Lapsi on terve kun se leikkii

_DSC1166

marinsilminmarinsilmin

Terveisiä sateiselta lomalaitumelta!

Ei ole haitannut sade eikä viima, sillä olen nauttinut mökin lämmöstä, nukkunut paljon ja juonut viiniä ja lukenut kirjoja. Aloitinkin näin loman kunniaksi elämäni ensimmäisen dieetin: uni & viini/siideri -dieetti. Dieetin aikana kuuluu nukkua mahdollisimman paljon ja nauttia hyviä juomia kohtuudella (viiniä ja siideriä). Aion noudattaa dieettiä koko lomani ajan.

marinsilminmarinisilmin

Tänään lähdimme sadetta pakoon Kuopion Matkukseen, sillä halusin välillä ihmisten ilmoille. Olimme itse asiassa eilen varaamassa jo pikalähtöä lämpimään, kunnes puolisoni huomasi, että passi oli jäänyt toiselle puolelle Suomea… Se siitä pikalähdöstä, mutta pääsin sentään Kuopioon! Ja itse asiassa jouduin myös aamulla Ikea -nimiseen helvettiin… Yyh! Olenko kertonut että en tykkää yhtään Ikeasta?! Eksyn siellä aina, ja tuskastun ja väsyn ja haluan vaan äkkiä pois. Mutta koska Prinsessa Almalle piti saada ruotsalaisesta sisustusliikkeestä laadukas oma luksus tyyny, ei auttanut muu kuin lähteä uhrautumaan. Mitäpä sitä ei kiltti omistaja tekisi koiransa eteen. Alma siis varasti minun tyynyn ja sain vinkkiä facebookissa, että tuosta kyseistä ruotsalaisesta sisustusliikkeestä löytyisi Alman mieleen oleva tyyny. Tyyny löytyi ja tällä hetkellä mökillä nukkuu omalla tyynyllään onnellinen pikkukoira.

marinsilmin

marinsilmin

Samalla reissulla halusin myös lasten leikkipuistoon testaamaan minkälaisilla välineillä lapset nykyään leikkii puistoissa. Vitsit miten pelottavia nuo oli! Jo pelkästä kiikkumisesta meni pää aivan sekaisin, saati noista pyörivistä jutuista… Huh!

Muistinkin tuolla puistossa kun kerran crossfit -treeneissä tehtiin kuperkeikkoja ja kolmen kuperkeikan jälkeen juoksin pitkin seiniä. Ja tuolla puistossa tuli ihan sama tokkurainen olo noilla vempaimilla. Ei vaan tasapainoelin toimi enää samalla tavalla kuin lapsena, höh. Ihmekös kun nykyään huvipuistoissakin tulee laitteiden jälkeen nojailtua roskiksiin, kun on niin paha olo.

marinsilmin

marinsilmin

biker Balenciaga / paita Jackpot / farkut Top Shop / kashmirhuivi ei merkkiä (ystävältä) / hattu ei merkkiä / laukku Chanel / espadrillokset Chanel / koira Alma

Mitä sinulle kuuluu?

2 kommenttia artikkeliin ”Lapsi on terve kun se leikkii

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.