Vuoden viimeinen

_DSC0962 (2)

_DSC0994

Vuoden viimeinen päivä, blogiteksti ja asukuvat.

Odotan jo innolla huomista, vuotta 2019. Uusi alku, ja edessä mahtava vuosi ja kaikki on vielä kokematta. Ensin täytyy kuitenkin selvitä vuoden viimeisestä, ja vaikeimmasta, päivästä. Ilotulitukset ja sydänsairas paukkuja pelkäävä pikkukoira on todella huono yhtälö, joten evakkoretki kutsui ja olemme toivottavasti mahdollisimman kaukana paukkeesta. Toivottovasti selvitään aamuun asti. En ymmärrä miksi ihmiset haluavat tieten tahtoen tuhlata rahansa taivaalle palamaan. Siksi allekirjoitinkin sen Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen, toivottavasti Suomessa ilotulitus muuttuu luvanvaraiseksi. Vähemmän ilotulituksesta aiheutuvia vammoja, eläinten ei tarvitse pelätä niin paljon, luonto kiittää ja myös luonnossa asuvat eläimet. Näimme juuri lenkillä käydessämme  kolme peuraa ja ihastelimme niiden menoa ja totesimme, ettei niitä nyt taas muutamaan päivään näy rakettien räiskeen vuoksi. Voi raukat.

_DSC0966

_DSC0991

_DSC0981

Mutta se raketeista. Päivän asussa näkyy se instastoriessa esittelemäni Part twon neule Aku&Ada -kaupan alesta. Suosittelen lämmöllä kurkistamaan ko. kauppaa, joko livenä, tai verkossa. Kauppaa pitää todella tyylitajuiset äiti ja tytär ja valikoima on mahtava. Mikä helmi Leppävirran Unnukassa, kannattaa poiketa käymään. Mutta neule, se on kiva tuollainen laatikkomallinen ja lyhythihainen. Joko poolo tai kauluspaita alle ja menoksi (toki housutkin olisi suotava pukea!) . Ja tuo kiva huivin huitula on Fendin. Ostin sen syksyllä kun kävimme puolisoni kanssa Köpiksessä. Pieni muisto itselleni. Olen käyttänyt sitä kaulassa, ranteessa (oi niitä Dingo -muistoja!) sekä toki laukuissa kahvaa suojaamassa. Muut onkin vanhoja ja tuttuja vaatteita kaapistani ja laukkupolitiikka on nykyään sellainen, että olalla kulkee aina (ilmais)kangaskassi, jossa kuljetan tavarani, tällä kertaa Marimekon. Meinasin muuten pyörtyä kun törmäsin noihin kasseihin myynnissä Zadaassa. Niistä pyydettiin kamalia summia ja tuollaisen kassin sai ilmaiseksi Marimekolta ostosten yhteydessä. Noh, mikäs siinä jos kauppa käy.

Nyt alan rakentamaan turvapesää Almalle ja annan sille rauhoittavan lääkkeen. Palataan asioille ensi vuonna. Viettäkää turvallinen ja ihana vuoden vaihde. Meillä on leffailta ja parhaat herkut: nacholautaset, nam!

_DSC0998

 

_DSC0987

_DSC0975 (2)

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.