Kotona

Marin_silmin-0632

Marin_silmin-0687

Marin_silmin-0623

Marin_silmin-0647

hattu Bugatti / toppi Theory / culottespants Michael Kors / laukku, aurinkolasit ja espadrillokset Chanel

Vihdoinkin olen kotona Vaasassa. Reilut 3,5 viikkoa olen viettänyt reissu-Kyllikin elämää ja olipa ihana eilen illalla saapua pitkästä aikaa kotiin.

Tällä hetkellä taistelen pyykkivuoren kanssa, käyn läpi satoja valokuvia ja iltapäivällä käyn treffaamassa ihania naisia ja samalla pakko päästä Marco Polon pizzalle (on ollut ikävä niitä pizzoja!!) sekä hakea Anemonesta kukkia kotiin. Ruokakauppaankin olisi mentävä, sillä jääkaapissa on tällä hetkellä ainoastaan valo ja voipaketti.

Pahoitteluni siitä että blogi on ollut kovin hiljainen. Mökillä jouduin taistelemaan läppärini kanssa kuvien käsittelyssä, milloin kone kaatui, milloin värisävyt muuttuivat ihmeellisiksi, joten päätin, että postailen sitten vasta kotoa, kun on hyvä kone millä käsitellä kuvat. Postauksia on jonossa vino pino, kuvia useita satoja, joten nyt niitä postauksia sitten alkaa tippua. Iso osa ruokaan liittyviä, sillä en ole oikein lomalla muuta tehnyt kuin syönyt. Huomenna postaan niistä Nizzan ravintoloista ja sitten hypätäänkin jo Tallinnan ruokatarjontaan. Olin nimittäin edeltävät viisi päivää Tallinnassa syömässä hyvin ja hemmottelemassa itseäni. Maanantaina olin yli viisi tuntia erilaisissa hoidoissa kun puolisoni oli töissä ja oli melko rentoutunut nainen niiden hoitojen jälkeen. Sitä ennen oli nimittäin kävelty joka päivä n. 20.000 askelta, joten kyllä kaipasi jo vähän hierontaa ja hoitoja.

Marin_silmin-0637

Marin_silmin-0673-2

Marin_silmin-0657-2

Marin_silmin-0689

Asukuvat ovat myös Tallinnassa otettuja. Heti erään ihanan laukkuostoksen jälkeen nopeasti napattuja. Laukusta on muuten kuva instassa (@marinsilmin) ja esittelen sen vielä blogissa erikseen, on se niin kaunis ja uniikki löytö.

Nizzan jälkeistä asua

_DSC0464 (2)

_DSC0477 (2)

_DSC0469

Reissusta selvitty hengissä. Ihan hirveästi ei kuvamateriaalia kyllä matkalta kertynyt, sillä kyllä se vaan tahtoo tyttöjen reissuilla kamera unohtua kokonaan. Insta kyllä päivittyi matkan aikana, joten toivottavasti seurailit sitä (@marinsilmin).

Takana on erittäin vauhdikas lomamatka, jonka aikana on syöty erittäin hyvin, juotu rosee -kiintiö täyteen ja shoppailtukin ihan riittämiin. Ja syöty sanatkin monta kertaa, aika selkärangatonta touhua tuntui välillä olevan. Kuinkahan monta kertaa sanoin reissun aikana, että ainakaan tuota minä en enää osta ja loppujen lopuksi sitten ostin. No, aika monta kertaa, hups. Kuohuvalla saattoi olla osuutta asiaan.

_DSC0453 (2)

_DSC0470 (2)

_DSC0479 (2)

Käyn ensi viikolla paremmalla ajalla reissukuvia läpi ja teen niistä ainakin pari postausta (asukuva, Monaco ja muutama dinnerisuositus), joten sitä ennen tämänpäiväistä asukuvaa, kun kävin täyttämässä mökin jääkaapin ruualla. Sillä nyt on todellakin vaihtunut kivat dinnerit, mekot ja korkkarit sitten ihan johonkin muuhun. Olen nyt tyttöjen kanssa ihan keskenään (ensimmäistä kertaa ikinä, jännittää!) mökillä seuraavan viikon ja teen mökkitöitä. Maalaan, teen puutöitä, pesen mattoja ja ikkunoita. Se siitä glamourista, hiki päässä saa töitä tehdä verkkarit jalassa. Ja nautin ihan jokaisesta hetkestä, siitä että saan olla erakkona yksin saaressa ja siitä että saan tehdä ruumiillista työtä ja nähdä kätteni jäljen samalla. Edes autoa ei minulle jätetty, vaan yksin hylättiin tänne saareen. Tai noh, vene sentään jäi minulle, että rantaan pääsen tai jospa vaikka soutaisin kaupunkiin ensi viikolla.

Ja asussa muutama uusi juttu, uudet tiimikengät Nizzasta ja rinnassa brooch. Kumpainenkin Chanelin alennusmyynnin tiimellyksessä löytyneitä. Ko. paikan johtajalla oli kyllä niin loistava kyky löytää omanoloisia juttuja ja ihan huikea tyylitaju oli kyllä hänellä itsellään. Huh, mikä daami oli hän.

_DSC0468 (2)

_DSC0459 (2)

alupaita Samsoe&Samsoe / farkkupaita Levis / silkkihousut Whyred / kengät, brooch, kello Chanel / laukku ja rannekoru Hermès / aurinkolasit Prada

Mutta nyt minä rupean ruokkimaan tytöt ja paketoimaan Marsan jalkaa taas pakettiin. Meillä on aamulla tiedossa eläinlääkärireissu. Toivottavasti ei tarvitse sinne sentään soutaa.

 

 

Vauhdikas loman aloitus

_DSC0326 (2)

Huhheijaa ja terveisiä Helsinki-Vantaan Hiltonista.

Oli melkoisen vauhdikas loman aloitus eikä taida olla jälkipolville kerrottavaa, tosin eihän sitä meillä olekaan, huh. Perjantaina kun toimiston oven painoin kiinni, suuntasin uljaan ratsuni nokan kohti Jyväskylää rakkaan serkkuni luokse, josta lauantaina jatkoimme matkaamme kohti Tamperetta. Tampereelta kohti Hämeenlinnaa ja tietenkin Gunnareiden keikkaa.

Sen verran täytyy kyllä omalta osaltamme sanoa, kun lehdissä on kirjoitettu niin paljon niin jonotus- kuin kaljaraivostakin ko. keikan osalta, että meillä meni kaikki erinomaisesti! Jonotimme alueelle sisään vajaa puolituntia ja jonot liikkuivat hyvin. Siitä suunnistimme suoraan anniskelualueelle, jonne unohduimme koko illaksi. Vessajonoja ei ollut ollenkaan koko illan aikana, kun ei jäänyt ensimmäisiin vessoihin ja yhdessä vaihdeessa juomapisteille kertyi pitkä jono. Senkin ratkaisin niin, että jonon hänniltä kävelin jonon ekaksi ja ystävällisesti kysyin jonon ensimmäisiltä mitä he haluavat ja kuittasin heidän juomat ja tilasin omat siinä samalla. Ehkä vähän kalliita juomia tuli, mutta ei tarvinnut jonottaa ollenkaan. Itse keikka alkoi kuulemma tunnin myöhässä mitä en tajunnut ollenkaan, koska aika suorastaan lensi hyvässä seurassa. Keikka itsessään oli erittäin hyvä, olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin Axl veti vielä biisejä ja hyvässä vireessä tuntui koko bändi olevan. Ruokaakin sain suoraan kävelemällä tiskille ja se oli hyvää. Ainoa raivo mitä itse todistin, oli keikan jälkeen kun jonotimme Tampereen Onnibus -jonossa. Helsingin jono tuntui olevan täynnä tyytymättömiä ihmisiä ja tuntui todella pahalta kuunella sitä raivon ja haukkumisen määrää mitä he suolsivat Onnibussin henkilökuntaa kohtaan. Tampereen jonossa vallitsi hyvä tunnelma ja kotimatkalle pääsimme sitten aikanaan, ja sillehän ei kukaan voi mitään jos lähtö myöhästyi (koska mm. keikkakin venyi). Eli osaltamme kaikki hyvin, mitä nyt unohdimme serkkuni Hämeenlinnaan kun itse menimme Tampereelle, mutta sekin tarina päättyi loppujen lopuksi onnellisesti.

Eilen muutaman tunnin yöunien jälkeen suuntasimme yhdeksi yöksi mökille ja näin vihdoin tytöt viikon erossa olon jälkeen ja tänään matkustin sitten jo Helsinkiin ja aamulla hyppään Finnairin sinivalkoisille siiville kohti Nizzaa.

_DSC0331

_DSC0322 (2)

Ja unohtakaa kaikki ne postaukset mitä olen kertonut käsimatkatavaroilla matkustamisesta. Kuten kuvista näkyy, rouvalla on tavaraa ihan kahden matkalaukun verran ja perillähän ollaan peräti perjantaihin saakka. En vaan saanut alkuperäistä plania toimimaan käsilaukkujen suhteen, joten jouduin pakkaamaan reissuun lähtevät käsilaukut käsimatkatavaralaukkuun, koska en uskaltanut pakata niitä ruumaan menevään laukkuun. Joten nyt on tilaa shoppailla Chanelin alemyynneissä 😉

Kuullaan seuraavan kerran Nizzasta. Jos en ennätä blogia päivittämään (kuvaan ainakin paljon materiaalia), niin seuratkaa instaa, päivitän sitä varmasti ahkerasti (@marinsilmin).

Kynsisaksilla leikattu otsatukka, lampaita, mummokalsarit ja kiihdytyskaistoja

Marin_silmin-6756

Mitä tapahtuu kun laitetaan 700 innostunutta, aktiivista ja itsensä kehittämisestä kiinnostunutta ihmistä Lahteen viikonlopuksi?

No vaikka mitä!

Jestas mikä viikonloppu takana. Eipä tiennyt tyttö mihin lupautui mukaan kun lähti Nuorkauppakamarin vuosikokoukseen elämänsä ensimmäistä kertaa. On kuulkaa koettu niin paljon kaikkea ettei meinaa kestää pää mukana. On ollut mielenkiintoisia seminaareja, juhlagaalaa, juhlia, ruokaa, juomaa, hieman niukasti nukuttuja yöunia, uusia ystävyyksiä, epätasainen uusi otsatukka (leikkasin ystäväni kynsisaksilla kesken lauantain seminaaria) ja vaikka vallan mitä! Ei muistakaan enää mitä kaikkea. Mutta ennen kaikkea, kaikkea hyvää ja positiivista ja nauramista (itselleen ja vähän muillekin).

Marin_silmin-6765

Marin_silmin-6775

”Olen ennemmin mulkku kuin lammas.” Näin luki Ferroplan Oy:n toimitusjohtajan Minna Patosalmen lauantaisen esityksen yhdellä slidella, mulkku-kortti -otsikon alla. Vaikka tämä suorasukaisuus niin paljon naurattikin (firman metallimiehet arvostavat varmasti enemmän suorasukaisuutta kuin pinkkiä ja happyhappyjoyjoyta) kuulijoita, ajatus tuon lauseen taustalla on harvinaisen selvä. Täytyy olla valmis ottamaan ja kantamaan vastuuta ja tekemään tiukkoja ja vaikeitakin päätöksiä heti, eikä joskus tulevaisuudessa. Koska lampaat eivät saa mitään aikaiseksi. Sain siis vahvistusta jatkaa omalla hyvällä linjalla myös tulevaisuudessa 😉 . Instagram seuraajani taisivatkin huomata tämän vilahtavan myös instafeedissäni (@marinsilmin). Nykyään aika harvoin erilaisten puheenvuorojen jälkeen alkaa hyrrä pyöriä päässä tällä intensiteetillä kuin mitä se nyt tekee. Tämänhetkiseen ajankohtaan ja omaan maailmaan erittäin osuva sisältö. Nyt vaan täytyy työstää pääni sisäinen kaaos järjestykseen ja viedä tietyt asiat käytäntöön. Heti.

Lauantai-illan juhlagaala oli upea ja hieman kiireellisellä aikataululla tilattu iltapukukin saapui ajoissa ja oli just eikä melkeen. Tilasin siis pukuni pääsiäisenä ja onneksi se saapui keskiviikkoaamuna, kun perjantaina oli lähtö Lahteen. Tuli lisäksi tanssittua jalat kipeiksi livebändin tahdissa, joten melko onnistunut ilta. Ja perustimme myös bändin, MC mummokalsarit. Keikkoja voi alkaa alustavasti buukata vaikka tämän blogin kautta. Musagenre on vielä vähän auki. Ehkä suomiräpin ja rockin yhdistelyä?

Marin_silmin-6750

Marin_silmin-6758

poncho Balmuir / kauluspaita ja nilkkurit Samsoe & Samsoe / nahkahousut Massimo Dutti / huivi, rannekorut ja laukku Hermès / aurinkolasit Chanel

Eilen kotimatkalla olikin sitten melkoisia naurukohtauksia ja muiden ajosuoritusten arvostelua. Oli kuulkaa ohituskaistoilla melkoiset kiihdytyskilpailut meneillään. Ennen ohituskaistaa ajettiin selkeää alinopeutta, mutta kun kiihdytyskaista alkoi, samaiset teiden ritarit kiihdyttivät roimaan ylinopeuteen… Yritäpä siinä sitten ohi. Onneksi ei ollut minnekään kiire eikä omassa ajotavassa ollut mitään huomauttamista :).

Pakko vielä kertoa että nämä kuvat tulivat minulle todella kalliiksi. Puolisoni lupasi kuvata nämä kuvat, jos suostuisin kesällä melomaan kajakilla jonkun reissun hänen kanssaan. Hädän hetkellä suostuin. Viime kerralla kun vastaavaa yritettiin, heittelin melat menemään järveen, kun hermostuin jatkuviin ohjeistuksiin. Saa nähdä miten käy ensi kesänä, täytyy varautua uimaan rantaan.

Aivan mahtavaa viikkoa kaikille! Tällä viikolla juhlitaan blogin 1-vuotissynttäreitä.

Sunnuntain asua

Marin_silmin-6242

Marin_silmin-6245

viitta Balmuir / nahkahousut Massimo Dutti / silkkipaitis Delicatelove / kengät Terhi Pölkki / huivi Hermès / laukku Loewe / aurinkolasit Prada / Alma & Marsa kuvausrekvisiittaa

Olin viikonlopun Savossa, sillä juhlimme sunnuntaina kummityttöni syntymäpäiväjuhlia ja lisäksi vein puolisolle seuraavan matkalaukun uutta reissua varten ja otin edellisen reissun matkalaukun kyytiini kotiin vietäväksi (ja pestäväksi). Aika ajoin tämä meidän elämä on melkoista säätämistä, mutta onnistui ne ”treffit” onneksi näin mökilläkin. Ja toinen sai uudet vaatekerrastot mukaansa ja minä kotiin pyykkiä.

Synttärijuhlat olivat erittäin onnistuneet, kummityttö sai paljon haluamiaan lahjoja ja vieraat ruokittiin herkuilla ihan vatsat täyteen. Lisäksi päivän sympaattisin juhlija oli kyllä melkein kalju rotta, Kiki, josta löytyykin kuva minun instasta (@marinsilmin), kannattaa käydä kurkistamassa kuva tuosta söpöläisestä.

Marin_silmin-6264

Marin_silmin-6275

Asusta muutama sana. Minua häiritsi ihan hirveästi, että minulla oli keltavoittoinen huivi ja vihreä laukku, kun rouva ei ollutkaan nyt niin matchy matchy, kuin olisi halunnut. Vihreävoittoinen huivi oli kyllä mukana, mutta se riiteli niin paljon hopeanhohtoisen paidan kanssa, joten kun keltaisessa huivissa oli harmaata, laitoin sen. Liekö ketään muuta tuollaiset asiat vaivaa, mutta itseäni ärsyttää omissa asuissa tuollaiset seikat.

Niin, ja tuosta paidasta on kyllä niin hauska tarina kerrottavana, harmi kun se ei näy kuvissa tuon paremmin. Viime syksynä, ihanassa Fab Forty Something -blogissa , vilahti upean Marjukan päällä Delicatelove -merkkinen silkkitunika. Ihastuin siihen ikihyviksi ja Marjukka kertoi minulle maahantuojan ja otin heihin yhteyttä miten saisin tuollaisen upean silkkitunikan myös itselleni. Tunika löytyi eräästä helsinkiläisputiikista ja kaupat tehtiin heti. Ja kun tunika sitten loppuviimein saapui luokseni, ei naurusta meinannut tulla loppua, sillä minun päällä tuo tunika ei ollutkaan kovin ilmava ja pepun peittävä tunikamalli vaan ihan rehellinen paitis ja vähän lyhyenläntäkin vielä. Näin ne vartalot on erimallisia ja minä tällaisena pitkäselkäisenä perinteisenä persjalkaisena jäin sitten nuolemaan näppejäni. Tosin, tunika on ihan jees myös paitana, mutta ensi kerralla voisin uutta merkkiä haaliessani sovittaa ensin.

Vaasassa on tällä viikolla Energy Week, joten katsotaan miten ennätän blogia päivitellä, yritän ainakin saada sen Esse probioottinen ihonhoitosarja -postauksen valmiiksi ja mahdollisesti jotain uuttakin saatan teille vähän vilauttaa… 😉

Marin_silmin-6274

Kuulemiin!