Harmaahiiren kotiasu

Marin_silmin-0178-3

Marin_silmin-0182-3

Marin_silmin-0184-3

Monesti arjen kiireissä harmittelen, kun ei ole aikaa tehdä kaikkea sitä mitä olen suunnitellut tai mitä haluaisin tehdä. Ja nyt kun sitä aikaa olisi, yllin kyllin, niin arvatkaa miten sen käytän? Joutenoloon. Ja se on aika mukavaa. Illalla, kun puoliso saapuu töistä kotiin, hän kysyy mitä olen päivän aikana tehnyt ja useimmiten vastaan, en mitään. Toki, olen laittanut ruuan (sosekeittoja) ja muuten olen puuhaillut kaikkea pientä, kuten näprännyt kukka-asetelmia itse, siivoillut kaappeja ja katsellut Netflixiä ja leikkinyt tyttöjen kanssa. En siis varsinaisesti ole tehnyt mitään tuottavaa, kuten sen omassa päässäni ajattelen, mutta kaikkea pientä puuhastelua päivieni iloksi. Sellaista, mitä en todellakaan arjen pyörityksessä ennättäisi tehdä. Ja se tuo hurjan paljon iloa. Pienet asiat.

Marin_silmin-0188

Marin_silmin-0192-2

Mutta ei minun joutenolosta pitänyt kirjoittaa, vaan ihanasta ja pehmoisesta kotiasustani, joka minulla eksyy nyt kotona ollessa joka päivä päälle. Teillekin tuttu harmaa jätti-iso kashmirneuleeni ja myös Hemaisevan kautta tulleet ihanat kashmirvillaiset olohousut laitan aamulla ensimmäisenä herätessäni päälle. Niin pehmoiset ja mukavat. Housut ovat olleet päällä muun muassa tyttöjen illassa ja kävinpä ne päällä moikkaamassa myös työkamuja viime viikolla (tuli ikävä). Ne on suorastaan liimattu jalkoihini ja jos pääsisitte hiplaamaan materiaalia, niin ymmärtäisitte miksi. Pumpulisen pehmeyden vuoksi. Niitä on myös ahkerasti pesty koneessa villapesuohjelmalla ja villalle sopivalla pesuaineella, eikä ole menneet miksikään. Ihan täydelliset kotihousut siis ja uskallan jopa sanoa, että liian täydelliset, sillä niitä ei tee mieli ottaa pois, ei sitten millään. Villapöksyjen jälkeen kireiden farkkujen pukeminen jalkaan on sula mahdottomuus. Jos siis olet vailla ihania pehmoisia kotihousuja, niin suosittelen kääntymään Hemaisevan puoleen tässä asiassa. Apua löytyy ihan varmasti.

Muuten väripaletti koostuu raikkaasta harmaasta ja sen eri sävyistä. Harmaahiiri mikä harmaahiiri. Ei sentään mustaa.

Marin_silmin-0183-2

Marin_silmin-0190-3

4 kommenttia artikkeliin ”Harmaahiiren kotiasu

  1. No niin, nyt se on tehty: eksyin blogiisi sunnuntaina ja nyt olen lukenut kaikki postaukset😊. Sinulla on aivan ihana pukeutumistyyli, kirjoitat kivasti, kuvat ovat hienoja ja pikkuiset koirat ❤️! Jään lukijaksi !!! Terv mari

    Tykkää

    1. Terve kaima, toivottavasti sinulla oli luku-urakassa edes reilusti viiniä ja jotain naposteltavaa myös.

      Kiitos kauniista sanoistasi ja tervetuloa matkaan mukaan ❤️.

      Tykkää

  2. Hommaat toiset pöksyt mustina ja alat kutsua niitä leggingseiksi. Tämä on mun ratkaisuni, kun kuljen kalsareissa pitkin kyliä 😀 Pitkä takki ja tunika alle, näyttää siltä kuin ois enemmänkin suunnitellut asua kuin todennut vaatekaapin kohdalla, että en taho farkkuja.

    Tykkää

    1. Hyvä vinkki Anna! Pistetään mieleen 😉 . Pitkä tunika on kyllä siitä hyvä, että peittää perseen, niin ei voi heti sanoa, onko minkäläiset kalsarit siellä tunikan alla.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.