Kuka, mitä, häh?

Halusin tulla kirjoittamaan tänään blogin puolelle jotain, mutta en keksinyt mitä, eikä varastossa ollut uusia kuvia odottamassa, joten nappasin upean Marjukan blogista seuraavat kahdeksan kysymystä joihin vastailen ja kuvat on kännykän kätköistä viime päivien räpsyjä.

IMG_20180506_104114.jpg

Mitä teet juuri nyt?

Multitaskaan. Syön, rapsutan Kyllikkiä ja kirjoitan tätä tekstiä samalla. Ja kuuntelen puolella korvalla mitä puoliso minulle puhuu.

Mitä on päälläsi?

Hahaa, juuri tänään mietin päälläni olevaa paitaa, että kuinkahan vanha se on, ehkä 15 vuotta vanha sinivalkoinen raitapaita, jota en malta heittää pois, sillä se on niin pehmoinen ja pumpulinen (ja täynnä reikiä!). Lisäksi Puman collarit ja tukka kiinni, kuten se on aina kotona ollessa.

IMG_20180505_092629.jpg

Mitä ostit viimeksi kaupasta?

Lasagnetarpeiden lisäksi ostin viikonlopun kukat, pionikausi on alkanut taas, jee! Kimpussa on pioni, eustomaa, pientä neilikkaa sekä vihreää, niin herkän kaunis kimppu. Lisäksi ostin aurinkorasvan ensi viikolla alkavaa lomaa varten.

Mitä olet tehnyt tänään?

Toisaalta paljon, mutta toisaalta en mitään. Hieman tulee nyt laiska töitään luettelee -fiilis, mutta menköön. Olen pessyt, föönännut ja trimmannut Marsan, pessyt pyykkiä, syönyt, käynyt tyttöjen kanssa pururadan kiertämässä, pakannut reissukamoja, pakannut myytyjä tuotteita postitusta varten, siivoillut Kyllikin pissejä ja imuroinut ja pyörinyt netissä.

IMG_20180505_105828.jpg

Mitä olet syönyt tänään?

Aamiainen oli munakokkelia, puolisoni tekee siitä maailman parhaan makuista, herranen aika se on hyvää. Lisäksi join kupin luomukahvia, jossa oli Nicolas Vahen makusiirappia joukossa (vanilja) ja lounaaksi söin lasagnea. Ja kourallisen kaiken maailman vitamiini- ja ravintolisäpillereitä.

Mitä päivän ohjelmaasi kuuluu?

En tykkää aikatauluttaa viikonlopuille ohjelmaa, kun arki on niin hektistä, mutta ainakin täytyy käydä vielä ruokakaupassa, viedä ja hakea paketteja samalla reissulla ja koska on niin kaunis sää, täytyy käydä jossain vaiheessa puolison kanssa pitkällä kävelylenkillä. Ja illalla aion löhötä sohvalla ja juoda lasillisen roseeta. Roseekausikin on jo avattu, vielä isompi JEE!

IMG_20180505_163300.jpg

Mitä on to do-listallasi?

Oi voi. Aika paljon työjuttuja, sillä olen jäämässä torstain jälkeen lomalle. Lisäksi reissukamppeiden läpikäyntiä, Alman pesua ja trimmiä ja Kyllikin kynsien leikkausta. Aika paljon sellaisia pieniä juttuja, mitkä pitäisi hoitaa alta pois ennen kuin karkaan Espanjaan fugemummoilemaan parhaassa seurassa ja kiertelemään viinitiloja.

Mitä hyvää ja huonoa tässä päivässä on ollut?

Hyvää on ollut ehdottomasti se, että sain Marsan pestyä ja puunattua. Se on asia mitä Marsa vihaa enkä minäkään tykkää, kun on aina melko työlästä, mutta nyt se on ohi ja tyttö kesätrimmissä ja tuoksuu niin puhtaalta. Hyvää on ollut myös se, että Kyllikki on käynyt omatoimisesti pisuilla sanomalehden päällä eteisessä. Huonoa en keksi millään, keskityn mieluummin niihin positiivisiin juttuihin.

IMG_20180505_143446.jpg

Mitäpä sinun sunnuntaihin kuuluu?

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.