Ruualle perso

Marin_silmin-0055-6

Marin_silmin-0064

Nälkäinen ei tiedä miten vaikea kylläisen on olla.

Ahneella on paskainen loppu.

Nuo kaksi yllämainittua sananlaskua pitäisi tatuoida minuun.

Vaasaan avattiin jokunen tovi sitten Pohjanmaalla legendaariseksi grilliksi muodostunut Korv-Görans. Grilli, mistä saa kuulemma erinomaista kebabia. Ja koska kumpikaan meistä, ei puolisoni enkä minä, olleet ikinä maistaneet kyseisen grillin herkkuja, päätimme lähteä eräänä syksyisenä sunnuntaina sunnuntain ratoksi jonottamaan. Kyllä, luit oikein, jonottamaan. Avaamisestaan asti tuohon kebabtaivaaseen on ollut jatkuva jono ja jos herkkuja mieli maistella, piti jonottaa kiltisti muiden seassa. Joten, eikun goretexit niskaan ja jonottamaan vesi- ja räntäsateeseen, mitäpä sitä muutakaan sunnuntaina tekisi. Tämän hetkistä tilannetta en tosin tiedä, vieläkö täytyy jonottaa saadakseen ko. puljusta ruokaa, vai joko pääsee suoraan sisälle.

Marin_silmin-0001-2Marin_silmin-0138

40 minuutin jonottamisen jälkeen oli meidän tilauksemme vuoro ja kun siinä oli ennättänyt jokusen kerran tavata ruokalistaa läpi ja kuunnella muiden tilauksia, oli meillä selkeä visio mitä tilaisimme. Kumpikin ottaisi kaksi erilaista annosta, eli kahdelle hengelle neljä annosta ruokaa. Kun olimme tilauksemme kertoneet aivan ihanalle tytölle ja hän alkoi valmistaa annoksia silmiemme edessä, iski minuun ensimmäisen kerran pieni epäilyksen häivähdys. Riittäisikö minulle sittenkin yksi annos, sillä annoskoot eivät varsinaisesti olleet mitään lastenannoksia… Puolisoni kuitenkin tsemppasi vieressä, että ota vaan kumpikin. Ja minähän otin.

Kotona, kun ensimmäinen annokseni, kebab ranskalaisilla, oli syöty, ajattelin, että eiköhän tässä jo parin tunnin päästä ole pikkunälkä. Noh, varsinaisesti sitä pikkunälkää, eikä isompaakaan nälkää enää tullut, mutta koska puolisoni päätti syödä oman toisen annoksensa, en varsinaisesti halunnut jäädä huonommaksi, joten eikun toisen annokseni, grillipannu, kimppuun. Ja sen jälkeen alkoikin sitten ruokakooma, jonka vertaista en ollut hetkeen tavannutkaan*. Puolisoni simahti sohvalle alkuillasta ja itse voivottelin koko illan huonoa oloani. Niin, tiedetään, ahneen loppu oli taas melkoisen tympeä. Ja jos olisi ollut yhtään tyköistuvampaa vaatetta päällä, olisin päässyt selittelemään, etten oikeasti ole viimeisilläni raskaana, vatsassani vain lymyää parisen kiloa Korv-Göransin kebabeläintä.

Marin_silmin-0199

Marin_silmin-0520

Marin_silmin-6110

Ja mitä tulee ruokien laatuun, niin omaan makuuni ihan perusgrillimätöt. Puolison mukaan hänen hampurilaisateriansa oli hyvä, mutta omat annokseni oli ihan jees. Välttämättä toiste ei tarvitse mennä. Edelleenkin Suomen parhaat kebabit saa Varkaudesta Iskender kebabista.

Tiedän, olen ruualle perso ja tarinan opetus olkoon se, että jos sinä menet Korv-Göransille, tilaa vain yksi annos. Kyllä sillä nälkä lähtee. Olen kuullut huhua, että jopa puolikkaalla annoksella lähtisi nälkä 😉 .

Ja näillä ruokakuvilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä postauksen tekstin kanssa, en vaan löytänyt mitään aiheeseen sopivia ruokakuvia eikä jonossakaan napsittu kuvia.

Marin_silmin-5610

Marin_silmin-0127-2

*Kaikkien ruokakoomieni kuningatar, jolloin olen syönyt itseni talutuskuntoon: Lähdimme puolisoni kanssa romanttiselle päivä Tukholmassa -risteilylle ja piti nauttia auringonlaskusta kannella jne. Kävi kuitenkin niin, että rouva veti itsensä niin ähkyyn buffetissa alkupalapöydässä, että puoliso talutti rakkaansa hyttiin vaaka-asentoon ja lähti viettämään auringonlaskuiltaa yhdessä kameransa kanssa. Rouva heräsi koomastaan seuraavana aamuna. Seuraavana iltana söimme ala carte ravintolassa 😉 .

 

6 kommenttia artikkeliin ”Ruualle perso

  1. Ihana Mari ; ) pus! Mä olen samanlainen syöppö kuin sinä, ja nuorempana vielä enemmän! Mies ihmettelee edelleen, miten voin päivässä syödä enemmän kuin hän (193cm mies)! Mutta kun on nälkä ja tarvitsee ruokaa!!
    Korv-Göran on ihan legenda! Isänihän on Jeppiksestä, ja siellä grilli on todellakin kuuluisa. Itse en ole sitä vielä korkannut, vaikka ikäni kaupungissa ravannut. Sen sijaan on muita paikkoja (Kalle´s Konditori), joissa olen mm. eräänä vappuna ahtanut itseeni KOLME prinsessaleivosta… #viimeinentekitiukkaa

    Tykkää

    1. Onneksi meitä ruualle persoja on muitakin 😂. Kyllä minäkin syön helposti enemmän kuin puolisoni, joka ei hänkään ole kovin pieni mies, mutta minkäs teet kun ruoka on niin hyvää ja aina nälkä.
      Ensi kerralla testatkaa Korv-Göran 😉.

      Ihanaa joulunalusaikaa Marjukka ❤️.

      Tykkää

  2. Asumme aivan Korv-Göransin lähellä, ja kyllä siellä vieläkin näkyy jonoa olevan, etenkin niihin suosituimpiin aikoihin! Pari kertaa olemme hakeneet sieltä ruokaa, ja yksi iso kebabranskalaisannos on kyllä riittänyt kahdelle, en edes jaksa kuvitella miten voi räjähtämättä syödä kaksi annosta putkeen 😀

    Itse tosin hankin aivan kuolemanähkyn Strampenin joulupöydästä (se iltaisin katettava). Kannattaa ehdottomasti käydä siellä, jos vain suinkin ehdit! Miljoona ihanaa alkupalalajia, pöytään tuotu pääruoka ja melkein kymmenen jälkiruokaa, plus tietysti juustot päälle. Minun oli pakko jättää juustot hakematta, jätin ne viimeiseksi mutta olin niin täynnä ettei vaan enää kyennyt 😥 En pystynyt jatkamaan myöskään työpaikan pikkujoulujen jatkoille, vaan soitin poikaystävän hakemaan mut kotiin nukkumaan… Tuon kokemuksen perusteella allekirjoitan vahvasti sanonnan ”nälkäinen ei tiedä miten vaikea kylläisen on olla”!

    Tykkää

    1. Voi apua, vieläkin jonoa 😀 ?!

      Ooh, Strampenin joulupöytä, hyvä kun mainitsit <3. En olekaan sitä iltaversiota testannut, joululounaan kylläkin, mutta silloin ei kehtaa syödä sellaisia megamättöjä kun on asiakkaiden kanssa liikenteessä 😀 .

      TUon sanonnan on eräs ystäväni kerran tokaissut meidän mökillä kun söimme itsemme (jälleen kerran) ähkyyn ribseillä ym. ja se on siitä lähtien ollut vakiokalustoa omassa suussa, harva se päivä sitä joudun itselleni hokemaan..

      Mutta lohdullista kuulla, etten ole ainoa jolla välillä karkaa vähän mopo käsistä ruuan suhteen 😀 .

      Tykkää

  3. I feel you.. työporukalla oltiin useampi vuosi sitten joululounaalla jossa me kaikki syötiin itsemme niin totaaliseen ähkyyn että huh huh. Aikaisemmin naureskelin vähän jutuille ensiapuun joutumisesta ähkyn takia. En enää. Oli nimittäin aika lähellä silloin.
    Levollista joulua sinulle Mari! 🙂

    Tykkää

    1. Moi amy, on niin lohdullista lukea näitä muidenkin tarinoita etten ole ainoa ahmatti 😂.

      Hyvää Joulua myös sinulle amy ❤️. Ihana kun luet blogiani.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.