Vuosia sitten olisin vastannut otsikon kysymykseen hihitellen, ”minä siis sokeria”. Ja aivan totta, niin varmasti olinkin. Elinhän Makuunin irtokarkeilla, joita kului pahimmillaan noin 3-5 kiloa. Viikossa. Alkupaloina. Pääruokana. Jälkiruokana.

Jotta kirjoitukseni kestää edes jonkunlaisessa mitassa, jätän taustatarinan kertomatta, koska se on pitkä, ja tylsäkin. Kerrottakoon sen verran, että elimistöni oli vuosia vuosia sitten huonossa jamassa, todella huonossa, varsinkin suolisto. Enkä nyt tarkoita sellaista ”sattuu mahaan, turvottaa” tyyppistä, vaan pahasti tulehtunut. Ja minä niin kipeä, etten pystynyt käymään töissä viikkokausiin, koska pelkkä kotona huoneesta toiseen kävely vei kaikki voimat ja mikään ruoka ei kestänyt sisällä.

Niin sitten pikku hiljaa oman taustan kautta alkoi kiinnostus ravintoa kohtaan herätä, että voisiko sillä mitä minä syön, olla jotain merkitystä minun suoliston kuntoon. Alkoi omaehtoinen opiskelu ruuasta ja sen vaikutuksesta terveyteen, ennen kuin hakeuduin opiskelemaan Suomen Terveysopisto Salukseen. Sanon jo heti tässä kohtaa, että minun ravitsemusguruihin ei kuulu Fogelholmit, eivätkä Hannapartaset, vaan enemmänkin Olli Posti, Erkki Palviainen, Jaakko Halmetoja tyyppiset henkilöt. Ja niin pikku hiljaa tietämykseni ravinnosta ja sen merkityksestä omaan hyvinvointiini ja terveyteeni on kasvanut. En mielestäni omaksu mitään radikaalia linjaa ravintoni suhteen, mutta on asioita mitä syön ja mitä en syö ja on minullakin mielipiteeni asioista, mutta en niitä ihmisille tuputa, jos he eivät halua kuulla. Ajattelen monista asioista lempeästi ja kuuntelen kehoani, se kyllä kertoo, mitä se haluaa tai tarvitsee.

No mitä meillä sitten syödään? Meillä syödään kotiruokaa, laadukasta sellaista. Paljon luomua ja/tai lähellä tuotettua, mielellään satokauden mukaan. Paljon kasviksia, kalaa, hyvälaatuista lihaa, voita, öljyjä, yrttejä, vettä juomana, ihan tavallista ruokaa siis. Mitä meillä ei syödä/juoda: valkoista sokeria, margariinia, maitotuotteita (paitsi jos johonkin tarvitsee, niin esim. luomu jogurtti tai täysrasvainen luomu maito), eineksiä tai ”ruokaa” mikä on täynnä E-koodeja, limpparia eikä gluteeniviljoja (minulla on todettu keliakia 14+ vuotta sitten, mutta puolisoni syö täysruista). Eikä meillä lasketa kaloreita tai esim. vertailla kumpi on optimaalisesti parempaa ravintoa: mustikka vai puolukka. Meillä syödään kumpaakin ja vielä muitakin värikkäitä ruokia.

Seuraan melko tarkasti kehoni viestejä ja esim. keväisin minulle tulee aina kova saven himo joten keväisin otan savikuurin sisäisesti puhdistamaan elimistöäni. Välillä on kova himo maksaan tai punaiseen lihaan ja välillä keho tarvitsee enemmän vihreää tai rasvoja. Näitä viestejä sitten seurailen ja kuuntelen ja pyrin syömään rakkaudella tehtyä hyvää ja laadukasta ruokaa. Ja on hauska huomata tiettyjä asioita, kun seurailee itseään. Minä en esimerkiksi koskaan syö/himoitse ulkomaalaisia omenoita, mutta kotimaisten omenoiden aikaan kerjään mummoltani, että montako pussillista voisin vielä kerätä ja viedä omenoita kotiin. En syö talvella ulkomaalaisia tomaatteja, mutta kesäisin kotimaiset  tomaatit ovat suurta herkkuani. Tai se, että rakastan ahventa, muikkuja ja silakoita, mutta antibioottilohi on aivan kamalan makuista mössöä.

On myös tiettyjä superfoodeja, vitamiineja ja lisäravinteita, joita käytän säännöllisen epäsäännöllisesti, kuten klorella, MSM, magnesium, D -vitamiini (siihen K mukaan), omega 3 , kollageeni, Terra Novan Life drink ja Juice+ kapselit. Näiden kanssa sitten hifistelen vähän enemmän ja mietin hyötyä minulle kulloiseenkin tarpeeseen.

En ala nyt jeesustelemaan, että elän pelkästään vihersmoothieilla ja superfoodeilla, ja että olen yli-ihminen, sillä olettehan tekin nähneet täällä ihania kuvia pizzoista ja olen kertonut moneen otteeseen kuinka olen herkutellut hampurilaisilla. Totta kai syön niitä, jos minun tekee niitä mieli, pidän vaan huolen siitä, että ne ovat laadukkaista raaka-aineista tehtyjä kunnollista tavaraa (esim. hampurilaisten pihvit kunnon laadukasta luomulihaa) enkä notku Mäkkärin jonossa BicMacin perässä. Miksi jättäisin syömättä jotain mitä tekee niin kovasti mieli? En usko kieltoihin enkä itsensä rankaisuun. On ainostaan yksi asia minkä ”kiellän” itseltäni, ja se on irtokarkit. En ole niitä enää kohta kolmeen vuoteen syönyt ollenkaan, eikä karkkeja ole tehnyt enää aikoihin mieli, mutta siihen irtokarkkikoukkuun en halua jäädä enää koskaan, en ikinä.

Välillä kylmää se, kuinka varsinkin naiset syyllistävät itseään syömisestä ja sitten rankaisevat vielä hirvittävillä rääkkitreeneillä, jos nyt syövät jonkun ”liian kaloripitoisen” ruuan. Ota se pizza jos siltä tuntuu, äläkä soimaa, saatikka rääkkää itseäsi sen jälkeen. Annetaan armoa itsellemme ja sitä kautta varmasti voimme paremmin. Hellitään kehoamme hyvällä ja laadukkaalla ruualla ja arvostetaan sitä mitä lautasellamme on. Sen eteen sekä tuottaja, että me kuluttajat olemme nähneet paljon vaivaa ja toivottavasti kumpikin on suhtautunut siihen rakkaudella. Jos tuntuu, että tarvitsee muuttaa elintapojaan terveellisempään suuntaan, tehdään niitäkin pikkuhiljaa rauhassa itseämme kuunnellen. Ei kaikkea tarvitse heti omaksua ja ostaa Ekoloa tai Ruohonjuurta tyhjäksi. Ja jos tulee tehtyä huono valinta, niin sitten seuraavalla kerralla teemme paremman valinnan. Niin helppoa se on.

Rakasta ja kunnioita itseäsi ja ruokaasi.

Miten sinä suhtaudut ravintoon?

P.S. Juttu on kuvitettu mm. juuri saapuneella ruokalähetyksellä Italiasta. Huh miten maukasta juustoa ja tuo liha, vapaasti laiduntavaa ja alppiyrteillä, alppikukilla ja ruoholla elänyttä  karjaa Alpeilta. Ja reilusti voita, mitä muuta ihminen tarvitsee?!

P.P.S. Sanoinko että rakastan ruokaa?!