Taakkojen kantamisesta

marin_silmin-2773

marin_silmin-2754

Ajelin viikonloppuna reilut 1000 kilometriä auton ratissa ja oli taas aikaa pohtia elämää ja viimeaikaisia tapahtumia. Pohdin auton ratissa myös sanontaa: kenellekään ei anneta suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa… Tiedän, että jokaisella meistä on ristimme kannettavanaan, mutta silti, eikö välillä se risti voisi olla vähän kevyempi? Entä jos se taakka tuntuu aivan liian raskaalta taas kerran kannettavaksi?

marin_silmin-2774

marin_silmin-2778

Elämässä on viime aikoina sattunut erilaisia ikäviä tapahtumia ja tällä hetkellä on havaittavissa pientä turnausväsymystä. Onneksi kuitenkin voin itse päättää miten suhtaudun tulevaan ja omien päivieni sisältöön ja vaikka suru on nyt läsnä, niin olen päättänyt että tämäkin taakka voitetaan positiivisuudella. Sillä, että päivissä näkee enemmän hyvää kuin huonoa ja että minulla ja meidän kahden aikuisen ja kahden pikkukoiran perheellä on asiat hyvin, ihan älyttömän hyvin.  Elämän perusasioita ei tule ottaa itsestäänselvyytenä, vaan iloita terveydestä, ihmisistä ympärillä ja siitä perusarjestakin, sillä koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen.

Minä päätin, että kaikki ne päivät jotka minulla on käytettävissä, käytetään ja täytetään hyvin ja hyvillä asioilla. Positiivisesti, ilolla, rakkaudella, matkustelulla, uteliaisuudella, elämällä!

marin_silmin-2772

marin_silmin-2759

Ja sitten vähän kevyempiin aiheisiin, vaikka ne vähän ”turhalta” tällä hetkellä tuntuvatkin. Mutta ne tuovat kuitenkin sitä iloa ja positiivisuutta päiviini, joten ne ”turhatkin” asiat muuttuvat tärkeiksi.

Eikö olekin kaunis toppi näissä kuvissa? Bongasin sen Dubaista eräästä second hand -kaupasta ja koska topin nahkaliuskat olivat samanlaista perforoitua nahkaa kuin Boyni, oli toppi pakko ostaa. Se tulee olemaan yksi ensi kesän helmistä!

marin_silmin-2764

marin_silmin-2792

marin_silmin-2786

toppi Rag & Bone / neuletakki Samsoe & Samsoe / nahkahousut Ellos / bootsit Primeboots / laukku ja kello Chanel / nahkaiset rannekorut Hermès / rannekoru Fendi

Olipa tylsää ottaa asukuvat sisällä, mutta puolisoni ei millään suostunut lähtemään kuvaamaan ulos harmaaseen säähän, joten kun sain valita, että otetaanko kuvat sisällä vai ei ollenkaan, hyppäsin samantien kameran eteen ja sanoin, että anna palaa!

Tällä viikolla istun taas auton ratissa melkoisen paljon, mutta sitten toivottavasti tulee pieni hengähdystauko jatkuvaan reissuelämään. Toivottavasti pääsen tällä viikolla myös toteuttamaan erään haaveeni, josta en uskalla vielä enempää mainita, koska kaikki on vielä epävarmasti suunnitteluasteella.  Mutta jos se toteutuu, niin varmasti kerron kuvien kera mistä on kyse.

Nyt lähden haukkaamaan raitista ilmaa pariskunta -lenkkeilyn muodossa ja muistutan itseäni jälleen kerran, että jokaiselle meistä annetaan vain sen verran kuin jaksaa kantaa ja siitä raskaastakin taakasta selviää, kun saa ympäriltä kantoapua.

Sinulle toivotan toiveikasta ja rakkauden täyteistä alkanutta viikkoa. Halataan kun tavataan.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Taakkojen kantamisesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s