Vadelma-lakritsi

_DSC1295

_DSC1300

Söin tänään kesän ensimmäisen jäätelötötterön, yksi pallo. Makuna otsikon vadelma-lakritsi. En oikein ole jäätelöihminen, en ole koskaan ollut. Lapsena valitsin aina mehujään, jos syötiin jäätelöä ja tulin huonovointiseksi kermajäätelöistä (Magnum ym.). Amppari oli jäätelö minun makuun.

Kävimme samalla reissulla tänään syömässä Mortonin konttiravintolassa aivan loistavat hampurilaisateriat. Mikä parasta, pihvin sai lähitilalta tulleen ylämaankarjan luomulihasta. Käykää kurkkaamassa instasta kuva ateriasta (@marinsilmin). Oli kuulkaa hyvvee!

_DSC1315

_DSC1306

_DSC1303

Mökillä onkin parasta aikaa käynnissä työleiri. Pistin puolison maalaamaan terassia. Autoin toki vähän, mutta päätin tällä kertaa olla työnjohdollisessa roolissa, sillä viime kesänä minun vastuulla oli laiturin maalaaminen. Täytynee kohta käydä tarkistamassa työnjälki ja nakittaa seuraava homma.

Tällä viikolla lähdenkin kotiin. Vaikka mökillä on ollut ihan mukavaa, odotan jo kotiin pääsyä ja koko vaatehuoneen valikoimaa, rypyttömiä vaatteita, omaa sänkyä ja tuttuja rutiineja. Varasin jo hierojan ja kasvohoidon, ihanaa. Ja perjantaina haen pizzan Marco Polosta! Rypyttömistä vaatteista puheen ollen, kuvissa näkyvä silkkitoppi on Peura -merkiltä ja sen kuuluu olla tuollainen ryppyinen 😉 .

_DSC1310

_DSC1309

toppi Peura / farkut Topshop / laukku Chanel / espadrillokset Chanel / kello Chanel /  rannekoru Fendi / aurinkolasit Versace / kaulakoru teetetty

Tykkäätkö sinä jäätelöstä? Mikä on lempimakusi?

Ai niin, muistaessani kertaan vielä. Tiesithän että voit seurata blogiani bloglovin kautta? Löydät minut myös instagrammista @marinsilmin sekä nykyään myös Snapchatista nimimerkillä majohuuh.

 

Red lips

_DSC1251

_DSC1240

Olo on kuin uudestisyntyneellä. Mikä voima valolla ja auringolla onkaan sateen ja harmauden jälkeen!

Sateisten päivien aikana ennätin ajatella taas paljon. Elämääni, mitä siltä haluan, minne päin olen menossa ja kuinka kiitollinen olen lukemattomista asioista. Melkein pillahdin itkuun jo pelkästään siitä, että olin niin onnellinen, kun viikon aikana syödyt ruuat mökillä ovat olleet niin hyviä, terveellisiä ja todellakin läheltä. Kalat on ongittu järvestä lautaselle (no okei, puoliso on joutunut ne siivoamaan), kasvikset haettu torilta ja lähikaupasta, kanttarelleja kerätty jopa omasta saaresta ja kaikki tehty rakkaudella. Yksinkertaista ja hyvää.

_DSC1254

_DSC1257

Kun kirjottelin tällä viikolla, että liikuntäkärpänen on kadonnut elämästäni jonnekin, ties minne, niin se löysi kyllä tällä viikolla rytinällä takaisin mökkisaareemme. Olen lenkkeillyt jalkani vesirakkuloille, sekä treenannut mökin terassilla ja käynyt soutulenkillä. Ja sen kyllä tunteekin tällä hetkellä, jokaista lihasta särkee melkoisesti. Tänään ajattelin vielä karata soutulenkille, kunhan ”kiireiltäni” joudan. Dieettikin vähän unohtui, kun viini loppui enkä ole malttanut nukkua päiväunia.

_DSC1262

_DSC1285

Kuvissa näkyvät caprit ovat ainakin 10 vuotta vanhat. Ostin ne aikoinaan entiseltä työkaveriltani, jolla on muuten pistämätön tyylitaju. Ne olivat tuolloin minulle aivan liian isot, itse asiassa viime vuoteen asti, ja monesti mietin niiden kaventamista. Onneksi kuuntelin äitiäni, joka vakuutti, että joskus minäkin saan lisää massaa ja muotoja ja jos housut kavennan, niin sitten ne ei enää mahdu jalkaan. Kiitos äidille, jälleen kerran hän oli oikeassa. Muistakaa siis kuunnella äitienne oppeja, äidit ovat melko usein oikeassa 😉 . Omani ei välttämättä jakanut elämänohjeita paljoa, mutta kaikki mitä jakoi, ovat kyllä priimaa.

Ja kun haluaa freesata meikitöntä ilmettä, niin kirkasta (punaista) huulipunaa huuliin ja aurinkolasit silmille, vaikka mökillä ollessa. Senkin äiti opetti.

_DSC1265

_DSC1292

Miten sinun viikonloppusi on sujunut? Oletko ollut festareilla vai viettänyt rauhallista elämää mökillä tai kaupungissa?

 

 

Kanttarelli

_DSC1233

Sienikausi 2016 on täällä, jippii!

Olisin voinut lisätä eiliseen tekstiini vielä bonuksen: olen sienestänyt lapsesta asti ja syksyn tullen olen mielelläni metsässä aamusta iltaan keräämässä sieniä.

Tänä vuonna ei tarvinnut odottaa syksyyn asti, vaan osaltamme sienikausi 2016 starttasi eilen, kun lenkkireitin varrelta bongasin ja keräsin valtavan määrän kanttarelleja. Onneksi taskuissa oli koirankakkapusseja (käyttämättömiä!) ja sain aarteet talteen.  vccccccccccccccccccccf dvvvvvvvvvvvvvvvvvp0+ å (tämä oli Marsan välikommentti, hän halusi välttämättä tulla tervehtimään teitä).

marinsilmin

Tänään on sitten vesisodan lisäksi (kummityttömme kanssa päätettiin kastella puolisoni kun hän tuli matoja etsimästä) oltu sadetta suojassa mökillä ja tehty ensimmäinen kanttarelli-sipuli ”muhennos” uusien perunoiden kaveriksi. Voi nam, että oli hyvää!

_DSC1225

_DSC1228

Palaan huomenna asukuvien kera, kun joskus tokenen ruokaähkystäni.

Tykkäätkö sienistä?

10 asiaa

_DSC2622

Mielestäni nämä 10 asiaa minusta -tunnustukset ovat blogeissa ihan parasta antia, sillä silloin oppii tuntemaan vähän toista, joten ajattelin, että teen itsekin tällaisen. Eli tässä 10 asiaa minusta:

1. Olen välillä toivottoman huono erottamaan oikeaa ja vasenta. Esim. jos autoillessa minun käsketään kääntyä seuraavasta risteyksestä vasemmalle, saatan helposti kääntyä oikealle, jos en saa käsimerkkiä oikeaan suuntaan. Varmaan tästä samasta syystä olen aivan onneton kaikessa mikä vaatii koordinaatiokykyä ja rytmissä pysymistä. Minä tanssitunneilla… Never.

2. Olin ennen himoliikkuja. Urheilin ihan älyttömän paljon per viikko. Nyt, viimeisen vuoden ajan, olen urheillut todella harvoin, maks. kerran viikossa. Jostain syystä elämänmuutokset veivät kaiken energian ja ajan liikkumiselta. Jotain kyllä tartteis alkaa tehdä, joten liikuntakipinää odotellessa.

_DSC26013. Olen siivousfriikki. Rakastan siivoamista. Puolisoni väittää, että olen joskus pyytänyt häntä ostamaan uuden imurin saatesanoilla ”jos sen saan, sinun ei tarvitse ikinä enää imuroida.” Tuota en missään nimessä tunnusta sanoneeni, mutta 99% ajasta minä heilun meillä imurin varressa.

4. Olen töihin liittyvissä asioissa todella tarkka, organisoitu ja aina aikataulussa, vaikka ulkopuolisten silmin se saattaa vaikuttaa kaaokselta. Kotona minulla on taas kaikki projektit aivan levällään ja olen todella hajamielinen, unohtelen asioita ja aina on vähintään 10 eri projektia yhtä aikaa kesken. Saatan mennä hakemaan keittiöstä vettä ja unohtaa matkalla mitä olin menossa tekemään ja minne.

5. Rakastan tv-sarjoja. En tiedä mitään parempaa vapaapäivisin kuin katsoa laadukkaita sarjoja. Game of  Thrones, iso sydän!

_DSC2580

6. Elän elämääni suurilla tunteilla. Jos asiat ovat hyvin, ne ovat maailman parhaiten. Jos asiat ovat huonosti, ne ovat maailman huonoiten. Nuorempana koin tämän rasitteena, mutta iän myötä olen oppinut kanavoimaan tunnekuohujani ja koen vain vahvuudekseni sen, että tunnen niin voimakkaasti. Eipähän käy elämä tylsäksi.

7. Olen erakkoluonne. Vaikka olen äärettömän sosiaalinen ja puhelias, olen todella erakko. Rakastan olla yksin ja tarvitsen erittäin paljon omaa tilaa ja rauhaa ympärilleni. Se olikin suurin syy miksi pelkäsin vuosien kahden kodin asumisen jälkeen yhteen kotiin asettumista.

8. En olen syönyt irtokarkkeja yli 2,5 vuoteen. Söin niitä ennen monta kiloa viikossa.

_DSC2613

9. Passuutan puolisoani aina, kun näen siihen tilaisuuden.

10. Rakastan tatuointeja.

Tuliko joku näistä sinulle yllätyksenä?

Lapsi on terve kun se leikkii

_DSC1166

marinsilminmarinsilmin

Terveisiä sateiselta lomalaitumelta!

Ei ole haitannut sade eikä viima, sillä olen nauttinut mökin lämmöstä, nukkunut paljon ja juonut viiniä ja lukenut kirjoja. Aloitinkin näin loman kunniaksi elämäni ensimmäisen dieetin: uni & viini/siideri -dieetti. Dieetin aikana kuuluu nukkua mahdollisimman paljon ja nauttia hyviä juomia kohtuudella (viiniä ja siideriä). Aion noudattaa dieettiä koko lomani ajan.

marinsilminmarinisilmin

Tänään lähdimme sadetta pakoon Kuopion Matkukseen, sillä halusin välillä ihmisten ilmoille. Olimme itse asiassa eilen varaamassa jo pikalähtöä lämpimään, kunnes puolisoni huomasi, että passi oli jäänyt toiselle puolelle Suomea… Se siitä pikalähdöstä, mutta pääsin sentään Kuopioon! Ja itse asiassa jouduin myös aamulla Ikea -nimiseen helvettiin… Yyh! Olenko kertonut että en tykkää yhtään Ikeasta?! Eksyn siellä aina, ja tuskastun ja väsyn ja haluan vaan äkkiä pois. Mutta koska Prinsessa Almalle piti saada ruotsalaisesta sisustusliikkeestä laadukas oma luksus tyyny, ei auttanut muu kuin lähteä uhrautumaan. Mitäpä sitä ei kiltti omistaja tekisi koiransa eteen. Alma siis varasti minun tyynyn ja sain vinkkiä facebookissa, että tuosta kyseistä ruotsalaisesta sisustusliikkeestä löytyisi Alman mieleen oleva tyyny. Tyyny löytyi ja tällä hetkellä mökillä nukkuu omalla tyynyllään onnellinen pikkukoira.

marinsilmin

marinsilmin

Samalla reissulla halusin myös lasten leikkipuistoon testaamaan minkälaisilla välineillä lapset nykyään leikkii puistoissa. Vitsit miten pelottavia nuo oli! Jo pelkästä kiikkumisesta meni pää aivan sekaisin, saati noista pyörivistä jutuista… Huh!

Muistinkin tuolla puistossa kun kerran crossfit -treeneissä tehtiin kuperkeikkoja ja kolmen kuperkeikan jälkeen juoksin pitkin seiniä. Ja tuolla puistossa tuli ihan sama tokkurainen olo noilla vempaimilla. Ei vaan tasapainoelin toimi enää samalla tavalla kuin lapsena, höh. Ihmekös kun nykyään huvipuistoissakin tulee laitteiden jälkeen nojailtua roskiksiin, kun on niin paha olo.

marinsilmin

marinsilmin

biker Balenciaga / paita Jackpot / farkut Top Shop / kashmirhuivi ei merkkiä (ystävältä) / hattu ei merkkiä / laukku Chanel / espadrillokset Chanel / koira Alma

Mitä sinulle kuuluu?