Väriä elämään

Marin_silmin-6311

Marin_silmin-6310

Muistatteko kun kerroin, että olen aloittanut värien metsästyksen?

Kaikkihan sai alkunsa niistä värikkäistä Chanelin espadrilloksista, jotka satuin bongaamaan tämän kevään ja kesän mallistosta. Sain niistä itselleni todellisen pakkomielteen (harvinaista nykyään) ja kyllä niitä kuulkaa kissojen ja koirien kanssa metsästettiin ympäri Eurooppaa usean ihmisen avustuksella. Olin lähellä laittaa erään brittiläisen personal shopperinkin jo asialle (ja aivan karmeaan ylihintaan), kunnes muistin asioineeni vuosi sitten Nizzan reissun yhteydessä siellä Chanelilla. Kaunis sähköposti heille, jonka jälkeen alkoikin tapahtua. Sain aivan huikean mahtavaa asiakaspalvelua ja niin vain minulle taiottiin värikkäät kengät kesäksi. Nyt kengät ovat vielä kotiin asti saapuneet ranskanmaalta, joten nyt sitä väriä elämässä on sitten yllin kyllin. Ja kiitokseksi aivan loistavasta palvelusta myyjälleni lähti melkoisen iso kukkakimppu. Hän teki uskomattoman hyvää työtä.

Marin_silmin-6305

espadrillokset Chanel / huivi Hermès / laukku Loewe / aurinkolasit* Aarni Woods

*saatu blogin kautta

Teen noista Aarni Woodsin aurinkolaseista oman postauksen, ne ovat huikeat! He valmistavat puisia kelloja ja aurinkolaseja ja yritys on vielä suomalainen. Melkoisen upeaa käsityötä, sanon minä. Kannattaa käydä kurkkaamassa täältä lisää.

Marin_silmin-6308

espadrillokset ja aurinkolasit Chanel / huivi Hermès /  laukku Mulberry

Värihulluudessani menin hankkimaan sekä keltaiset, että vihreät espadrillokset. Lisäksi on vielä kenkiin mätsäävät huivit ja laukutkin olemassa (olivat onneksi jo entuudestaan), joten kesä 2017 saa minun puolesta tulla. Kesäisen mustat asut ripauksella väriä asusteissa on suunniteltu ja odottavat käyttöönottoa. Nyt on matchy matchy.

Toivottavasti tulee superkaunis kesä!

Mitäs tykkäät tulevan kesän väripilkuistani?

 

Hermèsin vinkit huivien käyttöön

marin_silmin-0045-2

marin_silmin-3121

Asioin viimeksi Hermèsillä Amsterdamin lentokentällä tänä syksynä ystäväni kanssa. Olimme liikkeellä huiviostosten merkeissä ja meille sattui aivan ihana ja asiakaspalveluhenkinen myyjä, joka neuvoi meille paljon erilaisia tapoja käyttää Hermèsin huiveja, joko huivirenkaalla tai ilman.

Itse ainakaan en juurikaan osaa varioida huiveja eri tavoin, vaan yleensä kiepsautan ne kaulaan aina vähän samalla tavalla. Olen kuitenkin monesti kuvista ihaillut miten monipuolisesti osa meistä osaa hyödyntää huiveja ja saavat asut eloon huiveja luovasti käyttämällä.

marin_silmin-3129

Yksi jippo huivien monipuoliseen käyttöön olikin Hermèsin myyjän mukaan ehdottomasti huivirengas, jonka avulla huiveja voi pukea tosi monipuolisesti. Ja noita huivirenkaita oli moneen lähtöön, eri mallisia ja -kokoisia. Itse päädyin ostamaan kuvissakin näkyvän Trio -mallin, pienemmässä koossa ja hopean sävyssä. Pieni rengaskoko on sopiva 90 x 90 kokoiselle huiville. Myös isompiin huiveihin olen sitä käyttänyt, mutta silloin joutuu käyttämään enemmän luovuutta huivien ”sitomiseksi”.

marin_silmin-0055-3

marin_silmin-0058-2

marin_silmin-3146

Lisäksi saimme lähtiessämme myyjältä vielä kuvissa esiintyvät ”knotting cards” pakkaukset. Pakkaus sisältää monta erilaista korttia, jossa toisella puolella on kuva huivista käytössä ja toisella puolella ohje, kuinka huivin saa laitettua kuvan osoittamalla tavalla.

Todella hauska idea ja olen jo muutamia kortteja testaillutkin. Sopivan helppoja ohjeita ja kun pidän korttipakkaa huivien vieressä pöydällä, tulee niitä myös testattua. Ainakin minä olen vähän huono googlaamaan huivien käyttövinkkejä aamukiireessä, joten nuo kortit ovat olleet monen aamun pelastus!

marin_silmin-0051-2marin_silmin-0041-3

Kuvissa näkyvä sininen huivini on Hermèsin tämän syksyn malliston ”Dans l’atelier” 90 x 90 silkkihuivi ja olen todella ihastunut siihen. Se on erittäin laadukas, huivin kuvitus on kaunis ja väri täydellinen sininen. Olettekin nähneet huivin käytössä viime lauantain postauksessa.

Toinen kuvissa näkyvä huivi on Chanelin tämän syksyn todella iso silkkihuivi, jossa on oven kuva Mademoiselle Privé -tekstillä. Sitäkin olen käyttänyt valtavan paljon ja se on upea myös. Huivi on näkynyt tässä postauksessa käytössä.

marin_silmin-0061

marin_silmin-3119

Miten sinä käytät huiveja? Entä onko sinulla käytössä huivirengas?

Koruharakka

Marin_silmin-0201-2

Marin_silmin-0208-2

Kassi-Alman lisäksi olen vähän koruharakka.

Tykkään erityisesti sormuksista ja rannekoruista, ja noh, kaulakoruista myös. Korvareikiä minulla ei ole.  Tykkään myös hieman ”erilaisista” koruista. Onneksi nykyään on valinnan varaa vaikka kuinka paljon, niin löytyy aina kivoja asun piristäjiä.

Vaihtelen koruja päivittäin, mutta välillä jumitan samoissa koruissa pitkään, kunnes kyllästyn ja siirrän ne hetkeksi aikaa syrjään. Tällä hetkellä olen jumittunut käyttämään tuota mustaa Sif Jakobsin sormusta, mikä on kyllä ehdottomasti lempparini tällä hetkellä.

Kuvissa näkyvä kissankorva -sormus on uusin löytöni. Minusta se oli niin hauska ja veikeä, ja vaikka enemmän olenkin koiraihmisiä, niin tuo kissa sormus oli saatava. Ja tuo Chanelin sormuspari on ikuisuus-suosikkini.

Marin_silmin-0232

En kuitenkaan ole tyttö joka tykkää timanteista ja minun päiväuniin ei kuulu aamiainen Tiffanylla (joskin Tiffanylla on kyllä kivoja koruja!). Hävitän, tai oikeastaan laitan sormuksia aina varmoihin paikkoihin  talteen (eli unohdan missä ne ovat)  sitä kyytiä, että kalliiksi kävisi uusia niitä koko ajan. Olisi varmaan vakuutusyhtiökin ihmeissään, että taasko rouvalta on timanttisormus kadoksissa. En aikanaan halunnut timantteja edes vihkisormukseeni, vaan päädyin vähän erikoisempaan Lapponia -malliston keltakultaiseen sormukseen.

Sikäli ihmeellistä, että halusin keltakultaisen vihkisormuksen, koska en juurikaan käytä keltakultaa. Perin äidiltäni melkoisen läjän keltakultaisia koruja ja vuosia ne ovat pölyttyneet laatikossa. Olen alkanut pohtia voisiko niistä teettää jonkun korun, sellaisen mitä minun tulisi käytettyä ja näin tunnearvo säilyisi ja korut tulisivat käyttöön. En kuitenkaan ole päässyt ajatusleikkiä pidemmälle ideani kanssa. Katsotaan.

Marin_silmin-0239

Marin_silmin-0229-3

Marin_silmin-0212

Vaikka tykkään koruista, niin heti kotiin tullessani riisun kaikki korut pois, joka ikisen. Kotona en käytä ikinä mitään koruja, en edes vihkisormusta. Itse asiassa olemme puolisoni kanssa todella laiskoja vihkisormustemme käyttäjiä. Saattaa mennä päiviä/viikkoja, että emme edes tiedä missä ne ovat ja vitsailemme aina toisillemme, että ”nyt taitaa olla jotain spesiaalia tulossa, kun ollaan sinkkuina liikenteessä”… Tiedän, meillä on huono huumorintaju. Onneksi se on kummallakin yhtä huono.

Minkälaisista koruista tai sormuksista sinä tykkäät?

Ovatko timantit naisen paras ystävä?