Täällä ollaan, elossa. Keskiviikosta eiliseen en ollut ollenkaan varma jäänkö henkiin, sillä tunnelmat ovat vaihdelleet järkyttävistä kivuista ja ruokatorven krampeista itkuisiin ja valvottuihin öihin. Pääsin myös tähystykseen heti leikkauksen jälkeisenä päivänä ja voi pojat, että teki kipeää, kun juuri leikattuun ruokatorveen ja mahaan tungetaan johtoa. Tämän kaiken päälle vastapäätä asuva naapurimme päätti pitää bileet pe-la välisenä yönä ja eilen aamulla väsyneenä ja kipeänä huusin heille kurkkusuorana rappukäytävässä. Ei varmasti jäänyt keneltäkään talossamme asuvalta kuulematta antamani palaute. Mutta kerrankos sitä kipuilevana naisena saa riehaantua.

Nyt ollaan toden totta uuden edessä. Kaikki minut tuntevat tietävät rakkauteni ruokaan, sekä annoskokoni ja syömisnopeuteni. Olen syönyt elämässäni tähän asti järkyttävän suuria annoksia hotkimalla kuin ruoka vietäisiin edestäni hetkenä minä hyvänsä. Ja juonut aina puoli litraa vettä päälle. En enää. Tästä lähtien syön pieniä annoksia, usein ja hitaasti. Hyvin hitaasti. Tällä hetkellä kun syömiset koostuu n. desin smoothie annoksista kerralla (joita syön sellaiset 45 min kerrallaan) ja pikkutilkasta nestettä, haaveilen mm. siitä että eteeni tuotaisiin puolen litran pullo vettä, jonka voisin juoda kerralla tyhjäksi. Eikä tilkka viiniäkään olisi pahitteeksi. Tai palanen pizzaa… Mutta ne ovat tosiaankin vain haaveita, katsotaan milloin pääsen soseista/nesteistä kiinteisiin ruokiin, en varmaan ihan hetkeen. Nyt siis täytyy vanhankin koiran opetella ja oppia uusia temppuja, saa nähdä kuinka nopeasti mieli hyväksyy tällaiset muutokset, ettei voikaan vetää kerralla 3 hampurilaista tai juoda sitä puolen litran vesipulloa kerralla. Ei nämä muutokset missään nimessä huonosta ole, mutta vie aikaa kuitenkin oppia uusille tavoille, kun on reilusti yli 30 vuotta syönyt ja juonut miten tahtoo.

Kotona minulla on ollut maailman parhaat sairaanhoitajat, Alma ja vähän Marsakin. Alma seuraa minua kaikkialle ja varmistelee aina kun lähden liikkeelle, että mihin menen ja on kuin varjo perässä katsomassa, että pääsenkö pyörtymättä perille. Ja tietysti puolisoni, joka pitää huushollia pystyssä, kun minä makaan raatona sängynpohjalla.

On muuten todella tylsää maata vaan päivät pitkät, meinaa jo seinät kaatua päälle. Olisiko teillä suositella hyviä sarjoja Netflixistä?

Ja mitä sinulle kuuluu?