Reko-ruokarinki

Marin_silmin-0174

Marin_silmin-0166

Yksi parhaimpia asioita Vaasaan muutossa on ollut Reko-ruokarinki.

Rekon tarkoituksena on tarjota lähiruokaa kuluttajille suoraan tuottajilta, ilman välikäsiä.

Olen erittäin kiinnostunut siitä, mistä lautaselleni päätyvä ruoka oikein tulee ja Rekon kautta tuottajat antavat ruualle kasvonsa. Voin kysyä eläinten oloista, tuotantotavoista, ja ihan ruokavinkkejä sekä antaa palautetta tuotteista ja tutustua tuottajiin. Lisäksi tuotteet tulevat lähiseudulta, ovat puhtaita ja iso osa luomua. Olenkin jo tutustunut moneen tuottajaan, puhelias kun olen.

Marin_silmin-0172

Siitä lähtien kun sain tietää Rekosta (siitä kiitos työkamuille!), olen ostanut sen kautta ruokaa joka viikko. Tällä viikolla hain taas perustäydennystä jääkaappiin: tomaatteja, salaattia, Jukkolan ihanaa jogurttia kolmen kilon ämpärin, minulle sopivaa leipää sekä kananmunia. Meillä menee kananmunia viikossa ihan kauhean paljon, perussatsi minkä yleensä ostan on 30 kpl. Ne riittävät kahdelle aikuiselle ja kahdelle pikkukoiralle reiluksi viikoksi.

Marin_silmin-0155

Marin_silmin-0167

Lisäksi olemme ostaneet Rekon kautta erilaisia lihoja usealta eri tuottajalta ja ne ovat olleet erittäin hyviä. Syömme tosin nykyään melko vähän punaista lihaa, mutta silloin kun syömme, ostamme lihat yleensä Rekon kautta. Myös kaloja ja kalatuotteita olemme testanneet ja tykänneet niistäkin.

Tilaaminenkin on helppoa. Meillä Vaasassa on oma FB -ryhmä, jonka kautta hoidamme tilaukset ja ruuat voi noutaa tiettynä päivänä tietystä paikasta.

Kuvassa näkyvät kuivatut suppilovahverot eivät ole Rekon kautta, ne on käyty itse keräämässä viime marraskuun lopussa (!!!) appiukon kanssa syksyn viimeisellä sieniretkellä.

Marin_silmin-0157

Marin_silmin-0258

Onko Reko- ruokarinki sinulle tuttu?

Kuinka tärkeää sinulle on tietää mistä ruokasi tulee?

Haaveilua

Marin_silmin-0104

Marin_silmin-0113-2

Marin_silmin-0105

Olen haaveilija henkeen ja vereen.

Unelmoin aina jostakin, kevään korvilla yleensä kesäkanoista ja talvisin ulkomaan matkoista aurinkoon ja lämpimään. Kesällä autoillessa peltojen ohi maaseudulla haaveilen maalla asumisesta ja isosta maatilasta, vaikka tiedän, että todellisuudessa en selviäisi siellä korkkareissani varmaan edes kahta päivää.

Olen huomannut, kun ikää on tullut lisää, että haaveissani ja unelmissani on jonkunlainen kaipuu perusasioiden äärelle, unelma yksinkertaisemmasta elämästä ilman sitä kaikkea suurta informaatiotulvaa ja ärsykkeitä mikä ympärillämme vallitsee nykyään.

En halua, että haaveet ja unelmat jäisivät vain pelkästään kaukaisiksi uniksi, vaan pyrin niitä myös mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Tämä unelmien metsästäminen ja niiden tavoittelu ja toteuttaminen ruokkii sitten lisää unelmia ja haaveita. Saa nähdä tuleeko minusta joskus kanafarmari ❤ .

Marin_silmin-0135

Marin_silmin-0141

Marin_silmin-0137

Marin_silmin-0109
Kuvat otti Tuulanneli

poncho Balmuir / nahkahousut Michael Kors / kauluspaita Karl Lagerfeld / kengät Samsoe & Samsoe / laukku Balenciaga / rannekoru Hermès / aurinkolasit Versace

Mistä sinä haaveilet?

 

#TBT travel

Näin tbt:n kunniaksi voisin viedä teidät matkalle alkuvuoteeni.

Vuosi 2016 on osaltani startannut varsin vauhdikkaasti ja olen löytänyt itseni mitä erilaisimmista seikkailuista. Tässä muutamia kuvia matkan varrelta ja ajatuksia reissuistani.

Tammikuussa lähdin 10 naisen kanssa Dubaihin ja kukaan meistä ei tuntenut toisiaan entuudestaan. Meitä yhdisti kiinnostus/rakkaus laukkuihin ja joku heitti idean ilmoille yhteisestä laukkuleidien matkasta ja 10 energistä, upeaa ja riittävän hullua naista lähti reissuun. Ja mikä parasta, matkasta jäi itselleni sydänystäviä, joiden kanssa toivottavasti pidän yhteyttä vielä vanhanakin. Otin reissussa n. 20 kuvaa, joista ehkä 16 kpl on laukuista…hups.

Ja näköjään on tullut otettua perinteinen peiliselfie hotellihuoneen eteisessä. Eikö ole muuten ihania karkki Chaneleita? Reissun parasta antia oli ehdottomasti nuo mahtavat reissukaveri naiset ja Bubbalicious Brunssi the Westin hotellissa. Jos siis olet menossa Dubaihin, suosittelen tuota brunssia, mutta muista varata se hyvissä ajoin!

Helmikuussa seikkailut veivät sitten Andalucia -kierrokselle, ja matkanjohtajana toimi talven siellä viettänyt veljeni puoliso. Ja siellähän sitä reissattiin niin, että joka päivä vaihtui kaupunki ja maisemat. Tässä muutama kaupunki mitä tuli kierrettyä tukkaputkella nauraen.

Ja koska oltiin Espanjassa, pitihän niitä Espanjalaisia viinejä maistella sitten lähestulkoon päivittäin. Matkanjohtajan asunto sijaitsi Fuengirolassa, josta oli helppo käydä katsomassa Mijasin kylä. Varsin näyttävä valkoinen kylä ja aivan Fugen kupeessa. Ja itseasiassa tuosta oli kyllä helppo operoida minne tahansa Andaluciaan.

Andaluciassa seikkailut veivät myös Rondaan, jonne lähdimme optimistisesti pitkähihaisilla luottaen siihen, että kyllä aurinko lämmittää. Noh, aurinko ei kovin hirveästi lämmittänyt ja perille päästessämme +5 asteen lämpötilaan, piti etsiä ensimmäinen vastaantuleva putiikki ja ostaa toppatakki ja hanskat. Tämän jälkeen pärjäsimme vallan mainiosti ja ehkä se ainoa museo jonne eksyimme (viinimuseo) ja siihen sisältynyt winetasting lämmittikin sitten sopivasti loppupäivän. Taisimme vielä heittäytyi tuolla reissulla ihan kunnolla turisteiksi ja lähettää veljelleni jonkun muka-hauskan postikortinkin… Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy kun tarpeeksi viiniä maistelee, huh!

Rondaa suosittelen kyllä ehdottomasti. Huikeat maisemat, kaunis kaupunki, niin ja se viinimuseo… 😉

Górdoba oli myös listalla ja sielläkin kävimme kiertelemässä museoita ja nähtävyyksiä päiväkäynnillä. Tämä matka toteutettiin Sofia opiston kautta ja keski-ikä oli hieman korkeahko, mutta hyvin huomioivat myös meidät ”teinit”.

IMG_20160218_173053

Ja Sevilla. Vei minun sydämen. Mikä upea, upea kaupunki. Pakko päästä takaisin.

IMG_20160220_105956

IMG_20160220_142715

Ja sitten huhtikuussa matkasimme rakkaiden tyttöjeni kanssa Nizzaan, Ranskan Rivieraa valloittamaan. Mikä olisikaan parempi tapa viettää pidennetty viikonloppu kuin nauttien auringosta, rosee viinistä ja rakkaiden ystävien seurasta… Niin, ja shoppailusta.

IMG_20160415_145259

IMG_20160415_121520

Näin ihanilla seikkailuilla minun vuosi on startannut. Viime vuonna päätin, että nyt loppuu osaltani jossittelu, mutkuttelu ja sitkuttelu, ja eletään nyt. Tässä hetkessä. Nauttien ja kokemuksia haalien. En halua vanhana murehtia asioita, jotka jäivät tekemättä ja kokematta, vaan nauraa kaikille hulluillekin tempauksille mitä tuli tehtyä.

Minkälaisia seikkailuita sinulla on ollut tänä vuonna tai on tulossa?

Silkkiä ja nahkaa

Marin_silmin-0073

Marin_silmin-0052-2

Olen tarkka vaatteiden materiaaleista ja minut tunnistaa vaatekaupoilla siitä, että  hypistelen vaatteita ja tutkin pesu- ja materiaalilaput tarkasti.

Suosin eri villalaatuja, silkkiä, puuvillaa ja erityisesti nahkavaatteita. Liputan luonnonkuitujen puolesta, koska en oikein tiedä miten keinokuidut käyttäytyvät. Ja koska olen oman elämäni rokkistara, niin se näkyy vahvasti myös pukeutumisessani, haluan että siinä on särmää, joten päälleni valikoituu yleensä jossain muodossa nahkaa, tai nahkaisia koruja.

Marin_silmin-0065

Tänään päälleni valikoitui aika perinteinen omaan tyyliini sopiva asu, rento ja särmikäs. Silkkihousut (joita suosin kesäisin, ihanan vilpoisia!), kauluspaita sekä nahkarotsi, korkkareilla kruunattuna. Ennen kipitin korkkareilla päivät pitkät ilman väsymyksen merkkejä, mutta nykyään olen niin mukavuudenhaluinen, että toimistolla on aina vaihtokengät mukana, yleensä tennarit.

Valkoiset kauluspaidat, niihin minulla on viha-rakkaussuhde. On kausia, jolloin en voi sietää tuota klassikkovaatetta ja piilotan ne vaatehuoneessani mahdollisimman kaukaiseen nurkkaan, ja sitten on kausia, jolloin se valikoituu päälle melko usein, helppoutensa vuoksi.  Ja valkoinen väri on minulle vähän haastava. Tykkään tummista sävyistä ja pukeudun lähes aina mustaan ja harmaaseen, jo ihan helppouden vuoksi. Valkoisen kanssa saa aina hieman varoa. Yhtiäkään valkoisia housuja en omista, enkä varmasti tule koskaan omistamaankaan.

Marin_silmin-0023

Marin_silmin-0049-2

Marin_silmin-0081

Marin_silmin-0097

kauluspaita Karl Lagerfeld / silkkihousut Whyred / biker Balenciaga / korkkarit Tory Burch / laukku Chanel / sormukset Chanel / rannekoru Hermès / kaulakoru Efva Attling

Tämän päivän kuvat otti upea Tuulanneli. Olen niin kiitollinen, kuinka ihania naisia olen löytänyt elämääni, auttavaisia, tsemppaavia, rohkaisevia, oman tiensä kulkijoita. Ilman Tuulannelia minun blogi ei olisi nähnyt vieläkään päivänvaloa. Ihanaa, että me naiset tuemme ja tsemppaamme toisiamme, se jos mikä on mahtavaa. Kiitos Tuulanneli, otetaan pian uusiksi!

Minkälainen on sinun tyylisi?

Keltaiset asusteet

Marin_silmin-0250

Marin_silmin-0244

Marin_silmin-0241-2

bleiseri D&G / silkkihousut Whyred / t-paita Zara / korkkarit Louboutin / laukku Balenciaga / rannekoru Hermès / kaulakoru Cos / silmälasit Kraa kraa

Tänään on ollut hyvä fiilis jo aamusta alkaen. Hyvä flow töissä ja kotona.

Olen taas valtavan innostunut monestakin asiasta, ja energiaa pursuaa kaikkialle, täytynee lähteä tästä vielä iltajuoksulle purkamaan tuota energiaa.

Tiistai ilta ja meillä on ruoka uunissa, se on harvinaista herkkua arki-iltaisin. Yleensä arkisin kiireessä tulee syötyä iltaisin jotain nopeaa, kuten munakasta tai salaattia ja nyt innostuin väkertämään laatikkoruuan uuniin. Riisilohilaatikon, josta kaverini  vinkkasi viime viikolla. Resepti löytyy Hannan Safkaa kirjasta. Siitä toisesta, en vaan muista että ensimmäisestä vai toisesta osasta, mutta jommasta kummasta.

Energistä viikon jatkoa, minä lähden nyt tekemään jotain! Pohtimaan ainakin kevättä ja käsilaukkuja, siinähän sitä on jo kerrakseen.

Marin_silmin-0189