On hieman erikoista nimetä blogiotsikko tuolla tavalla ja sitten heti ensi alkuun todeta etten oikeastaan ole kirppis-ihminen. Siis sellainen, joka kiertelee mielellään kirppiksillä ja tekee sieltä hyviä löytöjä. Olen aina salaa vähän jopa kadehtinut ihmisiä, jotka ovat hyviä kirppishaukkoja. Siis sellaisia, jotka tekevät kirppikseltä vuosisadan löytöjä. Mutta tänään olivat kuut ja tähdet, Marsista, Jupiterista ja Venuksesta lähtien kaikki minun puolella ja oikeilla paikoillaan, sillä tein kyllä elämäni kirppislöydön.

Anna kun kerron koko tarinan. Lähdin aamulla puolisoni mukaan Laihialle, sillä minun piti käydä ostamassa lankoja yhteen huiviprojektiin ja puolisoni halusi mennä ampumaan jousella. Päätin sitten samalla reissulla käydä lankakaupan viereisellä kirppiksellä, joka ulkonäöstään päätellen oli jo ehkä parhaat päivänsä nähnyt. Kun astuin sisälle, ajattelin heti, että täältä en kyllä löydä yhtään mitään, mutta ajattelin, että pyörähdän liiketilan ympäri ja jatkan matkaani. Ja onneksi päätin pyörähtää. Liikeen takanurkassa silmiini iski henkarilla roikkuva kamelinvärinen takki, joka näytti yllättävän kauniilta. Menin takin luokse ja heti ensituntumalta se tuntui laadukkaalta. Niskalappu paljasti takin ruotsalaiseksi merkiksi ja ihan Ruotsissa tehdyksi, joten päätin uskaltautua katsomaan mistä takki on tehty. Kun olin kaksi kertaa tihrustanut  ja vielä kolmannen kerran oikein tavannut että takki on kamelinkarvasta tehty ja koko minun koko, reipastuin kysymään myyjältä josko takkia voisi sovittaa. Ja kun siinä pienen peilin edessä mallailin kamelinkarvaista herkkupalaa päälläni, kasvoilleni levisi leveä hymy. Melkoinen aarre tuli löydettyä. Takkia hetken aikaa käänneltyäni ja hintalappua etsien marssin myyjän luokse ja kysyin että mitähän takki mahtaa maksaa, kun en löydä siitä hintalappua. Meinasin pyörtyä kun kiltti myyjärouva sanoi hinnaksi viisi euroa. Siis 5 euroa, ei 15 eikä 50 euroa, vaan 5 euroa. Kokonaista 5 euroa. Sanoin rouvalle että nyt tuli kaupat, ja lähdin saman tien kipittämään lähimmälle pankkiautomaatille, koska kortti ei paikassa ollut käypä valuutta. Takaisin tullessa takki odotti valmiina kassissa ja minä olen ollut siitä lähtien kuin hangon keksi. Yhtä hymyä koko nainen.

Olisin halunnut soittaa kaikki kaverit ja sukulaiset läpi ja riemuita minkä löydön tein, sillä olin ja olen edelleen superinnoissani löydöstäni, mutta tyydyin kävelemään Laihian Halpa-Halliin moikkaamaan Joulupukkia ja toteamaan että olen ollut aika kiltti tyttö ja juomaan vielä mukillisen kuumaa glögiä päälle.

Ja takkihan on juuri näissä asukuvissa näkyvä takki. Maanantaina vien sen vielä pesulaan ja aluksi mietin, josko olisin vaihtanut takin napit, mutta annan niiden olla nuo alkuperäiset. Kauniithan ne on nekin.

Mikä on sinun huikein kirppislöytösi ikinä?

takki Hettemarks / poolo Nanso / housut Dolce & Gabbana / silkkihuivi Balmuir / kengät Enrico Antinori / vyö ja laukku Hermès

Ärsyynnyin tänä aamuna toden teolla. Ja eniten minua ärsyttää tässä ärsyyntymisessäni oma pienuuteni, että ärsyynnyin niin herkästi.

En ollut taas hetkeen selaillut muotiblogeja, verkkokauppoja tms. Ja kun tänä aamuna ennätin aamupalan äärellä niin tehdä, niin vähän joka puolella toitotettiin tämän syksyn trendejä, must have -juttuja, näitä ilman et voi elää tänä syksynä ja kaikkea muuta diipadaapaa. Kun kaikkialla hehkutettiin niin ruutua, punaista, sukkabuutseja, kummallisia lätsämallisia hattuja (kuulemma leipurinhattu) kuin mitä erikoisempia korvakoruja, oli kuppini nurin samantien. EI KIITOS. Vastareaktio oli heti valmis.

Jos siis etsit tämän syksyn trendejä blogistani, suosittelen palaamaan tänne vasta sen jälkeen, kun olet löytänyt oman tyylisi ja pidät siitä kiinni apinanraivolla (kuten minäkin). Lupaan ja vannon käsi sydämellä, että blogistani ette löydä ruutukuosia, ette myöskään niitä järkyttävän rumia sukkabuutseja (bikerbuutseja kylläkin), ette missään nimessä punaista väriä muusta kuin huulistani (ja yhdestä Chanelin huivistani hieman) ettekä sitä kummallista lätsämallista hattua. Korvareikiä minulla ei edes ole, joten mitään jätti-isoja killuttimia ei korvistani roiku, ei tänä syksynä eikä muutenkaan.

 

Ja palatakseni siihen alkuperäiseen ärsyyntymiseeni. En oikeastaan edes tiedä miksi ärsyynnyin. Ei tämä muoti -mania ole kenenkään syy. Tottakai muotibloggaajat kirjoittavat muodista ja kaupat myyvät sitä sen hetken trendiä täysillä, mutta ehkä siinä vaiheessa alkaa riittää kun kaikki hehkuttaa samoja juttuja (ja monta postausta putkeen) ja samat asiat toistuvat ihan koko ajan kun klikkaat itsesi blogista tai kaupasta toiseen. Hei pliis, vähempikin riittää. En voi ymmärtää miten fiksuista naisista koostuva kanalauma kotkottaa menemään tänään täysillä tiettyyn (muoti)suuntaan, ja heti perään huomenna tuo sama lauma juoksee jo ihan eri suuntaan, kun joku toinen onkin sitten jo trendikkäämpää. Ja minä vastarannankiiski vedän ne samat kulahtaneet sata kertaa nähdyt nahkahousuni jalkaan ja ärsyynnyn vieressä, kun kanalauma kotkottaa taas menemään.

Noh, eihän tämä vakavaa ole, enkä tästä yöuniani menetä, mutta kyllä minä silti mietin myös sitä, kuinka nuo lumppuvuoret kasvavat kasvamistaan, kun tämä maailma tuupataan niin täyteen kaiken maailman tavaraa ja näitä trendejä mitä pidetään se pieni hetki, kunnes taas juostaan uuden tavaran perässä ja vanhat joutaa kaatopaikalle. Surullista. Ja minun on turha jeesustella ettenkö ostaisi tavaraa yli tarpeen, ihan varmasti ostan, ei kukaan nainen tarvitse sitä määrää kenkiä tai laukkuja mitä minullakin on. Mutta olen sitä mieltä, että meillä kaikilla olisi kyllä peiliin katsomisen paikka mitä tulee omaan kuluttamiseen. Tarvitseeko ihan oikeasti tänä syksynä sieltä kaapista löytyä ruutua, punaista, sukkabuutseja, killuttimia ja leipurinhattuja? Ei varmasti tarvitse.

Vähemmänkin on riittävästi.

 

Ja postaus on kuvitettu niillä samoilla vanhoilla vaatteilla, jotka eivät ole ehkä tämän trendin mukaisia, mutta minun tyyliäni. Tänään ja vielä ensi viikollakin.