Tällä viikolla luin Tuulannelin ja Fab Forty Something Marjukan blogista Doven kehu -kampanjasta ja päätin tarttua itsekin tähän aiheeseen, koska se niin kovasti kosketti ja jäi mieleeni pyörimään.  Ensinnäkin haluan kiittää kumpaakin upeaa naista niistä kauniista sanoista, joita he minusta kirjoittivat. Eivät ehkä arvanneetkaan kuinka syvälle ne sydämeeni tarttuivatkaan…

Tämä alkuvuosi on ollut itselleni raskas terveydellisistä syistä. Vaikka blogissa tämä ei ehkä olekaan näkynyt, niin välillä on oltu melko syvissä vesissä omien terveyshuolien, pelkojen ja väsymyksen vuoksi. On ollut viikkoja jolloin töistä kotiin päästyäni olen linnouttautunut neljän seinän sisälle sohvan pohjalle siirtyäkseni illalla sänkyyn nukkumaan koska olen ollut niin väsynyt ja stressaantunut refluksioireideni vuoksi. En ole jaksanut pitää yhteyttä ystäviin enkä urheilla, koska olo on ollut niin kurja.

Ja tiedättekö mitkä asiat tältä alkuvuodelta ovat jääneet kuitenkin parhaiten mieleen ja antanut positiivisuutta ja energiaa jatkaa kaikesta kurjasta ja väsymyksestä huolimatta? Ne hetket, jolloin mm. apteekkari kehui laukkuuni sidottua huivia ja takkiani, se hetki kun työkaveri kehui kuinka iloinen, positiivinen ja energinen jaksan aina olla, se hetki kun puolisoni kehui laittamaani ruokaa ja toi minulle kukkia. Se hetki kun asiakas kiitti hyvästä työstä. Myös se hetki, kun tuntematon nainen halusi tulla lenkillä silittämään meidän tyttöjä, koska ne olivat hänen mielestään ihan pehmolelukoirien näköisiä. Ja se hetki, kun sain palautetta ihanasta blogitekstistä. Kaikki täysin spontaaneja, aidosti sydämestä tulevia kehuja ja kiitoksia. Veivät antajaltaan vain pienen hetken ja antoivat saajalleen satakertaisesti enemmän kuin ehkä kehun antanut itse arvasikaan.

Kuinka tärkeää se olisikaan, että me muistaisimme kehua, kiittää ja kannustaa ympärillämme olevia ihmisiä ja tuikituntemattomiakin. Kuinka valtavasti se antaa itselle ja etenkin sille joka kehun saa vastaan. Se voi pelastaa kehun saajan koko päivän, ja ne jäävät positiivisiksi muistoiksi pitkäksi aikaa.

Kaiken lisäksi kehu, kiitos ja kannustaminen ovat aivan ilmaisia, ei maksa kenellekään senttiäkään ja niitä voi viljellä niin paljon kuin siltä tuntuu, ja niitä mahtuu tähän maailmaan rajattoman paljon. Miksi se on silti välillä niin vaikeaa? Antaa toiselle tunnustusta tai sanoa jotain kaunista? Pelkäämmekö jotain kehuessamme tai kiittäessämme toista?

Itse taas aiheesta herätyksen saaneena päätin että tästä lähtien mottonani on kehu päivässä pitää hymyn huulilla ja aion joka päivä kehua tai kiittää vähintään kerran jotain henkilöä. Nyt näin julkisesti haluan kehua veljeäni, joka onkin melkoinen velikulta! Saa aina hymyn huulille hauskoilla jutuillaan ja on aina iloinen, hyväntuulinen ja energinen touhottaja. Tekee paljon asioita sellaisella intohimolla, josta voisi itse ottaa mallia.  Mutta minulla onkin maailman paras veli.

Lähdetkö mukaan kehu -talkoisiin?