Ennen (työ)reissuja minulle tulee pakkomielle käydä suunnitellut reissuvaatteet läpi, pukea ne kertaalleen päälle ja katsoa että asut toimivat, ettei paikan päällä iske sitten vaatekriisi. Ja silloin on kyllä leikki kaukana. Onneksi yhdistelmilläni on nykyään harvoin mahdollisuus mennä täysin pieleen, koska en juurikaan käytä värejä enkä erikoisia kuviointeja vaatteissa, mutta kyllähän se nyt rehellisesti sanottuna suorastaan ketuttaa, jos koko päivän tuntuu että on jonkun toisen vaatteissa.
Sama rutiini toistui äsken, sillä olen huomenna lähdössä yön yli työreissulle Jyväskylään, joten oli vaateleikkien aika. Ja voi vitsi, miten hyvä fiilis tulikaan kun asut menivät kerrasta nappiin ja varsinkin huomisen asuun olen niin tyytyväinen, että mietin pitäisikö jopa roudata kamera mukaan reissuun ja nakittaa kollega ottamaan minusta paikan päällä asukuvat, vai antaisiko tuon tehtävän ystäville hoidettavaksi… Noh, se jääköön nähtäväksi.
Mutta uskokaa kun sanon, että mustan poolovillamekon, sinisen Hermèsin tiikerisilkkihuivin, mustien sukkisten ja korollisten nilkkureiden kombo oli pitkästä aikaa tosi fresh, vaikka vähän tätilookilta näin äkkiseltään kuulostaakin. Siihen vielä bikerrotsi päälle, niin on tätilook kyllä kaukana. Mutta ehkä ne perus toimistoasutkin alkaa välillä maistua, kun niitä ei enää nykyään käytä joka arkipäivä, kuten tämän päiväisistä asukuvista ja rönttälookistakin huomaa. Kuvan asulla on juoksenneltu menemään tämä päivä ja hyvin on pelittänyt, lempparineule (sama kuin eilisissä kuvissa) ja ikivanhat farkut, jotka meinaavat ratketa liitoksistaan, kun olen syönyt itseni niistä ulos.
Ehkä minulla kuitenkin liikunnan ja vaatekoon haltuunottamisen (huomasitko, en puhunut laihduttamisesta!) suhteen on toivoa, sillä nyt minusta tuntuu että olen löytänyt Vaasasta itseäni miellyttävän salin, jossa toivottavasti viihdyn vielä kauan 🙂 . Vähän on tämä liikunnan aloitus venähtänyt muuton jälkeen, johan tässä on vuosi vaasalaisena oltukin. En olisi itsekään uskonut että entisestä aktiiviliikkujasta saa näin helpolla sohvaperunan. Mutta hyvää on tehnyt tämäkin tauko, opettanut paljon rennosta elämänasenteesta ja tahdin hölläämisestä. Ja olen oppinut nauttimaan myös tekemättömyydestä, siitä että välillä on oikeasti aika mahtavaa vaan olla siellä sohvanpohjalla ja chillata. Tekee ihmeitä pääkopalle. Tosin, niin tekee liikuntakin.
neule Acne / farkut Gina Tricot (?) / bikerrotsi Balenciaga / kashmirhuivi* kashmirsilkki (saatu blogin kautta) / laukku Salmiak Studio / tennarit Chanel / aurinkolasit Prada
Onko sinulla liikunnan ilo näin syksyllä vielä huipussaan, vai kutsuuko kotisohva enemmän?
Entä oletko samanlainen varman päälle pelaaja, kuten minä, että testaat reissuasusi etukäteen?
Tosi makea asu, varsinkin nuo aurinkolasisi ovat superkivat! Reissuasujen suunnittelu on myös täällä yhtä tuskaa – tosin enemmänkin siksi, että pukeudun paljolti mielialan mukaan ja vaihtoehtoja pitää olla riittämiin. Niinpä yhden yön reissuunkin saatan lähteä oikein kunnon nyssäkän kanssa. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Selja kommentistasi ja pahoitteluni vastaukseni viiveellä. Työreissut veivät aikani.
Haha, muistan ennen kuinka minulla oli pakattu aina melkoinen vaatearsenaali mukaan reissuihin, kun piti olla varavaatteiden varavaatteetkin mukana.
Mukavaa viikonloppua ❤
TykkääTykkää