Minun \ Min liike järjesti eilen torstaina ensimmäisen afterwork tilaisuutensa asiakkailleen. Illassa oli mukana myös kotimainen kashmirvillatuotteistaan tunnettu Arela. Illassa tarjottiin kuohuvaa ja pientä naposteltavaa, jotka vaasalainen kahvila Raawka oli loihtinut. Paikalla oli myös mukana livebändi, siskoduo nimeltään Kaain. Heti ensi alkuun täytyy kiittää upeista ja maistuvista tarjoiluista sekä hienosta bändistä. Jos joku kaipaa uniikkia ja sielukasta bändiä esiintymään vaikka loppuvuoden bileisiin, niin ehdottomasti pitäkää nämä tytöt mielessä! Tytöt esiintyivät illassa ensimmäistä kertaa ikinä livenä, mutta keikka sujui kuin konkareilta konsanaan.


Arela on varmasti monelle tuttu merkki, mutta muutama sananen heille joille merkki ei ole entuudestaan kovin tuttu. Kyseessä on siis äidin ja kahden tyttären 10 vuotias yritys, joka valmistaa laadukkaita ja aikaa kestäviä vaatteita ja asusteita. Merkki on tunnettu erityisesti heidän laadukkaista kashmirvillatuotteistaan, joita minullakin on lukuisia kaapissani, ollut jo monta vuotta. Paikan päälle after workiin oli saapunut tyttäret Anni ja Viivi ja työntekijä, myynnistä vastaava, Hanna (kuvassa vasemmalla). Anni (kuvassa keskellä) on merkin pääsuunnittelija ja Viivi (kuvassa oikealla) vastaa markkinoinnista ja viestinnästä. Minusta oli mielenkiintoista kuulla kuinka Anni kertoi, että hän suunnittelee vaatteet yleensä liikkeen kautta ja miltä ne tuntuvat päällä, eikä kaksiulotteisesti mallia piirtämällä, tanssitaustainen kun on.
Lisäksi Arelalla on olemassa huoltopalvelu vaatteille, jolloin esim. voivat pestä villavaatteita ja poistaa niistä nyppyjä. Ihan loistava palvelumuoto ja kertoo siitä, että he arvostavat pitkäikäistä suunnittelua, vaatteen kunnioittamista ja laatua, sitä että vaatteen tulee kestää käyttöä vuosia ja sitä tulee huoltaa, kuten huollamme itseämmekin. Tällaisesta minä tykkään!
Minun \ Min yrittäjillä oli kummallakin tämän syksyn malliston Arelan vaatteet päällä, ottaisin omaan kaappiini kummatkin setit vaikka samantien. Täytyy kyllä sanoa, että tuo putiikki on kyllä niin loputon inspiraation lähde, niin upeasti sisustettu, täynnä ihania yksityiskohtia ja huikean hyvällä maulla valittuja vaatteita ja asusteita. Voisin joka kerta ostaa sieltä kaiken meille kotiin. Tällä kertaa sain kuin sainkin pidettyä itseni kurissa ja ostin ainoastaan villa-silkki pesuainetta kotiin. Arela löytyy nyt siis Minun \ Min putiikista uutena tulokkaana. Kipin kapin tsekkaamaan valikoima, siellä oli vaikka mitä herkkuja!
Kiitos ihanat naiset ihanasta illasta, ensi kerralla lupaan viihtyä pidempään.