Nälkäinen ei tiedä miten vaikea kylläisen on olla.

Ahneella on paskainen loppu.

Nuo kaksi yllämainittua sananlaskua pitäisi tatuoida minuun.

Vaasaan avattiin jokunen tovi sitten Pohjanmaalla legendaariseksi grilliksi muodostunut Korv-Görans. Grilli, mistä saa kuulemma erinomaista kebabia. Ja koska kumpikaan meistä, ei puolisoni enkä minä, olleet ikinä maistaneet kyseisen grillin herkkuja, päätimme lähteä eräänä syksyisenä sunnuntaina sunnuntain ratoksi jonottamaan. Kyllä, luit oikein, jonottamaan. Avaamisestaan asti tuohon kebabtaivaaseen on ollut jatkuva jono ja jos herkkuja mieli maistella, piti jonottaa kiltisti muiden seassa. Joten, eikun goretexit niskaan ja jonottamaan vesi- ja räntäsateeseen, mitäpä sitä muutakaan sunnuntaina tekisi. Tämän hetkistä tilannetta en tosin tiedä, vieläkö täytyy jonottaa saadakseen ko. puljusta ruokaa, vai joko pääsee suoraan sisälle.

40 minuutin jonottamisen jälkeen oli meidän tilauksemme vuoro ja kun siinä oli ennättänyt jokusen kerran tavata ruokalistaa läpi ja kuunnella muiden tilauksia, oli meillä selkeä visio mitä tilaisimme. Kumpikin ottaisi kaksi erilaista annosta, eli kahdelle hengelle neljä annosta ruokaa. Kun olimme tilauksemme kertoneet aivan ihanalle tytölle ja hän alkoi valmistaa annoksia silmiemme edessä, iski minuun ensimmäisen kerran pieni epäilyksen häivähdys. Riittäisikö minulle sittenkin yksi annos, sillä annoskoot eivät varsinaisesti olleet mitään lastenannoksia… Puolisoni kuitenkin tsemppasi vieressä, että ota vaan kumpikin. Ja minähän otin.

Kotona, kun ensimmäinen annokseni, kebab ranskalaisilla, oli syöty, ajattelin, että eiköhän tässä jo parin tunnin päästä ole pikkunälkä. Noh, varsinaisesti sitä pikkunälkää, eikä isompaakaan nälkää enää tullut, mutta koska puolisoni päätti syödä oman toisen annoksensa, en varsinaisesti halunnut jäädä huonommaksi, joten eikun toisen annokseni, grillipannu, kimppuun. Ja sen jälkeen alkoikin sitten ruokakooma, jonka vertaista en ollut hetkeen tavannutkaan*. Puolisoni simahti sohvalle alkuillasta ja itse voivottelin koko illan huonoa oloani. Niin, tiedetään, ahneen loppu oli taas melkoisen tympeä. Ja jos olisi ollut yhtään tyköistuvampaa vaatetta päällä, olisin päässyt selittelemään, etten oikeasti ole viimeisilläni raskaana, vatsassani vain lymyää parisen kiloa Korv-Göransin kebabeläintä.

Ja mitä tulee ruokien laatuun, niin omaan makuuni ihan perusgrillimätöt. Puolison mukaan hänen hampurilaisateriansa oli hyvä, mutta omat annokseni oli ihan jees. Välttämättä toiste ei tarvitse mennä. Edelleenkin Suomen parhaat kebabit saa Varkaudesta Iskender kebabista.

Tiedän, olen ruualle perso ja tarinan opetus olkoon se, että jos sinä menet Korv-Göransille, tilaa vain yksi annos. Kyllä sillä nälkä lähtee. Olen kuullut huhua, että jopa puolikkaalla annoksella lähtisi nälkä 😉 .

Ja näillä ruokakuvilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä postauksen tekstin kanssa, en vaan löytänyt mitään aiheeseen sopivia ruokakuvia eikä jonossakaan napsittu kuvia.

*Kaikkien ruokakoomieni kuningatar, jolloin olen syönyt itseni talutuskuntoon: Lähdimme puolisoni kanssa romanttiselle päivä Tukholmassa -risteilylle ja piti nauttia auringonlaskusta kannella jne. Kävi kuitenkin niin, että rouva veti itsensä niin ähkyyn buffetissa alkupalapöydässä, että puoliso talutti rakkaansa hyttiin vaaka-asentoon ja lähti viettämään auringonlaskuiltaa yhdessä kameransa kanssa. Rouva heräsi koomastaan seuraavana aamuna. Seuraavana iltana söimme ala carte ravintolassa 😉 .