Never say never

Marin_silmin-1496

Marin_silmin-1518

Jos jotain luulisi tähän ikään oppineen, niin se olisi se, että älä koskaan sano ”en koskaan”. Mutta ehei, vieläkään en ole oppinut, joten pääsin syömään sanani. Taas.

Kun kaksi ja puoli vuotta sitten laitoin vanhan työpaikan oven viimeistä kertaa kiinni, pakkasin loput kimpsuni ja kampsuni autooni ja ajoin pysyvästi Vaasan kotiimme, menin vannomaan etten ikinä enää käytä jakkupukuja. Hautasin ne vaatehuoneeni perälle piiloon katseeltani. Ja tähän päivään asti jaksoin pitää tuon lupaukseni. Sitten eksyin lukemaan ihanan Anna-Sofian tämän postauksen ja huomasinkin mittailevani itseäni mittanauhalla (jota puolisonikin ihmetteli) ja alle puolessa tunnissa olin tilannut itselleni uuden jakkupuvun tai housupuvun, kummin vain nyt haluaa kutsua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja tiedättekö mitä?! Palan halusta päästä käyttämään tuota taidokkaasti leikattua ja laadukasta uutta uniformuani. Eli näköjään noin reilussa kahdessa vuodessa viimeistään ennättää mieli muuttua ja tämä nainen oli valmis kääntämään takkinsa. Ja aika hienon takin pääsinkin kääntämään.

Marin_silmin-1505

housupuku SuiStudio / silkkitoppi Theory / silkkihuivi Balmuir / vyö ja laukku Hermès / nilkkurit Terhi Pölkki

Marin_silmin-1507

Marin_silmin-1536

Merkki on Suistudio, ilmeisesti vasta viime vuoden puolella perustettu ja laadukkaan oloinen brändi. Itse tuotteet tulivat todella kauniissa paketeissa, pukupussiin viimeisen päälle laitettuna, että olisi voinut kuvitella tilanneensa jotain paljon kalliimpaakin. Tässä linkki firman sivuille, mutta varoitan etukäteen menemään sivuille omalla vastuulla, sillä sinulle saattaa käydä kuten minulle kävi. Huomaat tilanneesi todella kivan housupuvun. Minun pukuni on tämä, jos kiinnostuit samasta.

Mitä mieltä olet uudesta puvustani?

Ihanaa sunnuntaita sinulle. Minä alan pakata Rovaniemen reissuani varten. Ravintolat onkin jo scoutattu, ja syöntijärjestys päätetty. First things first.

2 kommenttia artikkeliin ”Never say never

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.