Torstai-iltana havahduin siihen, ettei mitenkään voi olla huomenna perjantai. Ei vaan pysty, sillä enhän ollut vielä elänyt keskiviikkoakaan tai muitakaan arkipäiviä tällä viikolla. Mutta kyllähän se edelleen perjantai tulee torstain jälkeen, minä vaan olin ”hukannut” nuo päivät jonnekin kiireen keskelle. Suorittamisen ja to-do lappujen jalkoihin.
Käyn tällä hetkellä aika kovilla ylikierroksilla ja kun eilen olin Sales Dayssa erään kollegani mökillä, huomasin, että siellä, keskellä ei mitään, veden äärellä, osasin rauhoittua. Sykekin laski. Oli helpompi hengittää. Ehkä kaipaan pientä breikkiä tällä hetkellä, menoa omaan saareen katselemaan ohikiitäviä lintuja ja syksyistä metsämaisemaa. Elämään hetkessä ja antamaan itselleni luvan vaan olla tekemättä yhtään mitään. Ei yhden ainoaa to-do listaa mukana.
Voin rehellisesti sanoa, että tämä vuosi on ollut toisaalta yksi elämäni kamalimmista, mutta toisaalta yksi parhaimmista. Henkilökohtaista elämää on sävyttäneet koko vuoden jatkuneet sairastelut sekä Alman sairastuminen alkusyksyllä. Mutta toisaalta työelämässä hommat ovat rullanneet erinomaisesti, ihan loistava vuosi takana. Ja tässä yhtälössä koen, että tämä on ollut kuitenkin kaikkinensa erittäin hyvä vuosi, mutta vaatinut minulta todellakin veronsa ja vähän päälle. Ehkä tämä elämä onkin tällaista tasapainottelua. Kun toisaalla menee hyvin, niin toisaalla sitten potkii päähän ja siinä omassa henkilökohtaisessa vaakakupissa päätät, kumpaan suuntaan kaikki kallistuu, hyvään vai huonoon. Kaikkea ei voi saada.
Muistan kun alkuvuonna kirjoitin, että tämän vuoden mottoni, vähemmänkin on riittävästi, kulkee tämän vuoden mukana. Kyllä se on kulkenut, mutta olen sen vaan unohtanut, kaiken kiireen keskellä. Ehkä otan siitä kopin sitten ensi vuonna? Tällä hetkellä haen tasapainoista arkea.
Ihanaa viikonloppua sinulle! Minä aion ottaa tytöt kainaloon sohvalle, ja lukea koko viikonlopun Dan Brownin uutta kirjaa. Enkä aio tehdä yhtään mitään.
Ja kuvat ovat puhelimen kätköistä löytyneitä menneiltä viikoilta. Täytyy muuten sanoa, että kyllä saa tosi hyviä kuvia Honor 9:llä otettua.