Huh, olen palannut, mutta onko täällä enää ketään?
En haluaisi selitellä taukoani, mutta avaan ehkä hieman loppuvuotta, niin ymmärrätte miksi blogi oli hetken aikaa huilitauolla. Viime postauksen jälkeen, syyskuun alusta, alkoi elämäni kiireisin jakso. Syyskuussa minulla oli yksi vapaapäivä, syyskuun viimeinen sunnuntai ja loka- & marraskuu oli samaa myllytystä ja joulukuu myös. Päivätöissä on tapahtunut niiiiiiiin paljon, on palkattu ennätystahdilla henkilökuntaa loppuvuosi, myyty mielenkiintoisia projekteja, kasvettu ja kehitytty. Ajoin Vaasan ja Varkauden väliä tänä vuonna 54 kertaa (ja siihen päälle ne kaikki muut työreissut, harrastusreissut ym.) ja olin yli 230 päivää kotoa poissa vuoden aikana. Lisäksi Vaasan Nuorkauppakamarin luotsaaminen on vienyt oman aikansa, ja myös ensi vuoden virkani, sillä jossain mielenhäiriössä asetuin ehdolle ensi vuodelle Suomen Nuorkauppakamareiden keskusliittoon ja tulin valituksi kilpailupäälliköksi, joten Nuorkauppakamarihommia on painettu kolmen eri viran osalta loppuvuosi. Siihen päälle muutama muu hallituspesti ja kahden nuoren mentorointi, niin ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia, sillä vapaa-aikaa ei kertakaikkiaan ole ollut. Joulukuussa sitten teimme vielä viimeisen rutistuksen itsenäisyyspäivän aikoihin ja olimme firman omistajaporukalla Berliinissä jumppaamassa firman strategisia asioita ja kun 2,5 päivään väännettiin yli 30 tuntia töitä, niin loppu joulukuusta menikin sitten pienessä väsymyssumussa. Mutta nyt olen (ansaitulla) joululomalla ja palaan päivätyön ääreen loppaisen jälkeen, joten halusin palata pienen hnegähdystauon jälkeen myös blogin pariin. Palaan nyt kevyesti asukuvilla, mutta palaan vielä siihen meidän Lappireissuun minkä teimme syksyllä ja jaan kokemuksia Nuortin reitistä ja ainakin yhdestä ravintolasta Inarista, mutta mennään niihin vähän myöhemmin.
Berliinissä ollessamme ennätin tehdä yhden täsmäiskun KaDeWen Chanelille, kun pojat menivät kuntosalille, niin minä kuntoilin juoksemalla Chanelille. Tuon täsmäiskun lopputulos näkyykin näissä kuvissa, eli nuo järkyttävän upeat maiharit. Painavat kuin synti, mutta ah, ovat niiiiiiiiiin ihanat. Kylläkin elämäni kalleimmat kengät, mutta halusin jotenkin muistaa itseäni tästä aivan hullusta vuodesta. Myyjänä oli todella mukava mies, joka kertoi että olivat juuri saaneet pienen erän tuota maiharia myyntiin ja nappasin heti oman kokoni. Olin bongannut ko. kengät instasta muutamaan otteeseen ja tallentanut nuo kuvat itselleni muistiin haavelistalleni ja kun onni oli myötä, niin mietin ostostani tasan minuutin. Ja niillä kävelykin käy treenistä, kun ovat sen verran painavat, joten ensi vuoden treenitkin käynnistyvät tehokkaasti maihareilla lompsimalla. Ja koska maailma on todella pieni, niin eräs tuttu suomalainen nainen oli samaan aikaan kenkäostoksilla, terveisiä vaan sinne M:lle, jos luet blogiani. Oli kiva tutustua ja vaihtaa kuulumisia.
Toinen uusi tai uudehko asia kuvissa on tuo Balmuirin kashmirneuletakki. Olen oikeastaan asunut tuossa neuletakissa siitä lähtien kun se kotiin saapui ja se on kestänyt todella siistinä. Alkuun hieman nyppääntyi, kuten kashmirilla on tapana, mutta kashmirkammalla hyvin on pysynyt siistinä. Niin pehmoinen ja helppo käyttää minkä tahansa asun kanssa, kun värinsä ja mallinsa puolesta sopii ihan mihin tahansa.
Ja tuo reppu… Se jos mikä on kasvanut selkääni kiinni. Se kulkee nykyään joka päivä matkassa mukana. Olen erittäin tyytyväinen että sen ostin, sillä olen huomannut miten paljon helpompaa tämä reissuarki on, kun reppu on aina valmiiksi pakattu ja kulkee helposti selässä eikä käsissä pyöri laukkuja. Olen saanut siitä niiiiin paljon ihastelevia kommentteja, väri todellakin pysäyttää ihmiset kommentoimaan. Laatu on myös ollut erittäin hyvä ja nahka kestävää. Tuo reppu on pyörinyt niin lentokoneessa penkkien alla, junassa, autossa milloin missäkin kolossa aivan täpötäynnä ja erittäin siistinä on kestänyt. Täytyy siis julkisesti kehua LV:n tuotteita, sillä en todellakaan ole pettynyt reppuuni ja olen ollut todella todella positiivisesti yllättänyt miten kovaa käyttöä se on kestänyt. Nyt haaveilen ehkä toisestakin repusta, niin keltainen kantojuhtani saisi edes silloin tällöin lepopäivän.
Mitä sinulle kuuluu? Oletko lomalla? Onko mieli jo uudessa vuodessa? Minulla on jo melko paljon suunnitelmia ensi vuodelle (mm. useampi pitkän matkan ulkomaanreissu) ja tietysti hektinen työarki jatkuu, mutta yritän vähän keventää arkeani reissujen suhteen ensi vuonna, sillä tällainen arki on ollut todella kuluttavaa. Ensimmäistä kertaa aion myös tehdä terveellisimpiä elämäntapa -lupauksia, sillä olen syönyt aivan mitä sattuu reissun päällä koko vuoden ja olo kaipaa freshimpää ruokavaliota ja hikiliikuntaa. Sille täytyy nyt kalenteroida oikeasti aikaa, ettei arki jatku autossa istumisella. Ja kampaajalle pitäisi päästä asap, olen käynyt viimeksi elokuussa parturissa. Pakotin puolisoni pari viikkoa sitten siistimään hiukseni ja sillä on nyt menty loppuvuosi, mutta ihan voisi oikeasti käydä ammattilaisen tuolissa istumassa.
Onpa kertakaikkiaan ihana olla takaisin blogin äärellä.
👍🏻Tervetuloa takaisin, täällä ollaan.
TykkääTykkää
Moi Satu, ihanaa kun olet vielä matkassa mukana.
TykkääTykkää
Hei, tervetuloa takaisin ! -Ihanaa, kun olet palannut nk. linjoille. Blogisi toimii erinomaisena inspiraation alustana niin arjen haasteissa kuin vapaiden hetkien haaveiluille.
Asiasta kukkaruukkuun. Olen muuttamassa Vaasaan ja olisi hienoa kuulla kaupungissa jo asuvan näkemys siitä, mistä päin kaupunkia asuntoa kannattaisi etsiä. Olisiko vinkata viihtyisää katua ym.? -Olisin kiitollinen vinkeistä.
TykkääTykkää
Hei Annukka ja kiitos paljon kauniista sanoistasi, lämmittivät kovasti sydäntäni.
Vai että Vaasaan muuttamassa, kiva kuulla. Olen ehkä nyt vähän huono neuvomaan kun välillä itsekin vähän vieläkin pihalla Vaasasta, mutta toki riippuu vähän minkälaisia asioita arvostat asumisessa. Jos keskusta ja palvelujen läheisyys ja etenkin merinäköalat ovat sinun juttusi, niin sitten varmasti Koulukatu, Rantakatu ja se suunta on juuri sinulle. Ja jos arvostaa sitten luonnonläheisyyttä, eikä haittaa mennä keskustasta kauemmaksi, niin Metsäkallio, Uusi Böle (Kivihaan takana, mikähän sen asuinalueen nimi olikaan…), Gerby (siellä tosin myös sellaisia alueita minne en muuttaisi), Purola, jne. Paljon on Vaasassa kivoja asuinalueita.
TykkääTykkää