Levillä ollessamme kävimme muutamaan otteeseen myös Ylläksellä. Ihastuin ensimmäisellä kerralla valtavan paljon Ylläksen kauneuteen, joten päätimme tehdä reissumme aikana myös päivävaelluksen Ylläksen jylhissä, mutta kauniissa maisemissa. Päiväksi sattui vielä meidän hääpäivä, 9. sellainen, ja puolisoni yritti jankuttaa että ensi vuonna, kun 10 vuotta on yhteistä aviotaivalta takana, voisimme tehdä 10 päivän vaelluksen… Never!

Olimme käyneet edellisenä päivänä jo ajelulla Ylläksellä (kannattaa muuten ajaa Maisemareitti -osuus, on nimittäin hieno!) ja katselleet vähän reittiä etukäteen. Auton jätimme Ihmisen ringin parkkipaikalle, josta päiväreissumme starttasi. Olimme syöneet tukevasti pohjalle, joten eväänä meillä kulki banaania, sämpylät, vettä ja energiapatukat. Matkan varrella  on kyllä myös paljon nuotiopaikkoja, jos haluaa paistaa makkarat, mutta me koimme, ettei meillä ollut tarvetta, ja hyvin riitti nuokin eväät. Joten ainoastaan pieni reppu kulki mukana.

Ihmisen polulta starttasimme kohti Varkaankurua aika perinteisissä Lappi-maisemissa ja Varkaankurun ”vesiputouksella” reitti jakautuu moneen suuntaan. Me jatkoimme sieltä eteenpäin ja lähdimme hiljalleen nousemaan ylöspäin (Kesängin keidas kylttejä seuraten). Mitä enemmän ylöspäin kävelimme, sitä enemmän maisemat alkoivat jylhenemään ja muuttumaan karuiksi kalliomaisemiksi. Kartassa näkyvät punaiset osiot pisteiden päällä ovat sen vuoksi, että ne ovat hieman vaativimpia kävellä. Tällä osuudella ne tarkoittivat pitkospuita kivikkojen päällä. Ihastelin ja huokailin maisemia moneen otteeseen ja olin niin onnellinen, että päätimme valita juuri tuon reitin.

Kun kallio-osuus oli kävelty, tulimme jälleen risteykseen, josta edelleen jatkoimme Kesängin keitaan mukaan ja sitten alkoikin kiva vihreä metsäosuus, jossa meitä tuli vastaan yllättävän paljon eläkeläisiä ja sisäinen mummoni hykerteli onnellisena. Kun metsäosuus oli reippailtu, saavuimme järven rannalle, josta lähdimme edelleen Kesängin keitaan suuntaan ja matkalla meitä vastaan tuli muutama porokin. Maisema muuttui suoalueeksi ja aivan erinäköiseksi. Kesängin keitaalla pysähdyimme hetkeksi ja koska siinä oli kahvio, päätimme ottaa piccolopullon kuohuvaa hääpäivän kunniaksi ja puoliso söi vielä poroletun. Keliaakikoille tiedoksi, että kahviossa on myös gluteenitonta suolaista ja makeaa tarjolla, mutta minä jätin väliin, kun ei ollut nälkä. Kesängin keitaan yhteydessä on myös vessat.

Kun sekä nestettä että ruokaa oli tankattu, jatkoimme kohti Pirunkurua. Pirunkurun kohdalla oleva punainen vaativa-osuus merkintä on siinä syystä. Siitä nimittäin alkoi koko reissun erittäin puuskuttava ja hikoiluttava osio. Nousimme todella jyrkkää rinnettä ylös, joka muuttui vielä irtokiviksi ja kävellä piti todella varovaisesti, ettei kivet luisu jalkojen alta pois. Nousu on vielä yllättävän pitkä ja toistan vielä, hyvin jyrkkä. Ohitimme useita seurueita jotka huilasivat matkalla ja itsekin piti ottaa happea moneen otteeseen. Lisäksi yksi miespoloinen oli matkalla ison rinkan kanssa, saattoi olla aika kova nousu painavan rinkan kanssa. Mutta kun rinteen pääsee ylös, avautuu henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Kesänkijärvi (jonka juurelta alat nousta), Ylläksen jylhät maisemat, metsää. Niin kaunista. Pirunkurun päällä oli oppilaitosryhmä ja paljon pieniä lapsia. On varmasti ollut opettajilla peräänkatsomista heidän kanssaan, jos he nousivat rinteen ylös.

Pirunkurulta jatkoimme matkaa kohti Tahkokurua kivikkoisessa maisemassa edelleenkin irtokivien päällä kävellen, mutta enää ei tarvinnut tarpoa ylöspäin. Maisemat olivat todella kauniit. Tahkokurulla pysähdyimme syömään eväitämme ja siellä oli isot nuotiopaikat, vessat, kodat ja puuvarastot. Lisäksi siellä oli hyvin tuttavallisia lintuja, jotka tulivat syömään lapsien käsistä ruokaa, kun nämä oppilaat tarjosivat linnuille leivänpaloja. Emme tiedä mitä lintuja ne olivat, mutta todella uteliaita ja tuttavallisia.

Tahkokurun jälkeen maisema muuttui jälleen perinteiseksi Lappimaisemaksi ja kävelimme pitkähkön, mutta helppokulkuisen metsäosuuden (ja bongailin sieniä) Kellokas kylttejä seuraillen. Kun pääsimme eräälle parkkipaikalle Kesänkijärven toiseen päähän, reitti jakaantui moneen eri suuntaan ja siinä vähän aikaa mekin testailimme montaa eri reittiä että mihin ihmeeseen tästä pitäisi nyt lähteä, että pääsemme kävelemään vielä haluamamme Seitapolun haastavan osuuden. Valitsimme reitin, joka oli Kellokkaan, Kesängin keitaan ja Hillapolun suuntaan, ja se olikin sitten oikea reitti (tosin oli paljon kylttejä, jotka näyttivät kaikkia edellämainittuja paikkoja myös eri suuntiin). Kävelimme pitkospuita pitkin suoalueen yli, josta sitten pian pääsimme kääntymään reittimme viimeisen ”vaativan” osuuden, joka oli Seitapolun osuuden pitkospuut. Nousimme ne alhaalta ylöspäin, n. 1 km:n verran ja kävelimme joenvartta pitkin ja nautimme taas hieman erilaisesta maisemasta. Kun Seitapolun pitkospuut oli noustu, olimmekin jo takaisin Varkaankurulla, josta autollemme oli enää 1,3 kilometrin matka samaa reittiä jota olimme jo kertaalleen lähtiessämme kävelleet.

Reitin kokonaispituus oli n. 16 km ja taukojen kanssa kannattaa varata aikaa vähintään 5-6 tuntia, että ennättää nauttia. Me olemme puolisoni kanssa melkoisia ”pikakävelijöitä” eikä tauot olleet pitkiä ja meillä meni aikaa n. 5 tuntia tuolla reitillä. Toki kuvasimme jonkun verran reitillä ja se tietysti teki matkan tekoa hitaammaksi.

Suosittelen kyllä täydestä sydämestäni tätä reittiä. Niin paljon erilaisia maisemia, ja huikean kaunis luonto. Kyllä mieli ja sielu lepäsivät. Kannattaa kuitenkin olla suhteellisen hyvä peruskunto, varsinkin jos mielii nousta tuon Pirunkurun. Ihan rapakuntoisena en lähtisi sitä puskemaan ylös. Nyt polttelee päästä seuraavan kerran jollekin eri reitille, yön yli reissulle, tai miksei pidemmällekin. Kunhan ei sitä 10 päivää oteta.

Oletko käynyt samalla reitillä vaeltamassa Ylläksellä? Mitä tykkäsit?