Mitä tehdä Levillä syksyisin ja missä syödä?

Marin_silmin-0706

IMG_20180825_111652.jpg

Ajattelin että kasaan teille yhteen postaukseen vielä hieman Levi juttuja ja sellaisia asioita mitkä nyt ainakin itseäni kiinnostaisi ensikertalaisena tietää, jos menee laskettelukauden ulkopuolella paikan päälle.

Aktiviteetteja Levillä on vaikka kuinka paljon läpi vuoden. Meidän päivät olivatkin hyvin täynnä erilaista urheilullista ohjelmaa.

Mitä tehdä?

Maastopyöräily

Tunnustan heti, etten ole pyöräilijätyyppiä, mutta puolisoni on innokas pyöräilijä, joten hänen vuokseen suostuin maastopyöräilemään. Kävimme maastopyörillä ajamassa Levin ympäri. Huoneistoomme kuului polkypyörät, mutta niitä voi myös vuokrata Levikeskuksesta halutessaan. Reittejä oli paljon eritasoisia ja vaativimmat reitit olivat oikeasti vaativia. Tuntui välillä että hampaat irtoavat siinä rynkytyksessä, kun mentiin juurakoissa ja kivikoissa ja sen verran olen arkajalka että talutin kaikkein pahimmat osuudet, kun en uskaltanut niitä polkea. Mutta kivaa oli ja illalla tiesi pyöräilleensä kun reidet olivat melkoisen kipeät mäkimaastosta. Ja tuli myös bongailtua poroja matkan varrella aika paljon. Tällaisen reittikartan löysin Leviltä, johon on merkitty hyvin erilaisia reittejä.

Marin_silmin-0631

Marin_silmin-0634

Patikointi

Levillä tuli käveltyä paljon. Sen lisäksi että harrastimme porraskävelyä aina Levikeskukseen mennessämme, kävelimme myös Levin huipulle reiluun 500 metriin sekä muita kävelyreittejä. Maisemat ovat todella kauniit. Silti suosittelen kuitenkin enemmän niitä Ylläksen reittejä kunnon patikointiin. Meidän oli tarkoitus käydä patikoimassa myös Kätkätunturilla, mutta menimmekin sitten Ylläkselle. Täältä löydät mm. Levin patikointireittejä.

Marin_silmin-0700

IMG_20180826_183503.jpg

Marin_silmin-0707

IMG_20180825_142137.jpg

Elokuvat

Pakko on mainita myös paikallinen elokuvateatteri, jossa kävimme katsomassa uusimman mielensäpahoittaja leffan. Leffateatteri näyttää yhtenä päivänä viikossa elokuvia, lauantaisin. Ja tataa, siellä on A-oikeudet. Kylläpä oli kiva katsoa elokuvaa, nauraa maha kippurassa, syödä poppareida ja juoda kyytipojaksi siideriä. Leffaliput on aikuisilta 10 euroa.

Seikkailupuisto

Tämä meiltä jäi väliin, kun aika loppui kesken ja se vähän harmittaa. Seikkailupuisto oli kivan näköinen ja paikkapaikoin aika haastavan oloinen, joten varmasti tekemistä riittää radassa niin aikuisille kuin lapsillekin. Tämä täytyy käydä testaamassa ehdottomasti ensi kerralla. Täältä löydät lisätietoa ja kuvia seikkailupuistosta.

+ Golf ja kylpylä

Toki Leviltä löytyy niin golfia kuin kylpylää, mutta kumpaakaan ei tullut testattua. Kummassakin näkyi olevan paljon ihmisiä, joten varmasti hyvin suosittuja.

IMG_20180825_173828.jpg

Missä syödä?

Mennään seuraavaksi ravintoloihin, sillä ainahan sitä reissussa miettii missä käydä syömässä ja nälkä tulee joka päivä, monta kertaa päivässä.

King Crab House Levi

Täällä kävimme sekä lounaalla että syömässä hääpäivädinnerimme. Hääpäivädinner oli 4 ruokalajin kesäinen menu, jossa oli niin simpukoita, kuningasrapuja, kuin merikrottiakin. Ja aah, ne kookos-lime-inkivääriliemessä olleet simpukat, huh. Liemi oli täydellistä! Olisin voinut juoda sitä suoraan kattilasta! Myös lounas oli maittava. Paikan päällä oli myös hyvä viinivalikoima ja hyvin mätsättiin myös viinit menun mukaan. Lämmin suositus paikalle, mikäli kalat ja äyriäiset maistuvat.

IMG_20180828_192342.jpg

IMG_20180828_202431.jpg

IMG_20180828_204356.jpg

IMG_20180825_125842.jpg

Renna

Pizzaa on saatava aina paikasta kuin paikasta ja verrattava sitä Vaasan Marco Poloon. Levillä testasimme Renna nimisen ravintolan, josta sai sekä pizzaa että pastaa gluteenittomana. Puoliso söi pizzan ja meni kehumaan sen Marco Polon veroiseksi, eli sen pitäisi sitten olla oikeasti hyvää. Melkein tipuin penkiltäni kun kysyin puolison mielipidettä pizzasta ja hän sanoi, että yhtä hyvää kuin Marco Polossa, ehkä jopa parempaa… Melkoisia ylisanoja. Ja paikan gluteeniton tattipasta tryffelillä oli myös erittäin maukas, joskin annos oli jättikokoa, en jaksanut syödä kuin puolet (mutta kaikki sienet söin kyllä annoksesta). Rennan annoksista ei valitettavasti ole kuvia, kun unohdin kuvata nälissäni, söin vaan ja hotkin.

+ Rouhe (Äkäslompolo)

Ja jos olette yhtä uteliaita kuin me, ja haluatte mennä Jounin kaupalle Äkäslompoloon ihmettelemään yhtä kylähullua paikallista (Sampo Kaulanen), niin kannattaa poiketa samalla reissulla Rouhe nimisessä ravintolassa Äkäslompolossa. Me kävimme syömässä siellä ja tykättiin kovasti. Pizzoja ei saa gluteenittomana, joten söin punajuuri-sienipihvejä ja että oli maukas kasvisannos, nam. Kivasti suutuntumaa ja paahdetta kasviksissa, oikein minun suuhun sopiva annos oli.  Puoliso söi paikan bruschetta annoksen ja kehui sitä kovasti. Sinne siis Äkäslompolo reissulla nälän yllättäessä. Eikä sitten edes nähty Sampoa, olisin käynyt ottamassa hänen kanssaan selfien.

IMG_20180827_140529.jpg

Tässäpä tiivis paketti aktiviteeteista sekä meidän makuun olleista ravintoloista. Toivottavasti näistä on sinulle hyötyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.