Oman elämän huippumalli

Marin_silmin-0506

Marin_silmin-0570

Marin_silmin-0551

Tataa! Puoliso meni ostamaan meille valokuvausstudioseinän ja hirveän määrän valoja ja nyt saa leikkiä oman elämänsä huippumallia lakkaamatta. Päätimme tänään ensimmäistä kertaa testata valoja, kankaita ja ylipäätään rakentaa tuon seinän pystyyn ja testata että millainen se on. Ja hyvähän se on. Kyllä saa talvisin helposti otettua asukuvat kotona, kun asentamiseen ja purkamiseenkaan ei kulu liiemmilti aikaa. Ainoa vaan, että taustakankaat täytyy silittää hyvin, joten näissä kuvissa näette taustana meidän vanhan ja kuluneen kashmirviltin.

Päälläni oleva paita on se kirppislöytö kesäloman alusta mitä hehkutin innoissani ja päällä ensimmäistä kertaa. Tykkään sen reilusta mallista ja erikoisista yksityiskohdista. Siinä on upeat napit hihansuissa, halkiot alareunassa kummallakin sivulla, sekä korkeampi kaulus, kun normaalisti kauluspaidoissa on. Koko on 44, eli reilusti iso, mutta malli on ilmeisesti sen verran leikattu istuvaksi, että se jää minulle tuollaiseksi reiluksi teltaksi, juuri kuten halusinkin. Ja jalassa ensimmäistä kertaa aikoihin farkut. Ei ole niillä kolmenkympin helteillä tehnyt mieli kiskoa jalkaansa mitään hikilinkoja, yyh. Nyt kun on vähän viilentyneet säät, niin pukeutuminenkin taas kiinnostaa eri tavalla.

Marin_silmin-0514

Marin_silmin-0542

kauluspaita Seidensticker / farkut H&M / laukku ja rannekoru Hermès / kengät Chanel

Marin_silmin-0563

Odotan jo innolla syksyä, pimeneviä ja viileneviä iltoja ja sitä että saan laittaa iltaisin kynttilät palamaan ja voin pukeutua taas luottovaatteisiini: nahkahousuihin ja neuleisiin ilman läkähtymisvaaraa. Syksy tulee olemaan osaltaan aika kiireinen ja reissuvoittoinen. Luvassa on niin Leviä, Budapestiä työporukalla kuin Kööpenhaminaakin ja kaikkea muuta. Siitäkin syystä on hyvä, että meillä on tällainen studio niin voi kuvata myös kotona vaikka usemmat asukuvat kerralla (mitä on tullut esim. tietyllä viikolla käytettyä). Kysyin muuten instastoriessa viime viikolla, että mitä toivotte blogilta syksyn osalta ja asukuvat oli selkeä ykkönen, lisäksi laukkujuttuja, se huivipostaus (tulee nyt aika pian, kiitos tämän studion!) sekä vaate- ja kenkähuoltoon liittyviä asioita. Kaikki on listattu ylös raakaversioina ja niitä työstetään kyllä, kiitos hyvistä vinkeistä.

Eikö ole muuten kauniit gladiolukset näissä kuvissa mukana? Kävin viime viikolla Plantagenissa ja bongasin tuollaisen gladiolus nipun myynnistä muistaakseni 8 euron hintaan, joten oli ihan pakko ostaa kotiin niitä. Niin näyttävän tyylikkäitä.

Niin, ja jottei se totuus unohtuisi aina miten näitä kuvia otetaan, niin tässäpä vielä behind the scenes -kuva, miten meillä niitä kuvia otetaan…

Marin_silmin-0501

Marin_silmin-0524

Mitäs tykkätte kirppislöydöstäni?

2 kommenttia artikkeliin ”Oman elämän huippumalli

  1. Hyvännäköinen kokonaisuus. Valkoinen paitapusero on klassikko. Itse pidän aika paljon silkkisiä paitapuseroita vapaasti roikkuvina. Väljä paita peittää mutkani. Meilläkään ei ole saatu vielä viilennystä kuntoon. Nyt kuitenkin yöt alkavat olla aika viileitä. terv. Irma

    Tykkää

    1. Hei Irma, ja pahoitteluni että vastauksessa on viipynyt. Jostain syystä kommenttisi tuli vasta nyt näkyviin minulle hyväksyttäväksi.

      Silkkiset paitapuserot ja juurikin vapaana roikkuvina on ihania, ihan parhaita.

      Huh, teilläkin on siis hikoiltu. Onneksi yöt ovat olleet nyt viileitä, niin lämpötilat kestävät sisällä kohtuullisina. En kyllä muista milloin viimeksi olisi paleltanut 25 asteen sisälämpötilassa 😂.

      Mukavaa alkavaa viikkoa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.