Ajattelin päivitellä Kyllikin kuulumiset tänne blogin puolelle, sillä tiedän että lukijoissani on paljon koiraihmisiä ja jos ei ole koiraihminen, voi hypätä tämän tekstin yli.

Kyllikki on nyt ilostuttanut arkeamme hieman vajaan kolmen kuukauden verran ja täyttää kesäkuun lopulla puoli vuotta. Aika rientää kamalan kovaa vauhtia ja Kyllikki pysyy… noh, Kyllikkinä. Jos minun pitäisi kuvata Kyllikkiä jotenkin, sanoisin tytön olevan free spirit, vapaa sielu. Häntä ei paljon peruskoiranelämä sen rutiinein kiinnosta, Kyllikki tekee mitä haluaa, miten haluaa ja omaan tahtiinsa. Siinä missä Marsa ja Alma olivat tuossa iässä jo sisäsiistejä, peruskoulutuksen saaneita ja hampaat vaihtuneet, niin Kyllikillä on kaikki edellä mainitut vähän vaiheessa. Olimme jo luopuneet toivosta puolisoni kanssa, ettei Kyllikki opi ikinä sisäsiistiksi, niin nyt hän alkaa pikkuhiljaa tehdä tarpeensa ulos. On ollut välivaiheita, jolloin hän on kussut ja kakkonut minne sattuu, on ollut vaihe että kaikki pissit tehdään paperille, muttei mitään ulos ja on ollut vaihe, kun neiti ei ole suostunut kävelemään edes papereiden päällä, saatikka tekemään niille jotain. Nykyään suurin osa tulee jo ulos, mutta vaatii meiltä aika tarkkaa arkirytmiä ja käyntiä ulkona n. 5-8 kertaa päivässä. Välillä ulos ei tehdä yhtään mitään ja kun päästään sisälle, niin pisu tulee samantien lattialle. Turhauttaako? Kyllä! Haastaako hermoja? Todellakin!

Kyllikki ei myöskään osaa edes nimeään, ainakaan ei korvaansa lotkauta kun yritämme kutsua häntä luoksemme. Varmimmiten hänet saa paikan päälle kutsumalla Alman, jolloin juniori seuraa idoliaan mukana ja tulee myös. Ei osaa istua, ei paikkakäskyä, eikä mitään muutakaan arkea helpottavaa käskyä. Pentukoulu odottaakin meitä lomien jälkeen. Kuitenkin kynsienleikkaukset ja muut hoitotoimenpiteet sujuvat erinomaisesti, tyttö on kuitenkin kiltti, vaikka onkin supervilli.

Luonteeltaan kuvailisin Kyllikkiä kiltiksi, vilkkaaksi, mutta varautuneeksi. Kyllikin pentuajassa on ajanjakso josta ei oikein tiedetä, niin en tiedä kuinka paljon se on vaikuttanut tytön luonteeseen. Lisäksi hän tuli meille 13 viikon iässä, jolloin paras leimautumiskausi oli ohi. Omalla porukalla neiti on supervilkas, erittäin leikkisä, rohkea, avoin ja jopa röyhkeä, mutta heti kun ollaan ”vieraalla maaperällä” tai hän ei tunne ihmisiä, neitokainen muuttuu varautuneeksi. Siitä syystä Kyllikki kulkee monessa paikassa mukana ja tutustuu aktiivisesti kaikkeen uuteen, jotta tulisi vähän enemmän reippautta noihin tilanteisiin. Ja tietysti Alma on opettanut kaikkein parhaimmat puolensa (not!) Kyllikille, eli rähjäämään hihnassa toisille koirille. Itse asiassa siihen johti irtokoiran karkaaminen meidän päälle (se sama vuffe, josta kirjoitin talvella, vieläkään omistaja ei osannut pyytää anteeksi…) jonka Alma pyöräytti pois eikä laskenut Kyllikin luokse, mutta siitä jäi sitten Kyllikille pieni ”aggre” toisia koiria kohtaan.

Kyllikki rakastaa vetoleikkejä, sitä että leluja heitetään ja hän saa hakea, keppejä ja käpyjä. Kävyt ovat maailman parhaita neidin mielestä, niitä meillä on kotona jo melkoinen kokoelma kun hän kantaa niitä lenkkipoluilta sisälle. Aarteita. Lisäksi nauramme Kyllikin aivopieruille jokaikinen päivä, kun hän hoitaa tietyt tilanteet hieman mutkia suoristaen ja ne jokapäiväiset kepposetkin on ihan hauskoja, vaikka siinä vaiheessa ei kovin naurata, kun Kylli on kakannut lattialle, johon Marsa on sokeana astunut ja levitellyt kakat ympäriinsä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Sen myönnän että raskasta on ollut kaiken muun stressaavan elämänvaiheen keskellä, varsinkin kun sekä Marsa että Alma ovat hieman erikoishoitoa tarvitsevia koiria, sydänsairauksineen sekä sokeutumisen vuoksi. Arvostan lisäksi joka ikinen päivä enemmän ja enemmän sitä seniorikoirien viisautta ja kykyä toimia tilanteissa oikein ja sitä miten helppo toinen toisiamme on lukea. Kun Alma katsoo minua silmiin, näen hänen sieluunsa asti, mutta kun Kyllikki katsoo minua silmiin, tiedän että seuraavaksi hän joko hyökkää naamaani kohti antamaan pusun tai puremaan.

Olen onnellinen, että Kyllikki on osa perhettämme, enkä olisi koskaan voinut uskoa, kuinka voisin rakastaa kolmatta koiraa ihan yhtä paljon kuin kahta silmäterääni sitä ennen. Kylli sopii hulluun perheeseemme erinomaisesti ja selvästi hänellä on oma paikkansa ja roolinsa meillä. Pitää koko jengin virkeänä. Muutaman kerran on ottanut siskoilta turpaan ihan kunnolla, mutta pääasiassa siskot sietää tyttöä ihan ok, välillä jopa leikkivät Kyllikin kanssa. Ja iltaisin, kun Kyllikki kömpii sänkyyn ja syliini ja painaa päänsä rintaani vasten ja huokaisee nukkumaan mennessään, silmääni vierähtää joka kerran kyynel. Ilosta ja onnesta. Rakkaudesta.

Mutta sen verran sanon, että kaksi koiraa menee aika lailla siinä missä yksikin, mutta jos mietit kolmatta koiraa, niin mieti vielä hetki. Ja toinen. Ja kolmaskin. Se nimittäin käy jo työstä.

Kyllikillä on oma fb sivu, josta hänen menoaan kannattaa seurata. Se päivittyy päivittäin tytön uusimmilla jekuilla. Jekku-maisteri kun on.

Miten pääsiäislomasi meni?

Tänä vuonna ainakin sää suosi ja perinteeksi muodostuneissa suvun pilkkikisoissa naamani kärähti kyllä ihan kunnolla ja nenästä kuoriutuu juuri nahka irti. Tänä vuonna ei myöskään tuuleteltu voittoa, koska yhdellä kiisken kokoisella ahvenella ei kovasti juhlittu. Muuten pyhät menivät pitkälti lepäillessä ja hyvin syödessä. Sen lisäksi olette saattaneet huomata, että meidän pääsiäisloma päättyi eilen uuden tulokkaan kotiinhakureissulla. Meille muutti Kyllikki.

Moni saattaa ihmetellä, miksen kertonut blogissa etukäteen, että meille tulee koiravauva, niin en ihan oikeasti vielä kaksi viikkoa sitten tiennyt, että meille tulee kolmas koira, olenhan ollut itse kolmannen koiran hankintaa vastaan kaikkein eniten. Mutta kun tuttu kasvattaja otti yhteyttä ja kertoi Kyllikin tarinan, päätös oli aika selvä, ja tyttö muutti meille. Nyt täällä ihmetellään toinen toisiamme. Isosiskot (Marsa ja Alma) ovat olleet lähinnä shokissa, mutta tänään jo Almaa on alkanut kiinnostaa pikkusiskon touhut ja itse Kyllikki on ihan mahdoton riiviö, ihan hurjan vilkas ja eläväinen pentu. Yrittää purra ja repiä kaiken mitä tielle laitetaan. Ruokahalu on jotenkin peritty Marsalta, vaikka eri rotua ovatkin, sillä tuo söisi vaikka pieniä kiviä, niin ahne se on. Puolisoni on haltioissaan ja tekee siitä kuulemma itselleen metsästyskaverin (kuulin tuon nauruntyrskähdyksen!) ja kyllähän nuo nappisilmät minunkin sydämen on jo sulattanut, vaikka pissi ja kakka osuu kaikkialle muulle kuin sanomalehdelle ja hereillä ollessaan tuo rääpäle tekee vain tuhojaan ja komentaa takaisin, kun torut. Melekoinen pakkaus tuo Kyllikki. Ja kun virallinen kennelnimikin on kuin suoraan Game of Thronesista, niin Kyllikki on saapunut ehdottomasti oikeaan paikkaan. Rodultaan neiti on kiinanharjakoira, kuten Almakin, mutta nakuversio. Täytyy miettiä miten laaja garderobi tytölle tuleekaan.

Perustin Kyllikille oman fb -sivun, etten spämmää blogia, omaa instatiliä ja fb feediäni kokonaan Kyllikin tarinoilla, joten jos kiinnostaa seurata Kyllikin elämää enemmänkin, niin klikkaa tästä sivulle #kyllikkithedog. Instasivun teen vähän myöhemmin. Fb sivu päivittyy suomeksi ja instatili tulee olemaan in english.

Pois tieltä risut ja männynkävyt, täältä tulee Kyllikki!