Olen hurahtanut keltaiseen, kuten kuvista näkyy. Kaikki alkoi tuosta keltaisesta huivista, jonka jälkeen Levillä piti saada joku sporttinen huppari ja kaiken kruunasi tuo Samsoen todella räikeä keltainen college. Mutta hei, tuo keltainen jatkaa myös keväällä. Terv. muotitietoinen.
Olen tuskaillut ajankäytön kanssa. Kalenteria täyttää päivätyön lisäksi niin reissut, kuin mieluisat projektitkin. En tiedä olenko kertonut, mutta olen mukana Vaasan Nuorkauppakamarissa ja vedän tänä syksynä muutamaa mielenkiintoista projektia ja aikaa niihin kuluu kyllä reilusti. Sen lisäksi meillä kotona on ollut nyt vieraita asumassa sekä viime että tällä viikolla ja heidän kanssaan on tullut touhuttua kaiken näköistä. Ja Kyllikkiäkin pitäisi kouluttaa yhteiskuntakelpoiseksi, mutta se tuntuu olevan yhtä toivotonta kuin minun oppiminen puhumaan kiinaa.
Olen vihdoin kerännyt syksyn satoa talteen. Ihan hävettää kertoa, mutta unohdimme pakastaa mansikoita ja mustikoita talven varalle. Nyt olen kuitenkin (tänään!) keitellyt meille omena-raparperi-kanelihilloa talven varalle, kerännyt ensimmäisiä sieniä ja suunnitellut viikonlopulle sieniretkeä. Olin niin onnellinen viikonloppuna kun löysimme reilusti herkkutatteja, että juoksin kuin hirvenvasa pitkin metsiä ja itkin kannon nokassa. Olen suhtautunut aina melko todella intohimoisesti sienestämiseen.
Olen hämmästellyt työkaverin puutarhassa kasvavia viinirypäleitä. Wau.
Olen istunut joko auton ratissa tai pelkääjän paikalla muutaman viikon sisällä tuhansia kilometrejä. Onneksi uusi auto on tosi kiva ja kaupunkiajot on ihan mahtavaa ajaa sähköllä, mutta ihan hetkeen en kyllä jaksa kovin pitkiä matkoja ajella.
Olen ihmetellyt mitä huulilleni on tapahtunut. Ne ovat jatkuvasti rutikuivat, siis ihan halkeilevan kuivat, eikä mikään tökötti auta niitä kosteutumaan. Ne alkavat olla jo hirmuisen kipeät. Vinkkejä, kuinka saada superkuivat huulet takaisin kuntoon?
Olen fiilistellyt Lappia ja sitä myötä halunnut yksinkertaistaa. Olen laittanut paljon tavaraa pois, ja sitä kautta saanut jo paljon sisäistä rauhaa. Vielä kun taklaan tuon ajanhallinnan mörön, niin sitten alkaa olla fengshuit kohdallaan.
Olen nauranut mitä kummallisimmille ilmoituksille. Tuohon kahvilaan meillä ei olisi Kyllikin kanssa asiaa, olisi ikuinen porttikielto.
Olen koukuttunut Fort Boyard Suomi sarjaan. Harmaa tiimi, eli Oona, Heikki ja Perttu on mun suosikkeja. Go grey go!
Mitä sinun elämään on kuulunut viime aikoina?
Oriflamen Tender Care voide pienessä vaaleanpunaisessa purkissa ihan paras! Yöksi kun sipaiset vähän huulten yli niin estää lisäksi pystyjuonteiden syntyä. t. 20 v. kokemuksella
TykkääTykkää
Mahtavaa Annukka, kiitos vinkistä. Täytyy katsoa tuo Oriflamen tuote.
TykkääTykkää
Huulikuorinta niin usein kun on tarpeen (oma suosikkini on Lushin, heillä on monia ihania tuoksuja!) ja sen jälkeen reilusti Carmexin huulirasvaa. Mikään yhdistelmä ei ole vielä toiminut superkuivilla huulillani yhtä hyvin 🙂
TykkääTykkää
Hei annen, mahtavaa, tätä täytyy testata myös. Mietin että paloiko mun huulet kesällä ja vieläkin kärsin siitä.
Mukavaa viikonloppua.
TykkääTykkää
Whamisa huulivoide on aivan superkosteuttava ja ihana tuote, niinkuin kaikki Whamisan tuotteet. Ihanaa syksyä sinulle ja noi silmälasit tuossa lähikuvassa näyttäsät sinullla upeilta.
TykkääTykkää
Hei Ritva, Whamisa! Miksi en aikaisemmin muistanut, kiitos kun muistutit, ehdottomasti testiin.
Ja kiitos silmälasikehuista, kovasti olen itsekin niihin tykästynyt.
Aurinkoista syksyä.
TykkääTykkää
Minä käytön bepanthenia kaikkiin vaivoihin, myös huuliin, jos ei enää huulirasva auta.
Mäkin oon ihan koukussa fort boyardiin. Harmaa on myös mun lemppari. Kakkosena se, jossa on salkkareista yks mies. Epäsuosikein on Eevin joukkue. Ärsytti, kun se käyttäytyi ekassa erässä niin lapsellisesti. Ei toinenkaan kisa ilman kiukuttelua mennyt.
TykkääTykkää
No kun ei edes bepanthen auta näihin. Sitä olen käyttänyt.
Joo, se Eevin käytös on ollut niiiiin lapsellinen. Se on myös mun inhokkijoukkue, vain hänen käytöksen vuoksi.
TykkääTykkää
Mä vannon Blistexin (valkoinen tuubi) nimeen! Ja tsekkauta B-vitamiiniarvot, olisiko niissä vajausta?
TykkääTykkää
Moi Marjukka, blistexia myös testattu, eikä auttanut 🤔. Mutta kiitos B-vitamiini vinkistä. Täytyy mittauttaa ne jossain vaiheessa jos ei ala mennä ohi.
TykkääTykkää