Unelmaelämä?

Marin_silmin-1955

Jahtaa unelmiasi.

Dream big.

Kaikki on mahdollista.

Me kaikki törmäämme nykyään näihin yllämainittuihin lauseisiin ja satoihin muihin samanlaisiin. Ja kyllä, minuakin ne ovat herätelleet, puhutelleet ja auttaneet rohkaistumaan ja ottamaan askelia elämässäni eri poluille. Uusille ja pelottaville. Mutta ensi alkuun ennen kuin nuo lauseet ovat saaneet edes pikkuriikkistä merkitystä pääni syvimmissä syövereissä, on pitänyt kyllä pysähtyä kunnolla miettimään, että mitä tältä elämältä haluaa ja olla ehkä hieman tyytymätönkin vallitsevaan nykytilanteeseen. Sillä tavalla tyytymätön, että haluaa itse muutosta. Jotain mikä olisi erilaista tulevaisuudessa kuin tällä hetkellä.

Marin_silmin-1957

Mutta entäs sitten kun omasta mielestään se nykyinen elämä on ihan hyvää, mukavasti soljuvaa perusarkea, jossa 8-16.00 työpäivän jälkeen voi kellahtaa sohvalle puolison kainaloon koirat sylissä mutustelemaan hyvää ruokaa. Sellaista, että tuntuu kivalle, ja on hyvä olla, tavallisessa arjessa iloineen, suruineen, ongelmineen ja kaikkineen. Eikö se riitä?

Pitäisikö minun silti jahdata vielä jotain? Jotain suurempaa, hienompaa, kalliimpaa? Jotain enemmän? Kurkottaa kohti kuuta? Eikö tavallinen elämä riitä? Arki kaikkine sävyineen? Sillä sitähän elämä on, arkea kaikkine kommelluksineen ja välillä vähän juhlaa ja kuohuvaa. Tämän pitäisi riittää, eikö totta?

Marin_silmin-1958

Ei minun elämä ole mitään ”unelmaelämää”. Se on täynnä ristiriitoja, surua, välillä käsittämätöntä tuskaa ja menettämisen pelkoa, huolta lähimmäisistä, arjen ongelmia. Mutta silti siinä on kuitenkin ennen kaikkea iloa, naurua, positiivisuutta, enemmän valoja kuin varjoja, hyvää virettä. Onnellisuutta. Ja sitten kuitenkin se on unelmaelämää, minun unelmaelämää. Kaikkine vaalean, harmaan ja mustan sävyineen.

Huomaan aika ajoin pysähtyväni pohtimaan missä mennään, olenko oikealla polulla. Tekemään välitsekkauksia onko kurssi oikea, millaista on elämäni laatu. Välillä en osaa vastata omiin kysymyksiini ja havahdun siihen, että jahtaan jotain. Unelmiako? Unelmia, joista en itse ole edes tietoinen, eli en edes tiedä mitä jahdata. Jahtaan jotain vain jahtaamisen ilosta, koska unelmiaan kohti tulee pyrkiä. Niinhän meille toitotetaan.

Marin_silmin-1959-2

Mutta kun kaikki on ihan hyvin. Tässä tavallisessa elämässä, tavallisessa työssä, tavallisessa kodissa, tavallisessa arjessa. Tavallisessa unelmaelämässäni.

Ehkä jahtaan seuraavaksi sitten vaikka vesisateessa pisaroita suuhuni. Sekin on ihan kivaa. Ja tulokset konkreettisia.

Onko onnellinen elämä unelma elämää?

 

OOTD

Marin_silmin-1925

Marin_silmin-1926

En tiedä mistä aloittaa, pää lyö aivan tyhjää intensiivisen työpäivän jäljiltä. Heti, kun joutuu pois omalta mukavuusalueeltaan ja joutuu pähkäilemään ihan uusia juttuja, niin tuntuu, että iltaisin on aivan kuiviin imetty, pää ei vaan enää toimi. Kunnes nukkuu yön yli ja innokkaana & tarmokkaana heittäytyy taas ”heikoille jäille” uutta oppimaan.

No, aloitetaan vaikka siitä, että luin eilen ihanan Natan blogista muotibloggaamisesta ja siitä miten häntä harmittaa että päivän asu -kuvat ovat muuttuneet päivän kuvausvaatteet -kuviksi. Välikommenttina, olen vähän salaa ihastunut Nataan, ihana persoona! Lisää tällaisia rempseitä, itseään arvostavia, työteliäitä naisia. Me like!

Marin_silmin-1938

Marin_silmin-1931

Niin, olen siis Natan kanssa samaa mieltä asiasta. Ja se oli muun muassa yksi syy miksi mietin niin kauan oman blogin perustamista. Ylipäätään suhdettani muotiin ja tyyliin. Olen kertonut useaan otteeseen teille, etten koe olevani muodikas ja sitä myötä blogini ei ole, eikä siitä tule, muotiblogi, vaan olen oman tyylin löytänyt ja siitä pidän (liiankin) tiukasti kiinni. Joten ehkä blogiani parhaiten kuvaisikin tyyliblogi -kuvaus. En myöskään elä ja hengitä muotia, vaan olen tällainen innokas muodin sivusta seuraaja (ja ääneen kauhisteleva, että ei kai tuo ole taas muotia!), joka napsii omaan tyyliinsä itselleen sopivat jutut. Ja näköjään haluaa niitä nykyään myös julkisesti jakaa 😉 .

Marin_silmin-1940

Marin_silmin-1945

Olen myös paljon pähkäillyt sen asian kanssa, että ketä ihmeessä kiinnostaa, kun tällainen kovaa vauhtia keski-ikäistyvä yli-innokas tavallinen suomalainen nainen heittää kehiin niitä aitoja päivän asu -kuvia, kun sama lukija voi valita kymmenistä muista todella laadukkaista ja tasokkaista ”editorial – henkisistä” muotiblogeista itselleen katseltavaa (ja luettavaa). Niitä oikeita vinkkejä mikä tänä syksynä on muotia ja kuinka tulisi juuri nyt pukeutua, että kulkee muodin aallon harjalla. Minähän vaan lähinnä kauhistelen, että ei hemmetti, samettia nyt viimeisenä suostun pukemaan! Ja kuitenkin teitä lukijoita on ollut tämän lyhyen bloggaukseni aikana paljon, jopa niin paljon, että jaksan joka päivä ihmetellä ja olla innoissani, kun moni tuntuu palaavan lukemaan. Kai sittenkin tällainen tavallinen nainen voi olla kiinnostava ja tarjota sinne ruudun toiselle puolelle jotain, joka tuo hymyn huulille tai antaa miettimisen aihetta tai auttaa vaan nollaamaan intensiivisen työpäivän. Haluaisinkin aina teksteihini tuoda jotain sisältöä, jotain muuta kuin pelkän  aidon päivän asun. Jotain itsestäni, mutta myös jotain jota sinä lukijana voisit pähkäillä. Jotain mikä koskettaa, ja aiheuttaa jonkunlaisen tunnereaktion. Mielellään iloisen 🙂 .

Marin_silmin-1927

poncho Balmuir / nahkahousut Ellos (yli 6 vuotta vanhat) / kengät Terhi Pölkki / laukku Balenciaga / aurinkolasit Prada

Olisiko se sopiva kombo blogissani?

p.s. Vein Palosaaren kirppikselle hirmuisen paljon lisää vaatteita ja jonkun verran sieltä oli jo mennytkin, joten kannattaa käydä kurkistamassa pöydän 141 tarjonta. Loppuviikolla en enää ennätä käydä.

Vilukissa

Marin_silmin-1848

Marin_silmin-1857

Eilen aamulla mökillä ulos mennessä tunsin, että nyt on syksyn kirpeyttä ilmassa. Sitä raikkautta, viileää ilmaa ja syksyn tuoksua ei voinut olla tuntematta. Ihanaa.

Tänä aamuna herätessä lämpömittari näytti +7 astetta ja minä onnellisena kaivoin kashmirpipon ja villatakit ja -neuleet esille. Syksy on alkanut. Minun kulta-aika, ainakin mitä tulee pukeutumiseen.

Marin_silmin-1865

Marin_silmin-1874

Kuvista maltoin jättää pipon pois, sillä lämpötila nousi auringon paisteen myötä +18 asteeseen, joten se olisi ollut ehkä vielä liioiteltua, vaikka vilukissa olenkin.

Tuo Samsoe & Samsoen neuletakki on täydellinen, jätti-iso (otin vielä kokoa L) ja niin pehmoinen ja lämmin. Almakin tuntuu rakastavan sitä, kun viihtyy niin hyvin sylissä kun tuo neuletakki on päällä. Se on tämän syksyn mallistoa ja omani nappasin Minun/Min putiikista, kun Nea esitteli minulle viime viikolla syksyn uutuuksia. Kun puin tuon neuleen päälleni, en voinut siitä enää luopua, en mitenkään. Materiaali on mukavan pehmoista alpakka-merinovilla-polyamidi-elastaani seosta.

Marin_silmin-1868

Marin_silmin-1861

Ja kesän jälkeen kaivoin Rouva B:n naftaliinista, se oli kesätauolla. (Kyllä, laukuillani on nimet 😉 ). Täytyy kyllä todeta, että kun on koko kesän kulkenut crossbody laukkujen kanssa kädet vapaana, niin oli vähän vaikea sopeutua tuollaiseen ”käsikynkkä” laukkuun, mutta kyllä me taas yhteinen sävel Rouvan kanssa löydetään. Ja nuo upeat Chanel bootsit, ne olivat minun hääpäivälahja itselleni. Näin varmistin, että saan juuri sitä mitä haluan. Olen nimittäin nainen, joka omistaa keskivertonaista reilusti enemmän elektroniikkaa 😉 (ja tämä kaikella rakkaudella puolisolleni, myös ne läppärit, kännykät ym. on ihan kivoja, mutta tiedäthän, laukut ym. vetoaa minuun vielä hieman enemmän).

Marin_silmin-1850

Marin_silmin-1893

neuletakki Samsoe & Samsoe / farkut Topshop / bootsit Chanel / t-paita Zara / laukku Hermès / aurinkolasit Prada

Niin, ja vielä muistaessani. Kerroin viime viikolla yhteistyöstä Palosaaren kirppiksen kanssa (tässä postauksessa). Olen eilen vienyt omat tavarani myyntiin ja pöydästä 141 löydät paljon laadukasta perusvaatetta ja vähän sisustusjuttuja. Täytän pöytää tällä viikolla sitä mukaa kun tavaraa menee. Kassan vieressä vitriinissä on kiva Mulberryn klassikkovyökin kaupan.

Tervetuloa syksy, olen odottanut sinua niin!

Taistelutoverit

Tänään on hääpäiväni, seitsemäs sellainen. Yhteisiä vuosia yhteensä taitaa olla takana n. 14. Tunnustan rehellisesti, että en ollut ollenkaan varma naimisiin mennessä tuleeko tätä tai aikaisempiakaan hääpäiviä kovin montaa. Ei sillä, että olisin epäillyt meitä, mutta olosuhteet ympärillämme ovat olleet aina melkoisen koettelevia ja raskaitakin. On eletty kahta maata ja tiheään tahtiin vaihtuvia kohteita vuosia, niin että puolisoni saattoi olla jopa 300 päivää vuodessa ulkomailla. Ja minä Suomessa. Sen lisäksi olemme asuneet Suomessa monta vuotta kahta kotia ennen kuin vajaa vuosi sitten lyötiin pitkästä aikaa hynttyyt yhteen. Tähän päälle vielä paljon suruja, murheita ja huolia, vakavia sairastumisia, joita minä kannoin mukanani usean vuoden ajan. Aika haastava yhtälö parisuhteelle, mutta kaikesta on selvitty. Yhdessä. Ja ehkä juuri nuo ulkopuoliset haasteet ovat hioneet meistä melkoisen tiimin.

Tässä kohtaa paljastan teille, että meillähän ei suinkaan juhlittu häitä, vaan kävimme salaa maistraatissa sanomassa tahdon kahden ystävämme todistamana. Ensin siirsin päivämäärää muistaakseni kolme kertaa, sillä puolisoni oli jumissa Afrikassa. Viimeisellä kerralla maistraatin rouva kysyikin minulta, että onko puolisoni suomalainen. Maltoin kiusauksen, enkä vastannut, että tilasin postimyyntikatalogista itselleni miehen, mutta on toimitusvaikeuksia. Siitä syystä yksittäisellä hääpäivällä ei juurikaan ole meille merkitystä, monena vuonna olemme unohtaneet koko päivän.

Teille ei varmaan tullut yllätyksenä etten halunnut päivää prinsessana kermakakku-unelmassa ja valitsemassa mikä on se oikea pinkin sävy hääpaikalle tai kukka-asetelmiin? Jep, ei ihan meidän juttu. Ei sillä, tykkään järjestää juhlia, mutta hääjuhla ei ollut oikein juttumme. Ei tarvinne varmaan mainita, että pidin oman nimeni?

No mikä sitten meitä on niin yhdessä pitänyt, kun olosuhteet ovat koetelleet kunnolla?

Sanoisin ihan ensimmäisenä että huumorintaju. Meillä nauretaan ja vitsaillaan paljon, todella paljon. Jopa ikävistä ja aroista aiheista. Onneksi huumorintajumme on yhtä huono, niin ei tule kummallekaan paha mieli. Ja väännetään myös. Saamme melkoiset väännöt aikaan esimerkiksi pelkästään karvaisista lehmistä (älkää kysykö!).

Toinen asia liittyy varmaankin valintoihin ja toisen valintojen kunnioittamiseen. Meidän tapa elää ja valinnat eivät varmasti ole ihan perinteisiä, mutta niitä on yhdessä jumpattu ja mietitty ja kunnioitettu mitä toinen päättää tehdä ja tuettu toinen toisiamme. Kannustettu, mutta myös haastettu toista, kun olemme nähneet että toisessa on potentiaalia enempään kuin mitä oma mieli sanoo. Ja tästä päästäänkin aasinsiltana ehkä tärkeimpään. Yksilöön yksikkönä ja kahden yksikön yhdistämiseen yhdeksi. Meille molemmille oma elämä ja omat ystävät ovat äärettömän tärkeitä. Samoin kun omat harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja oma työ. Me emme ole riippuvaisia toisistamme siinä mielessä, että olisi maailmanloppu, jos joka viikonloppu emme ole liimautuneet toistemme kylkiin kiinni. Kumpikin tarvitsemme tilaa ja sitä myös toiselle suodaan. Ja se meidän yhteinen yksikkö rakentuu näistä kahdesta yksiköstä, on vahva ja sillekin annetaan aikaa.

Yksi asia liittyy myös luonteisiin. Vaikka meissä on jonkun verran samaa jääräpäisyyttä, mutta pohjimmiltaan olemme kuin maa ja taivas. Olemme todella erilaisia. Siinä missä minä maalaan elämästä niin suurta kuvaa, ettei taululle mahdu, niin puolisoni varmistelee pienetkin yksityiskohdat kuntoon. Minä olen sitä mieltä että asiat järjestyy aina jotenkin, puoliso tekee tarkan suunnitelman. Kun minä luotan vahvasti tunteisiin päätöksenteossa, puoliso tekee päätökset järjellä. Kun minä haaveilen, puolisoni katsoo faktat. Kun minä päätän asiat salamannopeasti, puolisoni tarvitsee aikaa jotta voi vertailla ja tarkistaa asioiden eri kulmat. Minä räjähdän salamannopeasti ja kuppi on nurin todella herkästi, mutta puolisoni on vakaa. Minä olen 24/7 adhd papupata, puolisoni on rauhallinen. Eli toisin sanoen, tasapainotamme erittäin hyvin toinen toisiamme. Mutta myönnän, että välillä olen repimässä tukkaa päästäni ja olen hulluuden partaalla. Niin kuin hänkin. Paitsi että hän on jo kalju.

Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen, että juuri hän on minut elämäänsä valinnut ja aikanaan meidän tiet ovat kohdanneet ja yhdistyneet. En olisi koskaan voinut parempaa puolisoa saada tai toivoa, enkä usko, että kukaan muu ihminen maailmassa jaksaisi minua päivää pidempään.

Kiitos siis omalle taistelutoverille siitä, että jaksat päivästä toiseen katsoa vaimosi hulluja tempauksia. En lupaa rauhoittua edes eläkeläismummona. Kestääpähän sinunkin elämässä jonkunlainen jännitys. Rakastan.

92e5ff47e564cbcf3aea658eb1f6922c

Kaikki kuvat Pinterestistä.

(ja tämän enempää siirappia ei tästä blogista heru)

Hevoskuiskaaja

heppa8

heppa5

heppa11

Anoppilaan muutti tänä kesänä islanninhevosia. Olemme käyneet niitä nyt muutaman kerran katsomassa ja tänään appiukko houkutteli minut niiden aitaukseen kuvien ottamista varten. Sokea villakoiramme Marsa yritti mennä sähkölangan läpi aitaukseen ja harjakoiramme Alma tyytyi näyttelemään purukalustoaan hevosille aidan toiselta puolelta. Ei siis parhaita kavereita, ainakaan vielä.

heppa7

heppa6

Olin aika lailla kauhuissani astuessani hevosten aitaukseen. En siis varsinaisesti tituleeraisi itseäni heppatytöksi. Olen toki lapsena hetken aikaa ratsastanut ja käynyt tallilla, mutta vain hyvin pienen hetken. Totesin jo lapsena, että ovat aika pelottavia ja haisevat pahalle.

Pelottavia ne olivat edelleen, isoja ja ylväitä, oman arvon omaavia upeita eläimiä. Ja melkoisen uteliaita. Yksi yritti päästä väkisin laukkuani tonkimaan, toinen mietti mitä on appiukon taskuissa ja kolmas ihmetteli irvistelevää Almaa. Pahalle eivät kuitenkaan haisseet, mutta karvaa niistä irtosi todella paljon. Villamekkoni oli yltä päältä karvassa ja ensimmäisenä suunnistinkin kauppaan ostamaan tarraharjan. Ehkä siis asuni ei ollut varsinaisesti hevosharrastukseen sopiva.

heppa4

heppa3

Kuvissa näkyvä mekkoni on kotimaisen Uhana merkin käsialaa ja kerron siitä joskus enemmän parempien kuvien kera. Olen kerrassaan rakastunut tuohon mekkoon, sen pehmeään materiaaliin ja kivaan leikkaukseen, täydellinen syksyyn esim. bikerbuutsien kanssa.

Ainakaan vielä minusta ei tullut heppatyttöä, mutta ihana piristysruiske tämä oli arkeen. Olen ollut vähän mietteliäällä tuulella viimeiset päivät, pohtinut paljon aikamme rajallisuutta ja sitä, miten tuota kallisarvoista, ennaltamääräämättömän pituista aikaa käyttäisi. Siinäpä onkin pohtimista. Ehkä kerron teille joskus.

heppa12

mekko Uhana / sukkikset Wolford / kengät Terhi Pölkki / aurinkolasit Prada / laukku Chanel

Oletko sinä (ollut) heppatyttö?