Ilmajoogan ihanuus

mde

IMG-20171028-WA0003

Reilu viikko sitten lauantaina olin Blogivaasan tyttöjen kanssa EasyFit Vaasassa vierailemassa ja tutustumassa ilmajoogaan. Lajiin, joka ei ollut minulle ennestään millään tasolla tuttu, kuten ei juuri muutkaan joogalajit.

Olen nimittäin vähän hätäinen persoona, sellainen enemmän innokas kuin älykäs (kuten itseäni hyvin usein tituleeraan) -tyyppi, joka ei oikein malta pysähtyä hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Sanomattakin on selvää, että aikaisemmilla joogakokeiluillani olen tehnyt pään sisällä treenitunnin aikana niin vimmatusti töitä, että jos aivot juoksisivat maratoneja, niin tunnissa olisin heittänyt ainakin puolikkaan. Olen aikaisemmilla joogakokeiluillani viritellyt jos minkälaisia kauppalistoja, to do -listoja kuin mitä erikoisempia muistisääntöjä pääni sisällä, enkä ole osannut rauhoittua sitten millään. Olen mieltänyt aina että urheilu on kova fyysinen suoritus, jonka aikana hikoilen ja hengästyn kuin pieni porsas ja mitä kipeämpi olen seuraavat  kaksi päivää, sen onnistuneempi treeni on ollut.

 

Kunnes minut vietiin treenisaliin, jonka katosta roikkuu kangasmyttyjä. Ilmajooga, naureskelin. Noh, kokeillaan. Ja se oli menoa se, ihan heti ensi minuuteilta asti. Rakastuin lajiin totaalisesti. Tunti alkoi lempeällä venyttelyllä liinan sisällä ilmassa, ja oikein tunsin kuinka veri alkoi kiertää kropassa ja liikkeet tekivät hyvää kropalle ja mielelle. Onnistuin jopa hengittelemään rauhassa sisään ja ulos ja ensimmäistä kertaa ikinä en miettinyt tällaisella tunnilla kauppalistoja, enkä mitään muutakaan ylimääräistä. Keskityin olemaan liinan sisällä, ilmassa roikkuen ja tekemään juuri sen mitä ohjaaja käski.

Ja voi että siellä liinan sisällä olikin mukava roikkua ja olla. Varsinkin loppurentoutus, kun menimme liinan sisälle pitkin pituuttaan leijailemaan ilmaan, oli todella rentouttava kokemus, taisin jopa vähän nukahtaa. Ja tietysti kaikki pää alaspäin jutut olivat ihan parhaita, sen verran rämäpää -geenejä minulle on siunaantunut. Piti vielä tunnin jälkeen pyytää ohjaajaa näyttämään vielä yksi temppu ja saada tehdä se perässä.  Niin, ja se mahtava tunne treenin jälkeen. Tunsin kuinka veri suorastaan virtasi kaikkialla kropassa ja tuntui kuin olisin kasvanut pituutta ainakin 5 senttiä lisää niiden pää alaspäin roikkumisten ansiosta (kuulemma myös tehostaa kuona-aineiden poistumista kehosta). Sain myös vatsalihakset kipeiksi muutaman heijausliiketreenin seurauksena. Ei huono. Joogan jälkeen jäimme vielä omalla blogiporukalla pitämään brunssia, koska hyvä treeni ja ruoka, parempi mieli. Täydellinen yhtälö.

mde

EasyFit Vaasassa alkaa tällä viikolla Air Jooga kurssit, jolle olisin halunnut ehdottomasti osallistua, mutta omat aikataulut estävät kyllä kurssille osallistumisen, sillä olisin puolet kurssin kerroista reissussa. Mutta jos sinua kiinnostaa Air Jooga tai EasyFit Vaasan palvelut, niin tässä sinulle etu EasyFit Vaasaan:

Toinen treenikuukausi veloituksetta kampanjakoodilla blogi2017. 
Asiakkuuden voi ostaa EasyFit Vaasa -verkkokaupasta, osoitteesta http://www.easyfit.fi/vaasa .
Etu aktivoituu, kun Wellness-avain haetaan keskuksesta.
Tarjous on voimassa 30.11.2017 asti.

Air Jooga 

Uudet kurssit tiistaina 7.11. ja torstaina 9.11.
EasyFitin asiakkaille 29,90€/ 4 x. Muille 49,90€ / 4 x.

Jos olet yhtään miettinyt pitäisikö testata ilmajoogaa, niin mene testaamaan ehdottomasti. Se oli todella mukavaa ja rentouttavaa.

Reipasta viikkoa toverit!

4 kommenttia artikkeliin ”Ilmajoogan ihanuus

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.