut minne sattuu, on ollut vaihe että kaikki pissit tehdään paperille, muttei mitään ulos ja on ollut vaihe, kun neiti ei ole suostunut kävelemään edes papereiden päällä, saatikka tekemään niille jotain. Nykyään suurin osa tulee jo ulos, mutta vaatii meiltä aika tarkkaa arkirytmiä ja käyntiä ulkona n. 5-8 kertaa päivässä. Välillä ulos ei tehdä yhtään mitään ja kun päästään sisälle, niin pisu tulee samantien lattialle. Turhauttaako? Kyllä! Haastaako hermoja? Todellakin!

IMG_20180611_163252.jpg

IMG_20180601_202354.jpg

Kyllikki ei myöskään osaa edes nimeään, ainakaan ei korvaansa lotkauta kun yritämme kutsua häntä luoksemme. Varmimmiten hänet saa paikan päälle kutsumalla Alman, jolloin juniori seuraa idoliaan mukana ja tulee myös. Ei osaa istua, ei paikkakäskyä, eikä mitään muutakaan arkea helpottavaa käskyä. Pentukoulu odottaakin meitä lomien jälkeen. Kuitenkin kynsienleikkaukset ja muut hoitotoimenpiteet sujuvat erinomaisesti, tyttö on kuitenkin kiltti, vaikka onkin supervilli.

Luonteeltaan kuvailisin Kyllikkiä kiltiksi, vilkkaaksi, mutta varautuneeksi. Kyllikin pentuajassa on ajanjakso josta ei oikein tiedetä, niin en tiedä kuinka paljon se on vaikuttanut tytön luonteeseen. Lisäksi hän tuli meille 13 viikon iässä, jolloin paras leimautumiskausi oli ohi. Omalla porukalla neiti on supervilkas, erittäin leikkisä, rohkea, avoin ja jopa röyhkeä, mutta heti kun ollaan ”vieraalla maaperällä” tai hän ei tunne ihmisiä, neitokainen muuttuu varautuneeksi. Siitä syystä Kyllikki kulkee monessa paikassa mukana ja tutustuu aktiivisesti kaikkeen uuteen, jotta tulisi vähän enemmän reippautta noihin tilanteisiin. Ja tietysti Alma on opettanut kaikkein parhaimmat puolensa (not!) Kyllikille, eli rähjäämään hihnassa toisille koirille. Itse asiassa siihen johti irtokoiran karkaaminen meidän päälle (se sama vuffe, josta kirjoitin talvella, vieläkään omistaja ei osannut pyytää anteeksi…) jonka Alma pyöräytti pois eikä laskenut Kyllikin luokse, mutta siitä jäi sitten Kyllikille pieni ”aggre” toisia koiria kohtaan.

IMG_20180616_131246_162.jpg

IMG_20180529_202824.jpg

Kyllikki rakastaa vetoleikkejä, sitä että leluja heitetään ja hän saa hakea, keppejä ja käpyjä. Kävyt ovat maailman parhaita neidin mielestä, niitä meillä on kotona jo melkoinen kokoelma kun hän kantaa niitä lenkkipoluilta sisälle. Aarteita. Lisäksi nauramme Kyllikin aivopieruille jokaikinen päivä, kun hän hoitaa tietyt tilanteet hieman mutkia suoristaen ja ne jokapäiväiset kepposetkin on ihan hauskoja, vaikka siinä vaiheessa ei kovin naurata, kun Kylli on kakannut lattialle, johon Marsa on sokeana astunut ja levitellyt kakat ympäriinsä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Sen myönnän että raskasta on ollut kaiken muun stressaavan elämänvaiheen keskellä, varsinkin kun sekä Marsa että Alma ovat hieman erikoishoitoa tarvitsevia koiria, sydänsairauksineen sekä sokeutumisen vuoksi. Arvostan lisäksi joka ikinen päivä enemmän ja enemmän sitä seniorikoirien viisautta ja kykyä toimia tilanteissa oikein ja sitä miten helppo toinen toisiamme on lukea. Kun Alma katsoo minua silmiin, näen hänen sieluunsa asti, mutta kun Kyllikki katsoo minua silmiin, tiedän että seuraavaksi hän joko hyökkää naamaani kohti antamaan pusun tai puremaan.

Olen onnellinen, että Kyllikki on osa perhettämme, enkä olisi koskaan voinut uskoa, kuinka voisin rakastaa kolmatta koiraa ihan yhtä paljon kuin kahta silmäterääni sitä ennen. Kylli sopii hulluun perheeseemme erinomaisesti ja selvästi hänellä on oma paikkansa ja roolinsa meillä. Pitää koko jengin virkeänä. Muutaman kerran on ottanut siskoilta turpaan ihan kunnolla, mutta pääasiassa siskot sietää tyttöä ihan ok, välillä jopa leikkivät Kyllikin kanssa. Ja iltaisin, kun Kyllikki kömpii sänkyyn ja syliini ja painaa päänsä rintaani vasten ja huokaisee nukkumaan mennessään, silmääni vierähtää joka kerran kyynel. Ilosta ja onnesta. Rakkaudesta.

IMG_20180605_191541.jpg

IMG_20180617_100538.jpg

Mutta sen verran sanon, että kaksi koiraa menee aika lailla siinä missä yksikin, mutta jos mietit kolmatta koiraa, niin mieti vielä hetki. Ja toinen. Ja kolmaskin. Se nimittäin käy jo työstä.

Kyllikillä on oma fb sivu, josta hänen menoaan kannattaa seurata. Se päivittyy päivittäin tytön uusimmilla jekuilla. Jekku-maisteri kun on.

Kyllikki

Miten pääsiäislomasi meni?

Tänä vuonna ainakin sää suosi ja perinteeksi muodostuneissa suvun pilkkikisoissa naamani kärähti kyllä ihan kunnolla ja nenästä kuoriutuu juuri nahka irti. Tänä vuonna ei myöskään tuuleteltu voittoa, koska yhdellä kiisken kokoisella ahvenella ei kovasti juhlittu. Muuten pyhät menivät pitkälti lepäillessä ja hyvin syödessä. Sen lisäksi olette saattaneet huomata, että meidän pääsiäisloma päättyi eilen uuden tulokkaan kotiinhakureissulla. Meille muutti Kyllikki.

cof

cof

cof

Moni saattaa ihmetellä, miksen kertonut blogissa etukäteen, että meille tulee koiravauva, niin en ihan oikeasti vielä kaksi viikkoa sitten tiennyt, että meille tulee kolmas koira, olenhan ollut itse kolmannen koiran hankintaa vastaan kaikkein eniten. Mutta kun tuttu kasvattaja otti yhteyttä ja kertoi Kyllikin tarinan, päätös oli aika selvä, ja tyttö muutti meille. Nyt täällä ihmetellään toinen toisiamme. Isosiskot (Marsa ja Alma) ovat olleet lähinnä shokissa, mutta tänään jo Almaa on alkanut kiinnostaa pikkusiskon touhut ja itse Kyllikki on ihan mahdoton riiviö, ihan hurjan vilkas ja eläväinen pentu. Yrittää purra ja repiä kaiken mitä tielle laitetaan. Ruokahalu on jotenkin peritty Marsalta, vaikka eri rotua ovatkin, sillä tuo söisi vaikka pieniä kiviä, niin ahne se on. Puolisoni on haltioissaan ja tekee siitä kuulemma itselleen metsästyskaverin (kuulin tuon nauruntyrskähdyksen!) ja kyllähän nuo nappisilmät minunkin sydämen on jo sulattanut, vaikka pissi ja kakka osuu kaikkialle muulle kuin sanomalehdelle ja hereillä ollessaan tuo rääpäle tekee vain tuhojaan ja komentaa takaisin, kun torut. Melekoinen pakkaus tuo Kyllikki. Ja kun virallinen kennelnimikin on kuin suoraan Game of Thronesista, niin Kyllikki on saapunut ehdottomasti oikeaan paikkaan. Rodultaan neiti on kiinanharjakoira, kuten Almakin, mutta nakuversio. Täytyy miettiä miten laaja garderobi tytölle tuleekaan.

Perustin Kyllikille oman fb -sivun, etten spämmää blogia, omaa instatiliä ja fb feediäni kokonaan Kyllikin tarinoilla, joten jos kiinnostaa seurata Kyllikin elämää enemmänkin, niin klikkaa tästä sivulle #kyllikkithedog. Instasivun teen vähän myöhemmin. Fb sivu päivittyy suomeksi ja instatili tulee olemaan in english.

cof

mde

cof

Pois tieltä risut ja männynkävyt, täältä tulee Kyllikki!

Vastuun kantamisesta

Marin_silmin-9709

Marin_silmin-9736

Marin_silmin-9751

Kerroinkin teille tovi sitten, että meillä oli hetki sitten ikävä tilanne tyttöjen kanssa, kun irtokoira hyökkäsi päällemme.

Tässä hieman tapahtuneesta lyhyesti. Olimme tyttöjen kanssa palaamassa lenkiltä, kun viereisen talon pihalta paikalle ryntäsi pieni irtokoira. Koira kävi kummankin tyttömme iholla ja antoi hammasta. Omistaja seisoi kerrostalon toisella laidalla ja huusi koiraansa ja lopulta koira palasi omistajansa luokse. Huusin omistajan perään, että koirasi kävi koirieni päälle ja laita se kiinni. Oletin, että omistaja tulee paikalle tarkistamaan tilanteen ja pahoittelemaan tapahtunutta. Oletin väärin. Hän jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan. Onneksi puolisoni näki tilanteen ikkunastamme ja lähti etsimään omistajaa ja koiraa, minun jäädessä ulos odottamaan järkyttyneenä tilanteen huonoa hoitamista. Omistaja äitineen (?) löytyi ja valtavien selityksien jälkeen äiti, joka ei tilannetta millään tavalla nähnyt, saatiin tarkistamaan mikä meidän vointi oli. Lisää selityksiä, selityksiä, selityksiä ja lopuksi pahoittelut ja tilanne oli siinä. Siirryin tyrmistyksen vallassa sisälle. Tytöille ei onneksi käynyt kuinkaan, vähän kuolaa siellä täällä ja Alman sydän pamppaili koko yön lujaa. Itse valvoin koko yön pohtien tilannetta ja sitä, miksi vastuun kantaminen ja toisten huomioonottaminen tuntuu olevan katoava luonnonvara nyky-yhteiskunnassa.

Marin_silmin-9711

Marin_silmin-9766

Pohdin tilannetta välillä edelleenkin ja sitä miksi nykyään ylipäätään on niin vaikeaa kantaa vastuuta omista teoistaan ja virheistään ja pyytää vilpittömästi anteeksi. Meille olisi riittänyt vilpitön anteeksipyyntö ja esimerkiksi tieto siitä, että jos meille tulee eläinlääkärikäynti, niin omistaja haluaa tietää siitä. Toisesta välittäminen.

Tiedän, että vastuunkanto on ”taitolaji” ja omien virheiden myöntäminen on ihan hemmetin vaikeaa välillä (minullekin), mutta ei tämä maailma ainakaan paremmaksi muutu, jos emme huomioi kanssaihmisiä ympärillämme ja kanna vastuuta omista teoistamme ja virheistämme. Virheitä sattuu aina, olemmehan vain ihmisiä, ja niille ei mitään voi, mutta se, kuinka toimii virheen sattuessa ja sen jälkeen, kertoo paljon ihmisestä ja hänen luonteestaan.

Millainen on ihminen, joka juoksee karkuun vastuuta ja omia virheitään? Miten hän toimii työssään, elämässään, parisuhteessaan? Ei kai kukaan voi loputtomiin pakoilla vastuuta? Tai varmaan voi, mutta sellaista elämää en kyllä itse haluaisi elää. Virheet opettavat parhaiten, kantapään kautta, usein satuttaenkin, mutta niin niistä oppii parhaiten. Ja sitten kun vielä ensi kerralla osaa toimia paremmin/oikein ja muistaa vielä huomioida ihmiset ympärillä ja sanan anteeksi, on kasvu ihmisenä varmasti taattu.

Marin_silmin-9781

Muistetaanhan me jatkossakin kantaa vastuu omista teoistamme, huomioida ihmiset ympärillämme ja pyytää vilpittömästi anteeksi virheen sattuessa. Niillä pääsee jo pitkälle.

Lopuksi haluan siteerata synkkyydestään tunnettua Ihaa -aasia.

”Ei kai kukaan teistä istu sattumoisin ohdakkeissa?”
”Minä taidan istua”, sanoi Puh. ”Au!” Hän nousi ja katsoi taakseen. ”Istuin, sitä minäkin.”
”Kiitos Puh, mikäli et enää tarvitse niitä.” Hän meni Puhin paikalle ja alkoi syödä.
”Istuminen ei ole niille suorastaan Hyväksi”, hän jatkoi ja katsoi mutustellen ylös.
”Niistä katoaa kaikki mehu. Muistakaa se toisella kertaa, jos sopii. Hiukka Huomioonottamista, Vähän Välittämistä, ei siinä muuta tarvita.”

Hiukka huomioonottamista, vähän välittämistä, ei siinä muuta tarvita.

Reipasta sunnuntaita ihanat!