Tämä kirjoitus on odottanut julkaisuaan jo kolme kuukautta, siitä lähtien kun blogini aloitin… Olen pähkäillyt kuinka toisin oman ajatusmaailmani ilmi asian tiimoilta ja viime viikolla julkaistu haastattelu laukkuharrastuksestani sivusi aihetta, joten tässäpä mietteitäni kuluttamisesta. Harmikseni en saa näppiksen kautta ajatusmaailmaani purettua niin hyvin kuin mitä ajatukset risteilevät päässäni, mutta kyllä te tästä fiksuina lukijoina kopin otatte.

Olin ennen melkoinen himoshoppaaja. Vaatehuoneeni oli täynnä tavaraa ja silti uutta piti saada koko ajan. Raahasin kirppareille vaatteita, joissa oli vielä hintalaput kiinni. Klik klik verkkokaupassa ja parhaimmillaan/pahimmillaan vaatteet olivat seuraavana päivänä oven takana. Ja ulkomaanreissuilla saatoin pyöriä kaupoissa 10-11 tuntia päivässä helposti viikon ajan. Ja voinette varmaan arvata, että nuorena tyttönä ostettiin juurikin niitä ”rättejä”, eli ketjuliikkeiden huonohko laatuisia vaatteita, jotka olivat niin edullisia, että piti sitten ostaa kassisovalla. Keinokuituja, kiertäviä saumoja, epäsopivia malleja jne. Ostin varmaankin tavaraa johonkin tyhjiöön, ja tylsyyttäni, ja se oli kyllä niin typerää,  rahan ja luonnon haaskausta. Toki, nuorena haki vielä sitä omaa tyyliään ja jokaiseen muotikotkotukseen piti lähteä mukaan miettimättä onko se oma juttu vai ei, joten ilmankos se rättivuori vain kasvoi kasvamistaan.

Onneksi jossain vaiheessa vuosia sitten tajusin, että ei tässä ole mitään järkeä ja aloin miettimään kulutuskäyttäytymistäni uusiksi, ikä toi itsevarmuutta ja viisautta lisää. Ja siitä päätöksestä olen todella onnellinen. Sen myötä vaatehuoneen valikoima on varmasti yli puolittunut, mutta tilalle on tullut ajatonta, laadukasta, vuodesta toiseen käyttökelpoista vaatetta ja laukkuja. Oma tyyli on ollut jo vuosia sama ja tiedän heti, toimiiko joku vaate muiden vaatehuoneessa olevien vaatteideni kanssa vai ei. Enkä missään nimessä juokse jokaisen muotioikun perässä, itse asiassa todella harvan. Sen vuoksi blogini ei missään nimessä olekaan muotiblogi, vaikka muotia ahkerasti seuraankin, vaan miellän ehkä enemmänkin blogini tyyliblogiksi.

Ostan nykyäänkin omaan makuun hieman liian paljon, mutta muutos vanhaan on todella suuri, merkittävä suorastaan. Ja ostan nykyään paljon käytettynä. Esimerkiksi suurin osa laukuistani ovat tulleet minulle preownedina, käytettyinä. Ja näin tulee jatkossakin olemaan. Ostan mielelläni hyvälaatuisen käytetyn laukun, säästän siinä itse oman pankkitilin saldoa, sekä toivottavasti edes jossain määrin luontoa.

Mutta yritän myös muistaa sen tosiasian, että vaikka ostankin käytettynä tavaraa, niin se ei tarkoita sitä että ostosmäärät voisivat kasvaa jotenkin suuremmiksi, koska voi paremmalla omalla tunnolla ostaa enemmän, kun ostaa käytettynä tai että maailma pelastuisi enemmän kun ostan samat tavaramäärät kuin ennen, käytettynä. Jotenkin tähän ajatusmalliin törmää aina välillä, eikä se minusta poista sitä alkuperäistä ongelmaa: liian suurta kuluttamista. Moni sallii itselleen samat suuret ostomäärät kun ostaa tuotteet käytettyinä.

Kipuilen aika ajoin todella paljon sekä oman että muiden kulutuskäyttäytymisen suhteen ja usein saatan myydä/antaa vaatehuoneesta kerralla todella paljon pois, kun tulee sellainen tunne, että tätä tavaraa on aivan liikaa omiin tarpeisiin. Haastattelua tehdessämme, kun keskustelimme laukkumääristä, tajusin, että omissakin nurkissa pyörii tarpeettomana monta laukkua, jotka saavat lähteä syksyn aikana. Pärjäisin aivan hyvin noin viidellä laukulla: työlaukku (Birkin), vapaa-ajan laukku (Boy), iltalaukku (esim. woc), yksi iso viikonloppulaukku (esim. Balen work) ja yksi jokapaikan laukku (Evelyne). Noh, kyllä niitä laukkuja on edelleen moninkertainen määrä tuohon esimerkkiin nähden, mutta pikku hiljaa luovun niistä mitä en enää käytä.

Seuraan myös aika ajoin huolestuneena ihmisten tavaran haalimista niin facebookin kirpputoreilla kuin blogeissakin. Jotenkin se on surullista, sillä me kaikki tulisimme toimeen paljon vähemmällä, minäkin. Pohdin myös aina sitä, että miksi ihmiset ostavat nykyään niin paljon? Onko asiat hyvin, vai täytetäänkö sillä ostamisella jotain tyhjiötä/ongelmaa elämässä mikä pitäisi hoitaa toisella tavalla järjestykseen kuin hillittömällä shoppailulla. Tuntuu, että päällä on suorastaan jonkunlainen ostomania ja kuukauden-kahden päästä sama tavara laitetaan käyttämättömänä kiertoon uusien hankintojen tieltä tai todetaan ettei ollutkaan omalle tyylille sopiva. Ja kun puhutaan vaikka merkkilaukuista, niin onhan niissä isot rahat kiinni, joten siitäkin syystä kummastelen hieman ihmisten toimintaa. Toki, teen varmasti näin itsekin ja yksittäisiä hutiostoksia on vuosien saatossa tullut, jolloin on tullut todettua, ettei tämä laukku ollutkaan minun käyttötarpeisiin sopiva, mutta tarkoitan tässä sellaista systemaattista, jatkuvaa ostamisesta ja myymistä. Se on kummallista. Pyrinkin nykyään siihen, että minulle tulevat laukut tulevat loppuelämäkseni, eikä ainoastaan ohikulkumatkalle. Siitä syystä ne valitaan huolella ja rakkaudella, hieman samalla tavalla kuin ihmisetkin jotka tulevat elämääni.

Uskon, että alan pikku hiljaa löytää sopivan tasapainon ostamisen ja ostamatta jättämisen kanssa ja joka kerta kun käyn vaatehuoneessa, en enää tunne pientä pistosta sydämessäni shoppailuiden määrän takia. Tässä tapauksessa laatu voittaa määrän, ehdottomasti.

Mitä mieltä sinä olet omasta kulutuskäyttäytymisestäsi?

P.S. Kevennetään sen verran, että kun aikaisemmin odotti innoissaan vaatekaupoilla pyörimistä, niin nykyään odotan innoissani sitä että pääsen ”ekokauppoihin” (Ekolo, Ruohonjuuri, Ekosoppi) ostamaan lisäravinteita, vitamiineja ja kaikkea terveellistä syötävää 🙂 . Niin se Marikin kehittyy.

Tänään karkaan loppuviikoksi landelle. En tosin tiedä voiko sitä karkaamiseksi kutsua, sillä ajomatkaa on sen reilut 5 tuntia ja ennen kuin olen pakannut tytöt ja itseni autoon, niin varsinaista karkaamista se ei kyllä ole. Mutta lähden nauttimaan vielä mökin rauhasta, sillä ensi viikolla koittaa arki ja ”yh-viikko” kun puoliso karkaa maailmalle ja minä jään koiravahdiksi pyörittämään arkea. Ja jostain kumman syystä juuri silloin aina sattuu ja tapahtuu, kun huolehdin kaikesta yksin, niin täytyy hengähtää hieman jo etukäteen.

Ajattelin käydä sienessä ja marjassa ja jos säät sallii, niin vien kesällä täysi-ikäistyneen serkkutyttöni terassille. Jos vain hän huolii tällaisen kovalla vauhdilla keski-ikäistyvän tädin seurakseen nauttimaan lasillisen kuohuvaa.

Lauantaina menen katsomaan Ismo Alangon keikkaa erääseen tehdasrakennukseen. Odotan keikkaa innolla, sillä olen kuunnellut Ismoa ihan pikkutytöstä lähtien. Kun muut lapset kuuntelivat lasten lauluja/whatever, minä hoilasin Hassisen konetta ja Sielun Veljiä (Levottomat jalat ja Peltirumpu!). Taisin kasvaa hieman kieroon jo lapsena. Ja tuo tehdasmiljöö voi olla mielenkiintoinen, joten lauantaita innolla odotellessa.

Nyt nämä levottomat jalat alkavat pakata laukkuja. Se onkin oma hommansa, sillä se täytyy tehdä koirilta salaa, muuten alkaa ihan kaamea härdelli, meteli ja iloralli. Varsinkin jos he näkevät, että heidän oma reissureppu pakataan myös. Se täytyykin vaikka joskus kuvata teille se. Melkoinen kaaos. Miksei me ihmiset innostuta pienistä asioista tuolla tavalla? Näytettäisi tunteita ja elettäisi täysillä aina? Sovitaanko niin, että tänä viikonloppuna jokainen meistä elää kuin viimeistä päivää, keskittyen juuri siihen käsillä olevaan hetkeen ja tunteeseen? Ei murehdita huomista, eikä varsinkaan menneitä, koska niille me emme mitään voi. Miksi suotta ruoskia itseään asioista, jotka ovat jo historiaa tai murehdita asioita, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet. Minä lupaan ainakin yrittää.

Kuvat ovat sieltä ja täältä tämän kesän aikana napsaistuja.