Viime viikolla kerroin hyödyntäneeni NAP:n alennusmyynnit ja tilanneeni itselleni jotain… Tuo jotain saapui viimein luokseni ja melkoisen kaunista saapuikin. Ja melkoisen sinistä.
Ostin kerrankin itselleni värikkään takin ja olen aivan rakastunut siihen. Puolisoni mielestä takki oli jo tilausvaiheessa hyvä hankinta, sillä se toisi vähän väriä ja eloa aina niin synkkään ulkokuoreeni ja nyt takin saapuessa minäkin olen samaa mieltä. Aivan ihana piristysruiske tähän synkkään ajanjaksoon ja sopii hyvin myös kevätaurinkoon.
Itse asiassa en ole päässyt takkia vielä käyttämään, koska se on hyvin ohut takiksi Suomen oloihin. Tosin ihan sata villaa (ja tehty Italiassa) ja ainakin näppituntumalla tuntuu laadukkaalta. Ajattelin näiden kovien pakkasten alkaessa testata takkia ihan sisäkäytössäkin, koska materiaali on sellaista että näyttää varmasti kivalle myös ihan toimistolla ollessa. Sitten kun kevätaurinko alkaa lämmittää enemmän, niin uskallan kulkea pelkällä tuolla takilla.
Mutta vaikka takki ei ole päälle asti vielä päässytkään, on siihen mallattu jo montaa eri asua, ja tässä teille yksi näytille. Ja itse asiassa luonnossa takin sävy on vieläkin intensiivisempi sininen ja hieman tummempi, sellainen sähkönsininen.
Olen lakannut tekemästä uuden vuoden lupauksia jo vuosia sitten. Minun tyyppiselle ihmiselle ne kun eivät oikein sovi. Homma menee silloin helposti suorittamiseksi ja suorittaen eletty elämä ei ole sitä mitä haluan vanhana muistella.
Pyrin kuitenkin joka vuosi yhteen ja samaan asiaan. Onnelliseen ja tasapainoiseen arkeen. Tuon yläotsikon alle mahtuu sitten mahdottoman paljon niitä muita, pienempiä, asioita, jotka rakentavat sen arjen onnelliseksi ja tasapainoiseksi.
Tapanani onkin nykyään aina kiireen keskellä pysähtyä miettimään olenko onnellinen. Jos olen, niin pohtia syitä mitkä tekevät minut juuri siinä hetkessä ja elämäntilanteessa onnelliseksi ja yrittää pitää nämä seikat ja asiat arjessani läsnä. Ja jos huomaan etten ole onnellinen, niin sitten pohdin mistä syystä en ole onnellinen ja kuinka voin tehdä asioita eri tavalla tai poistaa elämästäni sellaisia asioita, jotka estävät onnellisen elämän. Kuulostaa helpolta, ja osittain sitä onkin. Jos vaan oikeasti tuntee itsensä hyvin ja osaa kuunnella itseään. Minulla sen opetteluun meni n. 30 vuotta ja vieläkin ollaan aika ajoin vähän hatarin askelin liikenteessä.
Vuoden 2017 mottonani voisi olla vähemmänkin on riittävästi, vähän jokaisella elämän saralla. Sillä ohjenuoralla uskon, että olen askeleen lähempänä onnellista ja tasapainoista arkea.
Ja sen verran on luvassa uusia kujeita vuonna 2017, että minä jatkan värityskirjana oloa. Enää pitäisi päättää värittäjälle kuva, tai oikeastaan selittää 44 kuvan avulla mitä olen hakemassa takaa. Voi tatuoitsija raukkaa. Lisäksi pääsin siihen nielurisaleikkaukseen. Se on edessä jo ihan pian, tammikuun aikana, ja vähän jo jännittääkin, sillä minua ei ole koskaan nukutettu ja leikattu.
Menemättä sen syvällisemmin vuoteen 2016 ja sen seikkailuihin, tätä vuotta kuvaa lause: uuden opettelun aikaa. Sitä nimittäin tämä vuosi kaikkinensa oli. Paikoin todella raskasta, väsyttävää ja pään seinään hakkaamistakin. Mutta ennen kaikkea antoisaa, opettavaista ja onnellisuutta uudesta elämästä. Tuleva vuosi sisältää varmasti jo paljon rutiinejakin, joita vuonna 2016 vasta opeteltiin.
Tässä muutamia asukuvia vuoden 2016 varrelta.
Mustaa, harmaata, nahkaa ja neuleita. Kuvastaa melkoisen hyvin tyyliäni. Onko joku näistä asuista sinun suosikkisi?
Nyt toivotan sinulle mukavaa vuoden viimeistä päivää! Palataan ensi vuonna.
Sain ihanalta lukijaltani pyynnön (tai itseasiassa ihan puhelinsoiton) listata laadukkaita merkkejä mitä alesta kytätä ja linkata niitä, jotta tietäisi mitä etsiä nyt alejen aikaan. Kiitos J, mielelläni tartun tähän haasteeseen ja pahoitteluni poissaolevasta puhelusta, nieluni on kamalan kipeä. Mutta koska tässä ei puhetta tarvitse, niin eikun vinkkien kimppuun.
Aloitetaan neuleista. Suosin siis yleensä kashmirvillaneuleita sekä muita, pehmoisia materiaaleja olevia neuleita. Ihoni on herkkä, joten mitään raastinrautaneuletta en suostu pukemaan päälleni. Esimerkiksi kotimaisella Arela -merkillä on kivoja ja laadukkaita neuleita ja kashmirtuotteita. Minun ensimmäiset Arelan neuleet ovat ainakin 7 vuoden takaa ja edelleen hyviä. Toivottavasti laatu on kestänyt edelleen hyvänä.
Esim. tämä Arelan neule näyttää ihanalta ja on vielä alessa (kuva Arelan sivulta):
Lisäksi seuraavilla merkeillä on ollut hyvälaatuisia (kashmir)neuleita minun makuun: Vince, J.Crew, Diane von Furstenberg ja esim. Acne (mutta ei Raya neuletakki, liian raastava materiaali minun makuun). Kaikki nuo merkit löytyy esim. Outnet.com :sta mikä on hehkuttamani Net-a-Porterin outlet verkkokauppa. Sieltä löytyy aika-ajoin todellisia löytöjä (kuten myös NAPsta). Myös kotimainen Uhana kannattaa tsekata neuleiden osalta (tosin aleista en tiedä). Heidän tuotteiden saatavuus on haasteellinen, mutta esim. oman neulemekon kauppani hoidin tyttöjen kanssa sähköpostilla. Vaasassa myös Avocas -niminen liike Rewelissä myy Uhanan tuotteita. Ja kotimainen Balmuir, rakastan heidän ponchoja ja viittoja.
Nostan myös Samsoe&Samsoe merkin esille, sillä heidän neuleiden materiaalit ovat olleet minun makuun erityisen paljon ja hinta-laatusuhde hyvä! Merkillä on verkkokaupassaan nyt ale meneillään, ja sitä myy Vaasassa Minun / Min putiikki ja tytöillä oli ainakin vielä jouluviikolla ihania kashmirherkkuja jäljellä. Esim. tämä kashmirneule löytyy nyt alesta (kuva Samsoen sivulta):
Ja olen ostanut kashmirtuotteita myös esim. Zarasta (verkkokauppa toimittaa Suomeen), Ellokselta ja Cosilta (verkkokauppa toimittaa Suomeen ja minusta Cosilla on todella kivasti leikattuja vaatteita ja hyvä hinta-laatusuhde!) ja ovat pelittäneet ihan hyvin. Ja itse asiassa se syksyllä ostamani Lidlin kashmirneule on pelittänyt loistavasti. Käytetty lähes joka päivä kotona, töissä, mökillä ja erittäin hyvässä kunnossa edelleen, lähes kokonaan ilman nyppyjä.
Se onkin hyvä muistuttaa, että kashmirtuotteisiin tulee herkästi nyppyjä pintaan (kuuluu asiaan) ja sitä tulee huoltaa hellästi ja esim. kashmirkammalla harjata nypyt pois. Eli nypyt eivät kerro tuotteen huonosta laadusta, mutta saattavat tietämättömiä harmittaa kovasti. Lisäksi tuuletus on hyvä kashmirtuotteille.
Minulla onkin mottona, että ostan mieluummin yhden hyvän neuleen kuin kymmenen kamalaa muovista keinokuituhärpäkettä. Tuotteen materiaalit kannattaa aina tsekata läpi tarkalla syynillä. Ja jos keinokuitumateriaaleja on enemmän kuin aitoja, ei minusta sellaisia saisi edes neuleina mainostaa, kuka nyt ”muovituotteita” neuleina pitää!?
Siirrytään housuihin. Farkkuja käytän nykyään huonosti, mutta minulla on Acnen, D&G:n, Superfinen ja Tiger of Swedenin farkuista hyviä kokemuksia. Joten tsekkaisin ainakin ne, jos olisin farkkuja vailla. Alla oleva kuva Acnen sivuilta.
Nahkahousuja ja suoria housuja käytän eniten ja nahkiksissa ehdottomasti lempparini on Michael Korsin maailman pehmeimmät (ja kuminauhavyötäröllä) olevat nahkahousuni. Ostin ne vuosi sitten NAP:n alesta ja niitä on käytetty vuoden aikana erittäin paljon ja hyvin pelittää edelleen. Lisäksi by Malene Birgerin nahkikset ovat hyvät, kuten myös merkin suorat housut, niitä käytän paljon. Suorista housuista suosin myös Hugo Bossia (mitä esim. Stockmann myy) ja Filippa K:ta.
Kengistä liputan nykyään paljon Terhi Pölkin nimeen. Laadukkaita ja kestäviä nahkakenkiä. Verkkokaupassa on alkanut ale ja kenkiä löytyy Vaasasta myös Minun / Min putiikilta. Minulla on Pölkin kenkiä ainakin 5 paria ja erittäin hyviä kaikki. Lisäksi myös kotimaisuus plussaa ja ekologisuus. Nämä ostaisin, jos olisin uusia vailla (kuva Pölkin sivulta):
Niin, ja Samsoelta olen ostanut muutamia kenkiäkin ja kaikki ovat olleet oikein hyviä valintoja. Tosin koot ovat hieman vaihdelleet, mutta ne olen kaikki ostanut Minun / Min:in tytöiltä, niin olen voinut testata eri kokoja. Lisäksi Whyredin kenkiä olen käyttänyt jonkun verran ja Primebootseja (linkki Nellyn verkkokauppaan).
Laukuista tsekkaisin ”luksusmerkkien” lisäksi Väskan laukut. Väskan laukkujen muotokieli puhuttelee minua kovasti ja muutamia laukkuja heiltä minulla onkin. Tämä on aika ihana (kuva Väskän sivulta):
Ja jos olet laadukasta kashmirhuivia vailla, niin kashmirsilkki.com auttaa siinä pulmassa. Minulla on useampi huivi Kirsiltä ja kaikki yhtä priimaa. Tämä on nykyinen suosikkini (huivi saatu blogin kautta):
Eli summasummarum: vaikka alennusmyynnit ovatkin alkaneet, niin malta mielesi ja mieti mitä olet oikeasti vailla. Katso lisäksi materiaalilaput/tiedot läpi, että saat varmasti vastinetta rahoillesi. Ja jos haluat olla erittäin kova tarjoushaukka (niin kuin minä), joten kun sinulla on tuote tiedossa minkä haluat, niin googlaa se varmuuden vuoksi ja tsekkaa useampi paikka (jos siis myydään useassa eri paikassa) ja tsekkaa mistä saat parhaaseen hintaan. Tai sitten menet kivijalkaputiikkiin, jossa on lempimerkkisi ja pääset samalla reissulla hipelöimään materiaalit läpi ja sovittamaan koot. Minä odotan ensi viikon kotiin paluuta ja käyntiä Minun / Min liikkeellä.
Postauksessa on useampi linkki joko suoraan tuotteeseen tai verkkokauppaan tuotteiden löytämisen helpottamiseksi. Yksikään linkki ei ole kaupallinen affiliate -linkki.
Toivottavasti postauksesta on sinulle hyötyä alennusmyyntien pyörteissä!
Joulu on takana ja uusi vuosi tulossa, joten nyt eletään välipäiviä. Ja ne ovat kyllä todellakin tuntuneet välipäiviltä. Siis sellaisilta, että ei oikein tiedä mikä päivä on ja että jotain tässä koko ajan odotetaan. Mennyt on jo mennyttä, uusi siintää edessä, mutta pitäisi malttaa vielä hetki. Tehdä töitä, lomailla, shoppailla tai levätä. Kuka mitäkin. Olla välitilassa ja odottaa.
Meillä ei ainakaan missään nimessä odoteta uuden vuoden vaihtumista, se on ollut meille viimeiset 10 vuotta kauhujen yö. Alma pelkää suunnattomasti raketteja ja pelkään joka uusi vuosi, että kestääkö raukka aamuun asti, koska pelkotila on niin suuri. Iän myötä ääniherkkyys on lisäksi kasvanut ja nykyään kaikki kovat äänet (ukkonen, kova tuuli, kovat pamahdukset) saavat tuon pikku prinsessamme aivan tolaltaan. Tiedätte siis sanomattakin mitä mieltä olen raketeista ja siitä että ammutaan rahaa taivaan tuuliin kuin hölmöläiset konsanaan…
Mutta mitä minä odotan, niin lääkärikäyntiä. Olen sitkuttanut nyt liian kauan raastavan nielukivun kanssa ja uskon/luulen että nielussani on jälleen kerran joku ärhäkkä tulehdus. Toivoisin, että vihdoin ja viimein minun nielurisat leikattaisiin pois, niin saataisiin tämä kierre katkeamaan. Minun välipäivät ovat siis menneet pitkälti nukkuessa ja töitä tehdessä. Ja syödessä, tosin minun osaltani vähän pehmeämpää ruokaa, mutta syödessä yhtä kaikki. Mitä sitä elämä olisi ilman ruokaa. Nälissään olemista kai.
Tarkoituksena oli nyt välipäivinä kuvata asuja, mutta en kertakaikkiaan ole jaksanut kipeänä pukea pyjamaa kummallisempaa päälle, joten asukuvat saavat nyt jälleen kerran odotella. Onneksi meillä täällä Savossa on kaunis luonto ja lunta, joten luontokuvia tulee sitten senkin edestä ja koirien iloa kävyistä ja joululahjoista 🙂