Kerroinkin eilen, että viime  viikonloppuna oli rakkaan kummityttöni, Siirin, ylioppilasjuhlat. Sain Siiriltä luvan jakaa meidän yhteiskuvan, kun mielestäni olemme siinä niin matchy-matchy samantyylisine mekkoinemme. Jäin samalla miettimään, että mitä ihmettä itselläni oli päällä 2000-luvun alussa kun itse kirjoitin ylioppilaaksi. Hetken aikaa sain aivonystyröitäni käyttää, kunnes muistin että minulla oli kaunis taivaansininen mekko, jossa oli sinisen ja beigen sävyisiä kuvioita. Mekko oli n. polvimittainen ja takaa pidempi kuin edestä ja siihen kuului samasta materiaalista oleva bolero. Ja tuo mekko on minulla edelleenkin tallessa. En ole kokeillut mahtuuko se vielä, mutta uskoisin kyllä mahtuvan.

Rakastan juhlissa ruokaa. Ja olen siitä kiitollinen, että sukulaiseni järjestävät aina myös minulle mitä makoisimmat syötävät, vaikkei todellakaan tarvitsisi. Olin niin ähkyssä Siirin juhlissa, kun mässäilin gluteenittomalla piirakalla, karjalanpiirakoilla ja munavoilla, herkullisilla salaateilla, kylmä- ja lämminsavulohella sekä vielä makealla juustokakulla. Jestas mitkä herkut. Ja koska olen perso ruualle, niin minähän tyttö syön. Jos on kerran minua varten järkätty omat jutut, niin kyllä minuun uppoaa kaikki eteen kannettu ruoka.  Ja mitä tulee juhliin ja juhlissa tarjottaviin ruokiin, niin rakastan voileipäkakkuja, etenkin kalakakkuja. Joidenkin mielestä ne saattaa olla old school, mutta mistä minä olen kotoisin, niin sieltä saa niin superherkullisia voileipäkakkuja, joten niitä usein juhlissa on. Lisäksi isäni ottaa aika-ajoin minulle viikonlopuksi oman gluteenittoman voileipäkakun, ihan vaan siitä syystä, kun tykkään siitä niin kovasti. Silloin kun äitini vielä eli, niin teimme itse usein voileipäkakkuja, se oli koko perheen juttu. Isä viipaloi leivät, minä silppusin täytteet, äitini kostutti leivän ja yhdessä täytettiin ja koristeltiin. Ja toki syötiinkin niin että napa paukkui.

Tämä teksti taitaa olla nyt oodi voileipäkakulle, mutta olkoon. Ja tästä innostuneena, tilaan mökillemme juhannukseksi voileipäkakun. Ehkä kaksikin, jos veljeni tulee kylään, hänkin nimittäin rakastaa voileipäkakkuja ja tunnistaa jopa kakkujen maun perusteella tekijät. Olen kuullut varmasti sata kertaa ensipuraisun jälkeen, että ”tämä on muuten Airan kakku”. Ihan niin perehtynyt minä en vielä ole.

Ja pakko vielä loppuun mainita, että juhlat vietettiin mummolassani. Rakastan mummolan pihapiiriä, sen runsaita kukkapensaita, ihanaa nurmialuetta, vanhoja omenapuita sekä vanhaa punaista navettaa, joka on ollut kyllä koko minun elämäni ajan ihan varastotilana. Toivon, että tuo talo ja sen pihapiiri olisi vielä jonain päivänä minun ja puolisoni, ja siellä meilllä olisi kanoja ja kissoja ja koiria ja viljelisimme omaan käyttöön kesäisin perunaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa se tuntuu kovin kaukaiselta, mutta kyllä ihmisellä pitää olla haaveita. Jotain mistä unelmoida. Mutta se voileipäkakku, se on helppo ja nopea unelma toteuttaa seuraavaksi.

Herkullisen ihanaa viikonloppua sinulle.