New normal

29.3.2020 ~ marinsilmin ~ Jätä kommentti

Toden totta uusi normaali on astunut elämäämme. Jos joku olisi minulle sanonut jouluna, että maaliskuussa koko maailman rajat ovat sulkeutuneet, ihmiset eristyksissä kotonaan, alueita maiden sisällä eristetty, olisin nauranut ja luullut että nyt on nautittu liikaa terästettyä glögiä. Mutta enää ei naurata, ei ole naurattanut enää moneen viikkoon, jos nauratti silloinkaan.

Tilalle on tullut huoli, pelko ja väsymys. Huoli erityisesti terveydestä, läheisten, tuttavien, tuntemattomien ja omastakin tietysti. En ehkä ole sisuskaluineni se maailman tervein yksilö, joten olen kyllä monesti miettinyt että viruksen minuun iskiessä mitenkähän siinä käy. Ja pelko siitä, että riittääkö meidän terveydenhuollon kapasiteetti selvitä tästä tilanteesta. Huoli on myös taloudellisista asioista, sekä oman yrityksen osalta, että muiden tuttujen pienyrittäjien. Olen yksi firmamme omistajista ja olen aika monta yötä valvonut ja miettinyt miten vallitseva tilanne tulee vaikuttamaan (ja tuleeko) meidän liiketoimintaamme ja millä voimakkuudella. Työllistämme yli 30 henkilöä ja huoli siitä että voi taata myös tulevaisuudessa kaikille toimeentulon on mielessä ja läsnä. IT-ala ei ehkä ensimmäisenä ole iskulinjalla, mutta jos meidän asiakkaat niin teollisuudessa kuin muuallakin vetävät hätäjarrut päälle kaikissa hankinnoissaan turvatakseen omaa kassavirtaansa, niin kyllä moni alihankkija toimialasta riippumatta on hätää kärsimässä ja vaikutukset koko kansantalouteen on varmasti mittavat. Ja taas käännettynä, jos esim. isot teollisuusyritykset eivät saa alihankkijoiltaan tuotteita/komponentteja/palveluita, niin asiat seisovat. Melkoinen mottipotti. Fiilikset markkinoilla ovat vaihdelleet juurikin hätäjarrusta, asioiden siirtämiseen ja sitten niihin, jotka puskevat kahta kovempaa asioita eteenpäin digitalisaatiota hyödyntäen ja myös niihin, joille kaikki on edelleen aivan normaalia työntekoa ja kaikki sujuu kuten tähänkin asti. Toistaiseksi all good, mutta ei tämä takaraivon perukoilta poistu, koska olemme kaikki uuden edessä ja kukaan ei tiedä vallitsevan poikkeustilanteen kestoa.

Olen kantanut huolta myös muista tutuista pienyrittäjistä (ja tuntemattomista toki, mutta tutut pienyrittäjät antavat toimialalleen kasvot). Ravintolat, kahvilat, kaupat sulkeutuvat ja toivottavasti mahdollisimman moni kestää tämän iskun. Olen ostanut ja tukenut sillä tavoin montaa tuttua pienyrittäjää, niin vaatteista, palveluista kuin ruuasta lähtien. Se on vähintä mitä voin tehdä. Tulen blogin puolella esittelemään monta suosikkiani, sillä koen sen velvollisuudekseni olla auttamassa ja tukemassa näinä vaikeina aikoina. Tuetaan kaikki toisiamme ja autetaan kaveria mäessä, niin meillä on odottamassa vielä tämän kaiken jälkeen ne tutut palvelut ja yritykset joita käyttää.

Tosiaan, kun maaliskuu alkoi, kävimme muutaman päivän pikalomalla puolisoni kanssa Kööpenhaminassa ja silloin tämä tilanne hieman orasti Pohjoismaissa. Kaikki se loman aikana koettu ilo ja kepeys oli nopeasti tipotiessään, kun arki rymähti sen jälkeen aivan toisenlaiseksi. Ensimmäisten viikkojen tunnetilavaihtelut ovat kuitenkin tasaantuneet, ja tilalle on tullut tietynlainen tyyneys. Otetaan kaikki se vastaan mitä tuleman pitää ja tehdään parhaamme. Eihän tässä muukaan auta. Minua on auttanut kummasti se, kun tilanteen alkaessa olimme mökillämme ja keskellä metsää/jäässä olevaa järveä oli ympärillä kaunis kevääseen valmistautuva luonto ja paljon pihatöitä. Ja toden totta, kun tuolla mökin alueella ei todellakaan ole ihmisiä ympärillä, niin on saanut kerätä ajatuksia omassa kuplassa ja hengitellä mökin laiturilla ja ihastella valoa. Ihastella jäähän muodostuneita kuvioita, kuunnella lintujen laulua (paitsi joutsenten kaakatus!), tehdä polttopuita, haravoida ja saunoa uudessa saunassamme nauttien lempeistä löylyistä ja puun tuoksusta. Käpertyä luonnon syliin. Olen työskennellyt mökiltä käsin ja kun puolisokin on ollut paikalla, olemme vaihdelleet työpaikkojamme ja aika usein olen työskennellyt myös mökin saunasta käsin, koska se on hiljaisin ja rauhallisin paikka.

Ja mitä tulee uusiin tapoihin tehdä asioita, niin olen seurannut ilolla miten sekä yritykset, tv-ohjelmat, kuin vaikka Nuorkauppakamaritoiminta ovat todella nopeasti ja ketterästi lähteneet tekemään asioita uudella tavalla, hyödyntäen digitalisaatiota. Fyysinen etäisyys, henkinen läheisyys on toden totta ollut läsnä, kun esim. Nuorkauppakamareiden aluevuosikokousten palkintogaalat on pidetty etänä livestriimejä hyödyntäen. On pidetty etkoja ja jatkoja etänä ja pukeuduttu parhaisiimme kun juhlittu voittajia. Sain itsekin kokea voiton huumaa, kun suureksi yllätykseni minut palkittiin meidän C-alueen (Länsi-Suomi, 18 kamaria) viime vuoden puheenjohtajaksi. Itkuhan siinä pääsi, sillä viime vuosi oli kaikesta ihanuudestaan huolimatta myös raskas ja olen onnellinen että meidän huikealla tiimityöllä tehty aktiivinen vuosi sai tunnustusta, joskin yksilöpalkinnon kautta, mutta itse koen, että se on koko kamarin palkinto. Suoritan tällä hetkellä myös HHJ-kurssia Kuopion Kauppakamarin kautta ja täytyy nostaa sinnekin suunnalle hattua miten ketterästi koko kurssi käännettiin etäyhteydellä toimivaksi ja kuitenkin läsnäolevaksi.

Tällä hetkellä olen kotona Vaasassa ja hieman jännitän miten fiilikset kaupungissa muuttuvat, kerrostalossa asuessa ja enemmän ihmisiä ympärillä. Kotona on kuitenkin ihana olla, se tuo myös omaa rauhaa ja turvaa ja iloa meillä on tällä hetkellä valtavasti, sillä meille muutti uusi perheenjäsen Ilona. Ilona on aikuinen harjakoiratyttö, joka etsi uutta kotia. Jos meidän arki asettuu uomiinsa ilman suurempia kahakoita tyttöjen kesken, Ilona jää meille pysyvästi. Kyllikki on kaikesta draamantajustaan huolimatta ottanut Ilonan hyvin vastaan, on todella utelias ja innokas. On tosin myös hyvin mustasukkainen, ei laske Ilonaa ollenkaan minun syliin, vaan heti tulee ajamaan pois, mutta eiköhän me tässäkin asiassa löydetä tasapaino. Uusi normaali.

Uusi normaali. Siltä nyt tuntuu. Nopeasti ihminen sopeutuu, koska tämä tuntuu jo aika arkiselta, fyysinen etäisyys, kotona oleminen ja perusasioiden äärellä oleminen. Pienet kauniit, mutta arkiset asiat tuovat valtavasti iloa. Tuoreen leivän tai pullan tuoksu, kukkakimppu, ruuan laitto, leikkivät koirat, luonnon heräämisen ihmettely ja valo. Valolla on ihmeellinen voima. Kun tämä kaikki on ohi, jätän menemättä tämän vuoden suunnitelluille ulkomaanmatkoille (kaikki on jo kyllä peruttu ihan Finnairinkin toimesta) ja käytän nuo eurot kotimaan matkailuun.

Kyllä me tästä selvitään, yhdessä.

Mitä sinulle kuuluu?

Kuvat ovat maaliskuun ajalta kännykällä otettuja.

Särk – Made in Vaasa

1.3.2020 ~ marinsilmin ~ Jätä kommentti

Marin_silmin-1132-2

Marin_silmin-1143

Kuinka tärkeää sinulle on vaatteidesi kotimaisuus? Joko niin, että ostamasi brändi on suomalainen, tai että myös brändin vaatteet tehdään lisäksi Suomessa?

Aina tilaisuuden tullen pyrin suosimaan omassa kulutuksessani kotimaisia merkkejä ja arvostan niitä kovasti. Olen fanittanut Balmuiria jo vuosia ja heidän uudet vaatemallistot ovat olleet todella mieluisia, laadukkaita ja kauniisti leikattuja klassikkoja. Ja tiedän, että syksyllä heiltä on tulossa vaikka mitä ihanaa vaatepuolelle. Lisäksi Uhana on merkkinä sellainen, jonka tuotteet tsekkaan aina kun voin ja minulla on useampi suosikkituote Uhanalta. Vaatteet ovat olleet laadukkaita ja pitkäikäisiä. Yksi uusimmista kotimaisista tuttavuuksista, Hálo, on myös löytänyt tiensä vaatehuoneeseeni ja olen löytänyt heiltä useita suosikkeja, sekä kesään että talveen. Tykkään kun ideat kankaiden kuoseihin ammennetaan rakkaasta Lapistamme. Minua yllämainitut merkit puhuttelevat laatunsa, omanlaisuutensa sekä kotimaisuutensa takia. Ko. merkit ovat varmasti myös todella monen tiedossa, mikä on hyvä asia.

Marin_silmin-1127

Marin_silmin-1120

Marin_silmin-1137

Törmäsin äskettäin merkkiin, joka pääsi yllättämään todella, eikä varmasti ole kaikkien tiedossa ja se on Särk. Kotimainenkin vielä. Made in Vaasa. Kyllä, Vaasassa tehtyjä vaatteita. Joitain viikoja sitten lähdimme puolisoni kanssa kävellen keskustaan syömään ja viinittelemään ja pysähdyimme Verket nimisen liikkeen eteen. Puolisoni kysyi olenko käynyt koskaan liikkeessä ja vastasin että en ja hänkään ei ollut. Uteliaisuus heräsi kivan näyteikkunan edessä, joten sanoin, että käydään kurkkaamassa sisälle. Ja mitä aarteita sisällä olikaan. Partaöljyistä lasten ja naisten vaatteisiin. Bongasin vaatteiden joukosta kuvissani näkyvät Edith nimiset culottes -housut ja ihastuin niihin heti. Ihana yksinkertainen malli, kuminauhavyötärö sekä pehmeän kaunis tencel materiaalina. Kun herttainen myyjä kertoi vielä että vaatteet valmistetaan viereisessä tilassa, jonne kuikuilin, kun ihmettelin, että miksi siellä näkyy ompelukoneita, olin suorastaan (positiivisen) järkyttynyt. Vaatteiden valmistusta Vaasassa? Oikeasti? Kyllä, oikeasti. Housut pakattiin vielä kauniiseen pahviseen rasiaan ja minä olen ollut siitä asti onnellinen vaasalaispöksyjen omistaja. Ajattelin käydä vielä omistajan Rebeckan juttusilla, josko hän ompelisi minulle kesäksi samanlaiset housut silkistä. Sitten minulla olisi täydelliset kesähousut vuosikausiksi eteenpäin.

Ja miksi haluan kertoa sinulle Särkistä? Siitä syystä että tällaisia aarteita täytyy vaalia ja jakaa tietoutta, jotta nämä helmet pysyvät ja kasvavat ja että myös joku toinen voi löytää itselleen täydelliset vaasalaiset liehuvalahkeiset housut. Tällaiset putiikit ovat niin harvinaista herkkua, joten toivon todella että Särk tulee olemaan vielä vuosikymmenet meillä Vaasassa, jotta vastaisuudessakin voin ostaa vaateita joissa lukee Made in Vaasa.

Marin_silmin-1141

Marin_silmin-1147-2

Marin_silmin-1153-2

takki Hálo / neule ja silkkihuivi Balmuir / culottes housut Särk / laukku, rannekoru, lenkkarit Chanel

Onko sinulle Särk entuudestaan tuttu? Entä oletko löytänyt omasta kotikaupungistasi yllättäviä paikallisia (vaate)merkkejä?

Aanaar, vuoden 2020 ravintola

8.2.20208.2.2020 ~ marinsilmin ~ 2 kommenttia

Tämä teksti on pitänyt kirjoittaa jo siitä lähtien kun palasimme Lapista, mutta aina se on jäänyt. Mutta nyt, kun tällä viikolla kerrottiin, että Aanaar on valittu vuoden 2020 ravintolaksi, oli aika tarttua toimeen. Ensinnäkin, olen todella iloinen, että kerrankin vuoden ravintola tulee muualta kuin etelästä, pääkaupunkiseudulta. Ei minulla mitään ole Helsinkiä vastaan, viihdyn siellä erinomaisesti, mutta kyllä sitä ruokaa osataan valmistaa myös kehäkolmosen ulkopuolella.

Tutustuimme Aanaar ravintolaan ensimmäisen kerran 2015 kun olimme puolisoni kanssa vaeltamassa Kevolla/Guivilla. Yli 80 kävellyn kilometrin jälkeen saavuimme väsyneenä hotelli Kultahoviin Inariin ja ihastelimme hotellin sijaintia joen rannalla. Sanomattakin on selvää, että ruoka oli ensimmäisenä mielessä, joten pienen huilin ja saunomisen jälkeen menimme syömään hotellin ravintolaan, Aanaariin. Itse ravintolan ulkoasu ihastutti heti. Paljon luonnonmateriaaleja, Artekia, vahvoja värejä, lämpöä. Mutta ruoka, siihen rakastuin heti kun keittiöntervehdys saapui. Päädyimme tilaamaan nälissämme Aanaarin nimikkomenun ja en muista olisinko koskaan ollut niin innoissani ruuasta ja liikuttunut mielettömistä makuelämyksistä kuin tuolloin. Jokaikinen suupala oli kuin sinfoniaa suussa ja tarjoilijan kertoessa kuinka suurinosa ruuasta on kerätty läheltä, viereisen joen rannoilta, olin myyty. Totaalisen myyty. Kehuimme vuolaasti ruokaa puolisoni kanssa niin tarjoilijalle kuin jälkikäteen vähän kaikille, miten se on ollut yksi elämämme parhaista ruokailuista. Jäkälä, siitä me puhuimme. Monessa annoksessa oli mukana jäkälää eritavoin valmistettuna ja aina metsäreissuillamme ollessamme mietimme osaisimmeko itse valmistaa niin maukasta ruokaa jäkälästä. Monesti kuitenkin mietin, että johtuiko ravintolan ”hyvyys” siitä että olimme niin nälkäisiä ja väsyneitä vai yksinkertaisesti siitä, että kaikki loksahti paikoilleen: taivaallisen hyvä ruoka, nälkä, kaunis miljöö ripauksella Lapin lumoa. Kuitenkaan Aanaar ei poistunut mielestä, sinne se jäi takaraivoon, jäkälien kera.

Kun viime vuonna päätimme, että lähdemme Lappiin vaeltamaan meidän 10-vuotishääpäivän kunniaksi, oli kummallekin itsestäänselvää, että hääpäivän aikaan yövymme Inarissa ja hääpäivädinnerimme on Aanaarissa. Oli pakko päästä kokemaan tuo elämys uudestaan. Tällä kertaa lepäsimme yön yli ja vasta vaelluksen jälkeisenä päivänä, päivän myöhässä hääpäivästämme menimme dinnerille. Ja jälleen kerran olin ällikällä lyöty uskomattoman maukkaasta menusta. Ja kyllä, se oli edelleen erinomainen, täydellinen, juuri meille sopiva. Moni makumuisto tuli mieleen vuodelta 2015 ja nautin illasta todella paljon. Kaikki ne tarinat ruuasta ja niiden alkuperästä ja viinit, huh ne viinit. Puhumattakaan maukkaista drinkeistä, nekin olivat loistavia. Ainoa huono puoli minkä keksin, on se, että ravintolaan on meiltä niin pitkä matka. Sinne ei tuosta vain lähdetä, mutta toisaalta, juuri Aanaarin takia lähden mielelläni vaikka heti Lapin reissulle Inariin. Ihmisten välittömyys ja lämpö, hyvä ruoka, todella kaunis miljöö, jonka ilme muuttuu vuodenajan ja valon mukaan ja loistavat viinit. Ei täydelliseen iltaan muuta enää tarvita kuin loistava seura. Se onneksi löytyy omasta takaa.

Aanaar, toivottavasti nähdään taas pian.

Jos mietit Lapin matkaa, niin kehoitan sinua joko lähtemään Saariselälle, josta on lyhyt matka Inariin, tai sitten kesällä/alkusyksystä vaeltamaan esimerkiksi Kevon reitti ja sieltä sitten Inariin hotelli Kultahoveen ja Aanaariin syömään. Tiedä vaikka Lappi jäisi sinunkin sydämeesi.

Tekstin kuvat ovat syksyn dinneriltämme.

Mualiman paras lohikeitto

3.2.2020 ~ marinsilmin ~ Jätä kommentti

Ah, tammikuu on ohi, ja saan syödä taas muutakin kuin kasvisruokaa. Täytyy sanoa, että ei se loppujen lopuksi ollutkaan kovin helppoa olla kuukautta kasvisruualla, sillä varsinkin loppua kohden teki niin kovasti mieli kalaa, pekonia ja vähän kaikkea lihaa, että ihan nauratti itseänikin. Varsinkin kun yhtenä yönä heräsin kesken pekonin syönti -unen… Kuitenkin normaaliarjessa saattaa mennä useita päiviä putkeen pelkällä kasvisruualla, mutta heti kun jotain kieltää itseltään, niin jopas oli ikävä pekonia.

Tänään alkoi tehdä mieli lohikeittoa ja muistelin, että olisin jakanut jo tämän reseptin täällä blogin puolella, mutta enpäs ollutkaan. Löysin tomaattikeiton, kesäkeiton, punajuurisosekeiton ja sienikeiton, mutta en tätä kyseistä herkkua, jonka seuraavaksi esittelen.

Tykkään keittoruuista paljon. Ja varsinkin jos keittoon lurauttaa vielä kermaa, niin yleensä keitosta kuin keitosta tulee todella hyvää. Kuuman keiton kaveriksi kun vielä voitelee tuoreelle leivälle reilusti voita ja ison nokareen juustoa, niin kyllä kelpaa ähkyssä maata loppuilta sohvalla (juuri sitä mitä teen tällä hetkellä).

Tämä keitto valmistetaan kylmäsavulohesta, jota rakastan. Söisin kylmäsavulohta vaikka joka päivä, se on niin hyvää. Ja juuri tuo kylmäsavulohen maku ja tuoksu antaa tälle keitolle sen täydellisen lisän, mikä tekee siitä perinteistä lohikeittoa parempaa.

Kylmäsavulohikeitto

2 Sipulia
6 Perunaa
4 Porkkanaa
250-300g kylmäsavulohta
Tilliä
1 purkki kermaa
Suolaa
Pippuria

Kuullota pieneksi viipaloitu sipuli voissa kattilassa, lisää joukkoon pieneksi kuutioitu/pilkottu porkkana ja peruna. Lisää sopivasti vettä ja anna kiehua, kunnes peruna ja porkkana alkaa olla omaan makuun sopivan kypsiä. Lisään yleensä ihan tilkan tässä kohtaa herbamare suolaa keitinveteen, mutta ei se pakollista ole. Kun peruna ja porkkana alkaa olla suuhun sopivia, lisää joukkoon saksilla pieneksi saksittu (tai vaikka veitsellä viipaloitu, mutta saksilla nopea ja näppärä) kylmäsavulohi, kerma ja tillisilppu (jonka senkin saksilla saksin pieneksi). Anna kiehahtaa ja mausta tarvittaessa suolalla ja lisää pippuria. Kylmäsavulohi on aika suolaista, joten aina ei tosiaankaan tarvitse lisätä suolaa ollenkaan. Ja tosiaankin, laita oman maun mukaan sekä kala että kasvikset määrältään, nuo taisi olla määrät mitä laitoin tämän päivän keittoon, kalaa oli 300g, muut meni muistaakseni noilla määrillä.

Tämä kermaisen savuinen keitto on meidän ehdotonta herkkua, ei kauaa kulu että kattila on syöty tyhjäksi. Siihen vielä keiton kylkeen tosiaankin jo alussa mainittu tuore leipä reilulla voilla ja juustonokareella, niin kyllä kelpaa ruokaähkyssä maata syönnin jälkeen.

Maista ja (toivottavasti) ihastu.

Second handia, alpakkaa ja revenneitä housuja

2.2.2020 ~ marinsilmin ~ 6 kommenttia

Todella mielenkiintoinen ja vilkas tammikuu takana, aivan uskomatonta, että jo 1 kk eletty vuotta 2020. Aika menee kuin iltamissa, kuten veljelläni on tapana sanoa. Me olemme saaneet meidän Varkauden toimistolle lisää henkilökuntaa tammikuun aikana, kun meillä aloitti työnsä yksi devaaja ja yksi designer. Ihana nähdä, kuinka Savon toimistomme kasvaa ja kehittyy. Uudet toimitilat tulemme kyllä tarvitsemaan jossain vaiheessa, mutta vielä hetki pärjätään meidän nykyisessä toimistossa. Tänä talvena olen enemmän Savon suunnalla kuin Vaasassa juuri siitä syystä että toimistomme kasvaa siellä.

Marin_silmin-1090

Marin_silmin-1073

Lisäksi tammikuussa on tapahtunut paljon muutakin ikimuistoista, mm. asiakastapaamisessa revenneet housut, ai hyvänen aika. Kuvan housut eivät liity tapahtumiin millään lailla, ne ovat ihan ehjät. Olin pari viikkoa sitten Helsingissä pitämässä tiivistä ja vauhdikasta asiakaspäivää ja kesken päivän, tapaamisten puolivälissä vanhat nahkahousuni repesivät persuuksista. Siinä ihan pokkana tapaaminen loppuun, ja taksiin istuutuessani kuulin vaan kun housut rusahtivat lisää… Onneksi oli pitkä takki päällä ja taksilla äkkiä hotelliin housujen vaihtoon (onneksi olin useamman päivän reissulla ja vaihtovaatteet mukana) ja seuraavaan tapaamiseen. Huh. Päivän päätteeksi halusin kyllä sitten uudet nahkahousut revenneiden tilalle ja marssin ensimmäiseksi Andiataan ja ostin niiiiiiin ihanat ja hyvät nahkahousut, että olen niitä melkein yötä päivää käyttänyt. Sellaiset upeat mattaiset pinnaltaan ja niin pehmoiset ja vielä kuminauhavyötäröllä. Esittelen ne vielä teille myöhemmin.

Minun piti kyllä kirjoittaa teille second hand ostoksista, eikä mistään revenneistä housuista, mutta saittepahan toivottavasti edes nauraa vähän työreissuilleni. Asukuvassani näkyvästä asusta takkia, vihreää huivia ja hanskoja lukuunottamatta kaikki muu on ostettu second handina. Olen ennenkin kirjoittanut, että nautin, kun löydän jotain laadukasta, itselleni sopivaa vaatetta ja asusteita second handina, sillä sellaiset on usein aivan huippuja löytöjä. Ja usein vielä huomattavasti edullisempaan hintaan kuin alkuperäinen hinta. Ja tällöin vaate pääsee käyttöön, usein vuosikausiksi eteenpäin, eikä päädy rättijätevuoreen. Toisen roska on todellakin toisen aarre. Hyvät second hand löydöt ilahduttavat itseäni kyllä joka ikinen kerta, kun laitan vaatteen päälle ja ihmettelen, miten joku on voinut luopua aarteestaan.

Marin_silmin-1095

Marin_silmin-1103

Kuvan neule on Louis Vuittonin miesten malliston todella laadukas ja hyvin leikattu neule. Kuvittelin että se olisi tullut puolisolleni käyttöön, mutta koko oli sen verran pieni, että siitä tulikin minun neule. En mielestäni ole miesten L kokoa, mutta kerrankos sitä. Second hand löytö, loistavassa kunnossa ja hinta edullinen. Housut olivat myös löytö eräältä fb kirppikseltä. Täysin uudet, vielä laput kiinni, Acnen villasekoitehousut kuudellakympillä. Täydellinen istuvuus, kuminauhavyötärö (oujes!), laadukas kangas. Tykkään nykyään käyttää tuollaisia leveälahkeisia housuja ja vastaavanmalliset Chanelin versiot saavat nyt välillä levätä kaapissa, kun on toiset samanoloiset versiot olemassa. Kilometrin mittaiset lahkeet lyhennytin ompelijalla persjalkaiseen suomalaiseen runkooni sopiviksi.

Fendin peekaboo laukku on myös käytettynä ostettu, paljon pidetty ja rakastettu. Oli pitkällä tauolla vaatehuoneessani ja tuntuipa kuin olisi ottanut täysin uuden laukun käyttöön, kun vaihdoin vielä pitkän hihnan Karl Lagerfeldin hihnaan. Chanelin brooch tuli laukkuystävältä minulle ja Wangin nilkkurit löysin myös joltain fb kirppikseltä.

Uutena ostettu on tuo Uniqlon kevyttoppis, joka on kyllä täydellinen. En yhtään ihmettele miksi niitä kehutaan niin paljon. Menee olemattoman pieneen tilaan, on lämmin ja siisti. Kulkee minulla koko ajan matkalaukussa mukana reissuissa. Lisäksi uutena on ostettu tuo upea Alpan vihreä alpakkahuivi. En tiennytkään kotimaisesta Alpa merkistä, ennen kuin törmäsin netissä johonkin artikkeliin heistä ja heidän tuotannostaan ja firma sijaitsee vielä vanhassa kotikaupungissani Jyväskylässä. Päädyin selailemaan heidän verkkokauppaansa (miten ihania neuleita) ja rakastuin verkkokaupasta löytyneeseen vihreään jätti-isoon alpakkahuiviin. Huivi oli toistaiseksi loppu, ja koska olin kehittänyt siitä itselleni pakkomielteen (niin tyypillistä!), otin yhteyttä Alpaan ja he etsivät huivin minulle jälleenmyyjiltään ja kaupat hoidettiin sitten etänä ja sain huivin nopeasti kotiini. Huivi on todella iso, sitä voi käyttää halutessaan vaikka vilttinä. Sävy on sellainen ylellisen (vihaan sanaa ylellinen, yäk, ja silti käytän sitä nyt) vihreä, todella kaunis sävy ja materiaali on aivan mieletön. Niin pehmoinen, ei kutita, lämmittää, muttei hiosta, ah. Joskus on pakko päästä testaamaan myös Alpan neuleita. Ihan mieletöntä että Suomesta löytyy tällaisia merkkejä.

Marin_silmin-1102

Marin_silmin-1081

Niin, ja tällä viikolla vihdoin kävin siellä kampaajalla, edellisestä käynnistä kun oli jo yli 5 kuukautta. Sanoin, että leikataan nyt reilusti lyhyttä ja kampaajani otti koneen käteen ja ajoi sivut ja takaosan koneella lyhyeksi (yyh, pipo jää sänkeen kiinni), ”harvensi” ja lyhensi päällisosan kasan ja tataa, siinä se nyt on. Kuulemma kuuden kuukauden takuulla, jos puolisoni siistii niskavillat. Päällisosassa on lisäksi hieman vaaleaa kylmää raitaa, mutta muuten tukka onkin omaa sävyä. Nyt on siis kesätukka 2020, enää puuttuu se kesä. Mutta tällä ajanjuoksulla kesäkin on jo nurkan takana.

Miten sinun helmikuu on alkanut?