Ajattelin päivitellä Kyllikin kuulumiset tänne blogin puolelle, sillä tiedän että lukijoissani on paljon koiraihmisiä ja jos ei ole koiraihminen, voi hypätä tämän tekstin yli.

Kyllikki on nyt ilostuttanut arkeamme hieman vajaan kolmen kuukauden verran ja täyttää kesäkuun lopulla puoli vuotta. Aika rientää kamalan kovaa vauhtia ja Kyllikki pysyy… noh, Kyllikkinä. Jos minun pitäisi kuvata Kyllikkiä jotenkin, sanoisin tytön olevan free spirit, vapaa sielu. Häntä ei paljon peruskoiranelämä sen rutiinein kiinnosta, Kyllikki tekee mitä haluaa, miten haluaa ja omaan tahtiinsa. Siinä missä Marsa ja Alma olivat tuossa iässä jo sisäsiistejä, peruskoulutuksen saaneita ja hampaat vaihtuneet, niin Kyllikillä on kaikki edellä mainitut vähän vaiheessa. Olimme jo luopuneet toivosta puolisoni kanssa, ettei Kyllikki opi ikinä sisäsiistiksi, niin nyt hän alkaa pikkuhiljaa tehdä tarpeensa ulos. On ollut välivaiheita, jolloin hän on kussut ja kakkonut minne sattuu, on ollut vaihe että kaikki pissit tehdään paperille, muttei mitään ulos ja on ollut vaihe, kun neiti ei ole suostunut kävelemään edes papereiden päällä, saatikka tekemään niille jotain. Nykyään suurin osa tulee jo ulos, mutta vaatii meiltä aika tarkkaa arkirytmiä ja käyntiä ulkona n. 5-8 kertaa päivässä. Välillä ulos ei tehdä yhtään mitään ja kun päästään sisälle, niin pisu tulee samantien lattialle. Turhauttaako? Kyllä! Haastaako hermoja? Todellakin!

Kyllikki ei myöskään osaa edes nimeään, ainakaan ei korvaansa lotkauta kun yritämme kutsua häntä luoksemme. Varmimmiten hänet saa paikan päälle kutsumalla Alman, jolloin juniori seuraa idoliaan mukana ja tulee myös. Ei osaa istua, ei paikkakäskyä, eikä mitään muutakaan arkea helpottavaa käskyä. Pentukoulu odottaakin meitä lomien jälkeen. Kuitenkin kynsienleikkaukset ja muut hoitotoimenpiteet sujuvat erinomaisesti, tyttö on kuitenkin kiltti, vaikka onkin supervilli.

Luonteeltaan kuvailisin Kyllikkiä kiltiksi, vilkkaaksi, mutta varautuneeksi. Kyllikin pentuajassa on ajanjakso josta ei oikein tiedetä, niin en tiedä kuinka paljon se on vaikuttanut tytön luonteeseen. Lisäksi hän tuli meille 13 viikon iässä, jolloin paras leimautumiskausi oli ohi. Omalla porukalla neiti on supervilkas, erittäin leikkisä, rohkea, avoin ja jopa röyhkeä, mutta heti kun ollaan ”vieraalla maaperällä” tai hän ei tunne ihmisiä, neitokainen muuttuu varautuneeksi. Siitä syystä Kyllikki kulkee monessa paikassa mukana ja tutustuu aktiivisesti kaikkeen uuteen, jotta tulisi vähän enemmän reippautta noihin tilanteisiin. Ja tietysti Alma on opettanut kaikkein parhaimmat puolensa (not!) Kyllikille, eli rähjäämään hihnassa toisille koirille. Itse asiassa siihen johti irtokoiran karkaaminen meidän päälle (se sama vuffe, josta kirjoitin talvella, vieläkään omistaja ei osannut pyytää anteeksi…) jonka Alma pyöräytti pois eikä laskenut Kyllikin luokse, mutta siitä jäi sitten Kyllikille pieni ”aggre” toisia koiria kohtaan.

Kyllikki rakastaa vetoleikkejä, sitä että leluja heitetään ja hän saa hakea, keppejä ja käpyjä. Kävyt ovat maailman parhaita neidin mielestä, niitä meillä on kotona jo melkoinen kokoelma kun hän kantaa niitä lenkkipoluilta sisälle. Aarteita. Lisäksi nauramme Kyllikin aivopieruille jokaikinen päivä, kun hän hoitaa tietyt tilanteet hieman mutkia suoristaen ja ne jokapäiväiset kepposetkin on ihan hauskoja, vaikka siinä vaiheessa ei kovin naurata, kun Kylli on kakannut lattialle, johon Marsa on sokeana astunut ja levitellyt kakat ympäriinsä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Sen myönnän että raskasta on ollut kaiken muun stressaavan elämänvaiheen keskellä, varsinkin kun sekä Marsa että Alma ovat hieman erikoishoitoa tarvitsevia koiria, sydänsairauksineen sekä sokeutumisen vuoksi. Arvostan lisäksi joka ikinen päivä enemmän ja enemmän sitä seniorikoirien viisautta ja kykyä toimia tilanteissa oikein ja sitä miten helppo toinen toisiamme on lukea. Kun Alma katsoo minua silmiin, näen hänen sieluunsa asti, mutta kun Kyllikki katsoo minua silmiin, tiedän että seuraavaksi hän joko hyökkää naamaani kohti antamaan pusun tai puremaan.

Olen onnellinen, että Kyllikki on osa perhettämme, enkä olisi koskaan voinut uskoa, kuinka voisin rakastaa kolmatta koiraa ihan yhtä paljon kuin kahta silmäterääni sitä ennen. Kylli sopii hulluun perheeseemme erinomaisesti ja selvästi hänellä on oma paikkansa ja roolinsa meillä. Pitää koko jengin virkeänä. Muutaman kerran on ottanut siskoilta turpaan ihan kunnolla, mutta pääasiassa siskot sietää tyttöä ihan ok, välillä jopa leikkivät Kyllikin kanssa. Ja iltaisin, kun Kyllikki kömpii sänkyyn ja syliini ja painaa päänsä rintaani vasten ja huokaisee nukkumaan mennessään, silmääni vierähtää joka kerran kyynel. Ilosta ja onnesta. Rakkaudesta.

Mutta sen verran sanon, että kaksi koiraa menee aika lailla siinä missä yksikin, mutta jos mietit kolmatta koiraa, niin mieti vielä hetki. Ja toinen. Ja kolmaskin. Se nimittäin käy jo työstä.

Kyllikillä on oma fb sivu, josta hänen menoaan kannattaa seurata. Se päivittyy päivittäin tytön uusimmilla jekuilla. Jekku-maisteri kun on.