Kerroinkin viime postauksessa että aloitan värien metsästyksen. Aloitin sen aluksi ihan omasta vaatehuoneesta ja kuten kuvista näette, kirkas keltainen laukku ja silkkihuivi toi valoa niin synkkään perus uniformuuni.
Ja enpä olisi uskonut miten vaikeaksi voi mennä yksien värikkäiden Chanelin espadrilloksien metsästys. Käynnissä on ollut todellinen jahti ympäri Eurooppaa useiden ihmisten avustamana (iso kiitos teille!) ja kaikkialta kuuluu sama vastaus: ei-oo. Olen saanut jo niin kamalan pakkomielteen luotua itselleni niistä pirun kengistä, että ne on löydyttävä! Muutama jahti on vielä meneillään ja täytyy toivoa että kohta tärppää. Ihmiselle, joka on niin malttamaton kaikki-tänne-heti-nyt persoona, viimeiset päivät ovat olleet hieman kärsivällisyyden kasvattamista. Mutta toisaalta, jos kenkiä ei löydy, niin sitten niitä ei löydy. Olkoon se merkki sitten siitä, että ei ne värikkäät kengät olisi olleet minun juttu sittenkään…
Tänään olen viettänyt koko aamupäivän keittiön puolella. Innostuin tekemään siemennäkkäriä, punajuurisosekeittoa ja pinaattilettuja, gluteenittomia kaikki tottakai. Tällä kertaa jopa muistin kokkailun lomassa kuvatakin, joten huomenna tulossa sitten joku edellämainituista resepteistä. Pinaattiletut olivat parhaita.
Sen lisäksi siivosin vielä asustekaappini/hyllykköni ja vitsi mitä löytöjä tein! Oman vaatehuoneen löydöt on kyllä parhaita. En muistanutkaan, että minulla on todella kauniit ja hyvälaatuiset Pradan nahkahanskat ja heti nappasin ne käyttöön kun talvea on vielä jäljellä. Sen lisäksi tein huomion, että minulla on aivan liikaa rannekoruja. Ajattelin myydä osan pois, koska en kuitenkaan ennätä kaikkia käyttää. Voisin ehkä laittaa niitä myyntiin tänne blogin puolelle, jos kiinnostuneita riittää.
huivi ja rannekorut Hermès / poolo Rils / housut Marimekko / laukku Baleciaga / kengät Terhi Pölkki / aurinkolasit Versace / kello ja sormukset Chanel
Mitä sinulle kuuluu? Miten sinun viikonloppu on sujunut?