Vaasassa sataa vetää. Mälsää. Kyllikki on itkenyt koko päivän rakas tennispallo suussaan ulos, mutta ei halua ulkoilla vesisateessa, joten nyt sain neitokaisen nukkumaan syliini ja kulutan aikaani blogeja lueskelemalla. Tuulannelin blogissa törmäsin hänen viime vuoden ”tilinpäätökseen”, joten ajattelin vastata samoihin kysymyksiin ja samalla summata kuluneen vuoden ja sitten startata 2020 vuoden täysillä.
Varmasti tein paljon uusia asioita viime vuonna, mutta toimin Vaasan Nuorkauppakamarin puheenjohtajana, sekä mentoroin kahta nuorta heidän uransa alkukynnyksellä.
2. Teinkö uuden vuoden lupauksia ja pystyinkö pitämään niistä kiinni vuonna 2019?
En tehnyt lupauksia, ainakaan muistaakseni, joten en muista olisinko lipsunutkaan.
Tutustuin valtavaan määrään uusia ihmisiä jo pelkästään Nuorkauppakamaritoiminnan kautta, jossa tietysti tutuimmaksi tulivat rakkaat pres -kollegat ympäri Suomen. Lisäksi työn kautta tutustuin uusiin ihmisiin.
4. Menetitkö ketään läheistä?
Tämä kysymys viittaa varmasti ihmisiin, ja siihen voin vastata onnekseni että en menettänyt. Mutta menetin elämäni koiran, Alman, ja ikävöin neitiä edelleenkin valtavasti. Vieläkin tulee itku, kun katson Alman kuvia.
5. Vuoden 2019 lempparireissu?
Viime vuoden puolella ei tainnut olla yhtään puhdasta ”lomamatkaa” ulkomaille, kaikki olivat enemmän tai vähemmän töihin tai Nuorkauppakamariin liittyviä. Mutta paras reissu oli kuitenkin elokuun lopun viikko Lapissa. Sielu ja sydän jäi sinne. Inari, maailman kauneinta seutua.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viime vuoden aikana saanut?
Toivoisin enemmän vapaa-aikaa ja aikaa itselle ja perheelle. Ja niitä kesäkanoja.
7. Vuoden mieleenpainuvimmat päivät?
5.1.2019 jolloin oli vallanvaihtojuhlat ja minun pres vuoteni alkoi.
21.1.2019 meidän Varkauden toimisto sai alkunsa.
30.1.2019 Alman poismeno
9.3.2019 ystäväni 35-vuotisjuhlat. Vuoden parhaat bileet!
2.11.2019 valinta Suomen Nuorkauppakamareiden keskusliittoon
20.12.2019 joululoman alkaminen ja tajuaminen että selvisin hengissä tästä vuodesta
8. Mikä oli suurin saavutuksesi viime vuonna?
Savon toimiston aloittaminen, ”läpimurto” ja kasvattaminen. Vaasan kamarin kasvattaminen ja vuoden läpivienti omalla arviollani onnistuneesti. Hengissä selviäminen hullusta vuodesta.
9. Tärkeä päätös, jonka tein viime vuonna?
Omassa elämässä se, että työ ei ole kaikki kaikessa ja omaa aikaa täytyy olla ja sitä täytyy ottaa. Myös muutama muu sisäinen henkimaailman juttu, joka liittyy työhön ja omaan asennoitumiseen.
10. Vuoden lempparivaate?
Jaa-a, varmasti samat vanhat nahkahousut, kuten 10 edeltävääkin vuotta, mutta jos mietitään viime vuonna ostettua lempparivaatetta, niin se Kenzon pitkä college ja asusteista ehdottomasti se LV:n reppu.
11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Matkustamiseen, etenkin autoiluun (bensaan, dieseliin, huoltoihin, renkaisiin jne.) ja ulkona syömiseen. Olin melkein koko vuoden ulkoruokinnassa, kun olin niin paljon reissun päällä, että kyökissä ei paljon touhuttu.
12. Mistä ihan todella innostuit?
Mistä ihan todella innostuin…. vaikea kysymys. Viime vuosi oli pitkälti niin kovaa suorittamista hulluilla aikatauluilla, ettei ennättänyt ihan hirveästi innostua mistään, mutta ehkä minun Nuorkauppakamaritouhu sai sen viimeisen kipinän ja syttyi liekkeihin. Vielä on muutama vuosi aikaa tätä määräaikaista harrastusta. Minähän nimittäin sanoin vielä 2018 syksyllä etten IKINÄ rupea pressaksi… nimimerkillä: nykyään keskusliitossa.
13. Asiat, jotka yllättivät viime vuonna?
Ihmiset noin niinkuin ylipäätänsä. Hyvässä ja pahassa. Eniten yllätti ehkä meidän Savon toimiston menestys, miten vauhdikasta meillä oli/on ollut alusta lähtien. Ja se, että kaikki järjestyy kun vaan päättää niin.
14. Viime kauteen verrattuna, oletko onnellisempi vai onnettomampi, laihempi vai lihavampi, rikkaampi vai köyhempi?
Luultavasti onnellisempi, ehkä yhtä onnellinen?
Lihavampi, absolutely.
Rikkaampi, etenkin henkisesti. Elämään on tullut paljon uusia rikkauksia lisää kokemusten muodossa.
15. Mikä oli suurin pettymyksesi?
En muista yhtään suurta pettymystä. Tottakai aina töissä tulee silloin tällöin hävittyä tarjouskilpailuita ja ne harmittaa sillä hetkellä, mutta sitten vaan mennään kahta kovempaa eteenpäin. Luulen myös, etten muista pettymyksiä niin herkästi jälkikäteen, kun yritän aina suhtautua positiivisen kautta ja ottaa kaikki kokemukset oppimiskeisseinä ja mennä vaan eteenpäin.
Monet asiat. Alman menetys, väsymys, muiden onnistumiset ja omat onnistumiset. SuomiLOVE livekeikka sekä Dumbo. Eli on itketty sekä ilosta että surusta. #itkijänainen
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Liikuntaa ehdottomasti. Kun on lähes asunut auton ratissa, niin kaikki liikunta on ollut hyvin minimaalista.
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Autolla ajamista, mutta siltä ei voinut välttyä viime vuonna. Ja vähemmän ulkona syömistä.
19. Miten vietit juhannusta ja joulua?
Juhannus oltiin mökillä puolison ja tyttöjen kanssa ja joulu kotona Vaasassa puolison ja tyttöjen kanssa. Eli perheen parissa hyvin syöden.
20. Rakastuitko kauden aikana?
No en mihinkään uuteen asiaan. Tai jos roihahtanut Lappi -rakkaus lasketaan niin sitten. Vietettiin muuten puolisoni kanssa 10 -vuotishääpäivääkin viime vuonna. Kai se rakkaus (tai jääräpäisyys) on kantanut niinkin pitkälle.
21. Mikä piti sinut järjissäsi?
Tämä onkin hyvä kysymys, koska välillä tuntui vuoden varrella, että sitä järkeä ei vaan enää ole tai vähintäänkin kaikki tuntui järjettömältä… Ehkä se oli se, että tiesi että tätä tehdään ”määräaikaisesti” ja että kyllä se kaaos ja vilkas elämä joskus helpottaa. Oma rauha ja mökillä olo ja puolison joustaminen auttoi kyllä myös kovasti, ei tällaista tahtia tai elämää jaksaisi jos ei olisi taustajoukot mukana täysillä tukemassa.
22. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tämä onkin oman postauksen paikka, sillä ajattelin että vuoden 2019 aikana kuuntelen kymmeniä äänikirjoja ajomatkojeni aikana, mutta sanotaanko näin, että ihan ei kuviteltu lopputulos vastannut todellisuutta 😀 . Nimimerkillä: äänikirjat on pyllystä! Mutta se paras kirja: Auschwitzin tatuoija tai Michelle Obaman Minun tarinani.
23. Mitä halusit ja mitä sait?
Halusin uutta ja erilaista arkea, tylsistyn rutiineista ja sitä sain, roppakaupalla. Sain myös vilinää ja vilskettä, haasteita ja onnistumisia. Kaikkia niitä toivoinkin, mutta en ehkä osannut ajatella kuinka paljon niitä vuoteen mahtuu.
24. Mitä halusit ja mitä et saanut?
No niitä kesäkanoja! Ja ehkä sellaista vähän rauhallisempaa arkea olisin jossain kohtaa toivonut, mutta näillä mentiin mitä oli.
25. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
En mitään. Synttärit olivat arkena, ja en juuri muutenkaan niitä ole juhlinut äitini kuoleman jälkeen (sama syntymäpäivä). Edeltävä viikonloppu oltiin työmatkalla Uumajassa ja seuraavan nukuin mökillä, joten en tosiaan tehnyt mitään.
26. Mikä oli vuoden paras leffa ja sarja?
Sarjoista ehkä Chernobyl, ja myös Game of Thrones siitä näkökulmasta, että sarja sai päätöksen. Leffoja en edes muista mitä olen katsonut tänä vuonna, oliko A Star Is Born viime vuoden leffa? Entä Bohemian Rhapsody? Kummastakin tykkäsin, mutta ei hajuakaan milloin olen ne nähnyt.
27. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisimman?
En näe mitään syytä, että yksittäinen asia tekisi elämästä parempaa tai onnellisempaa. Koen olevani ihan onnellinen näinkin niillä mitä minulla jo on. Olen joskus lukenut mainion sitaatin joka menee näin: Elämä rakennetaan sillä mitä on, eikä sillä mikä puuttuu. Niin totta.
28. Ketä kaipasit?
Almaa koko vuoden, äitiä kaipaan erityisesti kesän korvilla ja synttäreiden aikaan ja toki välillä kaipasi puolisoakin.
29. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
En osaa sanoa mikä liikutti eniten, lähinnä minua ihmetyttää, pelottaa ja tuntuu epätoivoiselta katsoa välillä tätä maailmanmenoa, sekä kotimaan että ulkomaiden osalta. Välillä tuntuu että tämä maailma ei enää tästä ainakaan enää parane.
30. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi vuodelle 2020?
- Liikuntaa lisää arkeen, vähintään 5 päivänä viikossa 10.000 askelta
- Enemmän laadukasta ruokaa
- Savon toimiston kasvattaminen lisää
- Lomailua enemmän (reissuja on buukattu jo muutamia)
- Kesäkanoja ja enemmän omavaraisuutta (kesäksi viljelylaatikot saareen ja perunat ja porkkanat penkkiin ja pieni kasvihuone)
Tällaisia ajatuksia vuodesta 2019. Vieläkin vähän pää tuntuu tahmealta vaikka melkein 2 viikkoa on pelkästään levätty ja puhalleltu. Mutta tilinpäätöksen osalta sanoisin, että roimasti jäätiin plussalle. Valtavan paljon kokemuksia rikkaampana vuoteen 2020.
Minkälaisia vastauksia sinulla viime vuodesta?