Viikonlopun väri-iloittelun jälkeen sielu ja sydän musteni taas ja kaivoin kaapista tuttua ja turvallista, sitä perinteistä Mari -lookkia. Löysä musta silkkipaita, mustat housut, bikerrotsi, musta laukku ja tennarit. Tennarit ovat itse asiassa se alelöytö kesän Helsingin reissulta, josta kirjoittelinkin teille taannoin. Ja nyt tänään olivat ensimmäistä kertaa jalassa ja testissä. Tykkään kyllä erittäin paljon tuosta kiiltävän hopean ja mattaisen harmaan yhdistelmästä, niin omanoloinen ja kiva piristysruiske kokomustiin asuihin.

Maanantai on taas ollut perinteinen maanantai, siis sellainen semi-tahmea ja vähän loivaliikkeinen. Ja vaikea vastus kaikkinensa. Täytyy yrittää löytää taas rauha maanantaiden kanssa, ei ole kiva aloittaa viikkoa vastatuulessa, se määrittää liikaa alkavan viikon fiilistä väärään suuntaan. Joten päätin, että ensi maanantai on varmasti parempi kuin pari edellistä.

rotsi Balenciaga / silkkipaita Cos / culottespants Michael Kors / clutch ja tennarit Chanel

Hyvää alkanutta viikkoa. Toivottavasti maanantai ei jyrännyt sinua.

Voisin nimittää näissä kuvissa olevaa väripläjäystä kovan onnen tunikaksi, sillä sitä se toden totta on. Ostin tunikan FB kirppikseltä, kun suorastaan hullaannuin tunikan väreistä ja kuosista. En tiedä mikä iski, mutta ihan kuin joku olisi iskenyt halolla päähän ja kaupat tehtiin salamannopeasti. Ja siitäpä alkaakin tunikan epäonninen tarina.

Paketti oli matkalla viikon, siis sellainen kirjekuoren kokoinen (mahtuu postiluukusta) pakkaus. Kun se vihdoin perjantaina saapui Vaasaan, sitä ei toimitettukaan minulle, vaan jollekin miehelle (joka olisi saattanut ihmetellä paketin aukaistessaan, ettei kyllä ole hänen juttunsa tuo). Anna kun kerron.

Kun saavuin perjantaina kotiin, puolisoni tuli heti kysymään, että onko siinä sinulle tulevassa paketissa jotain tärkeää… Minä vähän hämilläni siinä vaiheessa, että juu, siinä on vaatelähetys ja olisihan se kiva saada, miksipä tällaista utelet? Ensimmäinen ajatus siinä vaiheessa oli, että Kyllikki on opetellut uuden jekun ja antanut paketille kyytiä tai pissannut sen päälle. Mutta ei, tällä kertaa villikkomme oli syytön. Postipoika oli ilmestynyt myöhään iltapäivästä ovemme taakse ja kertonut puolisolleni, että on toimittanut minulle tarkoitetun paketin väärään osoitteeseen, väärälle kadulle ja väärän nimiselle henkilölle. Asunnon numerot kyllä täsmäsivät. Hän oli heti huomannut virheensä ja soittanut ovikelloa perään, mutta turhaan, kukaan ei tullut avaamaan ovea. Hän oli sitten jättänyt lapun, josko asunnon omistaja voisi tuoda paketin oikeaan osoitteeseen, eli minulle… Noh, pisteet siitä että poitsu myönsi että mokasi, ja yritti edes jotenkin korjata mokaansa ja kertoi meille siitä (viimeksi nimittäin kun sitä Hollanti-Suomi välillä 2,5 kk reissannutta pakettia selvitettiin, niin posti pesi kätensä kokonaan, vaikka sanoi suoraan, että mokasivat, mutteivät tietenkään korvanneet tuplakuluja).

Minullahan tietysti siinä vaiheessa nousi jo savu korvista, kun puoliso tämän tarinan kertoi, koska eihän Posti voi valtuuttaa muita ihmisiä, heidän asiakkaitaan, korjailemaan heidän virheitään ja tekemään heidän työtään loppuun, että kyllähän se Postille kuuluu hommata se minun paketti takaisin ja toimittaa oikealle omistajalle, ei sen henkilön kenelle paketti on väärään osoitteeseen toimitettu. Ja kuka korvaisi jos paketin vastaanottanut henkilö ei toimittaisikaan sitä minulle tai ilmoittaisi Postille, että hoitakaa homma loppuun asti, sillä lähetyksen seurannassa luki, että paketti on toimitettu perille. Noh, varsinaisesti se ei nyt ihan perille asti saapunut.

No, minä reippaana tyttönä lähdin käymään siinä toisessa osoitteessa, sillä meillä oli puolison kanssa vahva epäilys, missä paketti oli. Kukaan ei kuitenkaan aukaise ovea, joten eikun takaisin kotia kohti. Sitten juuri ulko-ovella tulee vastaan nuorehko kundi, jolta ohimennen kysyn, että satutko muuten olemaan se ja se, ja asut asunnossa X. Ja tataa! Kyllä oli. Kerroin tilanteen, jolle nauroimme ja sain pakettini takaisin. Jippii. Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ei aivan, sillä valitettavasti tunikan huono onni ei päättynyt tähän…

Otin tunikan heti käyttöön, kaunis kun oli ja totesin puolisolleni, että tämä on hiukan naftin oloinen hartioista (miksi oi miksi minulla on leveät hartiat) ja vähän vaikea riisua pois. Sitten eilen, kun olimme olleet niin autokaupoilla, ruokakaupassa sekä minä katsomassa futista Kyllikin kanssa kentän laidalla, palaan kotiin ja riisun tunikan pois nahkealta iholtani ja se perkele vieköön jäi minuun kiinni ja kun menin riuhtaisemaan sitä ihan kunnolla, niin otti ja repesi koko toisen hihan sauma olkapäästä. Nyt minulla on siis revennyt silkkitunika kotona ja pitäisi löytää uusi ompelija, joka voisi fiksata tuon sauman sekä mahdollisesti avata tunikan selässä kulkevan keskisauman ja ommella sinne vetoketjun, jotta pukeminen olisi jatkossa helpompaa…

Että sellainen tarina tuolla väripläjäyksellä. Luulen, että universumi yrittää kertoa minulle, että jätä tyttö nuo väri-iloittelut välistä ja keskity vaan mustaan.

silkkitunika Marc jacobs / silkkihousut Filippa K / espadrillokset ja laukku Chanel / aurinkolasit Prada