Anoppilaan muutti tänä kesänä islanninhevosia. Olemme käyneet niitä nyt muutaman kerran katsomassa ja tänään appiukko houkutteli minut niiden aitaukseen kuvien ottamista varten. Sokea villakoiramme Marsa yritti mennä sähkölangan läpi aitaukseen ja harjakoiramme Alma tyytyi näyttelemään purukalustoaan hevosille aidan toiselta puolelta. Ei siis parhaita kavereita, ainakaan vielä.

Olin aika lailla kauhuissani astuessani hevosten aitaukseen. En siis varsinaisesti tituleeraisi itseäni heppatytöksi. Olen toki lapsena hetken aikaa ratsastanut ja käynyt tallilla, mutta vain hyvin pienen hetken. Totesin jo lapsena, että ovat aika pelottavia ja haisevat pahalle.

Pelottavia ne olivat edelleen, isoja ja ylväitä, oman arvon omaavia upeita eläimiä. Ja melkoisen uteliaita. Yksi yritti päästä väkisin laukkuani tonkimaan, toinen mietti mitä on appiukon taskuissa ja kolmas ihmetteli irvistelevää Almaa. Pahalle eivät kuitenkaan haisseet, mutta karvaa niistä irtosi todella paljon. Villamekkoni oli yltä päältä karvassa ja ensimmäisenä suunnistinkin kauppaan ostamaan tarraharjan. Ehkä siis asuni ei ollut varsinaisesti hevosharrastukseen sopiva.

Kuvissa näkyvä mekkoni on kotimaisen Uhana merkin käsialaa ja kerron siitä joskus enemmän parempien kuvien kera. Olen kerrassaan rakastunut tuohon mekkoon, sen pehmeään materiaaliin ja kivaan leikkaukseen, täydellinen syksyyn esim. bikerbuutsien kanssa.

Ainakaan vielä minusta ei tullut heppatyttöä, mutta ihana piristysruiske tämä oli arkeen. Olen ollut vähän mietteliäällä tuulella viimeiset päivät, pohtinut paljon aikamme rajallisuutta ja sitä, miten tuota kallisarvoista, ennaltamääräämättömän pituista aikaa käyttäisi. Siinäpä onkin pohtimista. Ehkä kerron teille joskus.

mekko Uhana / sukkikset Wolford / kengät Terhi Pölkki / aurinkolasit Prada / laukku Chanel

Oletko sinä (ollut) heppatyttö?