Seinäruusu

marin_silmin-4187

marin_silmin-4183

marin_silmin-4168

marin_silmin-4211

Sulauduin tänään melkein täydellisesti GW Gallerian ulkoseiniin ollessamme jouluostoksilla. Minusta yhteensattuma oli niin hauska, että pyysin puolisoani ottamaan asukuvat. Yleisöä oli melko paljon kuvauksemme aikana, ja minua ei nolottanut tippaakaan. Näköjään kaikkeen tottuu.

marin_silmin-4171

marin_silmin-4200

marin_silmin-4191

marin_silmin-4208

Yllä olevassa kuvassa näkyy vanhempieni alkuperäiset vihkisormukset roikkumassa kaulassani. Sain ne itselleni äitini kuoleman jälkeen ja pujotin ne kultaiseen vitjaan. Ne eivät koskaan valmistuneet valmiiksi, koska koruja tehnyt henkilö ei saanut niitä tehtyä loppuun asti. Ihana, että vanhempani kuitenkin säilyttivät nuo sormukset, vaikka ne vähän puolitiehen jäivätkin. Minulle ne ovat suuri aarre.

Asu koostuukin vanhoista ja tutuista elementeistä. Acnen Pistol buutsitkin ovat jo vuodelta 2009 tai 2010. En muista enää kumpana vuonna ne ostin, mutta tilasin ne Gaudetesta. Sen sentään muistan. Ja sen, että Acnen Pistoleiden hinnat olivat vähän toista tuolloin mitä ne ovat nykyään. Olisi pitänyt ostaa silloin ne nilkkuritkin, joita olen joka vuosi miettinyt sen jälkeen ostavani. Nykyään hinnat taitavat olla niissäkin nousseet jo reilusti.

marin_silmin-4204

marin_silmin-4206

marin_silmin-4209

Täytyy vielä lopuksi tunnustaa. Minulla on hirmuinen ähky, sillä ahmin juuri ison annoksen minun guilty pleasurea. Joka on nacholautanen. Tuo kaikkien aikojen herkkulautanen, jonka olen opettanut aikoinaan myös rakkaalle ystävälleni, joka on laittanut vahingon hyvän kiertämään. Mikä olisikaan parempaa lauantai-iltaisin, kuin nachot reilulla cheddarjuustokuorrutteella, tulisella jauhelihasoosilla, itse tehdyllä salsalla (jossa reilusti korianteria) ja guacamolella ja isolla läjällä creme fraichea, kyytipoikana jääkylmä kuiva omenasiideri? Noh, aika harva asia menee sen edelle.

Mitäpä sinun lauantaihin kuuluu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.