Toden totta uusi normaali on astunut elämäämme. Jos joku olisi minulle sanonut jouluna, että maaliskuussa koko maailman rajat ovat sulkeutuneet, ihmiset eristyksissä kotonaan, alueita maiden sisällä eristetty, olisin nauranut ja luullut että nyt on nautittu liikaa terästettyä glögiä. Mutta enää ei naurata, ei ole naurattanut enää moneen viikkoon, jos nauratti silloinkaan.

Tilalle on tullut huoli, pelko ja väsymys. Huoli erityisesti terveydestä, läheisten, tuttavien, tuntemattomien ja omastakin tietysti. En ehkä ole sisuskaluineni se maailman tervein yksilö, joten olen kyllä monesti miettinyt että viruksen minuun iskiessä mitenkähän siinä käy. Ja pelko siitä, että riittääkö meidän terveydenhuollon kapasiteetti selvitä tästä tilanteesta.  Huoli on myös taloudellisista asioista, sekä oman yrityksen osalta, että muiden tuttujen pienyrittäjien. Olen yksi firmamme omistajista ja olen aika monta yötä valvonut ja miettinyt miten vallitseva tilanne tulee vaikuttamaan (ja tuleeko) meidän liiketoimintaamme ja millä voimakkuudella. Työllistämme yli 30 henkilöä ja huoli siitä että voi taata myös tulevaisuudessa kaikille toimeentulon on mielessä ja läsnä. IT-ala ei ehkä ensimmäisenä ole iskulinjalla, mutta jos meidän asiakkaat niin teollisuudessa kuin muuallakin vetävät hätäjarrut päälle kaikissa hankinnoissaan turvatakseen omaa kassavirtaansa, niin kyllä moni alihankkija toimialasta riippumatta on hätää kärsimässä ja vaikutukset koko kansantalouteen on varmasti mittavat. Ja taas käännettynä, jos esim. isot teollisuusyritykset eivät saa alihankkijoiltaan tuotteita/komponentteja/palveluita, niin asiat seisovat. Melkoinen mottipotti. Fiilikset markkinoilla ovat vaihdelleet juurikin hätäjarrusta, asioiden siirtämiseen ja sitten niihin, jotka puskevat kahta kovempaa asioita eteenpäin digitalisaatiota hyödyntäen ja myös niihin, joille kaikki on edelleen aivan normaalia työntekoa ja kaikki sujuu kuten tähänkin asti. Toistaiseksi all good, mutta ei tämä takaraivon perukoilta poistu, koska olemme kaikki uuden edessä ja kukaan ei tiedä vallitsevan poikkeustilanteen kestoa.

Olen kantanut huolta myös muista tutuista pienyrittäjistä (ja tuntemattomista toki, mutta tutut pienyrittäjät antavat toimialalleen kasvot). Ravintolat, kahvilat, kaupat sulkeutuvat ja toivottavasti mahdollisimman moni kestää tämän iskun. Olen ostanut ja tukenut sillä tavoin montaa tuttua pienyrittäjää, niin vaatteista, palveluista kuin ruuasta lähtien. Se on vähintä mitä voin tehdä. Tulen blogin puolella esittelemään monta suosikkiani, sillä koen sen velvollisuudekseni olla auttamassa ja tukemassa näinä vaikeina aikoina. Tuetaan kaikki toisiamme ja autetaan kaveria mäessä, niin meillä on odottamassa vielä tämän kaiken jälkeen ne tutut palvelut ja yritykset joita käyttää.

Tosiaan, kun maaliskuu alkoi, kävimme muutaman päivän pikalomalla puolisoni kanssa Kööpenhaminassa ja silloin tämä tilanne hieman orasti Pohjoismaissa. Kaikki se loman aikana koettu ilo ja kepeys oli nopeasti tipotiessään, kun arki rymähti sen jälkeen aivan toisenlaiseksi. Ensimmäisten viikkojen tunnetilavaihtelut ovat kuitenkin tasaantuneet, ja tilalle on tullut tietynlainen tyyneys. Otetaan kaikki se vastaan mitä tuleman pitää ja tehdään parhaamme. Eihän tässä muukaan auta. Minua on auttanut kummasti se, kun tilanteen alkaessa olimme mökillämme ja keskellä metsää/jäässä olevaa järveä oli ympärillä kaunis kevääseen valmistautuva luonto ja paljon pihatöitä. Ja toden totta, kun tuolla mökin alueella ei todellakaan ole ihmisiä ympärillä, niin on saanut kerätä ajatuksia omassa kuplassa ja hengitellä mökin laiturilla ja ihastella valoa. Ihastella jäähän muodostuneita kuvioita, kuunnella lintujen laulua (paitsi joutsenten kaakatus!), tehdä polttopuita, haravoida ja saunoa uudessa saunassamme nauttien lempeistä löylyistä ja puun tuoksusta. Käpertyä luonnon syliin. Olen työskennellyt mökiltä käsin ja kun puolisokin on ollut paikalla, olemme vaihdelleet työpaikkojamme ja aika usein olen työskennellyt myös mökin saunasta käsin, koska se on hiljaisin ja rauhallisin paikka.

Ja mitä tulee uusiin tapoihin tehdä asioita, niin olen seurannut ilolla miten sekä yritykset, tv-ohjelmat, kuin vaikka Nuorkauppakamaritoiminta ovat todella nopeasti ja ketterästi lähteneet tekemään asioita uudella tavalla, hyödyntäen digitalisaatiota. Fyysinen etäisyys, henkinen läheisyys on toden totta ollut läsnä, kun esim. Nuorkauppakamareiden aluevuosikokousten palkintogaalat on pidetty etänä livestriimejä hyödyntäen. On pidetty etkoja ja jatkoja etänä ja pukeuduttu parhaisiimme kun juhlittu voittajia. Sain itsekin kokea voiton huumaa, kun suureksi yllätykseni minut palkittiin meidän C-alueen (Länsi-Suomi, 18 kamaria) viime vuoden puheenjohtajaksi. Itkuhan siinä pääsi, sillä viime vuosi oli kaikesta ihanuudestaan huolimatta myös raskas ja olen onnellinen että meidän huikealla tiimityöllä tehty aktiivinen vuosi sai tunnustusta, joskin yksilöpalkinnon kautta, mutta itse koen, että se on koko kamarin palkinto. Suoritan tällä hetkellä myös HHJ-kurssia Kuopion Kauppakamarin kautta ja täytyy nostaa sinnekin suunnalle hattua miten ketterästi koko kurssi käännettiin etäyhteydellä toimivaksi ja kuitenkin läsnäolevaksi.

Tällä hetkellä olen kotona Vaasassa ja hieman jännitän miten fiilikset kaupungissa muuttuvat, kerrostalossa asuessa ja enemmän ihmisiä ympärillä. Kotona on kuitenkin ihana olla, se tuo myös omaa rauhaa ja turvaa ja iloa meillä on tällä hetkellä valtavasti, sillä meille muutti uusi perheenjäsen Ilona. Ilona on aikuinen harjakoiratyttö, joka etsi uutta kotia. Jos meidän arki asettuu uomiinsa ilman suurempia kahakoita tyttöjen kesken, Ilona jää meille pysyvästi. Kyllikki on kaikesta draamantajustaan huolimatta ottanut Ilonan hyvin vastaan, on todella utelias ja innokas. On tosin myös hyvin mustasukkainen, ei laske Ilonaa ollenkaan minun syliin, vaan heti tulee ajamaan pois, mutta eiköhän me tässäkin asiassa löydetä tasapaino. Uusi normaali.

Uusi normaali. Siltä nyt tuntuu. Nopeasti ihminen sopeutuu, koska tämä tuntuu jo aika arkiselta, fyysinen etäisyys, kotona oleminen ja perusasioiden äärellä oleminen. Pienet kauniit, mutta arkiset asiat tuovat valtavasti iloa. Tuoreen leivän tai pullan tuoksu, kukkakimppu, ruuan laitto, leikkivät koirat, luonnon heräämisen ihmettely ja valo. Valolla on ihmeellinen voima. Kun tämä kaikki on ohi, jätän menemättä tämän vuoden suunnitelluille ulkomaanmatkoille (kaikki on jo kyllä peruttu ihan Finnairinkin toimesta) ja käytän nuo eurot kotimaan matkailuun.

Kyllä me tästä selvitään, yhdessä.

Mitä sinulle kuuluu?

Kuvat ovat maaliskuun ajalta kännykällä otettuja.