Ruualle perso

Marin_silmin-0055-6

Marin_silmin-0064

Nälkäinen ei tiedä miten vaikea kylläisen on olla.

Ahneella on paskainen loppu.

Nuo kaksi yllämainittua sananlaskua pitäisi tatuoida minuun.

Vaasaan avattiin jokunen tovi sitten Pohjanmaalla legendaariseksi grilliksi muodostunut Korv-Görans. Grilli, mistä saa kuulemma erinomaista kebabia. Ja koska kumpikaan meistä, ei puolisoni enkä minä, olleet ikinä maistaneet kyseisen grillin herkkuja, päätimme lähteä eräänä syksyisenä sunnuntaina sunnuntain ratoksi jonottamaan. Kyllä, luit oikein, jonottamaan. Avaamisestaan asti tuohon kebabtaivaaseen on ollut jatkuva jono ja jos herkkuja mieli maistella, piti jonottaa kiltisti muiden seassa. Joten, eikun goretexit niskaan ja jonottamaan vesi- ja räntäsateeseen, mitäpä sitä muutakaan sunnuntaina tekisi. Tämän hetkistä tilannetta en tosin tiedä, vieläkö täytyy jonottaa saadakseen ko. puljusta ruokaa, vai joko pääsee suoraan sisälle.

Marin_silmin-0001-2Marin_silmin-0138

40 minuutin jonottamisen jälkeen oli meidän tilauksemme vuoro ja kun siinä oli ennättänyt jokusen kerran tavata ruokalistaa läpi ja kuunnella muiden tilauksia, oli meillä selkeä visio mitä tilaisimme. Kumpikin ottaisi kaksi erilaista annosta, eli kahdelle hengelle neljä annosta ruokaa. Kun olimme tilauksemme kertoneet aivan ihanalle tytölle ja hän alkoi valmistaa annoksia silmiemme edessä, iski minuun ensimmäisen kerran pieni epäilyksen häivähdys. Riittäisikö minulle sittenkin yksi annos, sillä annoskoot eivät varsinaisesti olleet mitään lastenannoksia… Puolisoni kuitenkin tsemppasi vieressä, että ota vaan kumpikin. Ja minähän otin.

Kotona, kun ensimmäinen annokseni, kebab ranskalaisilla, oli syöty, ajattelin, että eiköhän tässä jo parin tunnin päästä ole pikkunälkä. Noh, varsinaisesti sitä pikkunälkää, eikä isompaakaan nälkää enää tullut, mutta koska puolisoni päätti syödä oman toisen annoksensa, en varsinaisesti halunnut jäädä huonommaksi, joten eikun toisen annokseni, grillipannu, kimppuun. Ja sen jälkeen alkoikin sitten ruokakooma, jonka vertaista en ollut hetkeen tavannutkaan*. Puolisoni simahti sohvalle alkuillasta ja itse voivottelin koko illan huonoa oloani. Niin, tiedetään, ahneen loppu oli taas melkoisen tympeä. Ja jos olisi ollut yhtään tyköistuvampaa vaatetta päällä, olisin päässyt selittelemään, etten oikeasti ole viimeisilläni raskaana, vatsassani vain lymyää parisen kiloa Korv-Göransin kebabeläintä.

Marin_silmin-0199

Marin_silmin-0520

Marin_silmin-6110

Ja mitä tulee ruokien laatuun, niin omaan makuuni ihan perusgrillimätöt. Puolison mukaan hänen hampurilaisateriansa oli hyvä, mutta omat annokseni oli ihan jees. Välttämättä toiste ei tarvitse mennä. Edelleenkin Suomen parhaat kebabit saa Varkaudesta Iskender kebabista.

Tiedän, olen ruualle perso ja tarinan opetus olkoon se, että jos sinä menet Korv-Göransille, tilaa vain yksi annos. Kyllä sillä nälkä lähtee. Olen kuullut huhua, että jopa puolikkaalla annoksella lähtisi nälkä 😉 .

Ja näillä ruokakuvilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä postauksen tekstin kanssa, en vaan löytänyt mitään aiheeseen sopivia ruokakuvia eikä jonossakaan napsittu kuvia.

Marin_silmin-5610

Marin_silmin-0127-2

*Kaikkien ruokakoomieni kuningatar, jolloin olen syönyt itseni talutuskuntoon: Lähdimme puolisoni kanssa romanttiselle päivä Tukholmassa -risteilylle ja piti nauttia auringonlaskusta kannella jne. Kävi kuitenkin niin, että rouva veti itsensä niin ähkyyn buffetissa alkupalapöydässä, että puoliso talutti rakkaansa hyttiin vaaka-asentoon ja lähti viettämään auringonlaskuiltaa yhdessä kameransa kanssa. Rouva heräsi koomastaan seuraavana aamuna. Seuraavana iltana söimme ala carte ravintolassa 😉 .

 

Holder kuin holder

sdr

Marin_silmin-0063-2

Puolisoni oli juuri viikon Japanissa ja tuolla reissulla tapahtui jotain historiallista, jotain sellaista mitä pitää täällä blogissakin jakaa. Nimittäin sain kuin sainkin hänet käymään Chanelilla hoitamassa asioitani Tokiossa. Toki se vaati kauniita pyyntöjä, krokotiilinkyyneleitä, viehkeitä silmien räpsytyksiä, koiranpentuilmettä unohtamatta, ja niin hän reippaasti työreissunsa viimeisenä päivänä päätti lähteä hoitamaan vaimonsa asioita.

Olin ilmoittanut etukäteen, että tarvitsen uuden key holderin, avainpussukan, ja lähettänyt hänelle whatsupiin kuvan tuotteesta ja tiedon mitä nahkaa sen tulisi olla ja minkä väriset metallit. Ja kun puhelin perjantaina aamupäivällä soi, olin kärppänä vastaamassa ja puhelu meni jotakuinkin näin: ”No siis täällä mä nyt Chanelilla olen ja tässä on nyt tällainen holderi, niin mitä nahkaa sen pitikään olla?” ”Caviar, koska se on kestävämpi, se holder joutuu kovalle kulutukselle laukkujen pohjalla”, vastasin. ”Okei, entä ne metallit?” ”Hopeiset, tietysti”, vastasin. Yritin kysyä sisäosasta, että mitä sinne mahtuu sisälle ja puolisoni vastasi jotenkin epämääräisesti, että tää on tällainen yksi iso tila. Okei, ajattelin, ja ihmettelin että onkohan se joku vähän uudempi malli, jota en osaa nyt hahmottaa tai en tiedä. ”Mutta tää on just sellainen kun siinä kuvassa, Chanelin kaksi C:tä ja suljetaan nepparilla”. Käskin ostaa tuotteen ja pyysin, että hän lähettää siitä minulle kuvan.

Marin_silmin-0071-3

Liikkeessä otettu kuva tuli ja fiilistelin, että jes, nyt mä sain sen, uuden key holderin vanhan  tilalle ja voin laittaa vanhan myyntiin. Sitten muutaman tunnin päästä päätin soittaa puolisolleni ja kysyä siitä sisäosasta, että montako avainlenkkiä siinä on, kun en oikein tajunnut sitä hänen selitystä. Puolisoni vastasi ihmeissään, ettei tietenkään yhtään, kun hän osti minulle card holderin, kun sellaista olin pyytänyt… Jep. Siis melkein sama asia…

No, tarinahan ei tietysti pääty tähän. Minä nimittäin reippaana tyttönä ajattelin, että ei huolta, laitetaan puoliso vielä lentokentällä Chanelille ja minä myyn tuon holderin sillä välin meidän Chanel foorumilla, niin joku onnellinen saa upouuden card holderin ja minä sen etsimäni key holderin. Problem solved. Tuote myyntiin ja heti innokkaita naisia jonoksi asti. Ajattelin, että eipäs tässä kuinkaan käynyt, kaikki hyvin. Soitto puolisolle, että ei huolta, tuote on melkein jo myyty. Ja puhelimen toisessa päässä syvä hiljaisuus ja pettynyt ääni, joka sanoo minulle että eihän lahjoja saa myydä. Ja minun järkytys siitä kun tajusin, että tuo holder olikin lahja minulle. Ja koska lahjoja ei myydä, niin nykyään minä kuljetan avaimiani sitten Balmuirin avaimenperässä tuon card holderin sisässä. Holder kuin holder. Ehkä paras väärin ostettu lahja ikinä ❤ . Ja sain vielä ekstra tuliaisena sitä ihanaa Bioeffectin ryppyseerumia, aika mahtava fiilis. Tietäisittepä nimittäin millainen oksu-ripsa viikko meillä tyttöjen kanssa oli viime viikolla, huh.

Marin_silmin-0082-2

Marin_silmin-0079-4

P.S. Vääristä lahjoista puheenollen. Muistan lapsuudestani, kun olimme aina jouluaaton mummoni luona, jossa jaettiin paljon lahjoja lapsille ja aikuisille. Yhtenä vuonna mummolla oli mennyt pakatessa hieman paketit sekaisin ja ukkini sai barbin ja serkkutyttöni miesten pitkät kalsarit. Nallea paketoidessa mummolta oli loppunut lahjapaperi kesken, joten hän laittoi lahjapaperia vain etupuolelle. Mun mummo oli kyllä maailman paras touhottaja <3.

Gluteenittomat joulutortut

Marin_silmin-0059-4

Kerrottakoon heti alkuun, etten ole jouluihminen. Meille ei osteta kuusta, ei koristella kotia joulukoristein, eikä meillä varsinkaan kuunnella joululauluja. Joululauluja saattaisimme kuunnella esim. jouluaattona, mutta koska minä tykkään suomalaisista (ranteet auki) joululauluista ja puolisoni vastaavista (yli-imelistä) jenkkiversioista, niitä ei meillä kuunnella.

Jouluruuistakaan en oikeastaan välitä. Kalat on tottakai hyviä ja anoppini tekemä gluteeniton lanttulaatikko ja tietysti sienisalaatti, mutta muut on sitten ihan ok, ei herätä tunteita. Paitsi joulutortut. Rakastan joulutorttuja. Mutta vihaan niiden tekemistä. Gluteeniton torttutaikina on kaupasta ostettaessa pahanmakuista (ja hemmetin vaikea käsiteltävä), joten teen taikinan aina itse, jolloin edes maku on hyvä. Mutta se taikinan käsiteltävyys, siinäpä onkin aina haastetta. Jos sitä ei käsittele pieniä määriä kerrallaan kylmänä ja lutraa jauhoja litrasovalla, ei siitä hommasta tule yhtään mitään.

Torttutaikinan edessä on koettu vuosien varrella niin suuria epätoivon hetkiä, hikeä ja etenkin kyyneleitä, etten vieläkään ymmärrä, miksi edelleenkin ryhdyn vuosi toisensa jälkeen tuohon hommaan. Varmaan siksi, että tosiaankin rakastan niitä torttuja. Varaa siis näiden tekemiseen paljon kärsivällisyyttä. Tällä kertaa minä luovutin kesken ja laitoin puolet taikinasta pakkaseen. En tiedä säilyykö se siellä, täytyy testata ensi viikolla.

Marin_silmin-0058-3

Gluteenittomat joulutortut

250 g voita
6 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
250 g maitorahkaa
1 kananmuna
+ luumumarmeladia/omenamarmeladia täytteeksi
+ kananmuna voiteluun 

Nypi rasva ja keskenään sekoitetut jauhot (jauhot, leivinjauhe ja psylliym) hyvin. Lisää joukkoon rahka ja muna hyvin sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mieluummin pidempään. Käytä mahdollisimman sileitä jauhoja, minulla oli valitettavasti tällä kertaa tuollaisia, missä oli karheutta mukana ja saattoi ehkä vaikuttaa käsiteltävyyteen (tai sitten vain kuvittelen).

Kun aloitat tekemään torttuja, ota kylmästä taikinasta kerrallaan noin nyrkin kokoinen palanen (ja pidä lopputaikina kylmässä) ja vaivaa se erittäin jauhotetulla pöydällä kiinteäksi. Niitä jauhoja saa läträtä sitten todella paljon, ettei taikina jämähdä kiinni pöytään tai kaulimeen. Kaulitse taikina noin puolen sentin paksuiseksi ja ota muotilla levystä pyöreitä paloja (helpoimmat käsitellä). Minulla ei ole niitä torttumuotteja, mutta käytän isohkoa kahvikuppia nurinpäin muottina. Täytä luumu- tai omenatäytteellä ja ummista sitä mukaa , kun täytteet on tortulla, ettei taikina ennätä lämmetä liikaa. Muista painaa taikina kunnolla kiinni. Voitele tortut kananmunalla ja paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. Tuosta taikinasta tulee parisenkymmentä torttua, riippuen vähän torttujen koosta. Itse tein tällä kertaa aika isoja, kun meni hermot taikinan käsittelyyn.

Marin_silmin-0061-2

Ja kuten kuvista huomaa, ei näistä niin maailman kauneimpia tule, mutta edelleenkään leipominen ei ole minulle mallia missikisat, kyllä se maku ja sisältö ratkaisee näissä karkeloissa. Ja kuvia varten en jaksanut enää stailata, sillä torttutaikina vei taas kaiken energian allekirjoittaneesta. Onneksi syötyäni 8 torttua putkeen, sain vähän energiaa takaisin.

Jos sinulla on vinkata helppo, maukas ja kaikinpuolin pätevä gluteeniton torttutaikina resepti, ottaisin sen ilolla vastaan.

Mukavaa sunnuntaita!

Suomi 100 & Alma 11 telttamekossa

Marin_silmin-0029-6

Marin_silmin-0022-6

Marin_silmin-0048-2

Minun piti pysyä tänään poissa blogista ja pyhittää koko päivä Almalle ja tytöille ylipäätänsä, mutta koska juhlakalu sammui kesken luunsyönnin ja Marsan kuorsaus säestää tv:n ääniä, ajattelin, että tulen tervehtimään myös teitä.

Tänään suurimpana tunteena on ollut kiitollisuus. Kiitollisuus itsenäisestä kotimaasta, kauniista luonnostamme, turvallisuudesta ja tasa-arvosta. Siitä kaikesta, jonka olemme saaneet ja jonka puolesta niin moni taisteli.

Olen myös kiitollinen siitä, että yhtälö Suomi 100 & Alma 11 toteutui. Kirjoitin aamulla instaan Alman kuvan kera, että en uskaltanut syksyllä Alman sairastuessa edes toivoa, että tämä päivä meille tulisi, sen verran huonolta tilanne näytti. Mutta suomalaisella sisulla on menty ja tänään meillä on siis juhlittu sekä satavuotiasta Suomea, että 11 vuotiasta Almaa suurella rakkaudella. On herkuteltu riisipuurolla, leivottu joulutorttuja, ulkoiltu ja nukuttu päikkärit. Nautittu kiireettömyydestä ja jokaisesta hetkestä. Seuraavaksi kutsuu sauna, ja illalla katsotaan vielä Linnan juhlat.

Marin_silmin-0026-2

 

Marin_silmin-0035-5

Marin_silmin-0044-7

Niin kaunis kuin kuvissa oleva Cosin mekko onkin, niin illalla ei kuitenkaan pukeuduta mekkoon eikä laiteta punaista huulipunaa, vaan valitaan vaatehuoneesta Snoopy pyjama, kashmiraamutakki ja villasukat.

Jos mekko näyttää tutulta, niin se varmaan johtuu siitä, että minulla on tämän saman sarjan paita, jonka näitte ainakin tässä postauksessa alkukesällä. Olen käyttänyt paitaa paljon ja tykkään siitä valtavasti, joten kun bongasin tämän mekon Cosin verkkokaupasta, oli se aivan pakko tilata. Eilen se pääsi ensimmäistä kertaa päälle töihin ja tykkään siitä valtavasti. Ihanan väljä ja yläosa on todella kauniisti leikattu. Ja kiva, että mekossa on täyspitkät hihat, sillä paidassa hihat ovat 3/4 mittaiset ja se karsii itsellä kyllä käyttökerrat kevääseen ja kesään.

Marin_silmin-0046

mekko Cos / sukkahousut Swedish Stockings / kengät Terhi Pölkki / brooch ja laukku Chanel

Kuinka sinun itsenäisyyspäiväsi on sujunut?

Vaatehuoneeni aarteet

Upean Style Plaza blogin Anna-Sofialla oli mielenkiintoinen listaus hänen vaatekaappinsa helmistä ja halusin toteuttaa itse vastaavan postauksen.

Marin_silmin-0058

Marin_silmin-2092

Laukku

Lempilaukkuni ei varmaan yllätä ketään. Se on Birkin. Tuo harmaan sävy on graphite, koko on 40, nahka clemence. Metallit on hopeiset matat/harjatut. Ikää kohta 18 vuotta. Vaikka Birkin on monen naisen päiväuni ja siitä itsekin vuosikaudet haaveilin, ei laukku kuitenkaan ole mikään kovin käytännöllinen. Se painaa todella paljon, sen kantaminen kädessä tai käsivarrella käy ihan työstä, vaikka se olisi melko tyhjäkin. Lisäksi siinä ei ole crossbody mahdollisuutta ja laukun kiinnitysmekanismi on vähän vaikea. Siitä syystä se on lähes aina itsellänikin auki, mikä taas on taskuvarkaiden päiväuni. Mutta poiskaan en vaihtaisi, sillä tuo laukkukaunotar käy minkä tahansa asun kanssa.

Korut

Rakastan ”rouheita” rannekoruja ja siitä syystä Hermèsin nahkaiset rannekorut ovat suosikkejani. Niillä saa kivasti ilmettä asuun kuin asuun. Ja toki, olen nykyään innokas Chanelin rintakorujen käyttäjä.

mde

Kengät

Olen ikuinen tennarityttö ja Chanelin tennarit on parhaita, ehdottomasti. Niillä jaksaa kävellä koko päivän, ei purista, ei hierrä eikä vaivaa liian korkeat korot, kun niitä ei ole. Ja varsinkin nämä vähän hopeana hohtavat yksilöt piristävät kyllä asun kuin asun.

Marin_silmin-2328

Huivit

Silkkihuivit ovat suosikkejani, kuten olette aivan varmasti huomanneet. Niitä minulla on harva sen päivä jotenkin puettuna, ja jopa vyönäkin niitä on tullut käytettyä kesällä. Ja huiveissa minä uskallan jo leikitellä väreillä. Huivimerkeistä liputan eniten Hermèsin huivien perään, silkki on heillä laadukasta, paksua ja kestävää. Myös värit kestävät hyvin. Lisäksi käytän paljon myös Chanelin silkkihuiveja, etenkin näissäkin kuvissa näkyvää musta-keltaista, se on yksi suosikeistani. Myös Hemaisevan kashmirhuivit ovat hurjan ihania, ehdottomasti parhaita talvihuiveja mitä minulla on koskaan ollut. Niin pehmeitä ja lämpöisiä. Niitä minulla on useassa värissä, mutta tuo kuvissa esiintyvä sininen on ehkä eniten talvella käytössä upean värinsä vuoksi.

Takki

Takeista en osannut valita ainoastaan yhtä. Ikisuosikki Balenciagan biker olisi aina päällä, jos se Suomen sääolosuhteissa olisi mahdollista. Muutenhan se siis onkin aina päällä, mutta talvella sen kanssa ei tarkene.  Toinen suosikkitakkini on tämä sininen katseenkääntäjä Harris Wharf Londonilta. Aikamoinen alelöytö ja kerää kehuja aina. Hyvä leikkaus, upea väri.

Neule

Rakastan neuleita, etenkin kashmirneuleita ja Hemaisevan kautta teetätetty kashmirneule vei rakkauteni neuleita kohtaan ihan uudelle levelille. Tuo harmaa oversized neule on täydellinen. Kashmir materiaalina ihanan paksua, mutta niin miellyttävän pehmeää ja lämmintä ja kun itse sai valita neuleen mallin, niin onhan se tottakai mieluinen. Kuin lämmin syli, jonka sisään käpertyä. Tämähän on jo suorastaan runollista, mutta jonkun oodin voisin tuolle neuleelle kirjoittaa (jos vain osaisin).

Marin_silmin-1018

Oloasu

Bonuksena on pakko laittaa lopuksi vielä oloasu vaatehuoneen aarteisiini, sillä vietän kotona koko valveillaoloaikani Hemaisevan kautta hankitussa kashmiraamutakissani. Tiedän, että tuo takki on villinnyt jo monet naiset. En tosin tiedä voiko sitä nimittää vaatehuoneen aarteeksi, sillä aamutakki ei ikinä ennätä olemaan vaatehuoneessa, sillä se on aina käytössä. Töissä ollessani nimittäin Alma nukkuu sen päällä, ja kotiin tullessa joudun käymään aamutakista kauppaa. Toistaiseksi lihatikut ovat ajaneet Almalla aamutakin ohi, en tiedä vaan kuinka kauan. Mutta se olkoon sitten sen ajan murhe, onneksi tässäkin lajissa massa jyrää (joten minä voitan).

Nyt haluaisin kuulla, mitkä on sinun vaatehuoneesi/kaappisi aarteet? Ja miksi?