Vaatehuoneen tarinat

 

 

Marin_silmin-0410

Marin_silmin-0402

Vaatehuoneeni kätkee monta tarinaa.

Tarinoita ystävyydestä, rakkaudesta, surusta, ilosta, haikeudesta ja pettymyksistä, mutta ennen kaikkea se kertoo tarinoita elämästä, missä on sattunut ja tapahtunut paljon.

On kummallista miten paljon ihminen voi muistaa yksittäiseen vaatekappaleeseen liittyviä muistoja. Vaatteiden ostohetkestä lähtien. Muistan tarkasti suurimman osan vaatteideni ostotilanteet, kuten myös laukkujen, huivien, kenkien ja korujen. Sekä lisäksi tietyt hetket ja tilanteet, jolloin noita vaatteita on käytetty.

Marin_silmin-0382

Marin_silmin-0394

Kuvissa näkyvän Mulberryn silkkihuivin olen ostanut v. 2011 keväällä Tallinnassa pienestä putiikista. Muistan putiikin sijainnin, myyjän ja vähän surullisen tunteen mikä ostotilanteessa vallitsi. Olin reissussa isäni ja puolisoni kanssa ja perhettä oli edellisenä kesänä kohdannut suuri suru ja se oli läsnä reissussa, vaikkakin päällimmäisenä oli läsnä toivo ja usko siihen että elämä kantaa. Muistan jopa mitä minulla oli ostotilanteessa päällä.

Marin_silmin-0397

Muistan myös erään vaatteen tarinan lapsuudesta. Punaisen villapaidan, jonka etuosassa oli iso Mikki Hiiren pää. Se oli tuliainen enoltani, joka oli tuolloin ulkomailla töissä. Rakastin tuota paitaa ja olin siitä niin ylpeä. Kun menimme sinä talvena Lappiin laskettelemaan, minulla oli tuo villapaita talvitakin päällä, koska halusin, että se näkyy. Ja kun ryystin rinnettä mahallaan alas (olin siis n. 5 -vuotias ja eräs mies opetti minua laskemaan), alhaalla tärkeintä oli puhdistaa Mikki Hiiri pusero lumesta.

Marin_silmin-0436

Marin_silmin-0428

Viime syksynä, kun olin myynyt meidän toisen kodin, ja tein muuttoa Vaasaan, löysin varastosta erittäin ison pahvilaatikon, joka oli ollut siellä 8 vuotta avaamattomana. Se oli täynnä kenkiäni. Ja siinä minä istuin, keskellä taloyhtiön pihaa ja nostelin kenkäpareja laatikosta pois ja muistelin, kuinka eräät kengät oli ostettu Roomasta puolisoni kanssa meidän ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta ja niihin oli pitänyt ostaa yhteensopivat housut ja pipo. Ja kuinka eräät kengät oli Thaimaasta äidin kanssa ostettu ja sen jälkeen lähdetty juomaan drinksut. Ja kuinka yhdet kengät olivat olleet serkkuni valmistujaisjuhlissa. Ja nekin kengät olivat laatikossa jotka jalassa vein kummityttöni merirosvoristeilylle 14 vuotta sitten. Nuo tarinat veivät minut vuosikymmenien taakse ja silti, muistin ne hyvin tarkasti.

Minkälaisia tarinoita sinun vaatehuoneesi kätkee?

Marin_silmin-0398

neuletakki J. Crew / farkut D&G / huivi Mulberry / toppi äidin vanha / laukku Väska / aurinkolasit Ray Ban / kengät Terhi Pölkki

Hiukset – naisen kruunu?

Marin_silmin-0049

Tunnustan.

Olen varmasti Suomen laiskin hiusten laittaja.

Olin koko nuoruuden lyhyehkö hiuksinen ja hiusväri vaihteli tummanruskeasta hopeanvalkoiseen. Kävin kampaajalla joka kuukausi, sillä vaikka lyhyt tukka olikin kovin huoleton, niin sitä piti jatkuvaan siistiä, ettei malli kasvanut yli.

Tätä jatkui vuosia, kunnes kyllästyin. Ajan löytäminen joka kuukausittaiselle kampaajakäynnille alkoi olla vaikeaa ja päätin, että kasvakoon. Ja nehän kasvoivat, nopeastikin vielä. Kun tukkaa oli kasvateltu n. 1,5 vuotta, istahdin kampaajan penkkiin. Olin varannut lyhyen tukan ajan vanhasta muistista. Kampaaja katsoi minua ja sanoi, että kyllä tämä jo pitkästä tukasta menee, mutta onneksi hänellä on koko loppupäivä aikaa. Ja minä olin järkyttynyt, ”eihän minulla voi olla pitkää tukkaa, minä olen aina ollut lyhyttukkainen”. Pyysin, että leikataan hartiamittaan, ja se oli kompromissi: puolipitkä tukka. Ja siinä mitassa on pysytty viimeiset vuodet.

Marin_silmin-0045

Marin_silmin-0051

Meni kauan ymmärtää, että en olekaan enää se huolettoman lyhyen tukan omistaja vaan puolipitkän ylipaksun reuhkan kanssa taisteleva nainen. Jotenkin identiteettiini oli aina kuulunut lyhyt tukka, ja koin että pitkähiuksiset naiset ovat jotenkin naisellisia Naisia isolla N:llä ja pitävät ulkonäöstään hyvää huolta ja vääntävät kiharoita ja kampauksia joka päivä. Ja minä nyt en varsinaisesti kuulu tuohon ulkonäöstään huolta pitävään kategoriaan 😉 .

Nolottaa tunnustaa, että käyn nykyään kampaajalla n. 1-2 kertaa vuodessa. Pyydän leikkaamaan latvat hartiamittaan ja vaaleita raitoja. Enkä vielä tänäkään päivänä osaa tehdä yhtään kampausta. Hiukset ovat aina auki, oli kyseessä arki tai juhla. Urheillessa ja tukan ollessa makuuni liian pitkä (silloin havahdun ja varaan kampaaja-ajan) pidän sen ponnarilla kotona. Toisaalta tukkani on kyllä hyväkuntoinen, paksu ja piikkisuora, joten siinä mielessä sen kanssa pärjää sen suurempia murehtimatta.

Tänään oli vuoden 2016 ensimmäinen kampaaja, saa nähdä jääkö ainokaiseksi tuo kerta, vai leikataanko loppuvuodesta reuhka taas lyhyemmäksi.

Onko hiukset naisen kruunu?

Marin_silmin-0040

neuletakki Zara / t-paita Zara / farkut Topshop / kengät Terhi Pölkki / vyö Hermès / laukku Hermès / korut Cos ja Efva Attling