hattu Bugatti / toppi Alice + Olivia / housut Whyred / kengät Chanel / laukku Hermès / aurinkolasit Prada
Pärjäsin koko reissuni (3,5 viikkoa) ajan todella pienellä vaatemäärällä, vaikka loma-aktiviteetit vaihtelivat kaupunkilomasta mökkitöihin. Toki, minulla oli Nizzan jälkeen mökillä odottamassa vähän mökkivaatteita, sillä mökillä ei viitsinyt esim. silkkivaatteissa pestä mattoja tai haravoida. Ja puolisoni vei kotiin Nizzan reissun jälkeen ison osan vaatteistani, sillä siellä mökillä ei todellakaan tule käytettyä esim. korkokenkiä. Mutta hyvin selvisi pienelläkin määrällä esim. tuon ylläri Tallinnan reissun, kun kaikki vaatteet sopivat kaiken kanssa sekaisin. Kaksi alupaitaa piti käydä Tallinnan päässä ostamassa, kun niitä ei ollut ollenkaan mukana. Lisäksi kuvissa näkyvä hattu oli ostos Tallinnasta, sillä meille sattui aivan täydellinen lomasää, aurinko paistoi aamusta iltaan, joten piti vähän suojata päätä ja kasvoja.
Minulla on joku ihmeellinen rakkaus rumia rakennuksia kohtaan. Minusta ne on jollain tavalla karuudessaan ja karmeudessaan hienoja, kuten nämäkin rakennukset, jonka läpi ja ohi kävelimme Tallinnassa rantaan ja kohti Kalamajaa. Jokin niissä viehättää. Usein vielä rakennukset joihin ihastun, ovat vanhoja, ja minua kiehtoo niiden historia. Mitä kaikkea rakennuksien seinien sisällä ja ulkopuolella onkaan tapahtunut aikojen saatossa. Minulla on myös erittäin vilkas mielikuvitus, keksin hetkessä erilaisia tarinoita mitä kaikkea rakennukset voivatkaan sisälleen kätkeä. Olen lisäksi armoton arkajalka, joten yleensä en uskalla lähteä omin päin sen suuremmin tutkimaan tuollaisia vanhoja rakennuksia.
Tykkäätkö sinä vanhoista ja karuista rakennuksista?
Eilen suhasin pyörällä Palokkaan ja ajoin Jokelan kautta. Palokan kirkko on varmasti rumin kirkko, jonka olen koskaan nähnyt! Siinä yhdistyy sanoinkuvaamattomalla tavalla 80-luvun punatiilinen omakotitalotalo, joku outo valkoinen pömpeli ja joku kummallinen katos. Kun se oli eilen likaisen valkoinen ja nurmikko huonosti leikattu, ilman kylttiä ei ois erottanut yömajasta. Käy joskus kattomassa, jos ohikulkiessa muistuu mieleen.
TykkääTykkää
Haha, pidetään mielessä. Täällä, se Huutoniemen kirkko, ei varsinaisesti ole myöskään kaunistus. Se on se betonimöhkäle jonka luona otetaan paljon blogiini asukuvia kun tykkään siitä niin paljon 😂😂.
TykkääTykkää
Hieman mattimyöhäisenä on pakko kysyä, että miten ihmeessä pysyt Oraneilla pystyssä? Kysymys voi olla hassu, mutta itse olen liukastunut niillä kipeästi nyt sekä sisätilojen kokolattiamatolla että ihan nupulakivillä. Kauniit, mutta minulla hengenvaaralliset kengät! Innoissani (ja ilmeisen tyhmänä) ostin ne aikoinaan sekä konjakin värisinä että mustina ja siellä ne ne nyt nököttävät vaatekaapin pohjalla 😦 Onko sinulla ehdotuksia? Kumiset puolipohjat tietty olisivat yksi ratkaisu, mutta kun en haluaisi kauniita nahkapohjia kesäkengistä piilottaa. Toisaalta ei niitä kaapissakaan haluaisi seisottaa.
TykkääTykkää
Moi Minna. Ihan saman ongelman huomasin eilen kun meinasin kaatua kävellessäni ostoskeskukseen. Tiedostin kyllä heti että saattaa olla liukkaat, mutta en arvannutkaan että miten liukkaat. Aion teetättää omiin kumiset puolipohjat, niin kestää pystyssä. Yleensä olen kaikkiin kenkiin joissa on nahkapohjat teetättänyt uudet puolipohjat kun Suomessa nuo nahkapohjat on vähän haastavat sääolojen vuoksi.
TykkääTykkää