Yksin muttei yksinäinen

Marin_silmin-0069-3

Marin_silmin-0059-6

Tiedättekö sen tunteen, kun olet sopinut kauan aikaa sitten jonkun kivan menon ystäviesi kanssa, jota on suunniteltu innolla ja odotettu hartaasti ja juuri ennen kuin tuo sovittu meno/tapahtuma/mikälie on, tuleekin tunne, että haluaisit vaan jäädä kotiin ja olla yksin kotona, eikä oikein huvittaisi lähteä? Minulle näin käy lähes aina, vaikka odotankin näitä sovittuja menoja ja tapahtumia ja etenkin ystäviäni, mutta loppumetreillä haluaisinkin olla yksin.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka nauttii suunnattomasti yksinolosta. Minusta on mukavaa ja eheyttävää käydä yksin lounaalla, dinnerillä, elokuvissa, kaupungilla, matkoilla, urheilemassa ja viettää koti-iltoja yksin. Olen nauttinut yksinolosta niin kauan kuin muistan, lapsuudesta lähtien. Koen, että tunnen itseni paremmin, olen tasapainoisempi ja olen myös henkisesti vahvempi kun osaan ja saan olla yksin. Yksin ollessani jumppaan paljon päänsisäisiä asioita kuntoon ja kunnioitan ja annan aikaa omille jutuilleni, ajatuksilleni ja hyvinvoinnille. Kysyn usein itseltäni mitä minulle kuuluu ja toimin sitten sen mukaan. Toki on niitäkin päiviä, että haluan maata koko illan sohvalla koirat kainalossa Netflixiä tuijottaen puhelin äänettömällä, enkä vastaa kenellekään. Pelkkää pään nollausta.

Marin_silmin-0044-8

Marin_silmin-0067-7

En kiellä, ettenkö välillä katso ja kuuntele jopa hieman kaihoten menevien ystävieni elämää, kun päivät ja illat ovat täynnä jokailtaisia menoja eri ystävien kanssa, dinnereitä, skumppailtoja, after workeja, ja mitä kaikkea. Samalla kuitenkin tiedostan että vastaavanlaisella tyylillä kuormittaisin itseni todella nopeasti loppuun, koska omaa aikaa, yksinoloa, ei olisi minun henkiselle tasapainolle riittävää määrää.

Tiedostan kuitenkin yksinolossani tietyt riskit ja huomaan välilllä ikäänkuin kiikkuvani siinä rajalla, haluanko aidosti olla juuri tällä hetkellä yksin vai olenko vain jämähtänyt tottumuksesta kotiin, vaikka juuri sillä hetkellä kaipaisinkin ehkä sitä vähän aktiivisempaa menoa ystävien ympäröimänä. Lisäksi oman mausteensa tähän kakkuun tuo se, että puolisoni on ajoittain aika paljonkin reissussa. Ei toki enää niitä hullujen vuosien 300 päivää vuodessa, mutta jonkun verran kuitenkin. On siis hyvä, että osaan rakentaa arkeni siihen yksinäisyyden ympärille ja pidän sitä voimavarana, sillä jollekin toiselle se taas voisi olla hyvinkin kuluttava asia. Jatkuva yksin olo.

Vaikka vietän paljon vapaa-aikaani yksin, en ole yksinäinen. Minulla on ympärillä rakkaita ihmisiä, joiden kanssa voin halutessani viettää aikaa ja jakaa iloja ja suruja. Usein vain teen valinnan olla yksin. Koska nautin siitä.

Marin_silmin-0062

Marin_silmin-0063-4

collegepaita Cos / suorat housut Philosophy Blues Original / nilkkurit Terhi Pölkki / laukku Chanel

 

Marin_silmin-0052-5

Viihdytkö sinä yksin vai kaipaatko ympärille ihmisiä?

 

10 kommenttia artikkeliin ”Yksin muttei yksinäinen

  1. Ymmärrän niin hyvin! Kaverin puute ei saa minua luoåumaan menosta, kuten konsertista tai ulkona syömisestä, jos kukaan ei pääse mukaan (jos nyt kenellekään ehdotankaan). Ja olen tosi tyytyväinen kissojen kanssa kotona. Omaa miettimis- ja kirjoittamisaikaa tarvitsee niin paljon.

    Jaksamista eteenpäin!

    Tykkää

  2. Olipa hyvä kirjoitus! 🙂 Tähän tiivistyi paljon omiakin tuntemuksia, sillä olen myöskin usein yksin, mutten silti yksinäinen. Lapsesta asti olen tykännyt puuhastella omia juttujani. Mieheni tekee vuorotyötä ja itsellä taas on perinteinen toimistotyöaika, joten illat yksin ovat arkipäivää.

    Tykkää

    1. Hei Piia, hyvä että tykkäsit tekstistä. Meitä yksinolevia, muttei yksinäisiä, taitaa olla aika paljon. Parastahan se on, kun löytää sen oman tavan olla, mikä antaa energiaa eikä kuormita.

      Mukavaa viikon jatkoa. Ja ihania pakkaspäiviä.

      Tykkää

  3. Viihdyn myös hyvin yksin mutta liika on liikaa eli vähintään kerran viikosssa tarvitsen kyllä jotain sosiaalista menoa. Pari kertaa viikossa on se ihanteellinen itselleni mutta joka ilta en kyllä jaksaisi olla menossa.

    Usein myös, jos ei ole huvittanut lähteä, silloin juuri onkin jostain syystä ollut erikoisen kivaa! Eli kehottaisin haastamaan ja voittamaan sen oman mukavuudenhalun. Toiseksi, ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu, mitäpä, jos se onkin viimeinen kerta, kun sitä ihmistä voi nähdä?

    Toivottavasti et kuitenkaan peru sovittuja tapaamisia vain siksi, että olisi mieluummin yksin. Itse täytyy sanoa, että mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihmiset, jotka sanovat, että eivät nyt viitsikään lähteä mihinkään. Tai vielä pahempi on se, kun suoraan sanovat, että tekevätkin mieluummin jotain muuta ja vielä muiden ihmisten kanssa! Ovat kyllä aika pian entisiä ”ystäviä”. Tottakai ymmärrän, että joskus on vaikka tapahtunut jotain niin ikävää tms että tapaaminen on peruttava mutta ihmiset, jotka tekevät sitä usein, eivät ole tosiystäviä. Pitää ottaa huomioon se, että se toinen on voinut todella odottaa tapaamista ja sen järjestely on vaatinut aikamoista vekslaamista. Jos vain peruu, silloin sanoo, että minun aikani on tärkeämpää kuin sinun ja ihan sama vaikka sinun seuraava mahdollisuutesi lähteä ulos on ehkä kuukausien päästä.

    Tykkää

    1. Terve Ritu,

      Minulla yksinolo on hyvin kausiluonteista, kesäisin olen paljon aktiivisempi ja esim. ystäviä tulee meidän mökille ja tulee istuskeltua terasseilla ym. Lisäksi viikot vaihtelevat hyvin paljon. On viikkoja, että minulla on 3-4 menoa, joka kyllä sitten kuormittaa aika paljon ja sitten olenkin yksin seuraavat pari viikkoa. Mutta varmasti tuollainen 1-2 kertaa viikossa olisi se optimi ja sopiva määrä, ettei ihan homehdu omaan kotiin.

      Jätin tuohon tekstiini kirjoittamatta sen, etten tosiaankaan peru menojani. Tottakai menen tapaamaan ystäviäni, he ovat minulle kultaakin kalliimpia. Ja joka kerta on ollut ihana tapaaminen ja yhdessä olo. Se mitä tarkoitin sillä viime hetken ”ei oikein jaksaisi lähteä” -fiiliksellä on siis se, että yleensä raskaan päivän tai työviikon jälkeen kun pitäisi sitten vielä aktivoitua ja lähteä jonnekin, on usein fiilis se, että ”eikö voisi vaan jäädä tuonne sohvan pohjalle köllimään”, väsymystä siis ja sitä kautta laiskuutta lähteä. Sanoisin että lähtemisen vaikeutta. Mutta aina on menty ja joka kerta iloittu ja nautittu.

      Ja se on juuri noin kuin kirjoitit, että jos useasti peruu, niin ei kyllä tule enää edes pyydettyä. Kyllä minusta täytyy kunnioittaa jokaisen aikaa. Sitä on meillä kaikilla nykyään vähän, kun kiirettä tuntuu olevan jokaisella, eli jos jotain järjestetään ja sovitaan, niin lähtökohta on se, että siitä pidetään kiinni ja kunnioitetaan jokaisen ajankäyttöä. Toki sairastumiset ym. on asia erikseen, niille ei mitään voi. Sama esimerkki tästä, kun olen järkännyt aika ajoin erilaisia tapahtumia (ja ennen tein niitä työkseni), niin usein on henkilöitä jotka ilmoittautuvat mukaan, mutta eivät koskaan ilmesty paikalle, mutta eivät kyllä ilmoita myöskään etteivät tule. Maailman raivostuttavinta ja itsekkäintä viedä toiselta paikka ja jättää tulematta. Siitäkään syystä minä en peru, ellei ole pää kainalossa.

      Kiitos Ritu kun jätit viestin. Ja mukavaa pakkasviikkoa.

      Tykkää

  4. Minäkin olen aina viihtynyt yksin. Jo lapsena luin paljon ja usein viikonloput menikin kirjan parissa. Muistan kuinka alle kouluikäisenä menin viikoksi tädilleni (asui samassa kaupungissa), leikin yksin ulkona, piirtelin ja kun isäni tuli hakemaan minua kotiin niin en olisi millään halunnut lähteä. Siihen isäni vastasi, että ”Kyllähän sun nyt omaan kotiisi pitää lähteä” 🙂

    Nyt aikuisena oli esim. parasta, kun mies ja tytär lähtivät Juhannuksena Poriin ja sain olla koko Juhannuksen yksin kotona koiran kanssa. Tätä ennen olin tosin viettänyt pitkiä päiviä jäähallilla eli kroppa tarvitsi myös lepoa.

    Minäkin tykkään käydä yksin elokuvissa, kahvilla, lounaalla enkä tunne silti itseäni yksinäiseksi. Vietän paljon aikaa autossa ja silloin soittelen usein kavereille.

    Siskoni on muuten täysin erilainen, ei olisi hetkeäkään yksin 🙂

    Tykkää

    1. Moi Mankka,

      kiva kuulla, että sinäkin nautit yksinolosta. Joo, minäkin olin jo lapsena kova tyttö lukemaan. Saatoin pyöräillä päivittäin 7 km kirjastoon lainaamaan uusia kirjoja, kun luin niin paljon esim. kesälomilla.

      Minullakin veljeni on täysin erilainen, aina ihmisiä ympärillä ja jossain menoissa kavereidensa kanssa.

      Mukavaa pakkasviikonloppua!

      Tykkää

  5. Ihana teksti, Mari!

    Tähän oli niin helppo samaistua, kuvailemiisi tunteisiin, ajatuksiin yksinolosta ja kuinka siitä nauttiikaan – täysin omasta vapaasta tahdostaan.

    Ehkä johtuu yhteiskunnan ”painostuksesta”, tai asetetuista odotuksista etten välillä voi olla ajattelematta ”onko minussa jotain vikaa, olenko mahdollisesti jopa masentunut tai surullinen” kun elämäni on pääosin pelkkää työtä, treeniä ja yksinolosta nauttimista (lepoa, aivojen nollaamista ja kierrosten laskemista), täysin omasta valinnastani. Juuri tämänkaltainen ”vertaistuki” on ihana asia – kiitos!

    Tykkää

    1. Moi Marika,

      kiitos ja kiva että tekstiin oli helppo samaistua.

      Kyllä sitä itsekin on välillä miettinyt, että mikä vika minussa on, kun viihdyn niin hyvin yksin ja tykkään puuhastella omia juttujani, kun tuntuu että odotukset ovat juurikin sellaisia, että koko ajan pitäisi olla menossa ja hirmuisen paljon kavereita koko ajan ympärillä ja kalenteri täynnä kaikenmaailman kissanristiäisiä viikon jokaiselle päivälle. Kyllä siinä menisi jo meikäläiseltä järki.

      On kyllä kiva kuulla, että meitä yksinolosta nauttivia ihmisiä on paljon.

      Mukavaa pakkasviikonloppua Marika. Ja kiitos kun jätit kommentin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s