Chanel Nice

Huh, mikä reissu ja viikko takana. Nizzasta kotiuduttu jo viime sunnuntaina, illalla, ja koko tämä viikko on mennyt kyllä voimia keräillessä. Ja kun arki ei ole antanut yhtään armoa työkiireineen ja Kyllikin tavoille opettamisen lisäksi, niin on hieman kestänyt saada tämä teksti ulos, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lähdimme siis viime viikolla 14 naisen voimin Nizzaan pikku shoppailumatkalle ja perjantain kruunasi ”visiitti” Nizzan Chanelille. Huh mikä päivä se olikaan, ihan mieletön. Meistä pidettiin superhyvää huolta.

Chanelin porukka, myyjäni, liikkeen johtaja sekä myyntijohtaja olivat järjestäneet meille kaikille naisille aamupäivälle meikkauksen Chanelin kosmetiikkaliikkeeseen, jossa meistä tehtiin kyllä melkoisia kaunottaria (vaikka olemmehan sitä kyllä muutenkin). Tämän jälkeen sitten moneksi tunniksi itse putiikkiin katsomaan meidän varaukset läpi ja ihastelemaan mitä kaikkea heillä on myynnissä. Ja shampanjaa tuli kuin liukuhihnalta, mutta sehän kuuluu asiaan. Ai että meillä oli hauskaa. Me sovittelimme kuka mitäkin, ihastelimme toistemme löytöjä ja ehkä hieman yllytimmekin toisia ostamaan kaikkea kivaa. Ja kaikkea kivaa tuntui löytyvän vaikka kuinka paljon. Oli upeita värejä, kirkkaita mutta myös pastellisia, uusia malleja sekä klassikoita, kaikille kaikkea. Yksi ryhmäläisistä puettiin vielä päästä varpaisiin Chanelin asuun, ja miten upea tuo kokonaisuus olikin, kauniin naisen päällä.

Sen lisäksi, että saimme prinsessakohtelua paikan päällä, meille kaikille oli järjestetty Chanelin puolesta lahjat (kuvaan vaikka blogiin ne myöhemmin), tämä oli yllätys jota myyjäni ei suostunut minulle paljastamaan, kun viestittelimme ja soittelimme pitkin reissuviikkoa. Lisäksi osa meistä lähti vielä Chanelin kanssa lounaalle La Petite Maisoniin, jossa saimme tutustua vielä paremmin Nizzan Chanelin henkilökuntaan sekä Chaneliin ylipäätänsä. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka jokainen liike saa ja voi vaikuttaa oman liikkeensä tunnelmaan ja rakentaa siitä omannäköisensä, vaikka taustalla on iso luksusbrändi. Ja itse lounashan oli melkoisen herkullinen, ravintola oli koristellut pöydän Chanelin logolla, ihanaa.

Ja lounaan jälkeen shoppailut jatkuivat sitten itse kullakin eri liikkeissä ja jossain vaiheessa päivän vaihtuessa illaksi teimme lupauksen, että päivä vedetään päätyyn asti. Ja jos jotain luvataan, niin se pitää. Hotellille saavuimme takaisin n. 4.00 jälkeen lauantai aamuna ja pyysimme respan pojalta pikkusnackit huoneeseen. Hotellista teen vielä erillisen postauksen, koska se on aivan ihana, tunnelmallinen pienehkö boutique -hotelli, jossa on maailman ihanin suomalainen hotellinjohtaja Sanna. Sannakin piti meistä henkilökuntineen erittäin hyvää huolta.

Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein ihana ja onnistunut loma ja kannan tuota Chanelin järjestämää päivää sydämessäni varmasti loppuikäni, niin upeat muistot siitä jäi. Ja tunnelma vei täysin mennessään, joten ei paljon kamera käynyt. Mutta jotain kuitenkin ikuistin myös blogin puolelle ja sain vielä reissukavereilta luvan julkaista nämä kuvat.

Kiitos Chanel Nice, kiitos ihanat reissukaverit. Otetaan uusiksi, mutta ei ihan heti <3.

Marin_silmin-1600
Chanelin Nizzan myyntijohtaja, myyjäni, minä, liikkeen johtaja ja yksi reissukavereista, joka on myös Chanel ryhmämme yksi ylläpitäjä.

Marin_silmin-1606

Marin_silmin-1608

Marin_silmin-1611

Marin_silmin-1615

IMG-20180415-WA0005.jpg

IMG_20180413_135630.jpg

IMG_20180413_132321.jpg

IMG-20180415-WA0007.jpg

IMG_20180413_133334.jpg

IMG_20180413_121943.jpg

Marin_silmin-1614

Marin_silmin-1612

IMG-20180415-WA0003.jpg

IMG_20180413_150142.jpg

IMG_20180413_151343.jpg

Marin_silmin-1605

cof

7 kommenttia artikkeliin ”Chanel Nice

  1. Oliko tämä miljonäärinaisten matka? En ihan ymmärrä, millä rahoilla Chanelin laukkuja ostellaan, useitakin. Jäävätkö silloin vuokrat maksamatta, lapset nälkäisiksi yms. kun äiti ostaa laukun. Itselläni on LV, Chloe, Celine, Gucci ja Balenciagan laukut, mutta kipurajani menee 1800 eurossa laukun suhteen ( tosin olen ne saanut liki kaikki lahjaksi) Toinen kysymys liittyy myyjiin. Onko sinulla jokin omamyyjäsysteemi, vai mikä?
    Pitääkö omistaa Chanelin laukku, jotta tähän klubiin pääsee?
    Toivoisin postausta pelkästään Nizzan nähtävyyksistä ja kaupungista itsestään. Olen sinne menossa 9.5. ja kaikenlainen tieto kiinnostaisi. Chanelille en mene, koska nyt en tarvi uutta laukkua, eikä rahat riittäisi pienyrittäjällä siihen muutoinkaan 🙂
    T. Täti54

    Tykkää

    1. Terve Minna.
      Mietin kauan julkaisenko viestisi, koska sen sävy oli niin ikävä, enkä ymmärrä miksi.
      Kyllä Chanelin laukun voi ostaa vaikkei olisikaan miljönääri. Moni reissulaisista, kuten minäkin, säästi ennen reissua ja myi käyttämättä jääneitä merkkituotteita pois. Chanelin jälleenmyyntiarvo säilyy hyvin, joskus teet jopa voittoa myydessäsi. Joten eiköhän jokainen meistä hoida ne elämän perusprioriteetit ennen laukkuhankintoja, fiksuja naisia kun oli kaikki reissussa olleet upeat reissulaiset.
      Jokaisella meillä on myös omat mieltymyksensä merkkeihin ja henkilökohtaiset kipurajat mitä tulee laukkujen hintoihin ja thats it.
      En usko että Chanelilla on mitään klubia, ja ”oman myyjän” saa varmaankin kun ostaa tuotteita ja jos kemiat kohtaa myyjän kanssa. Omani on ainakin ihan super ja viestittelemme ja soittelemme muutenkin ja vaihdamme kuulumisia. Sanoisin siis että enemmän asenne – ja kemiakysymys kuin mikään klubi.
      Olen kirjoittanut Nizzasta ennenkin postauksia, mutta en muistaakseni nähtävyyksistä, eniten ravintoloista ja vähän Monacostakin. Nähtävyysvinkkejä löydät varmasti googlaamalla.

      Mukavaa lomaa Nizzaan Minna sinulle, kaupunki on ihana. Juuri sopivan pieni rentoon oleiluun ja niin kaunis.

      Tykkää

  2. Hmm, itselläni useampi Chanelin laukku ja yksi Hermes. Silti 4 lastani saavat harrastaa ja heillä on ruokaa tarjolla kotona, jopa matkustelemme perheenä. Ja ei, emme ole miljonääreja, vaan yksityisyrittäjiä mieheni kanssa molemmat. Joudun säästämään jokaiseen laukkuuni, enkä ostele juuri mitään turhaa, siihen olen lapsenikin opettanut. 14-vuotias tyttäreni säästää tällä hetkellä kenkiin rahaa ja mikäs sen parempaa. Hän tekee ahkerasti kotitöitä ja tyhjentää kissojen vessat joka päivä (hänen superinhokkihomma, mutta motivaatio on kova). Käsite, että pitää olla miljonääri, jotta voi ostaa jotain on todella vanhanaikainen ja niin kulunut. Tai se, että jää vuokrat maksamatta yms.
    Nauti Mari ihanista laukuista hyvällä omalla tunnolla, niin minäkin teen. Ja jos rahapula iskee, niin aina niistä jonkun euron saa….
    Ihanaa kevättä. 🙂

    Tykkää

    1. Moi Ritva, näinhän se menee, säästämistä omien laukku-unelmien eteen ja työntekoa.
      Ja kyllä, nautin omistani, on niiden eteen tehtykin paljon töitä.

      Ihanaa kevättä Ritva myös sinulle ✨💛☀️.

      Tykkää

  3. Minä aina kommentoin jos joku kysyy rikkauksista, että en ole rikas, mutta hel…tin kova tekemään töitä. Joku laittaa ylimääräiset rahat ylimääräisiin asunnon lyhennyksiin, minä laitan ne matkusteluun ja laukkuihin 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s