Gluteenittomat pinaattiletut

marin_silmin-0549

marin_silmin-0543

Rakastan pinaattiruokia ja teen aika-ajoin pinaattikeittoa ja salaatteja joissa on tuoretta babypinaattia. Pinaattilettuja teen harvakseltaan, koska niiden paistamisessa on oma vaivansa. Siitä syystä ne ovat yleensä mökkiruokaa, koska mökillä niiden paistamisen voi tehdä terassilla ja nauttia samalla hyvästä säästä. Rakastan kuitenkin ennen kaikkea pinaattilettuja, joten eilen tein myös gluteenittomia pinaattilettuja ihan kotioloissa.

Muutama sana jauhoista, ennen kuin hypätään reseptiin. Omaan taikinaan käytin gluteenittomia kaurajauhoja, jotka puoliso oli bongannut Lidlistä. Jos omaan ruokavalioosi ei käy nuo jauhot, niin kannattaa käyttää alkuperäisessä reseptissä mainittuja mantelijauhoja. Minulla ne olivat päässeet loppumaan, enkä jaksanut lähteä kauppaan jauhopussin takia. Toinen asia gluteenittomista jauhoista: valmiissa gluteenittomissa jauhoseoksissa on usein mukana vaikka mitä, kuten erilaisia tärkkelyksiä (mm. vehnätärkkelystä) ja lähes aina sokeria. Siitä syystä meillä käytetään jauhoja, joissa on ainoastaan yksi ainesosa per jauhopussi (esim. tattarijauhoja, maissijauhoja, mantelijauhoja, gluteenittomia kaurajauhoja jne.) eikä ollenkaan noita valmiita gluteenittomia jauhoseoksia. Sekoittelen sitten omista pusseista taikinoihin erilaisia komboja ja hyvin on pärjätty ilman sokeria ja tärkkelyksiä.

Tällä kertaa tein lättyjä Wellberries blogin ohjeella (ja siis eri jauhoilla) ja letuista tuli älyttömän hyviä. Olisin voinut syödä vaikka kaikki kerralla, mutta oli pakko jakaa ja antaa puolisolle puolet. Ensi kerralla teen niitä yksinollessani, niin saan kaikki itselleni.

Pinaattiletut: 

4 luomumunaa
2,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja / haluamiaan jauhoja
2-3 rkl psylliumia
4dl makeuttamatonta mantelimaitoa
150 g sulatettua pinaattia
1 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Sekoita munat ja mantelimaito, lisää mukaan jauhot, psyllium, pinaatti ja öljy. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna turvota hetken. Paista runsaassa voissa.

Kannattaa huomioida psylliymin kanssa sellainen, että se kyllä imee nestettä todella paljon ja muuttuu ”hyytelömäiseksi”, joten kun minä annoin turvota taikinan vähän reilumman aikaa, jouduin lisäämään nestettä lisää ennen paistamista. Itse laitoin 3 rkl psylliymia, mutta kaksikin riittää aivan varmasti.

marin_silmin-0545

Lisäksi tein vielä puolukkasurvosta samaisen blogin ohjeen mukaan (löytyy ylhäältä samasta linkistä):

Puolukkasurvos:

200g puolukoita
0,5 banaani

Puolukat ja banaanin puolikas sauvasekoittimella survokseksi. Omat puolukat olivat hieman vielä kohmeisia tekovaiheessa.

Oli erinomaisen makuista, eikä tavallista sokeria tarvittu ollenkaan. Aikaisemmin olen tehnyt tällaiset ”hillot” chiansiementen kanssa ja makeuttanut esim. intiaanisokerilla, mutta näinkin tuli erittäin maukasta eikä tarvitse ostaa chiansiemeniä jos ei niitä kaapista erikseen löydy.

marin_silmin-0552

Ja sitten eikun syömään ja tappelemaan kuka saa viimeisen letun. Meillä minä voitin!

4 kommenttia artikkeliin ”Gluteenittomat pinaattiletut

  1. Tein tällä ohjeella.. tuli herkullisia, mutta taikina oli niin paksua, etten olisi ikinä onnistunut saamaan tuollaisia kuin kuvassa. Tuli pinaattipannukakkusia 🙂

    Tykkää

    1. Moi Miia, kiva kuulla että tuli herkullisia. Laita ensi kerralla rohkeasti enemmän nestettä, niin ei ole niin paksua se taikina. Nämä on kyllä superherkullisia.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.