Kyllikki

Miten pääsiäislomasi meni?

Tänä vuonna ainakin sää suosi ja perinteeksi muodostuneissa suvun pilkkikisoissa naamani kärähti kyllä ihan kunnolla ja nenästä kuoriutuu juuri nahka irti. Tänä vuonna ei myöskään tuuleteltu voittoa, koska yhdellä kiisken kokoisella ahvenella ei kovasti juhlittu. Muuten pyhät menivät pitkälti lepäillessä ja hyvin syödessä. Sen lisäksi olette saattaneet huomata, että meidän pääsiäisloma päättyi eilen uuden tulokkaan kotiinhakureissulla. Meille muutti Kyllikki.

cof

cof

cof

Moni saattaa ihmetellä, miksen kertonut blogissa etukäteen, että meille tulee koiravauva, niin en ihan oikeasti vielä kaksi viikkoa sitten tiennyt, että meille tulee kolmas koira, olenhan ollut itse kolmannen koiran hankintaa vastaan kaikkein eniten. Mutta kun tuttu kasvattaja otti yhteyttä ja kertoi Kyllikin tarinan, päätös oli aika selvä, ja tyttö muutti meille. Nyt täällä ihmetellään toinen toisiamme. Isosiskot (Marsa ja Alma) ovat olleet lähinnä shokissa, mutta tänään jo Almaa on alkanut kiinnostaa pikkusiskon touhut ja itse Kyllikki on ihan mahdoton riiviö, ihan hurjan vilkas ja eläväinen pentu. Yrittää purra ja repiä kaiken mitä tielle laitetaan. Ruokahalu on jotenkin peritty Marsalta, vaikka eri rotua ovatkin, sillä tuo söisi vaikka pieniä kiviä, niin ahne se on. Puolisoni on haltioissaan ja tekee siitä kuulemma itselleen metsästyskaverin (kuulin tuon nauruntyrskähdyksen!) ja kyllähän nuo nappisilmät minunkin sydämen on jo sulattanut, vaikka pissi ja kakka osuu kaikkialle muulle kuin sanomalehdelle ja hereillä ollessaan tuo rääpäle tekee vain tuhojaan ja komentaa takaisin, kun torut. Melekoinen pakkaus tuo Kyllikki. Ja kun virallinen kennelnimikin on kuin suoraan Game of Thronesista, niin Kyllikki on saapunut ehdottomasti oikeaan paikkaan. Rodultaan neiti on kiinanharjakoira, kuten Almakin, mutta nakuversio. Täytyy miettiä miten laaja garderobi tytölle tuleekaan.

Perustin Kyllikille oman fb -sivun, etten spämmää blogia, omaa instatiliä ja fb feediäni kokonaan Kyllikin tarinoilla, joten jos kiinnostaa seurata Kyllikin elämää enemmänkin, niin klikkaa tästä sivulle #kyllikkithedog. Instasivun teen vähän myöhemmin. Fb sivu päivittyy suomeksi ja instatili tulee olemaan in english.

cof

mde

cof

Pois tieltä risut ja männynkävyt, täältä tulee Kyllikki!

Vastuun kantamisesta

Marin_silmin-9709

Marin_silmin-9736

Marin_silmin-9751

Kerroinkin teille tovi sitten, että meillä oli hetki sitten ikävä tilanne tyttöjen kanssa, kun irtokoira hyökkäsi päällemme.

Tässä hieman tapahtuneesta lyhyesti. Olimme tyttöjen kanssa palaamassa lenkiltä, kun viereisen talon pihalta paikalle ryntäsi pieni irtokoira. Koira kävi kummankin tyttömme iholla ja antoi hammasta. Omistaja seisoi kerrostalon toisella laidalla ja huusi koiraansa ja lopulta koira palasi omistajansa luokse. Huusin omistajan perään, että koirasi kävi koirieni päälle ja laita se kiinni. Oletin, että omistaja tulee paikalle tarkistamaan tilanteen ja pahoittelemaan tapahtunutta. Oletin väärin. Hän jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan. Onneksi puolisoni näki tilanteen ikkunastamme ja lähti etsimään omistajaa ja koiraa, minun jäädessä ulos odottamaan järkyttyneenä tilanteen huonoa hoitamista. Omistaja äitineen (?) löytyi ja valtavien selityksien jälkeen äiti, joka ei tilannetta millään tavalla nähnyt, saatiin tarkistamaan mikä meidän vointi oli. Lisää selityksiä, selityksiä, selityksiä ja lopuksi pahoittelut ja tilanne oli siinä. Siirryin tyrmistyksen vallassa sisälle. Tytöille ei onneksi käynyt kuinkaan, vähän kuolaa siellä täällä ja Alman sydän pamppaili koko yön lujaa. Itse valvoin koko yön pohtien tilannetta ja sitä, miksi vastuun kantaminen ja toisten huomioonottaminen tuntuu olevan katoava luonnonvara nyky-yhteiskunnassa.

Marin_silmin-9711

Marin_silmin-9766

Pohdin tilannetta välillä edelleenkin ja sitä miksi nykyään ylipäätään on niin vaikeaa kantaa vastuuta omista teoistaan ja virheistään ja pyytää vilpittömästi anteeksi. Meille olisi riittänyt vilpitön anteeksipyyntö ja esimerkiksi tieto siitä, että jos meille tulee eläinlääkärikäynti, niin omistaja haluaa tietää siitä. Toisesta välittäminen.

Tiedän, että vastuunkanto on ”taitolaji” ja omien virheiden myöntäminen on ihan hemmetin vaikeaa välillä (minullekin), mutta ei tämä maailma ainakaan paremmaksi muutu, jos emme huomioi kanssaihmisiä ympärillämme ja kanna vastuuta omista teoistamme ja virheistämme. Virheitä sattuu aina, olemmehan vain ihmisiä, ja niille ei mitään voi, mutta se, kuinka toimii virheen sattuessa ja sen jälkeen, kertoo paljon ihmisestä ja hänen luonteestaan.

Millainen on ihminen, joka juoksee karkuun vastuuta ja omia virheitään? Miten hän toimii työssään, elämässään, parisuhteessaan? Ei kai kukaan voi loputtomiin pakoilla vastuuta? Tai varmaan voi, mutta sellaista elämää en kyllä itse haluaisi elää. Virheet opettavat parhaiten, kantapään kautta, usein satuttaenkin, mutta niin niistä oppii parhaiten. Ja sitten kun vielä ensi kerralla osaa toimia paremmin/oikein ja muistaa vielä huomioida ihmiset ympärillä ja sanan anteeksi, on kasvu ihmisenä varmasti taattu.

Marin_silmin-9781

Muistetaanhan me jatkossakin kantaa vastuu omista teoistamme, huomioida ihmiset ympärillämme ja pyytää vilpittömästi anteeksi virheen sattuessa. Niillä pääsee jo pitkälle.

Lopuksi haluan siteerata synkkyydestään tunnettua Ihaa -aasia.

”Ei kai kukaan teistä istu sattumoisin ohdakkeissa?”
”Minä taidan istua”, sanoi Puh. ”Au!” Hän nousi ja katsoi taakseen. ”Istuin, sitä minäkin.”
”Kiitos Puh, mikäli et enää tarvitse niitä.” Hän meni Puhin paikalle ja alkoi syödä.
”Istuminen ei ole niille suorastaan Hyväksi”, hän jatkoi ja katsoi mutustellen ylös.
”Niistä katoaa kaikki mehu. Muistakaa se toisella kertaa, jos sopii. Hiukka Huomioonottamista, Vähän Välittämistä, ei siinä muuta tarvita.”

Hiukka huomioonottamista, vähän välittämistä, ei siinä muuta tarvita.

Reipasta sunnuntaita ihanat!

Nahkaliivinen tyttö

Marin_silmin-1112

Marin_silmin-1147

Marin_silmin-1166

Marin_silmin-1139

Aurinkoista sunnuntaita! Mikä ihana sää ollut koko viikonlopun, pikkupakkanen ja auringonpaiste.

Eilen heräsin jo aamuseitsemältä laittamaan ruokaa, häränhäntä -ragua, sillä olin koko päivän Royal Vaasan pop-up kirppiksellä myymässä ja ragu sai muhia tuon ajan uunin lämmössä ja oli ihana palata kotiin suoraan ruokapöytään. Haluatteko muuten, että jaan reseptin joskus blogiin? Kirppispäivä oli oikein onnistunut, ihmisiä valtavan paljon liikenteessä, monia blogin lukijoita tuli samalla moikattua ja isosta määrästä tavaraakin pääsi eroon ja uusiin koteihin. Täytyy katsoa jos tässä vielä kevään aikana järjestäisi jonkun kirppistapahtuman.

Marin_silmin-1128

Marin_silmin-1107

Marin_silmin-1164

Marin_silmin-1145

Tänään kävimme tyttöjen kanssa jäällä ja halusin kuvata eilisen kirppispäivän asuni, sekä ottaa hyvänmielen kuvia tytöistä. Olen nimittäin valvonut lähes koko viime yön eilen illalla sattuneen välikohtauksen takia. Pieni irtokoira pääsi hyökkäämään juuri sisälle mennessämme meidän tyttöjen päälle ja tuli todistettua niin kylmäävää välinpitämättömyyttä koiran omistajalta meitä ja tilannetta kohtaan, etten saanut unta, kun tapahtunut pyöri mielessäni taukoamatta. Kuinka jotkut ihmiset  voivat olla niin välinpitämättömiä, eivätkä kanna vastuuta omista teoistaan tai virheistään vaan lähtevät vaan pois paikalta, kysymättä mitään, kommentoimatta mitään. Tulen varmasti kirjoittamaan aiheesta blogiin, kanssaihmisten huomioimisesta, vastuun kantamisesta ja ystävällisyydestä itseään ja tuntemattomia kohtaan virheen sattuessa. Avaan varmasti tuota tilannettakin enemmän. Nyt en siihen vielä pysty, haluan jäsennellä enemmän ajatuksiani, selkeiksi kokonaisuuksiksi ja pohtia tätä ilmiötä laajemmin. Meillä on kuitenkin kaikki hyvin, tytöissä ei ole reikiä eikä haavoja. Alman sydän kävi viime yön aika lujilla, varmaan säikähdyksestä, mutta yhdessä valvottiin aamun sarastukseen. Ja tänään jo hömpöteltiin auringonpaisteessa jäällä.

Marin_silmin-1153

merinovillapoolo Cos / farkut Zara / nahkaliivi Maje / rannekorut ja laukku Hermès / kengät Chanel / pipo Balmuir / aurinkolasit Prada

Marin_silmin-1172

Marin_silmin-1123

Mitä sinun viikonloppuun kuuluu? Mitä kaikkea olet tehnyt?

Elossa ja uuden edessä

Marin_silmin-0092-3

Täällä ollaan, elossa. Keskiviikosta eiliseen en ollut ollenkaan varma jäänkö henkiin, sillä tunnelmat ovat vaihdelleet järkyttävistä kivuista ja ruokatorven krampeista itkuisiin ja valvottuihin öihin. Pääsin myös tähystykseen heti leikkauksen jälkeisenä päivänä ja voi pojat, että teki kipeää, kun juuri leikattuun ruokatorveen ja mahaan tungetaan johtoa. Tämän kaiken päälle vastapäätä asuva naapurimme päätti pitää bileet pe-la välisenä yönä ja eilen aamulla väsyneenä ja kipeänä huusin heille kurkkusuorana rappukäytävässä. Ei varmasti jäänyt keneltäkään talossamme asuvalta kuulematta antamani palaute. Mutta kerrankos sitä kipuilevana naisena saa riehaantua.

Marin_silmin-0090-2

Nyt ollaan toden totta uuden edessä. Kaikki minut tuntevat tietävät rakkauteni ruokaan, sekä annoskokoni ja syömisnopeuteni. Olen syönyt elämässäni tähän asti järkyttävän suuria annoksia hotkimalla kuin ruoka vietäisiin edestäni hetkenä minä hyvänsä. Ja juonut aina puoli litraa vettä päälle. En enää. Tästä lähtien syön pieniä annoksia, usein ja hitaasti. Hyvin hitaasti. Tällä hetkellä kun syömiset koostuu n. desin smoothie annoksista kerralla (joita syön sellaiset 45 min kerrallaan) ja pikkutilkasta nestettä, haaveilen mm. siitä että eteeni tuotaisiin puolen litran pullo vettä, jonka voisin juoda kerralla tyhjäksi. Eikä tilkka viiniäkään olisi pahitteeksi. Tai palanen pizzaa… Mutta ne ovat tosiaankin vain haaveita, katsotaan milloin pääsen soseista/nesteistä kiinteisiin ruokiin, en varmaan ihan hetkeen. Nyt siis täytyy vanhankin koiran opetella ja oppia uusia temppuja, saa nähdä kuinka nopeasti mieli hyväksyy tällaiset muutokset, ettei voikaan vetää kerralla 3 hampurilaista tai juoda sitä puolen litran vesipulloa kerralla. Ei nämä muutokset missään nimessä huonosta ole, mutta vie aikaa kuitenkin oppia uusille tavoille, kun on reilusti yli 30 vuotta syönyt ja juonut miten tahtoo.

Marin_silmin-0089-5

Kotona minulla on ollut maailman parhaat sairaanhoitajat, Alma ja vähän Marsakin. Alma seuraa minua kaikkialle ja varmistelee aina kun lähden liikkeelle, että mihin menen ja on kuin varjo perässä katsomassa, että pääsenkö pyörtymättä perille. Ja tietysti puolisoni, joka pitää huushollia pystyssä, kun minä makaan raatona sängynpohjalla.

On muuten todella tylsää maata vaan päivät pitkät, meinaa jo seinät kaatua päälle. Olisiko teillä suositella hyviä sarjoja Netflixistä?

Ja mitä sinulle kuuluu?

Marin_silmin-0095-2

 

Vuosi 2018?

btf

cof

Kirjoitin vuosi sitten mietteitäni vuoden vaihtumisesta, lupauksista ja tavoitteista. Olen edelleenkin samaa mieltä, etten edelleenkään aio tehdä mitään lupauksia, koska suorittamiseksihan se elämä sitten menee. Ainakin tällaisella höyryveturilla, joka vauhtiin päästessään ei osaa pysähtyä ja puskee vaan eteenpäin.

Onnellinen ja tasapainoinen arki, siihen pyritään myös vuonna 2018. Minulla on muutamia ajatuksia sen osalta, minkälaisia muutoksia elämääni täytyy tulla, jotta arkeni olisi tasapainoisempaa ja onnellisempaa. Ihan päänsisäisiä asioita, sillä ei onni tule ulkoisista asioista, vaan järjestelemällä päänsisäistä kaaosta parempaan balanssiin.

Tälle vuodelle ollut mottoni, vähemmänkin on riittävästi, epäonnistui kyllä todella pahasti. Haalin ja kahmin kaikkea elämääni varmasti enemmän kuin koskaan ja se tulee näkymään myös tulevana vuonna arjessani, että olen monessa mukana. Kuitenkin jostain täytyy myös osata luopua, jotta balanssi säilyy ja pyhien aikana olen työstänyt asioita pääni sisällä järjestykseen, mistä vanhasta luovun, jotta uusille asioille jää riittävästi aikaa. Ei nimittäin ole mikään salaisuus, että olen ollut todella väsynyt koko syksyn ja esimerkiksi blogille ei ole ollut juurikaan aikaa. Olen tehnyt sen sata asiaa yhtä aikaa, kuvitellut olevani korvaamaton, mutta eihän asia niinkään ole. Itse olen itselleni tämän kiireen luonut ja siitä täytyy nyt luopua. Kiireestä ja korvaamattomana olosta. Kyllä ne asiat pyörii ilman minuakin päsmäröimässä.

IMG_20171226_191949.jpg

IMG_20171221_140506.jpg

En jää kaipaamaan vuotta 2017, rehellisesti sanottuna se on ollut aivan kamala. Vaikkakin työrintamalla erinomainen. Mutta en sitä myöskään halua unohtaa tai lakaista maton alle, koska vuosi 2017 on ollut todella opettavainen. Se on muistuttanut terveydestä, elämän rajallisuudesta ja läheisten merkityksestä ja siitä että kovalla työnteolla saa aikaan paljon, ehkä jopa ihmeitä. Vuosi on näyttänyt myös sen, että unelmatkin voivat toteutua, eivät tosin omani tällä kertaa, mutta on ollut ilo seurata muiden unelmien täyttymistä vierestä ja saada iloita mukana. Ehkä tämä vuosi ei sittenkään ollut niin huono?

Vuodelta 2018 en uskalla odottaa mitään. Salaa toivon, että leikkaukseni menisi tällä kertaa hyvin ja sen myötä starttaisi huikean ihana vuosi. Ainakin reissuja hyvässä seurassa on jo varattu, festarit odottamassa, ensi syksynä pääsen myös Lappiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Lisäksi toivon, että saisimme vielä paljon yhteisiä päiviä Marsan ja Alman kanssa. Elää onnellista ja tasapainoista arkea. Sopivasti laiskotellen.

Mitä sinä odotat vuodelta 2018?

IMG_20171230_130831.jpg

Kuvat ovat kännykän kätköistä vuoden lopulta. Jostain syystä kamera on temppuillut melkoisesti mökillä ollessa ja unohdin piuhat kotiin, niin en ole päässyt käsittelemään kuvia tai siirtämään niitä koneelle. Palataan siis asukuviin ensi vuonna.