Eilen illalla hoin mielessäni listaa mitä minun pitää tänään tehdä. Toistin ja toistin tuota listaa mantramaisesti ja reteästi olin sitä mieltä, että kyllä minä sen nyt aamulla vielä muistan, ei sitä mihinkään tarvitse ylös kirjoittaa. Samoin kuin tämän päivän postausaiheen. No en perkele muista enää! Joo-o, ruuan laitan, kyllä, mutta mitä ihmettä ne muut asiat olivat tuolla listallani, sitä en muista enää millään.

Siitä syystä olen tänään tehnyt sitten vähän kaikenlaista. Aloittanut yhden homman, jonka seurauksesta olen muistanut toisen asian ja jättänyt tuon ensimmäisen homman kesken, koska tuo toinen asia täytyy hoitaa asap ja nyt koti on täynnä puolitiehen jääneitä askareita ja muistuttaa lähinnä kaaosta. Pyykitkin olen laittanut kuivamaan, puoliksi. Puolet odottaa vielä koneessa, koska sekin homma keskeytyi jonkun tärkeämmän tieltä. Mutta sitä ruokaa en ole vielä laittanut, ainoata hommaa minkä siltä eiliseltä listaltani muistan. Ja tällä menolla se jääkin tekemättä, kun näitä uusia juonenkäänteitä tulee jatkuvasti.

Innostuin myös tänään yhdistelemään vaatteistani uudenlaisia komboja ja koin taas positiivisen herätyksen omista vanhoista rytkyistäni. Se onkin ihan parasta, innostua uudestaan omista vanhoista vaatteista ja todeta ettei todellakaan tarvitse mitään uutta, kun nykyisistäkin saa todella kivoja asukokonaisuuksia. Välillä onkin kiva sukeltaa oman vaatehuoneen uumeniin ja testailla mihin kaikkeen se taipuukaan. Idea tähän lähti yhdestä instakuvasta, joka jäi mieleeni pyörimään, koska minulta löytyi vastaavat elementit kaapistani, mutten ollut ajatellut sellaista komboa mikä kuvassa näkyi. Nyt odotan innolla, että tuo räntäsade väistyisi pian ja pääsisin kuvaamaan näitä asuja myös teille nähtäväksi.

Ja tämän päivän kuvat, niitäkin näpräsin jossain vaiheessa, kun halusin ottaa värikkäitä sommittelukuvia, kun ulkona on niin harmaata. Kaipaan tällä hetkellä lämpöä, aurinkoa ja väri-iloittelua ja siitä syystä ennätin jo selailla myös matkojakin tänä aamuna, mutta en muistaakseni varannut mitään lomaa. Toivottavasti ainakaan. Hajamielisenä unohtaisin vielä, että minne oikein reissun varasin.

En kai ole ainoa, joka on vähän hajamielinen välillä?

Ja nyt lähden hoitamaan jokaisen aloittamani asian loppuun asti. Ja teen sen ruuan.

 

Minun on pitänyt jo ties kuinka kauan laittaa nämä kuvat jakoon uudesta huivistani. Voitteko kuvitella, työkaverini on virkannut tämän huivin minulle? Hän on todella kätevä käsistään ja virkkaa mitä ihanimpia juttuja itselleen ja töissä kerran kysyin, että ”jos ostan langat niin teetkö minullekin huivin”, ja niinhän hän teki. Tuubihuivin itse asiassa.

Lankakaupassa, Ahkeraliisa Laihialla, meinasi mennä sormi suuhun, sillä kauppa oli täynnä mitä ihanimpia lankoja, erilaisissa materiaaleissa ja väreissä. Olisin halunnut ostaa ainakin kolmea erilaista lankaa, mutta asiantuntevan myyjän kanssa päädyttiin tuohon upeaan ”Marin siniseen” mohair lankaan, joka on ihanan pehmoinen ja pörröinen.

Ja oikeastaan sen lankakaupan ja tottakai upean lopputuloksen takia minä päätin opetella virkkaamaan ja ehkä jopa neulomaan. Jonain päivänä. Voi kunpa osaisinkin virkata näin kauniita juttuja itselleni tai jopa neuloa itselleni neuleita. Se olisi suorastaan jättipotti tällaiselle neuleiden ja huivien rakastajalle. Ideoita on pää täynnä, mitä kaikkea tekisin niistä upeista langoista, mitä tuolla kaupassa oli. Jotenkin olin aina ajatellut, että kaikki langat on sellaisia ”tylsiä” ja kutittavia 7 veljestä lankoja (mitä ruokakaupoissa näkee), enkä ollut ajatellutkaan mitä herkkuja tuollaisista lankakaupoista voikaan bongata.

Kuinka taitava sinä olet käsistäsi? Sujuuko virkkaaminen ja neulominen käden käänteessä vai oletko kaltaiseni tumpelo, joka haaveilee osaavansa, mutta ei uskalla edes yrittää? Ja minähän olen niin huono näissä käsityöjutuissa, että en osaa tehdä edes niitä aloitussilmukoita (onko se oikea termi?), enkä ymmärrä edes mitä ne ohjeet tarkoittavat. Aikoinani sain ala-asteella vapautuksen ”rättitöistä” ja siirryin puukäsityötunneille poikien kaveriksi, kun ei minun tekeleet valmistuneet koskaan vartta pidemmiksi. Ja niistäkin mummoni taisi tehdä aina puolet. Eli täällä todellakin lähtötaso pyöreä nolla.