Mukavaa sunnuntaita. Mitä sinulle kuuluu?
Minä olen tehnyt tänään rästitöitä, koko viikon edestä. Olin viikolla Suomi 100 -seminaariristeilyllä Tukholmassa ja eilisen vietin Joulupuu -keräyksessä, joten kaikki tekemättömät työt ovat jääneet tälle päivälle. Ja niitähän on riittänyt. Vielä to do -listalla on silittämistä ja iiiiiso vaatepino, joka pitäisi hinnoitella Combo -kirppikselle.
Torstaina oli merellä melkoinen myrsky ja kärsin koko yön kovasta aallokosta ja voin pahoin koko yön sekä perjantai päivän. Vielä eilen tuntui että huojun koko nainen ja vähän väliä sai tarrata kiinni jostain kaiteesta tai pöydän kulmasta, kun tuntui, ettei pystyssä kestä. Kamala, miten sitä iän karttuessa alkaa kärsimään tuollaisistakin vaivoista. Täytyy sanoa, että ihan heti en kyllä suostu laivalle uudestaan lähtemään, sen verran jäi kammo.
Tukholman päässä ennätin käydä sen verran pikaisen aamulenkin kaupungilla, että ennätin tutustumaan Tukholman Chanelin valikoimaan. Liike oli kaunis ja yllättävän paljon oli kaikkea kivaa heillä, mutta matkassani ollut ystävä huomautti kun poistuimme liikkeestä, että tuolit joilla istuimme olivat aivan järkyttävässä kunnossa, rispaantuneet ja paikoitellen ihan rikki. Olin jotenkin niin laukku- ja brooch-huumassa, etten huomannut. Jos olisin huomannut, niin olisin kyllä huomauttanut asiasta, sillä täytyyhän nyt tuon tasoisessa liikkeessä ehjät tuolit olla asiakkaille. Joka tapauksessa, ostin tuon kauniin, kuvissa näkyvän broochin liikkeestä itselleni muistoksi. Olen ihastunut broocheihin nyt toden teolla, ovat yhtä helppoja ”ilmeen tuojia” kuin silkkihuivitkin. Helppo tapa piristää tylsiä asuja.
Ja silkkihuiveista puheen ollen. Olen luvannut monta kertaa julkaisevani sen ”näin käytän silkkihuiveja” -oppaan. Teksti kun on ollut valmiina ainakin puoli vuotta jo ja odottaa vain kuvia. Tänään sitten yritimme niitä ottaa, ja ei mennyt niin kuin Strömsössä. Ei sinne päinkään. Itse asiassa jäin miettimään että olisi varmasti helpoin tapa toteuttaa tuo postaus tekemällä video. Katsotaan päädynkö sitten siihen, kunhan järkytykseltäni toivun (olisittepa nähneet ne kuvat ja kaksoisleukani, vähemmän ruokaa kiitos!).
kietaisumekko Month of Sundays / housut Hugo Boss / kengät Billi Bi / laukku ja rannekorut Hermès / brooch Chanel
Mutta nyt minä menen päiväunille, jonka jälkeen jatkan kirppisurakkaani. Siitä sitten lähemmin lisää, kun pöytänumero on varmistunut.
Ai niin, yksi ilmoitusluonteinen asia vielä loppuun. BlogiVaasaa ei enää ole. Jos siis olet seuraillut blogia sitä kautta, niin enää se ei onnistu. Mutta älä huoli, olemme täällä taustalla häärännyt tilalle jotain uutta. Kun kaikki on sen osalta valmista, kerron miten jatkossa seurata paikallisia blogeja ja mitä kautta.